Oksan hyllyltä

Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogi isännöi tammikuun klassikkohaastetta, jonka postauspäivä on tänään. Kaikki haasteeseen osallistuvat blogit löytyvät haasteen koontijutusta . Luvassa on mielenkiintoinen katsaus tuttuihin ja hieman tuntemattomimpiin klassikoihin - tänään kannattaa lukea kirjablogeja. 😊 *** Oma klassikkovalintani on vakoojakirjallisuuden klassikkoteos, joka julkaistiin vuonna 1963. John le Carrén Mies kylmästä (Tammi, 2018) sijoittuu kylmän sodan vuosiin, Itä-Berliinin vakoiluympyröihin, ja sitä pidetään le Carrén läpimurtoteoksena. Kirjan päähenkilönä on brittiläisessä tiedustelupalvelussa työskentelevä Alec Leamas, jonka asemapaikkana on ollut Länsi-Berliini. Aivan kirjan alussa Leamas kiedotaan mukaan  itäsaksalaisen vakoilupomon Hans-Dieter Mundtin pään menoksi punottuun juoneen. Tämän kuvion lopullinen tarkoitus aukenee todella hitaasti, ja kirjassa keskityäänkin siihen, miten suht tavallinen vakoiluorganisaation jäsen kokee sen kummallisen pelin, jota va...

John le Carrén vakoiluromaani Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (Tammi, 2012/1974) on kuulunut suosikkeihini heti ensilukemisesta asti. Tämä tapahtui ennen blogiaikaa, enkä itse asiassa edes muista, milloin tarkalleen ottaen tutustuin Pappi lukkariin . Kirjan syheröinen, runsailla takaumilla varustettu juoni ja vakoojamaailman kylmänkalsea tunnelma joka tapauksessa iskivät minuun täysillä. Mutta juonikuvio on  todellakin sen verran kiemurainen ja isohkolla henkilögallerialla varustettu, että taisin ensimmäisellä lukukerralla tipahtaa muutaman kerran kärryiltä. Uusintalukukerroilla juonen hienoudet ovat sittemmin auenneet paremmin, ja keväällä kaivoin taas nuhruisen pokkarini esille. "Joka aamu noustessaan vuoteesta, joka ilta palatessaan siihen yleensä yksin, hän oli muistuttanut itselleen ettei hän ollut milloinkaan ollut eikä ollut nytkään korvaamaton. Hän oli kouluttanut itsensä myöntämään että Valvojan uran viimeisinä surkeina kuukausina, jolloin onnettomuus seurasi tois...

Minulla on kaksijakoinen suhtautuminen John le Carrén jännäreihin. Useat hänen tuotannostaan kokeilemani kirjat olen joutunut jättämään kesken, kun sivut eivät ole kääntyneet eivät sitten millään ja juoni tai tapahtumat ovat tuntuneet puuduttavan pitkäveteisiltä ja tylsiltä. Mutta sitten on pari timanttisen kovaa kirjaa, jotka olen lukenut useampaan kertaan. Toinen näistä huipuista on 1980-luvun alussa ilmestynyt Pieni rumpalityttö (Tammi, 1983), jonka valitsin Lukuviikon neljänneksi kirjavinkikseni. Pieni rumpalityttö on teemoiltaan ja aiheiltaan edelleen pelottavan ajankohtainen. Se kertoo terrorismin maailmasta ja siitä, miten tavallinen kaduntallaaja voi omalla panoksellaan olla mukana taistelussa pahuutta vastaan. Pienen rumpalitytön rooli on varattu englantilaiselle nuorelle naiselle nimeltään Charlie. Hänet vetää mukaan erikoiseen näytelmään Joseph, terrorismin vastaisen taistelun veteraani.   "Joseph ja Charlie esiteltiin muodollisesti toisilleen Mykonoksen saa...