Oksan hyllyltä

" Nyt aloitin siis hänen [Bergmanin] omaelämäkertansa lukemisen, mutta en kyennyt laskemaan sitä ulottuviltani ennen kuin olin lopussa. " Näin tuumaa Jörn Donner Ingmar Bergmanin Laterna magica -kirjan (Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1988) alkupuheessaan. Jörkka on elokuvamiehiä ja Bergmanin ystävä monen vuosikymmenen ajalta, joten hänen innostuksensa on ymmärrettävää. Minä satunnaisena elokuvankatsojana ja vielä satunnaisempana teatterinkävijänä en hurmioitunut niin että olisin lukenut Bergmanin muistelmat kertaistumalta, vaan etenin hitaan varmasti loppua kohden. Löysin kirjan sattumalta lähikirjaston kirjanvaihtohyllystä, ja taianomainen otsikko sai minut ottamaan kirjan mukaani. Lukuelämykseni oli varmasti ollut enemmän taikaa täynnä, jos olisin tutumpi Bergmanin elokuvien tai teatterituotannon kanssa. Nyt teatterimaailman nimet sujahtivat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta Bergmanin elämänkaaresta ja tuntemuksista vaiherikkaan taipaleen varrelta sentään ...

Henri de Toulouse-Lautrec (1864-1901) on ollut minulle tuttu vain maalaustöidensä kautta, joita voi kurkata vaikkapa täällä . En ole mikään taiteentuntija, mutta de Toulouse-Lautracin työt miellyttävät silmääni, ja erityisesti julisteiden eläväinen, värikylläinen tunnelma välittyy lähes käsinkosketeltavana katsojalle asti. Lähikirjastoni kirjanvaihtohylly tarjosi hiljattain mieluisan yllätyksen, sillä bongasin hyllystä Pierre la Muren Punaisen myllyn (Suuri suomalainen kirjakerho, 1996), joka on romaani de Toulouse-Lautrecin elämästä. En ollut entuudestaan laisinkaan tietoinen kirjan olemassaolosta, mutta nappasin sen oitis mukaani, sillä mies värikkäiden julisteiden takana kiinnosti minua kovasti. Punainen mylly on kaunokirjallinen kirja, ja pidin siitä juuri sen vuoksi. Kunhan faktat ovat kohdillaan, luen tunnettujen henkilöiden elämästä mieluummin taiteilijaromaanin muodossa kuin puhtaasti tietokirjana. Pierre la Mure onnistuu erinomaisesti herättämään henkiin Henri de Toulou...

Oman kirjahyllyn lukuprojektini kakkosvaihe päättyy Henryk Sienkiewiczin Quo vadis (SSKK, 1990) -kirjaan. Sienkiewicz palkittiin vuonna 1905 Nobelin kirjallisuuspalkinnolla, ja vuonna 1896 ilmestynyt, Rooman keisariajan tapahtumista kertova Quo vadis on mielestäni kaiken Nobel-hehkutuksen arvoinen. Tämä suurenmoinen, dramaattinen historiallinen romaani saakin minulta viisi säihkyvää Goodreads-tähteä. Quo vadiksen alkupuoli tuntui ylitunteelliselta rakkausromaanilta. Hyveellinen, epätodellisen kaunis Lygia-neito onnistuu herättämään nuoren ja komean patriisin huomion, mutta hartaana kristittynä Lygia ei voi kuvitellakaan ryhtyvänsä miehen rakastajattareksi. Rakkaudesta huumaantunut Marcus Vinitius alkaa punoa juonia ystävänsä Petroniuksen kanssa saadakseen Lygian omakseen. Tämän kuvion ympärillä pyöritään noin kolmisen sataa sivua. Sitten alkaa romaanin dramaattinen loppuosuus, jota luin lähes henkeä pidätellen. Rooma palaa hullun keisari Neron käskystä, ja alkaa kristittyjen v...

Mika Waltarin Johannes Angelos (SSKK, 1980) nytkäyttää oman kirjahyllyn lukuprojektiani askeleen eteenpäin. Valitsin kirjan mukaan projektiin, koska se on ohuimpia kotikirjahyllyni Waltareita (projektin tiiliskivi-paikan oli jo lunastanut Ihanteiden nousu , jonka lukemisessa saavutin juuri puolivälin etapin). Lukemista aloitellessani totesin ilokseni, että saan Waltarista myös pisteen Ihminen sodassa - haasteeseen. Merkintä kaukaiset sodat -osastolle ja kersantin natsojen tavoittelu on näin aloitettu. Johannes Angelos on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, mutta on siitä huolimatta hyvin romaanimainen kerronnaltaan. Ensimmäinen merkintä on kirjoitettu joulukuun 12. päivä 1452 ja viimeinen toukokuun 29. päivä 1453. Tapahtumapaikkana on Bysantin pääkaupunki Konstantinopoli eli nykyinen Istanbul. Päiväkirjaa pitävä Johannes asuu kaupungissa, joka elää pelonsekaisen odotuksen vallassa: milloin sulttaani Muhammedin mahtava turkkilaisarmeija saapuu Konstantinopolin edustalle ja aloittaa p...