Oksan hyllyltä

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen kierros 23 houkutteli minut blogin äärelle alkuvuoden taukoilun jälkeen. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, mutta blogi vain salavihkaa luiskahti jonnekin taustalle työ yms kiireiden keskellä eikä blogijuttuja luetuista ole tullut kirjoiteltua. Klassikkohaaste kuitenkin inspiroi, ja toivottavasti blogi ylipäänsä tästä nyt piristyy. Perinteikästä haastetta isännöi kesän kierroksella  Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin Gregorius . Kirjaksi valikoitui tällä kertaa norjalainen näytelmäklassikko, Henrik Ibsenin Nukkekoti ( Et dukkehjem , 1879), josta luin Eino Palolan suomennoksen vuodelta 1964 (WSOY, 2009). Halusin haasteen idean mukaisesti lukea jotain, mihin muutoin tuskin olisin tarttunut, ja näytelmä oli siten mainio valinta. Blogini tunnistevalikoimasta ei entuudestaan löytynyt 'näytelmä'-tunnistetta, joten se kertonee olennaisen tyylilajin suosiosta lukupinossani.  Vaikka olen melkoinen näytelmäummikko, Nukkekoti kuuluu niihin kl...

Vuosi sitten julkaisin täällä blogissani  hyllynlämmittäjäpinon , joka ei alun alkaenkaan ollut helppo pala. Vain todella paksuja kirjoja, jotka ovat majailleet hyllyssäni vuosia:   Kuinkas kävikään? Vuoden 2025 aikana sain kaksi kirjaa luettua, ja kaksi jätin suosiolla kesken - aikoinaan herätäostoina hankitut kirjat (jollaisia kaikki pinoni kirjat ovat olleet 😄) eivät innostaneet lukemaan, joten päätin kierrättää ne seuraaavalle lukijalle: Aloitetaanpa kesken jääneeneistä hyllynlämmittäjistä... * Mihail Šiškin: Neidonhius ( suom. Vappu Orlov, WSOY 2015) - tätä jaksoin pakertaa eteenpäin noin kuutisenkymmentä sivua. Pidin kirjan ideasta: Sveitsiin pyrkiviä pakolaisia tulkkaava mies kuuntelee kertomuksia elämästä ja kuolemasta, lukee tauoilla ja iltaisin kirjallisuutta, kirjoittaa kirjeitä - ja tästä kaikesta mitä ilmeisimmin rakentuu maailmoja ja todellisuuksia syleilevä kokonaisuus. Oli vain niin, että minulle Neidonhiuksen tyyli oli liikaa. Kirjassa ei tarvitse olla juon...

Niputin tähän juttuun pari hiljattain lukemaani lanukirjaa, sillä koetan saada jälleen kerran bloggausjonoani lyhyemmäksi. Valitsin kirjat samaan postaukseen täysin lanu-perusteella, mutta silti niiden teemoissa ja aiheissa on yhteisiä piirteitä: molemmissa käsitellään perhesiteitä, ystävyyttä ja rakkautta. Henkilöasetelmassakin on paljon samaa: perheen ainut lapsi saa uuden kaverin, ja tämä on alkusysäys uudenlaisille kuvioille ja oman identiteetin hahmottamiselle. * Ellen Strömbergin Ei alkua, ei loppua (S & S, 2024)  kiinnosti minua oikeastaan vain sen vuoksi, että hullaannuin täysin Strömbergin  Mehän vaan mennään siitä ohi  -kirjaan. Ei alkua, ei loppua ei valitettavasti yltänyt aivan samalle tasolle, mutta oli "ihan kiva" kirja. Kirjan päähenkilönä on kasiluokkalainen Benjamin, joka kesää kuluu asuntoautossa Pohjanmaalla, arkeologi-isän työreissulle raahattuna. Benjamin tutustuu salaperäisen oloiseen Tristaniin, ja tylsältä vaikuttanut kesänvietto saa yllättäv...

Sinun, Margot  (WSOY, 2021) on muutaman vuoden takainen hittikirja. Tämähän aina nostaa odotuksia kirjaa kohtaan, vaikken aivan tarkkaan tiennyt, mitä romaanilta odottaa (olin yllättävän hyvin säästynyt spoilereilta).  Meri Valkaman esikoisromaani kertoo erään suomalaisen perheen kohtalosta DDR:n hajoamisen aikaan, ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä. DDR:n aikakauteen katsotaan maahanmuuttajanäkökulmasta, kun suomalainen toimittaja Markus muuttaa maahan vaimonsa Rosan ja perheen pienen Vilja-tyttären kanssa. Miten käy idealismin, kun muuri murtuu ja ajat muuttuvat? "Jos asiat olisivat menneet toisin, olisiko jommallakummalla voinut olla mahdollisuus selvitä, Markuksella ja Luisella tai DDR:llä? Sen kysymyksen äärelle Markus palasi mielessään tulevina vuosina lukemattomia kertoja ja putosi kerta toisensa jälkeen syvälle pimeyteen, niin läpitunkemattomaan ja tiiviiseen, että kadotti valon lopulta kokonaan." Kirjassa Markuksen ja Rosan eroon päättynyt parisuhde on isossa roolissa,...

Helsingin kirjamessut ovat tällä erää ohi - hei hei ensi vuoteen! Itse en enää sunnuntaina suunnannut Messukeskukseen, vaan istuin jo aamulla junassa matkalla Ouluun. Huomenna on työaamu, ja aikataulu olisi mennyt liian tiukaksi, jos olisin hengaillut myös tänään messuilla ja koettanut ehtiä maanantaiaamuksi Ouluun ja toimistolle  (lisäksi luulen, että ylipäänsä messujaksamisen kanssa olisi tullut ongelmaa 😄). Omat Helsingin kirjamessuni vuosimallia 2025 rajoittuivat siis lähinnä torstaihin ja perjantaihin, sekä lyhyeen piipahdukseen lauantain tungoksessa. Kokosin sekalaisia messutunnelmia tähän juttuun - ja totta kai mukana myös kirjalliset messuostokset! Ensin kuitenkin asiaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemästä  linjauksesta somen vaikuttajamarkkinointiin . Tämä on puhututtanut, ja mm. Amma kirjoitti aiheesta pitkästi ja hyvin omassa blogissaan. Päätin sanoa tähän oman blogini osalta muutaman sanan, vaikkei aihe varsinaisesti ole minulle hot topic: Amman termiä käytt...

Se on taas kirjamessuviikko - tällä kertaa Helsingissä! Blogini anti näyttää tässä kuussa koostuvan lähinnä kaikenlaisista kirjamessupostauksista, mutta minkäs teet kun päätin tänä vuonna osallistua sekä Turun että Helsingin messuille. Helsingin messuilla olen mukana to-pe-la ja aivan itse ostamallani lipulla, joten nämä messujutut eivät ole millään tapaa ns. maksettuja mainoksia. 😀 Messuilla perjantaini kuluu siskon kanssa kierrellessä, ja silloin on tarkoitus koluta myös ruoka- ja viinipuolen tarjontaa, hankkia joululahjoja ja muutenkin tutkailla myyntitarjontaa (ollaan siskon kanssa kivasti samanhenkisiä messuilijoita - ohjelmat jees, mutta myös hypistely ja ostosten teko kiinnostaa 😊). Torstaina ja lauantain sitten kiertelen itsekseni, ja luultavasti enemmän ohjelmapainotteisesti. Koetan pitää fiiliksen rentona ja välttää messu-uupumusta, kun tavoitteeni on todellakin jaksaa tulla messuille kaikkina kolmena päivänä. Senpä näkee sitten miten käy, ja kauanko messuhallin kuhinaa jak...

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous (WSOY, 2018) voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2018, mutta jostain syystä minulla on jäänyt tämä erittäin kauniskantinen kirja lukematta. Kiinnostusta on kyllä ollut, mutta kenties kirjan tuhdin oloinen sivumäärä on korottanut lukukynnystä (vaikkei tämä edes ole erityisen paksu kirja fantasiakirjaksi). Muistelen myös, että Enorannan Nokkosvallankumous oli minulle hieman hidaslukuinen kirja, ja jostain syystä arvelin, että Tuhatkuolevan kirous saattaisi olla samantyylinen luettava. Mielikuvat kirjoista muodostuvat kummallisesti, mutta onneksi nyt viimein tulin kokeilleeksi Tuhatkuolevaa . Ei se samalla tavoin valostuttanut päivääni kuin Maailmantyttäret (tälle romaanille iso sydän!), mutta ajatuksia herättävää, kauniisti kirjoitettua fantasiaa on aina mukavaa lukea. "Oletko sinä kuollut?" kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen. Tiesin sen Nubyan silmistä, eivät ihmisen silmät voineet olla sen väriset, ensik...