Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Vuosi kuvina - helmikuu 2020

Kuva
Elämä on ihanaa -blogin Mannilainen julkaisi vuoden alussa kuvasarjan vesitornin vuodesta . Itse osallistuin vastaavaan "vuosi kuvina" -haasteeseen vuosien 2015-16 taitteessa, ja kuvailin tuolloin Oulun Ainolan puiston lampea. Kuvasarjan löytyy täältä . Haasteen ideana on siis kuvata yhtä paikkaa kerran kuukaudessa vuoden ajan, ja lopuksi on kiva liittää kuvat yhteen ja katsoa, miten vuoden kierto näkyy kuvasarjassa. Voin todeta, että tämä oli hyvin palkitseva kokemus! Päätin osallistua taas tähän mukavaan haasteeseen (johon kaikki kiinnostuneet voivat haastaa itse itsensä mukaan 😊), ja tällä kertaa valitsin kuvauspaikakseni yliopiston lähellä sijaitsevan kasvitieteellisen puutarhan. Sen sisääntuloportin läheltä alkaa polku, jossa tosin ei ole talvikunnossapitoa. Sen vuoksi helmikuun kuva on aikas luminen. Nappasin kuvan keskiviikkona 26.2.2020 eli tällä kuvalla käynnistyy blogissani jälleen vuosi kuvina -haaste: Kovin pitkää kävelylenkkiä en viitsinyt puutarhall

Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla

Kuva
Maylis de Kerangalin proosalla näyttää olevan minuun jokseenkin samanoloinen vaikutus kuin Riikka Pulkkisen kirjoilla: tekee mieli vain uppoutua tekstiin, sulkea muu maailma ulkopuolelle ja elää siinä intensiivisessä todellisuudessa, joka kirjan sivuilta eteen avautuu. de Kerangalin Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (Siltala, 2016) oli minulle suuri elämys ja kirjailijan uusin suomennos Maailma käden ulottuvilla (Siltala, 2019) oli myös huikean hieno kirja. Se ei ollut juoneltaan aivan niin koukuttava kuin Haudataan kuolleet , mutta de Kerangalin koristemaalauksen pariin sijoittuva tarina viehätti minua sen vuoksi, etten tiennyt kirjan aiheesta mitään ja silti huomasin kiinnostuvani siitä, miten uraansa aloitteleva Paula edistyy töissään ja miten hienon käsityöammatin salat pikkuhiljaa paljastuvat hänelle. Kirjan päähenkilönä on parikymppinen Paula Karst, joka  on ylioppilaskirjoitusten jälkeen ollut elämässään hieman tuuliajolla. Selkeä päämäärä puuttuu, kirjoitusten jälk

Laura Restrepo: Intohimon saari

Kuva
Laura Restrepon Intohimon saari (Fabriikki Kustannus, 2015) on tositapahtumiin perustuva esikoisromaani, joka vie lukijan kauas Tyynelle valtamerelle, pikkuruiselle Clippertoninsaarelle 1900-luvun alkupuolelle. Meksikolainen upseeri Ramón Arnaud on komennettu pitämään isänmaan lippua korkealla Clippertonissa. Onko kyseessä ylennys vai rangaistus Arnaudin sangen vaiherikkaan armeijauran päätteeksi? Siinäpä Arnaudille pohdittavaa, kun hän vastavihittynä aviomiehenä ottaa perheensä kanssa kurssin kohti syrjäistä atollia. "Saarella käyneet sanovat, että Clipperton on epäterveellinen, vihamielinen paikka. He väittävät, että sen rannoilla pyörii jäänteitä haaksirikoista ja sen ilmassa leijuu rikinkatku, joka nousee tuliperäisen laguunin myrkyllisestä vedestä, jossa eläimet eivät selviä, jota ei voi juoda ja joka polttaa siihen sukeltavien ihon." (s. 12) Restrepo on kirjoittanut Intohimon saaren kahden aikatason kertomukseksi. Nykyajassa palataan erään saarella lapsuut

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Kuva
Niina Meron Englantilainen romanssi (Gummerus, 2019) on ollut minulle alkuvuoden iloisin kirjallinen yllätys. Meron kirja sai viime vuonna isosti blogihuomiota, mutta itse en viihteellisestä romaanista jaksanut tuolloin innostua niin paljon, että olisin kokeillut kirjaa. Vuoden alussa etsiskelin kuitenkin rentoa ja mukavaa kuunneltavaa BookBeatin tarjonnasta, ja Pirjo Heikkilän ääni houkutteli minut matkalle englantilaiseen kartanoon, häähumun ja viktoriaanisen kirjallisuuden äärelle. Matkaoppaana Oxfordissa toimi reipas, tatuointejaan ylpeydellä kantava tamperelainen Nora, joka jokseenkin vastentahtoisesti on lupautunut kaasoksi siskopuolelleen, jonka rakastettu Mark saattuu olemaan komea, rikas ja aatelinen. Viihdyin oivallisesti Noran seurassa, ja vaikka kirjaa riitti kuunneltavaksi hieman yli kymmenen tuntia, minua harmitti tosi paljon sanoa Noralle heipat. Tässä kirjallisuuslainauksilla kuorrutetussa mutta sopivan jalat maassa -tunnelmaisessa maailmassa olisin mieluusti viipyi

Patrick Modiano: Uinuvia muistoja

Kuva
Ranskalainen Patrick Modiano sai vuonna 2014 Nobelin kirjallisuuspalkinnon, ja luin heti palkintouutisen jälkeen hänen romaaninsa Hämärien puotien kuja . Ei ollut minun teekupposeni, ei laisinkaan. Modianon teksti tuntui tuon kirjan perusteella epämääräiseltä muistin kaivelulta ja kirjaimellisesti hämärältä, eikä kolmen pisteen liiallinen viljely auttanut asiaa. Innostuin kuitenkin lainaamaan Modianon tuoreen suomennoksen Uinuvia muistoja (WSOY, 2019) ystävänpäivän lukumaratonille, sillä kirjan takakannen lupaama kävelyreitti Pariisin kujille kuulosti lupaavalta (ja sen verran kurkkasin kirjan sivuille, ettei kolmen pisteen käyttö ollut niin ylenpalttista kuin Hämärien puotien kujassa ). Uinuvien muistojen kertojana oleva mies muistelee Pariisissa kohtaamiaan ihmisiä ja menneisyytensä tapahtumia, jotka ovat jääneet hänen muistinsa kulmalle keikkumaan. Muisteluteema on Modianon tavaramerkki, mutta en tunne hänen tuotantoaan niin hyvin, että osaisin kommentoida tuoko juuri tämä kirja

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia - 15 oivallusta elämästä

Kuva
Viikonloppuna osallistuin Ystävänpäivän lukumaratoniin, ja luku-urakkani aloituskirjaksi valikoitui lähikirjaston pikalainahyllystä löytynyt Noriko Morishitan romaani Tyttö ja teeseremonia - 15 oivallusta elämästä (Otava, 2019). Kirja perustuu takakannen mukaan kirjailijan omiin kokemuksiin japanilaisen teeseremonian opettelusta, johon hän onkin uhrannut aikaa 25 vuoden ajan. Morishita ei suinkaan ole ollut se kaikkein lahjakkain ja sinnikkäin opiskelija eikä hänen elämänsä todellakaan pyöri teeseremonian ympärillä. Päinvastoin, välillä hän ihmettelee itsekin, miksi viitsii käyttää lauantaipäiviään sellaisen seremonian opetteluun, joka tuntuu vielä vuosien jälkeen vaikealta. Kirja onkin kovin sympaattinen, ja tarjoaa maanläheisen ja kevyen tutustumisen japanilaisen kulttuurin kauniiseen perinteeseen. "Ah, ei noin, älä opettele muistamaan"! sensei pysäytti minut tiukasti. "Tätä ei saa opetella tuolla tavoin päällä. Pitää kerätä aina vain lisää harjoituskertoja. Koska

Ystävänpäivän lukumaraton - päivittyvä postaus (päättynyt 15.2. klo 16.00)

Kuva
Mukavaa ystävänpäivää kaikille! Minä juhlistan ystävänpäivää tänä(kin) vuonna lukumaratonin merkeissä. Ystävänpäivän maratonia emännöi Kirjan jos toisenkin -blogin Jane, ja mukaan ehtii vielä ilmoittautua, jos maratoonaus kiinnostaa. Päivittelen omaa edistymistäni tähän postaukseen. Kuva: Yöpöydän kirjat -blogin Niina Minulla ei ole maratonille mitään erityisiä tavoitteita - luen sen mitä ehdin, toivottavasti hyvällä lukufiiliksellä. 😊 Postailin alkuviikosta lukupinostani , ja tarkoitukseni on ainakin aloittaa maratoonaus sen kirjoilla. Ja näin lukumaraton etenee: Perjantai 14.2.2020 klo 16.00: Lukumaraton alkaa. Ystävänpäivän kunniaksi valitsin pinostani päivän väriteemaan sopivan kirjan ja teemukiksi löytyi se kaikkein hempein muumuki. ♥ 14.2.2020 klo 18.00: Tyttö ja teeseremonia -kirja tuli luettua lähes yhdeltä istumalta. Ihana kirja, joka tosin taitaa vaatia sopivan mielentilan ja lukuhetken. Minulla ne osuivat kohdilleen, nautin kirjan tunnelmasta tosi paljon

P. D. James: Kuolema joulupäivänä

Kuva
Novellikokoelma Kuolema joulupäivänä (Otava, 2019) sisältää kuusi postuumisti julkaistua rikostarinaa P. D. Jamesilta. Kirjan jouluista nimeä ei kannata kavahtaa, sillä novelleista vain pari sijoittuu joulun aikaan eivätkä nekään turruta lukijaa ylenpalttisella joulutunnelmoinnilla. Mielestäni kirjaa voi siis oikein hyvin lukea vaikka juhannuksena - jos vain sietää katsella suklaata pursuavaa kantta, joka ei omaa silmääni miellyttänyt. Mutta enpä olekaan konvehtien ystävä. Olen lukenut Jamesilta aiemmin rikosnovellikokoelman  Mistelimurha ja muita kertomuksia , ja se oli aivan kelvollinen kolmen Goodreads-tähden elämys. Vähintään samaa odotin tietysti myös joulukokoelmalta, mutta nyt kävi niin, että Kuolema joulupäivänä jäi minulle tosi vaisuksi lukukokemukseksi. Suurin osa kirjan rikosjutuista oli juoneltaan aika tylsiä enkä innostunut henkilökuvauksestakaan. Olen tykännyt Jamesin hillitystä brittiläisestä tunnelmasta Adam Dalgliesh-dekkareissa, mutta joulukokoelma jäi kauas Dalg

Ystävänpäivän lukumaratonin valmistelua - kirjapino!

Kuva
Kirjablogeissa on jo muutaman vuoden ajan vietetty ystävänpäivää lukumaratonin merkeissä, ja tänä vuonna ystävänpäivän lukumaratonia emännöi Kirjan jos toisenkin -blogin Jane. Ystävänpäivä ajoittuu kivasti perjantaille, ja todennäköisesti aloittelen oman maratonini perjantai-iltana. Mutta siis viikonlopunkin aikana ehtii mukaan - käy kurkkaamassa säännöt Janen blogista! Kuva: Yöpöydän kirjat -blogin Niina Olen kerrankin päättänyt valmistautua hyvissä ajoin maratonille, ja varailin viikonloppuna pinon kirjoja, jotka tulivat pikavauhtia varaushyllyyn. Lisäksi pikalainahyllystä löytyi pari kiinnostavaa, lyhyttä kirjaa, joten lukumaraton, täällä sitä ollaan jo lähtökuopissa 😄 (no eväitä en ole vielä sentään valmistellut...): Olen huomannut, että minulla on paras olla runsaasti valinnanvaraa lukupinossa. Olipa lukufiilis mikä hyvänsä, tästä pinosta löytynee jotain mukavaa. Juuri nyt tuntuu, että tekisi mieli lukea vähän kaikista pinon kirjoista mutta saas nähdä, millainen

V. E. Schwab: Tummenevat varjot

Kuva
V. E. Schwabin Shades of Magic -fantasiasarja on aivan ehdoton suosikkisarjani tällä hetkellä. Ihastuin Schwabin luomaan kolmeen Lontooseen ja niiden taianomaiseen tunnelmaan sarjan avausosassa Magian syvempi sävy , ja nyt luettuani trilogian keskimmäisen osan Tummenevat varjot (Karisto, 2019), huomaan taas olevani Kellin, Lilan ja magian maailmojen pauloissa. Täytyy myöntää, että minua arvelutti tarttua Tummeneviin varjoihin , sen verran hyvä Magian syvempi sävy oli. Aika nopeasti onneksi huomasin, että huolehdin turhaan. Vaikkei Tummenevat varjot ehkä ollut aivan niin huima kuin sarja-avaus, se on todella erinomainen jatko-osa, joka viritti odotukset korkealle trilogian loppuhuipennusta ajatellen. "Toiset kaupungit nukkuivat talvikuukausina, mutta Punainen Lontoo ei osoittanut minkäänlaisia talviuneen vaipumisen merkkejä. Kun veljekset kävelivät katuja pitkin, alkuainetulet paloivat joka liedessä, savupiipuista tuprusi höyryä ja Kell näki hengityshuurujensa läpi Yömarkki

Sarjakuvaa: Bouncer #5 - Susinaaraiden saalis

Kuva
Länkkärisarjakuva-Bouncer on edennyt viidenteen osaansa, ja tulin viimein tammikuussa lukeneeksi Susinaaraiden saalis -albumin (Jalava, 2018), vaikka hankin sen itselleni aika tuoreeltaan ilmestymisen jälkeen. Susinaaraiden saalis päättää jatkuvajuonisen tarinan, joka alkoi Bouncerin 3. osassa Käärmeen oikeus . Tarinalla ei kai sinänsä ole omaa nimeä, mutta siinä yksikätinen, hämärän menneisyyden omaava kovanaama-Bouncer sekaantuu Barry City -kaupungin valtakahinoihin ja paikallisten välienselvittelyihin, ja monivivahteinen ja polveileva jupakka huipentuu näyttävästi Susinaaraiden saaliissa . Susinaaraiden saaliin aloituskohtauksessa paikkakunnan uusi naispyöveli (!) Antoine Grant saa tunteet kuumenemaan, kun erään heittiön hirttotuomio ei kaikkia miellytä. Grant ei kuitenkaan vähästä hätkähdä, ja hänelle on kirjoitettu sarjaan melkoisen karski osa. Barro City ei totisesti ole heikkojen paikka. Meno paikkakunnalla saa vain lisää kierteitä, kun intiaaniheimoon kuuluva White E

Ian McEwan: Vieraan turva

Kuva
Ian McEwanin Vieraan turva (Otava, 2010) on ollut alkuvuoteni suurin lukupettymys. Luin viime syksynä McEwanin Makeannälän , jonka vakoilumaailmaan sijoittuvasta tarinasta ja sen näkökulmasta kylmän sodan kolkkoon ilmapiiriin pidin tosi paljon. Vieraan turvaa kehutaan takakannessa hienostuneeksi psykologiseksi trilleriksi, ja arvelin, että luvassa olisi jotain yhtä hyvää. No, kävipä niin, ettei McEwanin näkemys psykologisesta trilleristä osunut yksiin omani kanssa. Vieraan turvalla oli hyvät hetkensä, sillä kirjassa on oivallista Venetsia-fiilistelyä, mutta noin muuten koin kirjan lähes puuduttavan tylsäksi. Kirja olisi varmaankin jäänyt minulla kesken, jollei se olisi ollut niin lyhyt (vain 138 sivua), että jaksoin sinnitellä viimeiselle sivulla asti ihan vain nähdäkseni, millainen "huipennus" minua siellä mahdollisesti odottaa. Kirjan päähenkilöinä ovat Mary ja Colin, jotka ovat lomamatkalla Venetsiassa. Tässä 80-luvun alussa kirjoitetussa kirjassa kanaalikaupu

Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Kuva
Sara Stridsbergiltä on ilmestynyt Keltaisessa kirjastossa jo kolme kirjaa, mutta vasta Rakkauden Antarktis (Tammi, 2019) innosti minut tutustumaan hänen tuotantoonsa. Olen valintaani tyytyväinen, sillä Rakkauden Antarktis oli minulle täyden viiden Goodreads-tähden kirja. Stridsbergin rujon ja runollisen kaunis teksti teki heti kirjan alkusivuilta lähtien vaikutuksen, sillä siinä yhdistyy onnistuneesti erikoinen kertojanäkökulma ja yhteiskunnan varjopuolella kulkevien kuvaus. Lopputulos on todella koskettava ja riipaiseva. "Jos hän olisi siinä vaiheessa sanonut suoraan, että en koskaan palaisi kaupunkiin ja että hän kuristaisi minut hengiltä pienellä varjoisalla rantakaistaleella, olisinko noussut autosta ja lähtenyt pakoon? Toivottavasti. Mutta kukaan ei odottanut minua, minulla ei ollut ketään josta huolehtia eikä siksi myöskään mitään mitä pelätä. Olin täysin välinpitämätön. Kuollut tai elävä, sillä ei ollut enää mitään merkitystä. Olin kuollut jo valmiiksi, aikoja sitten,