TBR-lista loppuvuodelle 2018

Tein toukokuussa Goodreadsiin pienen TBR-listan, jolle kokosin sellaisia oman hyllyni kirjoja ja Goodreadsin want-to-read -hyllyn kirjoja, jotka tuntuivat kaikkein kiinnostavimmilta juuri silloin. Listaa koostaessani ajattelin, että se voisi toimia kesäkuukausien TBR-listana, mutta kun kirjojen määrä kohosi yli kymmenen, otin järjen kätöseen ja lista muuttui koko loppuvuoden TBR-listaksi. En siltikään tavoittele kaikkien listaamieni kirjojen lukemista, mutta onpahan jokin pieni muistilista niistä kirjoista, jotka tuntuivat erityisen houkuttelevilta kesän 2018 alussa ja joiden pariin kannattaa etsiytyä loppuvuoden aikana.

Mietin pitkään, julkaisenko listaa laisinkaan täällä blogissa vai jemmailenko sitä vaivihkaa Goodreadsin syövereissä. Olen nyt kuitenkin päässyt listani kanssa jo mukavasti alkuun (yksi luettu, toinen kesken ja kolmas odottelee lukupinossa ensi viikonlopun lukumaratonia), joten tiedän vuorenvarmasti että listalta tulee luettua ainakin jotain eikä sen suhteen ole syytä stressiin. Jemmailu siis sikseen, TBR-listani näyttää tältä:


TBR-kirjoja omasta hyllystä: 

Donna Tartt: Tikli

Donna Tarttin aikaisemmat romaanit (Jumalat juhlivat öisin, Pieni ystävä) olivat minlle lähes maagisen hyvää luettavaa. Kun Tikli sitten ilmestyi monen vuoden odotuksen jälkeen, kävin oitis silmät innosta palaen ostamassa sen omakseni. Tämä tapahtui vuonna 2014, ja haa, neljä vuotta myöhemmin kirja odottelee edelleen lukemista. Tikli on ollut minulla ties miten monella listalla blogini aikana, mutta olkoon vuosi 2018 se vuosi, jolloin viimeinkin luen Tiklin. Tai jos en lue, en ainakaan kehtaa sitä enää ujuttaa mukaan yhdellekään julkiselle listalle. 😄

David Mitchell: Pilvikartasto

Voisin kopioida Donna Tarttiin naputtelemani tekstin myös tähän kohtaan. Mitchell on eräs lempikirjailijoistani ja Pilvikartastoa on hehkutettu niin paljon. Ja kirja se vain kököttää uskollisesti hyllyn kulmalla. Jos luen tämän listan omista kirjoistani enää vain kaksi kirjaa, olkoot ne Tikli ja Pilvikartasto. Sen jälkeen voin koostaa mahdollisia tulevia TBR-listojani rauhallisin mielin, kun nämä kaksi superkiinnostavaa kirjaa eivät enää ole niille tyrkyllä.


Laadukasta brittiläistä proosaa lähti mukaani kesäkuun lomareissulle, ja luin kirjan nautiskellen. Aiheestä lisää blogijutussa, joka vielä odottelee kirjoittamistaan.

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

Ozin paksu pokkari oli myös mukanani kesäkuun lomareissulla, mutta puhtia ei Hollinghurstin muhkean pokkarin jälkeen riittänyt kuin ensimmäisen sivun lukemiseen. Kiinnostuin Ozin kirjasta aikoinaan sen kauniin nimen vuoksi, mutta sittemmin myös muistelmatyylinen sisältö on alkanut kutituttaa lukuhermoja.

Eleanor Catton: Valontuojat

Cattonin Harjoitukset oli minulle hyvä lukuelämys joskus blogini alkuaikoina, ja sen imussa hankin kauniskantisen Valontuojat itselleni.

Zadie Smith: Swing Time

Zadie Smithin kohdalla "sisäänheittokirjana" toimi hykerryttävä Kauneudesta. Iloisen keltainen Swing Time tuli ostettua omaan hyllyyn semmoisin toivein, että luvassa olisi jotain yhtä hyvää.

TBR-fantasiaa:

Gene Wolfe: Kiduttajan varjo

Wolfen kirja aloittaa Uuden auringon kirja -fantasiasarjan, joka on kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa. Alunkielellä 1980-luvun alussa ilmestynyt sarja on ymmärtääkseni kerännyt kehuja genren harrastajien parissa, ja olisi kivaa löytää jokin tosi hyvä, minulle uusi sarja, jonka pariin voisin uppoutua useamman kirjan verran.


Meresmaan Mifonki-sarjassa ilmestyi viime vuonna sen kuudes ja viimeinen osa. Olen seuraillut sarjasta kirjoitettuja blogijuttuja uteliaana, ja nyt kun koko sarja on saatavilla, voisi olla hyvä paikka aloittaa siihen tutustuminen. Jep, olen monien sarjojen suhteen hieman myöhäisherännäinen mutta toisaalta, suosikkigenrejeni fantasian ja dekkarien parissa sarjoja ilmestyy niin hurjan paljon, että eihän niiden kaikkien perässä pysy millään.


Sandersonin Usvasyntyiset-sarja on ollut suuri menestys maailmalla, ja nyt se on viimein käännetty myös suomeksi. Hain juuri sarjan avausosan kirjaston varaushyllystä ja tarkoitukseni on aloittaa kirjaa viimeistään loppuviikon lukumaratonilla.

Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki

Muhkea kotimainen fantasiauutuus herätti heti ilmestyessään kiinnostukseni, mutta suuri sivumäärä ei innostanut lukupuuhiin. Aavikkomaisemiin sijoittuva fantasia voisi olla hyvää alkusyksyn luettavaa.

TBR - Muuta mukavaa:



Kovaksikeitetyn dekkarin klassikko on minun heinäkuun klassikkohaasteen kirjani. Noin puolet kirjasta luettuani olen täysin valmis hehkuttamaan viileän tyylikästä dekkaria muiden kirjasta innostuneiden joukossa. Luvassa on kenties kirja + leffa -postaus.

Barbara Kingsolver: Myrkkypuun siemen

Yhdysvallat on vahvasti edustetuna listallani, sillä olen koettanut bongailla Yhdysvallat-lukuhaasteeseen hyvää luettavaa. Kingsolverin kirja on jäänyt mieleeni blogijutuista, joiden kautta kuulin kirjasta ensimmäisen kerran. Odotan 60-luvun Kongoon sijoittuvalta romaanilta väkevää tunnelmaa.


En oikein ole päässyt Murakamin-innostuksen alkuun, mutta Norwegian Wood on blogijuttujen perusteella vaikuttanut sellaiselta kirjalta, josta saattaisin pitää.

Sarah Waters: Silmänkääntäjä

Suhteeni Watersin kirjoihin on erikoinen. Olen lukenut häneltä pari kirjaa: Parempaa väkeä oli hyvä, paikoin loistava ja Vieras kartanossa täydellinen floppi. Yleisvaikutelmani Watersin kirjoista on, että hänen kynästään saattaisi hyvinkin irrota aivan täydellisiä kirjoja juuri minulle. Silmänkääntäjä on jäänyt mieleeni potentiaalisena erittäin hyvänä kirjana.

Elizabeth Harrower: Tietyissä piireissä

Fabriikki Kustannuksen parin vuoden takainen käännösromaani kiinnosti ilmestyessään tosi paljon, pitkälti siksi että kirjailija venkoili reilut 40 vuotta ennen kuin antoi julkaisuluvan kirjalleen.


Sam Wasson: Auringonnousu Manhattanilla - Audrey Hepburn ja elokuvien moderni nainen

Kirjan kansikuva on upea! Luen harvoin leffakirjoja, mutta Audrey Hepburnissä on lumovoimaa.

Saara Henriksson: Syyskuun jumalat

Toinen upeakantinen kirja! Viime vuoden uutuuskirja, jota jo aloittelinkin kirjan ilmestyttyä mutten muiden kiireiden vuoksi pystynyt kunnolla keskittymään lukemiseen. Uusi yritys tänä syksynä.

Sara Gruen: Vettä elefanteille

Gruenin sirkusmaailmaan sijoittuva kirja on jäänyt mieleeni hyvänä lukuromaanina. Sirkusiheisissa kirjoissa on parhaimmillaan jotain aivan erityistä taikaa, joten tekee mieli kokeillä tätä jo senkin vuoksi. Ja hei, todella kaunis kansi tässäkin kirjassa!

◍◯◍◯◍◯◍

Tällä listalla on hyvä ponnistaa loppuvuoteen (juttua kirjoittaessani tuli semmoinen olo, että tuokaas kaikki nämä kirjat heti tänne, jotta voin aloittaa lukuhommat - innostusta on siis ilmassa!). Totta kai aion lukea muutakin, ja syksyn uutuuskatalogeissa on taatusti paljon herkkuja luvassa. Kunhan vuosi aikanaan vaihtuu, teen pienen katsauksen listan tilanteeseen.

Hyviä heinäkuun lukuilmoja kaikille! 

Photo by Irina Kostenich on Unsplash

Kommentit

  1. Monipuolinen lista! Olen lukenut vain Myrkkypuun siemenen ja Norwegian Woodin. Kumpaakin voin suositella, vaikka Norwegian Wood ei olekaan ihan parasta Murakamia. Swing Time on hyllyssä odottamassa lukuvuoroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mulla pitää olla aina kaikenlaista jotta pysyy mielenkiinto vireillä... Swing Timea on kovasti kehuttu lukemissani blogijutuissa, joten se on korkealla tällä listalla. Taitaa silti jäädä syksyn kirjapinoon. Nyt on enempi tuo fantasiapuoli joka kiinnostaa. Kävin juuri kirjastossa ja mukaan lähti Meresmaan Mifongin perintö.

      Poista
  2. Paljon hyviä ja kiinnostavia kirjoja löytyy listalta! Tikli, Norwegian Wood ja Silmänkääntäjä ovat ainakin todella hienoja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, sinulla on Tikli jo luettuna... mä tässä mietin, että pitää aloittaa se nyt heinäkuun aikana niin saan varmasti luettua ennen vuodenvaihdetta vaikka miten etenisi hitaasti. :D

      Poista
  3. Lue ainakin kolme, eli suosittelen eka kirjaksi Norwegian Wood, tokaksi Pilvikartaston ja kolmanneksi Tiklin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Pitää varmaankin tehdä näin, sillä tuota Norwegian Woodia on niin paljon kehuttu...

      Poista
  4. Hienoja ja kiinnostavia kirjoja löytyy listaltasi. Voin suositella myös tuota Norwegian Woodia. Myös Mifonki-sarjan ekat osat varsinkin ovat hyviä ja koukuttavia. Käärmeiden kaupunki oli mukavan erilaista fantasiaa, pidin siitä juuri tuon aavikkomiljöön takia ja tarinakin oli hyvä. Vettä elefanteille on aivan ihana kirja, suosittelen myös sitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin juuri lainaamassa Mifonki-sarjan ekan osan lukumaratonia silmällä pitäen. Saas nyt sitten nähdä, maltanko aloittaa sitä vai meneekö maratonin fantasiaosuus aivan tuon Sandersonin Viimeisen valtakunnan parissa, jonka aloitin eilen. D Kiitos sinulle suosituksista!

      Poista
  5. Hieno lista, sillä on montakin houkuttelevaa, yhtään en ole vielä lukenut. Eniten tällä hetkellä kiinnostaa tuo Amos Ozin kirja, jonka hankin omaan hyllyyni. Tiklin kanssa on käynyt samalla tavalla kuin sinulla, tuolta se hyllystä katselee avaamattomana monen vuoden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiliskivien kanssa iskee helposti rimakauhu... Ozin kirjassakin on tosi paljon sivuja, muistaakseni yli 600 ja pieni fontti. Tosin ekan sivun perusteella kirja vaikutti lupaavalta, joten ehkä se tänä vuonna tulee kuin tuleekin luettua. :)

      Poista
  6. Mun vihko on jo niin täynnä kaikkia haluaisin-lukea-tämän-kirjoja, että jouduin ostaan jo uuden vihkon. Mutta joo. Sun listalta mun listalla on mifonki-sarja. Kolmas kirja oottaa hyllyssä lukuvuoroaan. Mifonfit on kyllä hyviä. Tykkään sarjasta hulluna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Mifonki-sarjaa on kehuttu tosi paljon! Tai en ainakaan muista lukeneeni siitä kovin tympääntyneitä juttuja. Mulla on tosiaan eka osa just lainassa, ja kunhan saan Viimeisen valtakunnan luettua, niin sitten siirryn varmaan sen pariin. En jotenkin osaa lukea kahta eri fantasiakirjaa samaan aikaa, menee maailmat päässä sekaisin tai jotain. :D

      Poista
    2. Mulla on yleensä aina monta kirjaa kesken, mutta ei tosiaan oo samaa genreä ku harvoin. Joo, menee just maailmat sekaisin, ni ei hyvä. :D

      Poista
  7. Minäkään en innostunut Watersin Vieraasta Kartanossa, mutta tuosta Silmänkääntäjästä pidin kovasti. Kingsolverin Myrkkypuun siemen oli myös vaikuttava (en tosin muista siitä enää juuri mitään). Gruenin Vodaa norsuille -kirja ei oikein ollut makuuni, mutta ei susihuonokaan. Monipuolinen lista, kiinnostaa erityisesti mietteesi Norwegian Woodista, koska minultakin se on lukematta kuten lähes kaikki Murakamit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän Norwegian Wood ole tiiviisti minun alkusyksyn lukulistallani. :D Se on kuulemma sellainen helppo lähestyminen Murakamin tuotantoon, ja odotan suurella mielenkiinnolla, miten se meikäläiseen puraisee.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.