Oksan hyllyltä

Luin Nina Hurman Yönpunaisen höyhenen viime syksynä, ja pidin siitä kovasti. Helsinki, 1920-luku, noir-tunnelmaa... aika mainio yhdistelmä. Silti minulle jäi kirjasta tunne, että tarina oli pelkistetty, ja sen olisi voinut kertoa laveamminkin. Tänä syksynä ilmestynyt Hatuntekijän kuolema (Gummerus, 2014) vastasi toiveisiini: Rougen ja Korpelan taival jatkuu ja on saanut lihaa luidensa ympärille. Ahmaisin 346 sivua 20-luvun noiria tässä viikonlopun aikana ja tykkäsin! Jos joku ei kuvasta hoksaa, niin lukemani kirja on PIKALAINA. "Frisk veti syvään henkeä hänen hiuksissaan, nuolaisi sitten ohimolta, niin että hiuksia tarttui hänen kieleensä, ja kun hän veti ne pois, ne osuivat märkinä Rougen poskelle. He olivat niin lähekkäin että nenät koskettivat.     "Älä juokse karkuun Saikku, muista.Tällä kertaa mä saan sut kiinni."     "Sä et tiedä missä mä asun", Rouge kuiskasi. Frisk nosti suupieltään ja katsoi häntä, sovitti hatun tarkasti niin että koriste...

Dekkarihimo iskee bloggaajaan aina syksyn tullen. Päivät lyhenevät, ulkona sade ropistelee... on otollinen aika syventyä ihmismielen pimeämpään puoleen. Dekkarimakuni ei kuitenkaan ole erityisen kovaksikeitetty, liika veri ja mäiske ei minua viehätä. Nina Hurman esikoisromaani Yönpunainen höyhen (Gummerus, 2013) olikin mukavaa lukemista syysiltoihin. Takakansitekstiä lainatakseni se on "1920-luvun Helsinkiin sijoittuva viettelevä, noir-henkinen dekkari". Noir-henkisyys ei ilmene kirjassa ylettömänä väkivaltana, yksi murha toki on dekkarin perusvaatimus. Yönpunaisessa höyhenessä murhatuksi joutuu rikas ravintoloitsija Armas Gustafsson, joka syntymäpäiväjuhlien jälkeen löydetään kuolleena omasta Cobra-ravintolastaan. Murhan aikaan Cobrassa ovat kaikki tarinan keskeiset henkilöt: yökerholaulajatar Rouge, joka päivisin tunnetaan hattumyyjä Saimina; Hertta, maalta muuttanut arka ja viaton työläistyttö; poliisista tarinan edetessä potkut saava Korpela sekä kaverukset Toivo j...