Oksan hyllyltä

W. G. Sebaldin tuotanto on jäänyt minulta tähän asti väliin, mutta pääsiäisen pyhiksi nappasin kirjastosta mukaani lyhyitä tekstejä sisältävän kirjan Merkintöjä Korsikasta (Tammi, 2016). Kirjan kansilieve kertoo kirjan taustoista mm. sen, että kirjan tekstit on koottu vuonna 2001 kuolleen kirjailijan arkistoista. Ilmeisesti Sebald suunnitteli laajempaa Korsika-aiheista kirjaa, mutta nyt lukijalle tarjotaan 70 sivua merkintöjä. Merkintöjä-sana sopii hyvin kirjan otsikoksi, sillä teksteissä liikutaan sulavasti kertojan omien Korsika-tunnelmien ja saaren historiaa valottavien pohdintojen välillä. "Mutta mitäpä me voimmekaan etukäteen tietää historian kulusta, joka määräytyy joidenkin logiikan ulottumattomissa olevien lakien mukaan, jota ohjaavat ja jonka suuntaa muuttavat ratkaisevalla hetkellä usein ennalta arvaamattomat pikkuseikat, jokin tuskin havaittava ilmavirta, maahan putoava lehti tai väkijoukossa vaihdettu katse. Edes jälkikäteen emme pysty selvittämään, miten asiat

Todellisista, historiallisista henkilöistä kertovien romaanien kohdalla en halua lähteä lukemaan kirjaa kylmiltään, vaan vilkaisen, mitä esimerkiksi Googlella on heistä kerrottavana. Vaikken luekaan romaaneja faktana, minusta on mukavaa pitää silmällä paljonko romaani näyttää käyttävän tosipohjaisia aineksia. Terhi Rannelan uutuuskirja Frau (Karisto, 2016) sai minut naputtelemaan hakukenttään Lina Heydrichin ja SS-kenraali Reinhard Heydrichin nimet. Pikavilkaisu Wikipediaan kertoi, että Linan miehestä käytettiin pahamaineista kutsumanimeä Prahan teurastaja. Linan vaiheista Wikipedia kertoo ymmärrettävästi niukemmin. Fraun luettuani saatoin todeta kirjan tarinan kietoutuvan pariskunnan yhteiselämän dramaattisimman käänteen ympärille, eli Reinhardin salamurhaan vuonna 1942. Salamurhaa lähestytään kierrellen ja kaarrellen, ja fiktion keinoin Frau kertoo erään kuvitelman rouva Heydrichin elämästä, rakkaudesta ja sen seurauksista. "LH liioittelee omaa rooliaan, Erich kirjoi

Tutustuin Manu Larcenetin kynänjälkeen ensimmäisen kerran mainiossa Maallemuuttajat -sarjassa. Huomasin hiljattain kirjaston sarjakuvahyllyssä Larcenetin Pieniä voittoja -sarjan, ja  päätin kokeilla olisiko se yhtä hyvä kuin maaseutusarja. Tuomio kahden luetun albumin jälkeen: onhan se. Piti vain päästä ensin yli sarjojen samankaltaisuuden aiheuttamasta hämmennyksen tunteesta. Piirrokset ovat tunnistettavasti samasta kynästä lähtöisin, mutta sen lisäksi molemmissa sarjoissa miespäähenkilö asuu maalla, kipuilee parisuhteen kiemuroissa ja pohdiskelee elämän ihmeellisyyksiä. Suurimpana erona näiden sarjojen välillä on se, että Maallemuuttajien ruudut olivat paljon aurinkoisempia ja enemmän maaseudussa kiinni. Pieniä voittoja liikkuu sujuvasti myös kaupungissa, ja elämää ruoditaan tummanpuhuvasti. Näyte maaseutuelämästä Pienien voittojen tapaan - tosin sillä lisäyksellä, että tämä miestoveruuden idylli ei säily näin auvoisena koko aikaa: Pieniä voittoja -sarjassa on vahva

Moni kirjabloggaaja on mukana Helmet-lukuhaasteessa . Itse en haasteen alkaessa innostunut mukaan, ja syynä lienee viime vuoden runsas lukuhaasteosallistuminen. Alkuvuodesta minuun iski jonkin sortin haasteähky, ja päätin, että tänä vuonna haastehommailu olkoon maltillisempaa. Helmet-haaste tuntui aivan liian vaativalta silloisiin tuntemuksiini nähden, sillä haasteessa on monta minulle vaikeaa kohtaa. Esimerkiksi Pablo Picasson tai Marilyn Monroen löytäminen kirjasta ei ole helppo juttu, jolleivät elämäkerrat inspiroi lukupuuhiin. Haasteähky alkaa viimein ilmeisesti helpottaa, sillä olen pikku hiljaa kiinnostunut Helmet-listasta, ja vaikeatkin kohdat ovat alkaneet tuntua hauskoilta kirjanetsintätehtäviltä (sen sijaan, että tekisi mieli juosta kirkuen karkuun). Kirjablogeista on ollut kiva lukea muiden edistymisestä haasteessa, ja päätin tehdä pienen tilannekatsauksen alkuvuoden lukemisiini. Montakos merkintää saan alkuvuonna lukemistani kirjoista listalle? Tästä kirjasta saisi

Lyhyesti parista lyhyestä kirjasta (muuta yhteistä näillä kirjoilla ei olekaan): Asko Sahlberg: He Kotimaisen kirjallisuuden tutustumislistani etenee hitaasti mutta varmasti. Asko Sahlberg on kolmas listan nimi, jonka voin siirtää yksi kirja luettu -laariin (Riikka Pulkkisen ja Siiri Enorannan seuraksi; näistä kolmesta Pulkkisen Totta on toistaiseksi ollut ainut täysosumakirja). Uuden kirjailijanimen kohdalla on viisasta kokeilla jotain lyhyttä, joten valitsin luettavakseni kirjan He (WSOY, 2010). Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomen sodan jälkeisiin vuosiin. Maaseutu, mies, aviovaimo, pojat, rakkaus ja raha ja perhedraama - näiden elementtien ympärille Sahlberg on rakentanut sujuvasti etenevän, moniäänisen tarinan. Muistan lukeneeni kehuja Sahlbergin kerronnasta, ja onhan se kaunista: "Käännyin kavutakseni ylös kellarista, kun törmään hänen hautovaan katseeseensa. En näe hänen silmiään, hän on musta patsas lumisen harmaata valoa vasten, mutta tunnen ne. Samalla t

Kevätaurinko hellii Oulua! Mittari on vielä muutaman asteen pakkasen puolella, ja tuulessa on hyinen vire, mutta - aurinko!! Vuosi kuvina -sarjan maaliskuun kuvassa näkyy harmaiden talvikuukausien jälkeen kirkkaan sininen taivas: Alla patonäkymä ja lisää sinistä taivasta. Aurinko, mitäs tuosta? Jos mietit näin, tule asumaan Ouluun syksyn ja talven ajaksi. Lokukuusta lähtien on semmoiset kelit, että keltaisen mollukan tarjoama valohoito saa hymyn huulille tähään aikaan vuodesta. Päivän tunnelmabiisi: Hän on täällä taas kuinka sua kaipasin täällä taas talven yli odotin ja täällä taas neiti kevät on tullut kaupunkiin Murtuu huulet kylmän talven kaiken alkaa hän uudelleen jostain kuulen tutun laulun hänen tiedän taas palanneen Sir Elwoodin Hiljaiset värit: Neiti Kevät

Tahaton lueskelija -blogista bongasin alkuvuodesta John Steinbeckin kirjan Matkalla Neuvostoliitossa (Tammi, 2002). Steinbeck on noussut kiinnostuslistallani korkealle, joten entuudestaan minulle täysin tuntematon matkakirja vilahti oitis lukupinooni. Kirjassa Steinbeck kuvaa vuonna 1947 tekemäänsä matkaa Neuvostoliittoon, ja kirjan mustavalkoisesta kuvituksesta vastaa matkaseurana ollut valokuvaaja Robert Capa. Kirja on nyt luettu, ja kyllähän sen sivuilta löytyy kiintoisia anekdootteja, tilannekuvia ja ajankuvaa itäisestä naapuristamme. Muutaman Steinbeckin romaanin lukeneena odotin silti enemmän, ja kirjan jääminen keskinkertaiselle kolmen tähden tasolle tuntuu hienoiselta pettymykseltä. "Aamiainen täytyy kirjata muistiin yksityiskohtaisesti, sillä maailmassa ei ole koskaan ollut mitään sen kaltaistakaan. Ensin tuotiin juomalasillinen votkaa, sitten jokaiselle neljä paistettua kananmunaa, kaksi valtavaa paistettua kalaa ja kolme lasillista maitoa; sitten tuotiin lauta

Tarukirjan Margitin aloittama aakkoshaaste etenee blogissani B-kirjaimeen (haasteen säännöt löytyvät linkkaamastani aloituspostauksesta): B niin kuin Blyton ja Badu... Kuka on suosikkikirjailijasi? B-alkuisista naiskirjailijoista valitsen lapsuuteni suosikin eli Enid B lytonin . Viisikot ♥ ! Ne muuten ovat erittäin hyvää luettavaa myös aikuisena. Tämän jutun kuvaa varten menin kirjastoon tarkoituksenani lainata yksi Viisikko-kirja, ihan vaan kuvausrekvisiitaksi. Kävipä niin, että kolme kirjaa vilahti lainauskoriin, ja ensi viikonloppuna pakataan eväät ja lähdetään seikkailemaan. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? Jatkan musiikkikulttuurin suosikkieni esittelyä, ja vastaan Erykah B adu . Yllä olevassa kuvassa näkyy Badun esikoisalbumin kansilehti, ja tämä albumi kolahti minuun heti. Baduizm -albumin biiseistä pidän edelleen, ja kuuntelen niitä silloin tällöin. Musiikkigenret ovat minu

Maanalainen sysimetsä (Otava, 2013) jatkaa Colin Meloyn Sysimetsä-trilogiaa. Olen kuunnellut sarjan aloitusosan äänikirjana, mutta se ei jostain syystä koskaan päätynyt blogiini asti. Maanalainen sysimetsä on kulkenut kännykässäni alkuvuoden, ja Tiettömään korpeen sijoittuva fantasiaseikkailu on ollut erinomaista seuraa silloin, kun on ollut hetki aikaa syventyä kirjaan. Juonivetoinen, kerronnaltaan sujuva ja tapahtumarikas tarina on ollut mainiota viihdykettä. Sarjan avausosa oli muistini mukaan hyvät vastaan pahat -tyylinen seikkailutarina, ja sitä teemaa toki jatketaan tässä toisessa osassa. Maanalainen sysimetsä yllätti minut silti synkemmillä ja aikuismaisemmilla sävyillään. Sarjan perusidea on lyhyesti tämmöinen: pikkukaupungin vieressä on salaperäinen metsikköalue nimeltä Tietön korpi. Sinne ei noin vain kävellä, mutta muutama kaupungin lapsi löytää jostain syystä tien metsään. Ykkösosassa lapset joutuivat mukaan metsikön valtataisteluihin, ja hieman samoissa tunnelmi

Jun’ichirō Tanizakin Avain (Tammi, 2010/1956) on herkullinen pienoisromaani avioliittotarinoiden ystäville. Kirja on kirjoitettu päiväkirjan muotoon, ja lukija pääsee tutustumaan peräti kahden henkilön päiväkirjoihin. Kirjoittajina ovat aviopari, ja heidän yhteiselonsa on meikäläisittäin eksoottista: toisen tekemisiä pohditaan kynä ja riisipaperi sauhuten omassa päiväkirjassa sen sijaan että puhuttaisiin asiat suoraan. Päiväkirjoissa pohdistaan mm. lukeeko toinen salaa kirjoittajan päiväkirjaa ja pitääkö toinen kenties omaa päiväkirjaansa... kovin kaukana ollaan nykyaikaisesta (facebook yms some)kommunikaatiosta. "Mutta nyt - miksi hänen piti pudottaa avain tuommoiseen paikkaan? Onko hän muuttanut mieltään ja päättänyt, että minun on luettava se? Ehkä hän tajuaa että minä kieltäytyisin jos hän pyytäisi, joten hän nyt kehottaa minua: "Voit lukea sen itseksesi - tässä on avain." Merkitseekö se, että hän kuvittelee etten minä aikaisemmin ole sitä löytänyt? Ei, pikem

Tarukirja- blogissa alkoi mukava Naisten aakkoset -haaste, jossa käydään aakkoset läpi ja vastataan kunkin aakkosen kohdalla kolmeen kysymykseen. Vastauksessa on oltava naisen nimi, ja joko etu- tai sukunimen pitää alkaa vaaditulla kirjaimella. Osa aakkosista on taatusti melkoisen haastavia, mutta haasteen idea on niin hauska, että päätin lähteä mukaan. Aakkosia ilmestyy blogiini silloin tällöin, kun sattuu aakkostuttamaan. :) Ensimmäisenä vuorossa on A : 1) Kuka on suosikkikirjailijasi? A:lla alkavista kirjailijoista ehdoton suosikkini on Jane A usten . Ansio siitä kuuluu yksinomaan Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjalle, sillä toista sen veroista suosikkia en ole Austenilta löytänyt. Mutta yksi täydellinen kirja kohottaa hänet suosikkieni listalle. 2) Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? Musiikin saralla eräs suosikkini on upeaääninen A dele . Kun ääni kantaa, ei tarvitse keikistell

Iloista naistenpäivää kaikille! Päivän kunniaksi tarjoilen Katharine Hepburnin muistelmat Afrikan kuningatar -elokuvan tekemisestä. Olen lukenut kirjan Afrikan kuningatar - eli miten menin Afrikkaan Bogartin, Bacallin ja Hustonin kanssa ja olin tulla hulluksi (Tammi, 1988) jo joskus vuosia sitten (jolloin olen katsonut myös kyseisen elokuvan), mutta hankin sen hiljattain divarista omaan hyllyyni. Muistini ei onneksi pettänyt, sillä Hepburnin teksti on aivan yhtä valloittavaa kuin ensimmäisellä lukukerralla. "Miksi en kertoisi siitä, kun kerran niin monet ihmiset ovat kyselleet minulta millaista se oli, ja aloin keräillä palasia sieltä ja täältä... [] Ja tässä ne ovat - yli kolmekymmentä vuotta tapahtumien jälkeen." (s. 13) Romanttista ja jännittävää Afrikan kuningatar -elokuvaa filmattiin 1950-luvun alussa - Afrikassa. Jollei elokuva ole tuttu, sen juonenkäänteet selviävät esimerkiksi  wikipediasta . Pääosissa olivat Hepburn ja Humphrey Bogart (joka sai roolistaan

Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö (Like, 2010) on päätynyt kirjahyllyyni blogikehujen herättämän uteliaisuuden vuoksi. Blogikehut olen tosin yhdistänyt yleisesti Fletcherin kirjoihin, ja Irlantilainen tyttö on vain sattunut olemaan sopivasti tyrkyllä jossain kirja-alessa. TBR-projektini innosti minut viimein myös lukemaan kirjan, ja lopputuloksena on semmoinen höh-olo. Eli lukuelämys jäi harmillisen keskinkertaiselle tasolle, enkä oikein päässyt sisälle kirjan tapahtumiin. Fletcherin tekstin lumovoima ei siis Irlantilaisen tytön myötä vielä minulle auennut, mutta ehkä ne muut suomennetut kirjat ovat parempia tapauksia. "Olen Evangeline", sanoin. "Jones. Tuosta maatalosta. Tuolta noin."     "Tiedän."     Säpsähdin. "Mistä sinä sen tiedät?"     Yksinkertainen ei ollut yhtä kuin hullu. Yksinkertainen ei ollut yhtä kuin tyhmä tai julma tai ajattelematon. "Tiedän vain", Billy sanoi. Ilman ivaa. Ilman piilomerkityksiä. Tot

"Jostain kumman syystä  en koskaan kuvitellut tulevani nelikymppiseksi." "Mitä minä tiedän, niin ainoa mikä ei aiheuta krapulaa mutta pyyhkii vähäksi aikaa pois kuoleman - ja myös elämän - on seksi." "Yksi parhaista tavoista löytää oman kaupungin salaiset nurkat, ei romanttisessa mielessä salaiset vaan sellaiset, joihin olisi muuten epätodennäköistä eksyä, on rakastua naimisissa olevaan mieheen." Milena Busquestin Tämäkin menee ohi (Otava, 2016) sisältää nasevia lauseita nelikymppisen, äitinsä menettäneen Blancan elämästä. Blanca ei vaivu murheeseen ja synkkyyteen, vaan matkustaa ystäviensä kanssa rannikolle perheen kesäasunnolle. Ex-miehet, muistot äidistä, Blancan touhut lastensa ja keskustelut ystävien kanssa kulkevat kirjassa limittäin ja lomittain, ja lukija voi vaipua haikean suloiseen kesätunnelmointiin. Viihdyin erinomaisesti Blancan matkassa, sillä pidin kirjan elämää täynnä olevasta tavasta käsitellä surullista aihetta. Tämäki

Avaruusagentti Valerian on kivunnut vaivihkaa suosikkisarjakuvieni joukkoon. Sarjaa on julkaistu suomeksi jo 1980- ja 90-luvuilla, mutta vasta viime kesänä luin ensimmäisen Valerian-albumini Pariisista Kassiopeiaan (Jalava, 2015). Alkuvuoden aikana luettujen listalleni on kertynyt kolme Valerian-seikkailua lisää. Niistä paras on ollut vastikään uudelleen julkaistu Brooklynistä Kosmokseen (Jalava, 2016), jonka sfäärejä hipova, upea kuvitus vakuutti minut viiden Goodreads-tähden arvoisesti. Tarinastakin toki pidin (elikkäs maan ihmisille ilmestyy outoja juttuja, ja tämän toisen osan tapahtumat käynnistyvät siitä kun Valerian on joutunut W.A.A.M:in agentin pauloihin), mutta Brooklynistä Kosmokseen vahvuus minun silmissäni ovat ruudut, joiden sisällössä silmä lepää. Kuvituksen albumiin on tehnyt Jean-Claude Mézières, ja hänen kynänjälkensä loihtii esiin vauhtia ja herkkyyttä, avaruuden ihmeitä ja maanpäällisiä maisemia. Avaruudesta löytyy Valerian-albumeissä näköjään mitä vain,