Oksan hyllyltä

Kirjaklassikoiden ystäville löytyy tänään runsaasti lukuvinkkejä, sillä on jälleen kirjabloggaajien klassikkohaasteen postauspäivä. Haastetta emännöi tällä kertaa Unelmien aika -blogin Katriina, ja linkkejä päivän klassikkojuttuihin löydät täältä . Klassikkohaasteen edellisillä kierroksilla olen usein lukenut jonkin paksun tiiliskiven, mutta ne eivät tällä kertaa innostaneet. Kesähelteillä houkutteli kevyempi kirjallisuus, ja klassikkovalintani osuikin kovaksikeitettyyn dekkariklassikkoon, Raymond Chandlerin vuonna 1953 alkukielellä ilmestyneeseen yksityisetsivä Philip Marlowe -tarinaan Pitkät jäähyväiset (WSOY, 1988). Olen aikaisemmin tutustunut Chandlerin tuotantoon vain yhden Marlowe-dekkarin verran: kirja + leffa -juttuni Syvästä unesta löytyy täältä . Tarkoitukseni oli nytkin katsoa Robert Altmanin ohjaama elokuvaversio Pitkistä jäähyväisistä , mutta loma yms. kiireet tulivat väliin ja nyt on vain kirja luettuna. Jutun lopusta löytyy silti Youtube-linkki Altmanin leffan ...

Alan Hollinghurstin paksu tiiliskivipokkari Vieraan lapsi (Otava, 2013) oli alkukesäni "ah, viimeinkin aikaa tälle kirjalle" -lukutapaus. Kauan kaivattu loma ja kesän ensimmäinen lomareissu loi otolliset olosuhteet ottaa luettavaksi jotain sellaista, mikä oli kiinnostanut minua jo pitkään ja jolle olin halunnut antaa kunnolla aikaa. Vieraan lapsi olikin täydellinen valinta aurinkovarjon alla luettavaksi. Oli nautinnollista antautua hitaan viipyilevän, hillityn englantilaisen proosan vietäväksi ja kokea, kuinka Sawlen perheen Two Acres -kartanon ympärillä vuosikymmenet ja niiden ilot, surut ja suuret rakkaudet lipuivat ohi silmien ja samalla työmietteet kaikkosivat ajatuksista.  "Hän oli maannut jo yli tunnin riippumatossa ja lukenut runoja. Se ei ollut helppoa: hän mietti koko ajan, että George tulisi pian Cecelin kanssa, ja valui mietteissään alaspäin puolittain tahallisina pieninä luiskahduksina kunnes lojui sykkyrässä riippumaton pohjalla ja piteli kirjaa...

Lapsuudesta tuttuihin kirjoihin on jännittävää palata aikuislukijan silmin, ja tämän kesän nostalgiapläjäykseni oli Arthur Ransomen Pääskyt ja Amatsonit -nuortenromaanin (Otava, 1979) uudelleenlukeminen. Jokunen vuosi sitten satuin löytämään divarista juuri niillä minulle tutuilla kansilla varustetun painoksen, mutta lukupuuhiin uskaltauduin vasta tänä kesänä. Onneksi olin murehtinut aivan turhaan sitä, toimisiko purjehdusseikkailu enää minulle - toimii, toimii ♥ vaikka selvästikin olen säilyttänyt hyvin valikoituja muistijälkiä kirjan tapahtumista. "Aika kului nopeasti kuuden merenkulkijan istuessa nuotion ääressä suunnittelemassa uusia matkoja. Lopulta kapteeni Nancy katsahti aurinkoon. - Meidän on parasta lähteä tai tulee uusia hankaluuksia alkuasukkaiden kanssa. Olemme jo kahdesti myöhästyneet illalliselta tällä viikolla. Tämä tuuli tyyntyy aina auringonlaskun aikaan, ja meillä on mahdottoman pitkä soutumatka. Liikutapas koipiasi, Peggy.     Koko Pääskyn mieh...

Päätän naistenviikon bloggaukseni vuonna 1980 ilmestyneeseen Gloria Naylorin romaaniin Brewster Placen naiset (Otava, 1984). Löysin kirjan googlaillessani luettavaa Yhdysvallat-lukuhaasteen kohtaan 'afroamerikkalainen kirjailija'. Toni Morrison olisi ollut itsestään selvä valinta, mutta halusin vaihtelun vuoksi jotain muuta. Naylorin romaani vaikutti takakannen perusteella lupaavalta: "romaani sisältää seitsemän naisen tarinan, seitsemän väkevää kertomusta elämästä mustaihoisten asuttamasta vanhasta, rapistuneesta korttelista amerikkalaisessa suurkaupungissa." Kirja ei pettänyt odotuksia, sillä ihastuin sen lämminhenkisyyteen, elämänmyönteisyyteen ja monivivahteisiin naiskohtaloihin. Luulin aluksi Naylorin kirjaa novellikokoelmaksi, mutta jossain vaiheessa kirjan toista kertomusta minulle alkoi hahmottua, että tarinoilla on muutakin yhteistä kuin jonkinlainen tapahtumapaikkaside Brewster Placen kortteliin. Samoja henkilöitä alkoi tulla vastaan siellä täällä, j...

Naistenviikon bloggaukseni jatkuvat sarjakuvan merkeissä, ja nyt hypätään 1970-luvun Kaliforniaan, hippien, suhdesotkujen ja huumehöyryjen (no joo, näitä on kirjassa lopulta aika vähän) sekaan. Mimi Pondin sarjakuvaromaani Over Easy (Drawn & Quarterly, 2014) kuvaa taidekoulussa opiskelevan, kiltin ja kunnollisen oloisen Margaretin elämää sen jälkeen, kun hän huomaa taloudellisen tilanteensa heikenneen siinä määrin, että työpaikka kahvilassa tuntuu houkuttelevalta. "Mayby it's the waitresses in their thrift store dresses, which give them the look of gorgeous, cheery dustbowl refugees, or demented gangsters' molls, cracking wise to the custemers. Mayby it's just that everyone here is so good-looking, maybe it's that when you sit at the counter at one end, you can flirt with someone at the other end, just by looking in the mirror. Gazing into that reflected tableau, I want to jump in." (s. 40) Kertomalla hyvän vitsin Margaret (tai Madge, kuten häntä ...

Keskiviikkona 18.7.2018 alkoi naistenviikko, ja kirjablogeissa sitä juhlistetaan Tuijan emännöimän teemaviikon merkeissä. Naistenviikon juttulinkkejä löydät täältä , ja nyt minäkin hyppään teemaviikkoon mukaan naisten kirjoittamalla sarjakuvalla. Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula ovat taiteilleet hienon, suomalaisesta kansanperinteestä ja luonnosta ammentavan sarjakuvan Metsänpeitto (Arktinen Banaani, 2018), ja kauniin kuvallisen annin lisäksi se tarjoilee mukavan tietoannoksen kotimaisista puulajeista ja ottaa omalla tavallaan kantaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen puolesta. Metsänpeitto sisältää kahdeksan eri tarinaa, jotka on kiedottu eri puulajien ympärille. Puulajista, sen ominaispiirteistä ja siihen liittyvästä perinnetiedosta kerrotaan aukeaman verran jokaisen tarinan alussa, ja pidin todella paljon näistä pienistä tietoiskuista, joissa nykyaika ja ammoiset tavat nivoutuvat yhteen: " Metsälehmus on tunnettu myös pärnän ja niinipuun nimellä. Sen kuoresta on v...

Kun sain Mikki ja hukkunut meri (Sanoma, 2018) -sarjakuvan käsiini, välitön reaktioni oli: wow!!! Jo kansikuva antaa oivallisen vinkin albumin piirrostyylistä, jossa totisesti riittää yksityiskohtia, värejä ja näyttävyyttä. Mikki ja hukkunut meri -albumi on osa sarjaa, jossa ranskalaiset sarjakuvataiteilijat ovat saaneet vapaat kädet toteuttaa Disneyn Mikki Hiiri -hahmon seikkailuja. Eri tekijöiltä on käännetty suomeksi jo kolme muutakin albumia, mutta jostain syystä ne ovat menneet minulta täysin ohi. Onneksi huomasin Mikki ja hukkunut meri -seikkailun Goodreadsin feedistäni, ja Denis-Pierre Felipen käsikirjoittama, Silvio Gambonin kuvittama ja Gaspard Yvanin värittämä albumi oli niin mukava ja vähän erikoinenkin paluu Mikin maailmaan, että nuo muutkin sarjan kirjat on pakko etsiä luettavaksi syksyn mittaan. Oma historiani Ankkalinnan asukkien kanssa ei ole kovinkaan kummoinen. Meille ei tilattu lapsuudessani Aku Ankkaa, mutta taskukirjoja osteltiin silloin tällöin ja kirjas...

Ihastuin viime vuonna Jacques Tardin kuvittamaan West Coast Blues -sarjakuvaan, ja innostuksen puuskassa hankin pari muutakin Tardin albumia. New York Mon Amour päätyi lukupinoon tietenkin Yhdysvallat-lukuhaasteen vuoksi, mutta vaikka Tardin kynänjälki on tässäkin albumissa tutun taidokasta, albumin tarinoiden juonellinen anti ei kovin suuresti minua sykähdyttänyt. Kalsea New York -fiilistely loi omalla tavallaan ruutuihin suurkaupungin nurjan puolen tuntua, mutta taitaapa olla niin, että olisi viihtynyt paremmin hieman loistakkaammilla estradeilla kuin esimerkiksi torakkajahdissa. New York Mon Amour -albumissa on yksi pidempi rikostarina nimeltään Cockroach Killer , ja muutamia lyhyempiä juttuja. Kaikkien tarinoiden miljöönä on New York, mutta kuten jo mainitsin, nyt liikutaan suurkaupungin syrjäkujilla ja päähenkilöinä on elämän kolhimia new yorkilaisia, hahmoja joilla on kullakin oma menneisyytensä painolastinaan ja jotka tallaavat kaupungin katuja synkkinä, syntyjä syviä p...

Bloggausjonooni on päässyt kertymään useampia sarjakuvia, ja tovin tuumauksen jälkeen päätin pitää blogissani sarjakuvateemaviikon. Teemaviikko on jyrkästi kaksijakoinen eli mies-nainen -linja jakaa viikon (joka alkaa siis jo tänään, hah!) kahteen osaan: ensin on luvassa miesten kirjoittamia ja kuvittamia sarjakuvia ja loppuviikosta siirrytään naistenviikon kunniaksi naisten kirjoittamiin ja kuvittamiin sarjakuviin. Aloitan sarjisviikon Vietmanin sota-aikaan sijoittuvalla muistelmasarjakuvalla Such a Lovely Little War - Saigon 1961-63 (Arsenal Pulp Press, 2016), jonka kirjoittaja Marcelino Troung on vietnamilaisen diplomaatin poika. Truong kertoo kirjassa lapsuusvuosistaan, jolloin hänen isänsä työskenteli aluksi Etelä-Vietnamin Amerikan suurlähetystössä Washingtonissa. Sieltä tämä sai siirron Saigoniin, pääministerin tulkiksi. Perhe - diplomaatti ja hänen ranskalainen vaimonsa, Truong ja hänen kaksi sisarustaan - muutti Vietnamiin, keskelle kyteviä ristiriitoja ja paisuvaa konflikt...

Kesäisin kirjapinossani pitää ehdottomasti aina olla muutama todella paksu kirja, ja tämän kesän fantasiajärkeleeksi valitsin Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-trilogian avausosan Viimeinen valtakunta (Jalava, 2017). Sarja on ollut suuri menestys maailmalla, ja kiinnostuin siitä heti, kun bongasin Viimeisen valtakunnan kustantajan kuvastosta. Kirjan pituus (himpun yli 600 sivua) rajoitti silti lukuinnostusta, mutta nyt uteliaisuuteni on tyydytetty ja aika nopeasti se lopulta kävi. Viimeinen valtakunta oli vetävää luettavaa, ja vaikka tarina hieman hyytyi kirjan keskivaiheilla, niin loppua kohden sivut kääntyivät vinhaa vauhtia. "Varuskunta pitää silmällä skaaväestöä, Vin ajatteli. Näyttää siltä, että velvoittajat hoitavat samaa tehtävää aateliston suhteen. Se oli outo näky - hän oli aina kuvitellut aatelistoa vapaaksi luokaksi. Mutta he olivat paljon itsevarmempia kuin skaat. Monet näyttivät nauttivan olostaan eivätkä velvoittajat tuntuneet toimivan oikeastaan poliiseina ei...

Viime viikonlopun lukumaratonilla lukupinostani löytyi kaksi kesään sijoittuvaa kevyttä kirjaa, jotka toimivat mainiosti maratonlukemisena: Anne Muhosen sarjakuva Kesä, jona opin soittamaan ukulelea (2018) sekä Karoliina Timosen romaani Kesäinen illuusioni (WSOY, 2015). Kesälle maistuvia kirjoja olisi voinut olla pinossani enemmänkin, sillä vuodenaikaan sopivia kirjoja oli todella mukavaa lueskella. Tällä lukumaratonilla kesäfiilistelyni jäi kuitenkin näiden kahden kirjan mittaiseksi, ja kuvan alta löytyvät pienet miniarviot kirjoista. Anne Muhosen Kesä, jona opin soittamaan ukulelea -sarjakuva on lyhyt, teinien maailmaan sijoittuva kertomus kohtaamisista maaseudulla, ihastumisesta, musiikista ja elämää syleilevistä pohdinnoista. Sarjakuvassa oli jollain tapaa raikas ja reipas ote, ja harmittelin sitä, että sillä oli mittaa vain noin 50 sivua. Oden kesänvietosta kissavahtina olisi ollut kivaa lukea pidemmästikin! Muhosen piirrostyyli miellytti omaa silmääni, ja tykkäsin ruu...

Heinäkuun lukumaratonia emännöi tänä kesänä Unelmien aika -blogin Katriina. Kuva: https://kirjakissa.blogspot.com Virallinen maratonpäivä on huomenna lauantaina 7.7.2018, mutta aloittelen oman osuuteni jo tänään. Lukeminen starttaa perjantaina 6.7.2018 klo 18.30 ja päättyy 24 tuntia myöhemmin, lauantaina klo 18.30. Päivittelen edistymistäni tähän juttuun, ja voit myös seurailla Twitter-tiliäni ja vastikään perustamaani Instagram-tiliä . Lukemista valikoin alla näkyvästä pinosta, jonka olen koostanut kirjankansibingo- ja naistenviikkolukuhaastesilmälasit päässä - eli pinossa on tällä kertaa vain naisten kirjoittamia kirjoja. Varapinosta eli jo kesken olevien pinosta minulta löytyy mm. Brandon Sandersonin Viimeinen valtakunta -fantasiajärkäle, jota olen lukenut puoleen väliin asti ja voipi olla, että hyppään jossain vaiheessa maratonia sen pariin. On näet ollut melkoisen koukuttavaa luettavaa. Perjantai 6.7.2018 klo 18.30. Lukumaraton alkaa kepeästi Anne Muhosen k...

Alkukesällä kehittelemäni kirjankansibingo on innostanut minut sopivien kansien etsintään, ja ruutuihin "perhe" ja "linna tai kartano" löytyivät kannet sarjakuvaosastolta ja lastenkirjahyllystä.  Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Himaset-sarjakuva on ilmestynyt joitakin vuosia sitten Suomen Kuvalehdessä ja Ilta-Sanomissa, mutta minulta sarja meni silloin täysin ohi. Himaset - Kaikki kotona? -albumiin (Otava, 2015) on koottu kaikki sarjan stripit ja muutamia ennen julkaisemattomia kaupan päälle, joten nyt saatoin sukeltaa Himasten lapsiperhearkeen oikein kunnolla. Himasten tekijäkaksikko on ammentanut sarjakuvaansa aineksia omasta perhearjestaan, ja varmaankin sen vuoksi isän, äidin ja kahden alle kouluikäisen tyttölapsen arjen touhut tuntuivat supisuomalaisilta ja toden makuisilta. Oma arkeni ei ole koskaan ollut lapsiperhearkea, mutta strippien vitsit huvittivat siitä huolimatta. Puhekuplien huumori irtoaa pienistä asioista, ja yleensä ruuduissa ollaa...

Tein toukokuussa Goodreadsiin pienen TBR-listan, jolle kokosin sellaisia oman hyllyni kirjoja ja Goodreadsin want-to-read -hyllyn kirjoja, jotka tuntuivat kaikkein kiinnostavimmilta juuri silloin. Listaa koostaessani ajattelin, että se voisi toimia kesäkuukausien TBR-listana, mutta kun kirjojen määrä kohosi yli kymmenen, otin järjen kätöseen ja lista muuttui koko loppuvuoden TBR-listaksi. En siltikään tavoittele kaikkien listaamieni kirjojen lukemista, mutta onpahan jokin pieni muistilista niistä kirjoista, jotka tuntuivat erityisen houkuttelevilta kesän 2018 alussa ja joiden pariin kannattaa etsiytyä loppuvuoden aikana. Mietin pitkään, julkaisenko listaa laisinkaan täällä blogissa vai jemmailenko sitä vaivihkaa Goodreadsin syövereissä. Olen nyt kuitenkin päässyt listani kanssa jo mukavasti alkuun (yksi luettu, toinen kesken ja kolmas odottelee lukupinossa ensi viikonlopun lukumaratonia), joten tiedän vuorenvarmasti että listalta tulee luettua ainakin jotain eikä sen suhteen ole s...