Oksan hyllyltä

Belgialaisen Roger Leloupin (1933- ) japanilaishenkinen Yoko Tsuno -seikkailusarjakuva on ilmestynyt alkukielellä 1970-luvulta lähtien, ja suomeksi albumeita on julkaistu tasaiseen tahtiin vuodesta 2005. Minulta Yoko Tsuno on mennyt aiemmin täysin ohi, mutta nyt neitokainen sai kunnian aloittaa Egmontin BD-klassikkosarjan (jossa julkaistaan yksittäisiä osia eri sarjoista) niin näyttävän kansikuvan kera, että pitihän tähän tutustua.   Ajan pyörre on sarjan 11. osa, mutta uusikin lukija pääsee sarjaan mielestäni mukavasti kiinni tästä osasta. Yokon taustoja tai sarjan perusideaa ei suuremmin kerrata, mutta vierailu wikipediassa paljasti, että Yoko on elektroniikkainsinööri, joka hups vaan ajautuu elämässään seikkailuihin ja mukana pyörii joukko ystäviä ja televisiotoimittajat Vic ja Pol. Jokseenkin erikoinen kuvio, mutta se toimii oivallisesti ainakin Ajan pyörteessä . Albumissa Yoko lomailee Borneon saarella, ja ollessaan retkellä norsukyydillä hänen eteensä aineellistuu koje jostain

Madsenin elämäkerta kuuluisasta muodinluojasta on hyvin perinteinen, pikkutarkka elämäkerta, jossa käydään kohdehenkilön elämänvaiheet kronologisesti läpi. Mukaan on mahdutettu myös paljon ajankuvaa, politiikkaa, kulttuurielämää ja muuta vähänkään aiheeseen liittyvää. Ennen kirjan lukemista en tiennyt Coco Chanellista (1883-1971) juuri mitään. Eniten yllätyin siitä, miten vaatimaton hänen taustansa oli ja kuinka lahjakas hän olikaan, kun hän oman näkemyksensä voimalla ponnisti muodin huipulle. Kirja oli paikoin liian yksityiskohtainen minun makuuni ja ohitin historiakuvauksia toisinaan kevyellä silmäilyllä, mutta Chanelin persoonasta kyllä välittyi varsin kiinnostava kuva. Hän oli todellinen voimanainen, oikea persoonallisuus, joka eli omanlaistaan elämää! Vaikka Chanel menestyi työssään, hänen yksityiselämänsä rakkausasioiden suhteen oli oikeastaan aika surullista seurattavaa. Huippumuodin maailmaa kuvattiin hyvin, ja erityisesti sen varhaiset vaiheet olivat melkoinen aikahyppy toisen

Lyran kirjat -sarja kertoo Pullmanin Universumien tomu -trilogian Lyrasta, ennen ja jälkeen Tomua . Bloggasin aiemmin tänä vuonna sarja-avaus Vedenpaisumuksesta , joka oli miljöön puolesta hieno (luostari, pubit, veden vallassa oleva maaseutu- ja kaupunkitienoot toimivat erinomaisesti) mutta juoni jäi aika keskinkertaisella tasolle. Mietin jopa, viitsinkö enää ollenkaan vaivautua sarjan pariin. Onneksi sentään otin Ruusunmetsästäjät lukupinoon, sillä se piti minut vaivatta otteessaan tiiliskivimäisestä sivumäärästä (himpun yli 900!) huolimatta.  Kirjassa hypätään Lyran aikuisvuosiin, ja siirtymä on äärimmäisen onnistunut. Lyrassa on paljon tuttua, mutta jotain on vuosien mittaan tapahtunut: Lyrasta on tullut analyyttisempi, harkitsevampi, opiskelija - eikä hän enää ole Pantalaimonin kanssa samalla aaltapituudelle. Erkaantuminen Pantalaimonista lähes järkytti minua, sillä kumppanuus daimonin kanssa on ollut Pullmanin kirjojen keskeisimpiä erikoispiirteitä. Toisaalta oli kiehtovaa, et

Useampaan hyväksi havaitsemaani dekkarisarjaan on viime aikoina ilmestynyt uusi osa. Päätin niputtaa niiden arvioita samaan juttuun, sillä kun sarjaa on takana jo enemmän kuin neljä tai viisi osaa, blogijuttuun ei kirjasta tahdo löytyä sanottavaa muutamaa riviä enempää. Tässä ensimmäisessä koosteessa on pari brittiläistä dekkaristia, jotka molemmat kuuluvat omiin luottonimiini: Ann Cleeves ja Robert Galbraith. Ann Cleeves: Synkin ilta (Karisto 2021, suomennos Annukka Kolehmainen) Vera Stanhopen tutkimukset jatkuvat tapauksella, joka kietoutuu löyhästi hänen isänpuoleisen sukunsa historiaan. Myös Merilokki -kirjassa Veran isän osuus oli isossa roolissa, mutta en kokenut toistuvaa sukuun liittyvää juonikuvioita häiritsevänä, sillä itse rikostapaus oli tässä uudesssa(kin) kirjassa näppärästi rakennettu. Sen keskiössä on Brockburnin kartano, jonka pihamaalta löytyy kuollut nuori nainen. Vera on rikospaikalla tuoreeltaan, sillä hän on sattumalta tullut hakemaan kartanosta suojaa lumimyrsk

Jokken kirjanurkassa haastettiin vuosi sitten lukemaan Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listan kirjoja. En ole koskaan aiemmin ko. listaa lukemalla lukenut, ja otin itselleni varovaisen tavoitteen lukea viisi listan kirjaa. Sain luettua kuusi, joten hyvin meni! Lukemani kirjat ovat:   Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun tarina Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä A. A. Milne: Nalle Puh   Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija   3 lastenklassikkoa, 2 kotimaista klassikkoa ja yksi hyvä romaani naapurimaasta - olen lukemiini kirjoihin erittäin tyytyväinen! Vernen maailmanympärysmatka jäi yllättävän vaisuksi elämykseksi, mutta Peppi ja Nalle Puh olivat "ihan kiva" -luettavaa. Molemmisssa kirjoissa oli onnistunut kuvitus, joka aikuislukijan silmissä vei voiton tekstistä. Lukemani romaanit olivat kaikki todella laadukkaita neljän tähden lukukokemuksia. Nostan niistä parhaimmaksi Havukka-ahon

Anna-Leena Härkösen esikoisromaani Häräntappoase (Otava, 1984) on niitä kotimaisia kirjoja, joiden olemassa olosta olen tiennyt "aina" mutta jotka eivät suuremmin ole innostaneet lukupuuhiin. Tänään päättyvä Jokken kirjanurkan Keskisuomalaisen 100 kirjaa -haaste sai minut vihdoin ja viimein kokeilemaan tätä kotimaista klassikkoa, ja kävi hieman samalla tapaa kuin Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan kanssa: tykästyin kirjaan toden teolla, aivan mahtavaa tekstiä! Ja hei, nämä molemmat ovat esikoisromaaneja! Juoneltaan Häräntappoase on aika simppeli: 16-vuotias, Vaasassa asuva Allu määrätään puoliväkisin kesäapulaiseksi maaseudun sukulaisperheeseen. Peruskoulunsa päätökseen saanutta Allua tympii sivu suun mennyt mahdollisuus Tukholman reissuun, mutta kesä Torvenkylässä yllättää. Rasittavan oloinen pikkuserkku Pasi on hieman toista maata kuin kotipuolen kaverit, ja maalaistalon tytär Kerttu keikuttaa kaupunkilaispojan tasapainoa ja mielenrauhaa. Heinätyöt ottavat luulo