Oksan hyllyltä

Johanna Valkaman Metsän ja meren suku -sarja on ollut kuluneen kesäni miellyttävä tuttavuus. Itämeren Auriin ihastuin juhannuksena, ja pian sen jälkeen luin sarjan itsenäisen jatko-osan Linnavuoren Tuuli (Otava, 2017). Linnavuoren Tuuli ei ollut minulle aivan niin hyvä kirja kuin Aurin tarina, mutta mukavan viihdyttävää seuraa äitiään rämäpäisempi Tuulikin oli. Linnavuoren Tuulin ottaa reilusti ajallista etäisyyttä Itämeren Auriin , sillä Aurin tytär Tuuli on jo varttunut naimaiän kynnykselle. Tuulilla on itsenäinen luonne, ja hän janoaa päästä seikkailuihin ja taisteluihin veljiensä rinnalla. Siihen tarjoutuukin tilaisuus, kun Hakoisia uhataan idästä ja veli lähetetään etsimään liittolaisia. Tuuli karkaa veljensä perään, ja siitäpä seikkailu sitten alkaakin. "Kosken kuohut nostivat kosteaa utua myös Sarsan kylän rannalla. Hylätyn myllyn raskas vesiratas natisi ja pyöri verkkaisesti. Tuuli katseli hylättyä pitäjää. Mihin sen asukkaat olivat paenneet? Olivatko he lä

Naistenviikkoni jatkuu miniarvioilla. Kevään ja alkukesän mittaan bloggausjonooni on jäänyt muutamia oikein hyviä kirjoja, jotka olivat minulle iloisia yllätyksiä. Lukuodotukseni eivät olleet kovin korkealla näiden kirjojen suhteen, ja aloittelin itselleni uusien kirjailijoiden kirjoja vähän niin kuin kokeeksi. Innostunko vai siirrynkö seuraavaan kirjaan? Ja sitten yhtäkkiä kirja olikin vetäissyt mukaansa ihan täysillä. Lukuharrastuksen parhaisiin hetkiin kuuluvat juuri nämä uudet, mieluisat kirjatuttavuudet, jotka pöllähtävät esiin vaikkapa lukulaitteen kätköistä. Lukemissani kirjoissa on sen verran naisnäkökulmaa mukana, että ne sopivat hienosti viikon teemaan. Tämän päivän kattauksessa on jokaiselle jotakin: romanttisvivahteista historiallista seikkailua, säpäkkää toimintaa ja ihmissuhteiden mutkikkuuden pohdintaa. Aloitetaanpa Hämeen sydämestä: Johanna Valkaman Itämeren Auri (Otava, 2016) oli juhannukseni sulostuttaja. En muista, milloin olisin lukenut kaukaisempaan hi