Helpot luettu Helmetistä - tilanne 33/50

Meneillään on vuoden 33.  viikko ja hip hei, olen tullut lukeneeksi täsmälleen 33 kirjaa tämän vuoden Helmet-lukuhaasteeseen. Kaikista lukemistani kirjoista löytyy bloggaus, eikä yhtään luettua haastekirjaa lymyile bloggausjonossa. Kaikin puolin hämmentävän ja hämmästyttävän ajantasainen tilanne, kun ottaa huomioon sen, etten ole asettanut etenemisvauhdilleni minkäänlaisia tavoitteita ja kirjoja on löytynyt haasteen kohtiin silloin kun on sattunut löytymään. En ole edes priorisoinut Helmet-kirjojen bloggauksia muiden kirjojen edelle. JOS siis haluaisin lukea kirjan haasteen jokaiseen kohtaan, lukuaikaa olisi siis mukavasti viikko per kirja jäljellä. Mutta...

... tämän vuoden Helmet-haaste pitää sisällään aika monta kinkkistä kohtaa. Kun tutkailin listani tyhjiä kohtia, niin tyly tilannearvioni on: helpot suupalat on napsittu, ja jäljellä on vain hieman hankalempia ja todella vaikeita kohtia.

Tavoittelenko täyttä haastelistaa? Enpä taida. Viime vuonna sain puserrettua kirjan listan jokaiseen kohtaan eikä se ollut vuoden viime metreillä enää kovin hauskaa. Alkuvuodesta minua suorastaan tympäisi koko uusi Helmet-haaste, mutta onneksi innostus heräsi pikku hiljaa. Tähän vuoteen lähdin kuitenkin rennommalla otteella, ja tällä hetkellä tuntuu, että jos saavutan 40 luetun haastekirjan rajapyykin niin hurraa, hyvä minä. Viime vuotinen haastelistani ja muutkin Helmet-listaukseni löytyvät täältä.

Kuvan alle olen listaillut haasteen kirjaa odottavat rivit ja jo luetut kirjat. Hyvät vinkit ovat tervetulleita!


Kirja on hakusessa seuraaviin kohtiin:

2. Kotimainen runokirja - pitäisi olla joku helposti lähestyttävä. Lastenrunoja? Vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan.

8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja - omasta hyllystä löytyy yksi Indrek Harglan dekkari ja A. H. Tammsaaren Totuus ja oikeus -sarjan ensimmäinen osa. Kyseessä on virolaisen kirjallisuuden merkkiteos, mutta en ole aivan varma löydänkö sen vaatimaa lukuintoa. Kenties jotain kevyempää tähän.

9. Kirjan kansi on yksivärinen - toistaiseksi parhaat ehdokkaat ovat  Alex Madsenin mustakantinen Coco Chanel -pokkari ja Arséne Lupinin kootut kertomukset. Paitsi että Coco on kirjoitettu keltaisella ja yläkulmassa on Seven-pokkarien punainen logo. Eli olisiko nostalginen Lupin sitten enempi yksivärinen?! Nyt mitataan haasteosallistujan tiukkapipoisuuden astetta. 😏

Mustaa ja valkoista - eli yksivärinen kansi??

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja - en ole vielä uskaltautunut kyselemään suosituksia 😅

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa - joku strippisarjakuva??

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä - Sam Wassonin Auringonnousu Manhattanilla kertoo esittelytekstin perusteella Aamiainen Tiffanyllä -elokuvan teosta. Ei ole tullut muita tarjokkaita vastaan tähän kohtaan. Hyvät vinkit ovat tervetulleita. 

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi - en ole varma, haluanko lukea kirjoja, joiden aiheina ovat politiikka, sodat tai kaikenlaiset ahdistavat aiheet. Toisaalta mukavuusalueellani eivät myöskään ole self help -oppaat, joten kenties otan itseäni niskasta kiinni ja tutustun niihin yhden kirjan verran.

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä - okei, tähän olisi kiva löytää jotain muuta kuin kaksi sanaa sisältävä kirjan nimi. En ole tosin vielä edes koettanut etsiä mitään sopivaa, mutta pitänee kytkeä aakkostus päälle loppuvuoden kirjastokäynneille.

29. Kirjassa on lohikäärme - fantasian parista varmaan löytyy? Tämä on mutuni mukaan helpoimpia kohtia näistä jäljellä olevista.

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan - minun lukemissani kirjoissa todella harvinainen ajanjakso. Ei minkäänlaisia ideoita tähän.

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa - vuoden suuri kirjapähkinä on, mikä voisi olla pelottava kirja. Tuumaillaan.

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja - olisi tosi kiva lukea tähän jotain iloista ja mukavaa.

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi - Pauliina Vanhatalo ja Seppo Jokinen ovat ykkösehdokkaat tällä hetkellä. Nimen samuuden kriteerinä on etunimikaimuus siskon ja isän kanssa.

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti - luulenpa, sattumanvaraisuus merkitsee minulle Goodreadsin TBR-listan järjestämistä randon-toiminnon avulla. Sitten vain piikkipaikan kirja lukuun. Jännittää jo nyt, mitä sieltä ponnahtaa esille. Lupaan, etten siivoa listaa ennen randomin käyttöä.

44. Kirja liittyy johonkin peliin - hmm, kävisiko game of love?

45. Palkittu tietokirja - kenties joku kotimainen?

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö - Ainakin Modesty Blaisen hohdokasta action-elämää viettäisin oikein mielelläni.

*** 

Seuraavilla kirjoilla olen täyttänyt listaani. Punaisella merkittyjä suosittlen erityisen lämpimästi.
 
Luin kokonaisen sarjan:

33. Selviytymistarina - Eve Hietamies: Yösyöttö
16. Kirjassa luetaan kirjaa - Eve Hietamies: Tarhapäivä
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta - Eve Hietamies: Hammaskeiju
 
Sarjakuvia 1970-luvun tapahtumista:

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit - Lyhenevä kesä - Pauli Kallio ja Reetta Niemensivu
12. Sarjakuvaromaani - Mimi Pond: Over Easy

Jaqcues Tardin New York Mon Amour kertoi paikasta, jossa en ole käynyt (26.), Mimi Pondin Over Easy puolestaan on 12. Sarjakuvaromaani.

Muita sarjakuvia:

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin - Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt - Jacques Tardi: New York Mon Amour
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta - Filippi - Gamboni: Mikki ja hukkunut meri

Lanuja ja YA-kirjoja:

11. Kirjassa käy hyvin - Siri Pettersen: Kupla
23. Kirjassa on mukana meri - Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan - Becky Albartalli: Minä Simon, homo sapiens
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta - Jean-Jacques Sempé - René Goscinny: Nikke kesälomalla
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Sarah Crossan: Yksi

Siri Pettersenin Kupla päätyi kohtaan 11. Kirjassa käy hyvin ja koulua käytiin Becky Albertallin kirjasa Minä, Simon, Homo Sapiens (32.)

Fantasiaa:

3. Kirja aloittaa sarjan - J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan - Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta

Kirjoja, joita lukiessa tulee sohvamatkailun fiilis:

4. Kirjan nimessä on jokin paikka - Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa - Han Kang: Ihmisen teot
24. Surullinen kirja - Melba Escobar: Kauneussalonki
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja - Hiromi Kawakami: Sensein salkku
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta - Gloria Naylor: Brewster Placen naiset
42. Kirjan nimessä on adjektiivi - Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle - Riikka Pulkkinen: Vieras
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa - Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Brittiläisiä tunnelmia fiilistelin kohdissa 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan ja 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Viiden tähden kirjoja molemmat!

Dekkareita:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa - Mari Jungstedt: Toiset kasvot
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja - Dennis Lehane: Likaista rahaa
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana - Karin Erlandsson: Saarretut

Elämäkertoja:

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan - Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt


Novelleja:

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama - Nam Le: Merimatka 

Kevyttä hyvänmielen luettavaa:

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo - Dan Rhodes: Pieni valkoinen auto
40. Kirjassa on lemmikkieläin - Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää


Tsemppiä ja lukuintoa kaikille haasteen kirjoja lukeville!

Kommentit

  1. Minä ajattelin lukea 1. maailmansota kohtaan Michael Morpurgon Sotahevosen. Runoteokseksi suosittelen Saima Harmajan Huhtikuuta ja Katri Valan Kaukaista puutarhaa, vaikka eivät lasten teoksia olekaan. Tai kokeile mennä runohyllyn eteen, ota kotimainen teos käteen ja lue pari ekaa runoa ja selaile. Baltilaisena kirjana olen ajatellut tarttua Andrus Kivirähkin Koiranne alkaa kohta kukkia lastenteokseen. Hyviä peleihin liittyviä kirjoja ovat (minulle) olleet mm. Dmitrsi Gluhovskin Metro 2033, Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Beta, Stephanie Garberin Caraval, Ernest Clinen Ready Player One, kolmikon Parvela-Sortland-Pitkänen Kepler62-sarja (jonka toinen tuotanokausi alkaa muuten syyskuussa teoksella Kepler62 Uusi maailma: Kaksi heimoa) ja Suzanne Collinsin Nälkäpeli. Andrzej Sapkowskin teokset liittyvät myös peliin (Witcher), joka tehtiin niiden pohjalta, samoin kuin Robert Kirkmanin The Walking Dead -sarjakuvatkin ovat poikineet useita pelejä. Toivottavasti jokin näistä auttoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Niina! Huima vinkkilista. :) Runovinkki tuli kyllä tarpeeseen, ja tuo Kivirähkin kirja onkin minua kiinnostanut, mutta on häipynyt muistista. Keplerit olen jo lukenut (siis ne ilmestyneet), mutta tuo Caraval voisi olla minulle hyvä. Tosin uusin Keplerkin on kyllä kirjastovarauksessa. :)

      Poista
    2. 1. maailmansodasta mieleeni tuli Tardin sarjakuva Kirottu sota! En ole sitä itse lukenut, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja huomasin että olit lukenut Tardia aiemminkin :) Itäblokista tuli mieleeni taas Zinaida Lindén ja balttilaisista Jaan Kaplinski, jolta on huiman hienoja runoja, esseitä ja kirjeenvaihtoa suomennettuna.

      Minustakin tässä Helmet-haasteessa oli kamalan vaikeita kohtia, kuten "kirjaan on pelottava tarttua" ja "liittyy johonkin peliin". Lohikäärme-kohta täyttyi aivan yllättäen, kun Emmi Itärannan Teemestarin kirjassa tulikin yhtäkkiä lohikäärme vastaan... No, ei nyt ihan varsinainen lohikäärme, mutta kumminkin. (Kokeilin Pientä Helmet-haastetta, mutta siellä olikin kaikki ne vaikeimmat kohdat ;D)

      Poista
    3. Kiitos Tardi-vinkistä, siinä voisikin olla minulle sopiva kirja. Tardin kynänjälki on minun mieleeni, vaikkei tuo New York -albumin aivan täysosuma ollutkaan. Heh, kävin katsomassa Pienen Helmetin listaa ja onhan siellä tosiaan aika monta hankalaa mukana. Kirjassa selviydytään pulasta on tosin kiva kohta, se olisi ollut mukava suorittaa isoltakin listalta. Dan Rhodesin Pieni valkoinen auto ainakin olisi sopinut siihen kohtaan. Kirjan päähenkilönä oleva nuori nainen on melkoisessa pulassa, mutta selviytyi siitä erinomaisen neuvokkaasti. :D

      Poista
  2. Minultakin pari vinkkiä: Anja Erämajan runokokoelma Laulajan paperit on kiva ja lähestyttävä. Vihan ja inhon internet on palkittu tietokirja (Nuoren Voiman palkinto 2018). Facebookissa on Helmet-ryhmä, jonka tiedostoihin on listattu kohtakohtaisia ehdotuksia.

    Hienosti jaksoit erotella eri genret. Me luetaan ylipäätään erilaisia kirjoja :) Melba Escobaria jonotan kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos runovinkistä! Vihan ja inhon internet kiinnostaa minua kovasti, mutta en muistanutkaan että se on saanut palkinnon. Sarjakuvat ovat minulle mieluisaa luettavaa, joten saatan hyvinkin lukea juuri tuon tietokirja-kohtaan.

      Poista
  3. Runoihin suosittelen aina Susinukke Kosolaa, mutta myös Pekka Kytömäen Valo pilkkoo pimeää on varmasti erityisen helpostilähestyttävä ja mukava teos! :)

    Minulle riitti yksiväriseksi se, että kannen tausta oli yhtä väriä, fontit ja logot on aina niin värillisiä kuitenkin, että sillä mentiin, hahah :D Ja mitä vielä tulee kohtiin 30 & 44, itse luin ensimmäisen maailmansodan aikaan sijoittuvana Mike Pohjolan Sinä vuonna 1918, joka menisi myös pelikohtaan periaatteessa ja peliin liittyvänä Piia Leinon Taivaan! Sisällissotavuoteen toki sopisi myös Sisaret 1918 -sarjakuva-antologia :)

    Hyvässä vauhdissa olet kyllä jo haasteen kanssa! Itselläni on aika sama tilanne, että vaikeimmat enää jäljellä - kuten juuri itä-blokin maasta kertova kirja sekä kirja, joka kertoo elokuvan tekemisestä. Ei mitään aavistustakaan mitä niihin lukisin, mutta ehkä sekin vielä loppuvuoden aikana selviää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runokirja-kohta on selkeästi lähes jo hoidettu! Jollei näillä runovinkeillä löydy sopivaa luettavaa niin ei sitten millään... kiitos, ehdotukset otettu talteen. :) Piia Leinon kirja voisi olla hyvä. En juuri lue dystopiaa, mutta edellisestä alkaa olla jo sen verran aikaa että olen unohtanut miten ankeita ne voi olla. Eli ei muuta kuin seuraava lukupinoon. :D Toinen peliin liittyvä kirja olisi Niina ehdottama Caraval, mutta nämä ovat molemmat sellaisia, että ne kiinnostavat vaikkei niitä haasteeseen saisikaan mahtumaan mukaan. Tsemppiä sinulle loppujen kohtien kanssa!

      Poista
  4. "Tuija Takala: Kierrän vuoden" runokirja oli mielestäni ihana!

    Mukavia lukuhetkiä haasteen parissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haasteen tilanne näyttää nyt taas paljon valoisammalta kuin eilen juttua naputellessani. Runo-, peli- ja tietokirjakohdat ovat melko varmoja nakkeja näillä vinkeillä. :)

      Poista
  5. Minulla valikoitui elämäni ensimmäiseksi kotimaiseksi runokirjaksi Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina, jota suosittelen lämpimästi.

    Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja sekä itäblokkiin sijoittuva kirja on Ilmar Taskan Pobeda 1946. Mielestäni hyvä kirja, eikä mitenkään raskassoutuinen, jopa jännittävä. Avaa myös tietoutta lähihistorian tapahtumista.

    Kirja joka kertoo elokuvan tekemisestä on Luca D'Andrean Rotko. Voisin verrata sitä vähän ehkä juuri Tikliin tai Joel Dickerin kirjoihin, eli ihan vetävää kerrontaa, jännäri/lukuromaani, mitä se sitten tarkoittaakin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa hauskasti, että nappasin hiljattain Tikkasen kirjan kirjaston kierrätyshyllystä mukaani. Epäröin kyllä sen lukemisen suhteen, mietin että onko liian vaikea kun en juuri runoja lue. Mutta kiitokset suosituksesta, ehkäpä sittenkin kokeilen sitä! Taskan kirja voisikin olla hyvä tuohon itäblokkikohtaan. Kiitokset sinulle vinkeistä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.