Oksan hyllyltä

Tämän vuoden Helsingin Kirjamessut on messuiltu, ja kävin lopulta paikan päällä myös lauantaina ja sunnuntaina. Lauantain tungoksessa jaksoin puoli yhdestätoista viiteen, ja sunnuntaina olin liikkeellä siskoni kanssa. Kokonaisuutena messut olivat mukava valopilkku syksyn keskellä, vaikkei näiden messujen ohjelmaan mitään yksittäisiä superhuippuhetkiä mahtunutkaan. En fanityttöillyt minkään uutuuskirjan kanssa, en jonottanut signeerausjonoissa, ja taisin missata kaikki "tärkeät kirjakeskustelut" kuten haastattelut syksyn kuumista uutuuskirjoista (kenties palaan näihin verkko-ohjelmien myötä). Lukuvinkkejä karttui silti mukaan, saatoin löytää kadoksissa olleen innostuksen blogia kohtaan, ja yleisesti ottaen oli kiva käydä fiilistelemässä messukuhinaa. Tässä muutamia messumuistoja: Arabia-lavan ohjelma veti minua puoleensa, ja ylipäänsä pidin uuden viitoshallin rauhallisemmasta tunnelmasta tosi paljon.  Kirjamyyntiä siellä toki oli vain Rosebudin standin verran. Lauantaina Arabi...

Täällä sitä taas ollaan 😊! Kirjablogini ei viime aikoina ole ollut erityisen aktiivinen, mutta lähdin kuitenkin Helsinkiin messuille - ja niinhän siinä kävi, että bloggailuinnostus heräsi täällä messuhulinan keskellä. Ja messuilua on minulla tällä hetkellä takana vain noin 2,5 h 😀+ mukava illallinen kirjasometuttujen kanssa 💖. Kannatti tulla! Ja jos jotakuta kiinnostaa, olen ostanut itse oman 4pv messulippuni (yhden blogikollegalta saadun ilmaislipun lahjoitin siskolleni).   Helsingin kirjamessut alkoivat torstaina, mutta työ yms kiireiden vuoksi pääsin saapumaan Oulusta Helsinkiin vasta myöhään to-iltana. Perjantaiaamusella keskustan kaupoilla kiertely houkutteli messuja enemmän, ja innostuin myös piipahtamaan Kiasmaan (vinkki: Emma Ainalan Like a Prayer -näyttely on huima, iso suositus!!). Lopputulemana oli, että saavuin messukeskukselle vasta noin neljän maissa iltapäivällä. Messulehti oli unohtunut hotellille, ja ajauduin läntiselle sisäänkäynnille, joka vie uuteen messuhal...

Koostin tähän juttuun lyhyet miniarviot muutamista alkuvuoden luetuista kirjastolainoista. En ole oikein kunnolla pystynyt keskittymään kirjoihin, ja sen huomaa lukupinosta: sinne valikoitui tavallista enemmän kevyttä luettavaa. Valinnat eivät olleet mitään täysosumia, mutta nämä sentään luin loppuun, vaikka kaikki tämän jutun kirjat saivat vain kaksi tähteä Goodreadsiin.   Iida Aho: Perhosten päiviä (Tammi, 2025) Perhosten päiviä on itsenäinen jatko-osa 70-luvun maaseutumaisemiin sijoittuvalle Kesän tangolle . Tykästyin todella paljon  Kesän tangoon  ja sen aikalaiskuvaukseen Ruotsiin työn perässä muuttaneista nuorista, ja suosittelen tätä kirjaa edelleen kesäfiilisten ystäville. Tämä nyt lukemani jatko-osa sen sijaan jäi hieman vaisuksi. Juonenkäänteet olivat liian ilmeisiä, eikä kirjassa ollut samanlaista yhteiskunnallista näkökulmaa kuin sarja-avauksessa. Parisuhdeongelmia maatalon töihin paenneen Ursulan tutustuminen navettatilan arkisiin puuhiin ja sen isäntään kii...

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen kierros 23 houkutteli minut blogin äärelle alkuvuoden taukoilun jälkeen. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, mutta blogi vain salavihkaa luiskahti jonnekin taustalle työ yms kiireiden keskellä eikä blogijuttuja luetuista ole tullut kirjoiteltua. Klassikkohaaste kuitenkin inspiroi, ja toivottavasti blogi ylipäänsä tästä nyt piristyy. Perinteikästä haastetta isännöi kesän kierroksella  Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin Gregorius . Kirjaksi valikoitui tällä kertaa norjalainen näytelmäklassikko, Henrik Ibsenin Nukkekoti ( Et dukkehjem , 1879), josta luin Eino Palolan suomennoksen vuodelta 1964 (WSOY, 2009). Halusin haasteen idean mukaisesti lukea jotain, mihin muutoin tuskin olisin tarttunut, ja näytelmä oli siten mainio valinta. Blogini tunnistevalikoimasta ei entuudestaan löytynyt 'näytelmä'-tunnistetta, joten se kertonee olennaisen tyylilajin suosiosta lukupinossani.  Vaikka olen melkoinen näytelmäummikko, Nukkekoti kuuluu niihin kl...

Vuosi sitten julkaisin täällä blogissani  hyllynlämmittäjäpinon , joka ei alun alkaenkaan ollut helppo pala. Vain todella paksuja kirjoja, jotka ovat majailleet hyllyssäni vuosia:   Kuinkas kävikään? Vuoden 2025 aikana sain kaksi kirjaa luettua, ja kaksi jätin suosiolla kesken - aikoinaan herätäostoina hankitut kirjat (jollaisia kaikki pinoni kirjat ovat olleet 😄) eivät innostaneet lukemaan, joten päätin kierrättää ne seuraaavalle lukijalle: Aloitetaanpa kesken jääneeneistä hyllynlämmittäjistä... * Mihail Šiškin: Neidonhius ( suom. Vappu Orlov, WSOY 2015) - tätä jaksoin pakertaa eteenpäin noin kuutisenkymmentä sivua. Pidin kirjan ideasta: Sveitsiin pyrkiviä pakolaisia tulkkaava mies kuuntelee kertomuksia elämästä ja kuolemasta, lukee tauoilla ja iltaisin kirjallisuutta, kirjoittaa kirjeitä - ja tästä kaikesta mitä ilmeisimmin rakentuu maailmoja ja todellisuuksia syleilevä kokonaisuus. Oli vain niin, että minulle Neidonhiuksen tyyli oli liikaa. Kirjassa ei tarvitse olla juon...

Niputin tähän juttuun pari hiljattain lukemaani lanukirjaa, sillä koetan saada jälleen kerran bloggausjonoani lyhyemmäksi. Valitsin kirjat samaan postaukseen täysin lanu-perusteella, mutta silti niiden teemoissa ja aiheissa on yhteisiä piirteitä: molemmissa käsitellään perhesiteitä, ystävyyttä ja rakkautta. Henkilöasetelmassakin on paljon samaa: perheen ainut lapsi saa uuden kaverin, ja tämä on alkusysäys uudenlaisille kuvioille ja oman identiteetin hahmottamiselle. * Ellen Strömbergin Ei alkua, ei loppua (S & S, 2024)  kiinnosti minua oikeastaan vain sen vuoksi, että hullaannuin täysin Strömbergin  Mehän vaan mennään siitä ohi  -kirjaan. Ei alkua, ei loppua ei valitettavasti yltänyt aivan samalle tasolle, mutta oli "ihan kiva" kirja. Kirjan päähenkilönä on kasiluokkalainen Benjamin, joka kesää kuluu asuntoautossa Pohjanmaalla, arkeologi-isän työreissulle raahattuna. Benjamin tutustuu salaperäisen oloiseen Tristaniin, ja tylsältä vaikuttanut kesänvietto saa yllättäv...

Sinun, Margot  (WSOY, 2021) on muutaman vuoden takainen hittikirja. Tämähän aina nostaa odotuksia kirjaa kohtaan, vaikken aivan tarkkaan tiennyt, mitä romaanilta odottaa (olin yllättävän hyvin säästynyt spoilereilta).  Meri Valkaman esikoisromaani kertoo erään suomalaisen perheen kohtalosta DDR:n hajoamisen aikaan, ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä. DDR:n aikakauteen katsotaan maahanmuuttajanäkökulmasta, kun suomalainen toimittaja Markus muuttaa maahan vaimonsa Rosan ja perheen pienen Vilja-tyttären kanssa. Miten käy idealismin, kun muuri murtuu ja ajat muuttuvat? "Jos asiat olisivat menneet toisin, olisiko jommallakummalla voinut olla mahdollisuus selvitä, Markuksella ja Luisella tai DDR:llä? Sen kysymyksen äärelle Markus palasi mielessään tulevina vuosina lukemattomia kertoja ja putosi kerta toisensa jälkeen syvälle pimeyteen, niin läpitunkemattomaan ja tiiviiseen, että kadotti valon lopulta kokonaan." Kirjassa Markuksen ja Rosan eroon päättynyt parisuhde on isossa roolissa,...