Oksan hyllyltä

Koostin tähän juttuun lyhyet miniarviot muutamista alkuvuoden luetuista kirjastolainoista. En ole oikein kunnolla pystynyt keskittymään kirjoihin, ja sen huomaa lukupinosta: sinne valikoitui tavallista enemmän kevyttä luettavaa. Valinnat eivät olleet mitään täysosumia, mutta nämä sentään luin loppuun, vaikka kaikki tämän jutun kirjat saivat vain kaksi tähteä Goodreadsiin.   Iida Aho: Perhosten päiviä (Tammi, 2025) Perhosten päiviä on itsenäinen jatko-osa 70-luvun maaseutumaisemiin sijoittuvalle Kesän tangolle . Tykästyin todella paljon  Kesän tangoon  ja sen aikalaiskuvaukseen Ruotsiin työn perässä muuttaneista nuorista, ja suosittelen tätä kirjaa edelleen kesäfiilisten ystäville. Tämä nyt lukemani jatko-osa sen sijaan jäi hieman vaisuksi. Juonenkäänteet olivat liian ilmeisiä, eikä kirjassa ollut samanlaista yhteiskunnallista näkökulmaa kuin sarja-avauksessa. Parisuhdeongelmia maatalon töihin paenneen Ursulan tutustuminen navettatilan arkisiin puuhiin ja sen isäntään kii...

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen kierros 23 houkutteli minut blogin äärelle alkuvuoden taukoilun jälkeen. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, mutta blogi vain salavihkaa luiskahti jonnekin taustalle työ yms kiireiden keskellä eikä blogijuttuja luetuista ole tullut kirjoiteltua. Klassikkohaaste kuitenkin inspiroi, ja toivottavasti blogi ylipäänsä tästä nyt piristyy. Perinteikästä haastetta isännöi kesän kierroksella  Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin Gregorius . Kirjaksi valikoitui tällä kertaa norjalainen näytelmäklassikko, Henrik Ibsenin Nukkekoti ( Et dukkehjem , 1879), josta luin Eino Palolan suomennoksen vuodelta 1964 (WSOY, 2009). Halusin haasteen idean mukaisesti lukea jotain, mihin muutoin tuskin olisin tarttunut, ja näytelmä oli siten mainio valinta. Blogini tunnistevalikoimasta ei entuudestaan löytynyt 'näytelmä'-tunnistetta, joten se kertonee olennaisen tyylilajin suosiosta lukupinossani.  Vaikka olen melkoinen näytelmäummikko, Nukkekoti kuuluu niihin kl...

Vuosi sitten julkaisin täällä blogissani  hyllynlämmittäjäpinon , joka ei alun alkaenkaan ollut helppo pala. Vain todella paksuja kirjoja, jotka ovat majailleet hyllyssäni vuosia:   Kuinkas kävikään? Vuoden 2025 aikana sain kaksi kirjaa luettua, ja kaksi jätin suosiolla kesken - aikoinaan herätäostoina hankitut kirjat (jollaisia kaikki pinoni kirjat ovat olleet 😄) eivät innostaneet lukemaan, joten päätin kierrättää ne seuraaavalle lukijalle: Aloitetaanpa kesken jääneeneistä hyllynlämmittäjistä... * Mihail Šiškin: Neidonhius ( suom. Vappu Orlov, WSOY 2015) - tätä jaksoin pakertaa eteenpäin noin kuutisenkymmentä sivua. Pidin kirjan ideasta: Sveitsiin pyrkiviä pakolaisia tulkkaava mies kuuntelee kertomuksia elämästä ja kuolemasta, lukee tauoilla ja iltaisin kirjallisuutta, kirjoittaa kirjeitä - ja tästä kaikesta mitä ilmeisimmin rakentuu maailmoja ja todellisuuksia syleilevä kokonaisuus. Oli vain niin, että minulle Neidonhiuksen tyyli oli liikaa. Kirjassa ei tarvitse olla juon...