25. heinäkuuta 2017

Kirjabloggaajan kesäaakkosia: H - N

Ja kaikkea muuta -blogin Minnalta nappaamani kesäinen aakkoshaaste jatkuu kirjaimilla H - N. Aakkoshaaste jäi hieman alkuviikosta päättyneen naistenviikon jalkoihin, mutta onneksi kesää on vielä jäljellä elokuulle asti. Aakkosten ensimmäiset kirjaimeni löytyvät täältä.

Haasteen idea on helppo: kerrotaan itsestä aakkosten avulla. Tämmöisiä juolahti mieleeni päivän kirjaimista:

H = hilla. Marjaisa mysteeri. Minun makunystyräni eivät ole vielä tavoittaneet hillan eli lakan maun ihanuutta. Tyydyn siis hiljaisesti hämmästelemään muiden intoilua hillan äärellä.

I = innostus. Innostus tekee elämästä ja arjesta tavallista mukavampaa. Joskus innostusta vaikkapa töitä kohtaan saa etsiä ja huhuilla, pitkiäkin aikoja, mutta sitten on sitäkin hauskempaa kun se taas löytyy. Innostus on kuin sisällä kuplivaa iloa ja energiaa, joka tuo ylimääräistä potkua arkeen. Innostun joskus hieman liian nopeasti asioista, eikä into aina kanna loppuun asti. Mutta eipä tuo yleensä juuri haittaa. Olen oppinut olemaan ymmärtäväinen kesken jääneitä, innostuksen puuskassa aloitettuja juttuja kohtaan. Aikansa kutakin. 😊

J = juusto. Arkinen, päivittäinen ilo. Maukas juustoviipale ruisleivän päälle ja siinäpä on oiva välipala. Jos minulta yhtäkkiä kiellettäisiin juuston syöminen, tuntisin taatusti henkisiä vieroitusoireita. Juusto sopii myös juhlahetkiin, vaikkapa valkoviinin ja viinirypäleiden kaveriksi. Oulun kauppahallista löytyy hyvä juustotiski, ja marketeissakin voi bongailla uusia tuttavuuksia.


K = kahvi. En juo kahvia, ja joskus ärsyttää selitellä, että olen niitä kummajaisia maassamme, jolle ei tämä kansallisjuoma kelpaa. Teetä, kiitos!

L = lentäminen. Olen tyytyväinen saadessani elää aikana, jolloin lentokoneet ovat teneet matkustamisesta helppoa ja kohtuuhintaista. En ole matkustusfriikki, mutta on mukava tietää, että vaikkapa Keski-Euroopan suuret kaupungit ja nähtävyydet ovat vain muutaman lentokonetunnin päässä. Jos vaikka sattuisi tulemaan semmoinen olo, että on päästävä muihin ympyröihin. Lentomatkoihin liittyy aina jatkumo jännityksen aiheita: myöhästyykö kone, ehtiikö jatkolennolle, saapuvatko matkatavarat perille? Koetan olla coolisti, mutta jännään silti sisäisesti kaikkia näitä joka kerta lentäessäni.

M = metsä. Metsä liittyy mielikuvissani vahvasti suomalaisuuteen. Myyttinen rauhoittumispaikka, marjojen koti, teollisuuden raaka-aineen lähde - metsän roolit ovat moninaiset. Lapsena en kokenut metsää omaksi paikakseni, mutta näin aikuisiällä olen hiljalleen innostunut marjastuksesta. Esimerkiksi mustikat ovat metsän ihana herkku.

N = neiti. Ihastuttavan vanhanaikainen puhettelusana. En ole enää vuosiin ollut neiti-ihminen, vaan rouva. En loukkaannu, jos minua puhutellaan rouvaksi. Tituleeraaminen on jollain tapaa miellyttävää, kun sitä joskus harvoin tapahtuu. Sinuttelukulttuurin yleistyminen ei siis saa minulta varauksetonta kannatusta, sillä se tuntuu karsineen arjesta pieniä kohteliaita sanontoja.


Kuvat: wikimedia commons -palvelu.

24. heinäkuuta 2017

#naistenviikko: Ruoho laulaa - Doris Lessing

Doris Lessingin Ruoho laulaa (Tammi, 2007/1950) on ytimekkäästi sanottuna lukukesäni tähän asti vavahduttavin kirja. Tulevan Nobel-kirjailjan esikoisteos on kirjoitettu lähes 70 vuotta sitten, ja sen kerronta tuntui minusta edelleen tuoreelta, henkilöhahmot väkeviltä ja teemat ajankohtaisilta. Kirjan sivuilta piirtyy vahva naiskuva, joten wow! - tähän kirjaan on hyvä päättää oma osuuteni kirjablogien naistenviikosta!


Ruoho laulaa alkaa uutisella Mary Turnerin kuolemasta. Mary on valkoinen nainen, naimisissa epäonnisen maanviljelijän kanssa. Kirjassa kerrotaan, miten ujohko Mary päätyi kohtamaan kuoleman kotinsa verannalla, palveluspoikansa käden kautta. Mitä edemmäs Maryn elämää kuljetaan, sitä vahvemmin kirja pureutuu naisen pään sisälle, tämän kokemiin pettymyksiin, vähitellen tapahtuvaan lannistumiseen ankarien olojen ja miehensä kyvyttömyyden edessä. Ja kaiken taustalla on valkoisten ylivalta, rotuerottelun ajatusmaailma ja sen heijastuminen Maryn, hänen miehensä ja ympäröivän yhteiskunnan elämään.

"Valkoinen saa katsella alkuasukasta, joka on pelkkä koira. Niinpä Marya harmitti, kun mies keskeytti puuhansa ja oikaisi selkänsä odottaen että Mary lähtisi pois, osoitti ruumiillaan närkästyneensä siitä, että Mary oli läsnä. Marya raivostutti, että mies saattoi uskoa hänen tulleen sinne tahallaan; ajatus ei tietenkään ollut tietoinen; olisi niin hävytöntä, niin sanoinkuvaamattoman röyhkeätä miehen kuvitella sellaista, ettei hän sallinut sen päästä mieleensäkään; mutta miehen liikkumattoman ruumiin asento tämän katsellessa häntä heidän välissään olevien pensaiden yli, tämän ilme, sai hänet suunniltaan suuttumuksesta. Hänet valtasi sama mielijohde, joka oli kerran saanut hänet iskemään ruoskallaan miestä kasvoihin." (s. 195)

Aloittelin Lessingin kirjaa heinäkuun lukumaratonilla, mutten malttanut silloin lukea kuin vajaat 50 sivua. Jo alku vakuutti minut, mutta lukumaratonilla olin jotenkin niin rauhattomissa lukutunnelmissa, että jätin kirjan suosiolla maratonin jälkeisiin päiviin. Se kannatti, sillä kun asetuin ihan rauhassa Maryn tarinan eteen, se piti minua otteessaan todella tiiviisti. Eteläisen Afrikan kuumuus tunki sivuista läpi, ajankuva tuntui elävältä ja erityisesti pidin siitä, että kirjan teksti kuvasi rotujen välisiä suhteita kiihkottomasti, vallitsevana olotilana. Kertojan ääni kommentoi toisinaan Maryn ja hänen miehensä elämänvalintoja surullisen myötäelävästi, mutta vääjäämättä lähestyvä loppuhan oli jo lukijan tiedossa.

Ruoho laulaa on erittäin vaikuttava kirja, ja se saa minulta täydet 5 tähteä Goodreadsiin.

***

Kiitokset Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogin Tuijalle mukavasta haasteviikosta!

Viikkoni muut kirjapostaukset:

Helen D. Boylston: Helena-sarja (osat 1, 6 ja 7)
Dasha Tolstikova: A Year Without Mom
Lyhyesti: Itämeren Auri, Näkymätön ja Säkenöivät hetket
Leena Krohn: Tainaron

***

Helmet-haasteessa Lessingin kirja sopii kohtaan 38. Kirjassa mennään naimisiin.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tarukirja, Eniten minua kiinnostaa tie, Kartanon kruunaamaton lukija, Luettua.
Kirjan tietoja:
Doris Lessing: The Grass is Singing (1950)
Suomennos Eva Siikarla
Tammi, 2007 (Keltainen kirjasto nro 385)
281 sivua

23. heinäkuuta 2017

Naisten aakkoset: S

Naisten aakkosissa on vuorossa S-kirjain. Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella − ensimmäisellä kerralla A:lla. Kysymyksiä on kolme:

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Nimi löytyi kevyeltä dekkaripuolelta. Ruotsalaisen Viveca Stenin Sandhamin murhat -kirjasarja on ollut mukavan leppoisaa luettavaa. Juuri sitä hömppäkirjaosastoa, josta tänä kesänä on ollut paljon puhetta. Helposti sulavaa ja sujuvasti kirjoitettua, rikosjuonia ihmissuhdemausteilla. Joinakin päivinä on hyvä uppoutua hetkeksi juuri tämmöisen kirjallisuuden pariin.

Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Sofia Coppolan ohjaamat elokuvat ovat usein olleet minulle mieluisia. Esimerkiksi Lost in Translation oli vähäeleisen tyylikäs leffa. Sen pääosassa oli toinen lahjakas ja kaunis S-nainen, Scarlett Johansson.

Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Espanjalainen näyttelijä Penélope Cruz Sánchez on esiintynyt usein mm. maanmiehensä Pedro Almodóvarin filmeissä. Tumma kaunotar on säväyttävä ilmestys kypsälläkin iällä, ja näyttelijänlahjojakin löytyy. Cruz on naimisissa lutuisen näköisen komistuksen eli siis Javier Bardemin kanssa. Jos saisin hypätä hetkeksi jonkun nykyfilmitähden elämään, valintani voisi hyvinkin osua Cruziin.


Kuva otettu netin ilmaiskuvapalvelusta.
Aikaisemmat aakkosjuttuni:

A-kirjain
B-kirjain
E-kirjain
F-kirjain
G-kirjain
H-kirjain
I-kirjain
J-kirjain
L-kirjain
M-kirjain
N-kirjain
O-kirjain
P-kirjain
Q - ei blogijuttua!
R-kirjain

 

22. heinäkuuta 2017

Naistenviikko: Tainaron - Leena Krohn

Leena Krohn on ainut naistenviikkoni kirjailija, joka on päivän nimipäiväsankari. Onnea kaikki Leenat, Matleenat, Leenit ja Lenitat! Päivää juhlistaa blogissani Krohnin jo yli  30 vuotta sitten (!) julkaistu teos Tainaron (Teos, 2006/1985). Luin kirjan ensimmäisen kerran opiskeluaikojeni alussa, ja kirjan julkaisemisesta oli jo tuolloin kulunut hyvä tovi. Minä ihastuin Tainaronin arvoituksellisuuteen heti ensimmäisen kirjeen luettuani. Mitä ihmettä, onpas kummallisen oloinen kirja ja paikka, tätä on pakko saada lisää - ja niin pieni kirjanen tuli ahmaistua pikavauhtia. Joitakin vuosia sitten hankin kirjan omakseni, ja keväällä uppouduin jälleen Tainaroniin Uudelleen luettua -lukuhaasteen innostamana.


"Minulle tuottaa mielihyvää kuvitella, että kerran veisin sinut sinne ohdakkeitten alle. Niiden ihania huiskiloita verhoaa untuvainen seitti ja se hulmuaa kuin rantabulevardin puiden kruunut.
    Sinä nauttisit retkestä kedolle, kun Tainaronissa on kesä ja kukkia voi katsella kasvoista kasvoihin. Silloin ne ovat avoimet kuin itse päivä ja mesiviittojen hieroglyfit ovat täsmälliset ja puhtaat. Me katsomme niitä, mutta itse ne katsovat vain aurinkoa, jota muistuttavat.
    On niin vaikea uskoa sydänpäivän lämmössä - yhtä vaikea kuin lasten kasvojen edessä - että väri ja valo, joista ne on tehty, ovat ainetta, ja että kerran, pian, heti samana iltana, niiden hohto sammuu eikä sitä enää näy." (s. 11 - 12)

Tainaron koostuu kirjeistä, joiden lähetyspaikkana on omia merkillisiä, alati muuttuvia lainalaisuuksiaan noudattava Tainaron. Vastaanottaja jää tuntemattomaksi, ja lähettäjään tutustutaan vain sen verran mitä kirjeiden perusteella voi päätellä. Kirjeissään lähettäjä kertoo tutustumisestaan Tainaronin kaupunkiin, sen asukkaista ja ihmetyksen aiheista. Eriskummallisen kuuloinen asetelma, ja se toimii! Kaunis ja luonnonläheinen Tainaron on mutu-mielipiteeni mukaan maamme kirjallisuuden pieni suuri helmi, puhuttiinpa sitten fantasiakirjallisuudesta tai ihan vaan yleisesti kirjallisuudesta. Eli Goodreadsiin annan kirjalle epäröimättä 5 tähteä, ja enemmänkin tähdittäisin, jos se vain olisi mahdollista.


Tuoreimmalla lukukerralla Tainaronin surumielisyys nousi tekstistä esille ehkä enemmän kuin aiemmin. Asioiden loppumisen tiedostaminen on kirjassa alati läsnä. Toisaalta, elämän kiertokulku korostuu myös, vaikkakin usein erilaisena kuin meidän tutussa maailmassamme. Asiat, olennot ja eläväiset muuttuvat, ja siinä riittää kirjeiden kirjoittajalle ihmettelemistä. Kummastelun aiheena on myös se, ettei hän saa kirjeisiinsä vastausta. Tainaronista muodostuu eräänlainen kupla, joka kirjoittaja yrittää kirjeissään jäsentää.

"Katsoin. Siinä, missä vielä äsken oli kulkenut viivasuora bulevardi, risteilivät nyt kapeat polut. Niiden rihmasto haarautui yhä laajemmalle alueelle aivan silmieni alla.
    - Ja näin tapahtuu kaiken aikaa, loputtomasti, hän sanoi. - Ei Tainaron ole paikka, niin kuin ehkä luulet. Se on tapahtuma, jota kukaan ei mittaa. Ei kenenkään hyödytä ryhtyä kartantekoon. Se olisi ajan ja voimien tuhlausta." (s. 109)

Minulle lukijana Tainaronin uusintaluku (en muista, monesko kerta tämä nyt mahtoi ollakaan...) on aina ollut hyvin palkitsevaa. Kirjeitä voi lueskella haluamassaan järjestyksessä, ja mielialan mukaan niistä pompahtelee erilaisia juttuja esille. Kiehtova kirja tämä Tainaron! Erilainen ja omanlaisensa fantasiakirja.


Kirjablogien naistenviikkko-haastetta emännöi Tuitata-blogin Tuija.

***

Osallistun kirjalla Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Tainaronin postia on luettu mm. blogeissa P. S. Rakastan kirjoja, Kirjanurkkaus
Kirjan tietoja:
Leena Krohn: Tainaron - Postia toisesta kaupungista (1985)
Kansi: Metti Nordin
Kuvittanut Irina Krohn
Teos, 2006
138 sivua

21. heinäkuuta 2017

#naistenviikko: 3 x uusi, hyvä tuttavuus

Naistenviikkoni jatkuu miniarvioilla. Kevään ja alkukesän mittaan bloggausjonooni on jäänyt muutamia oikein hyviä kirjoja, jotka olivat minulle iloisia yllätyksiä. Lukuodotukseni eivät olleet kovin korkealla näiden kirjojen suhteen, ja aloittelin itselleni uusien kirjailijoiden kirjoja vähän niin kuin kokeeksi. Innostunko vai siirrynkö seuraavaan kirjaan? Ja sitten yhtäkkiä kirja olikin vetäissyt mukaansa ihan täysillä. Lukuharrastuksen parhaisiin hetkiin kuuluvat juuri nämä uudet, mieluisat kirjatuttavuudet, jotka pöllähtävät esiin vaikkapa lukulaitteen kätköistä. Lukemissani kirjoissa on sen verran naisnäkökulmaa mukana, että ne sopivat hienosti viikon teemaan.

Tämän päivän kattauksessa on jokaiselle jotakin: romanttisvivahteista historiallista seikkailua, säpäkkää toimintaa ja ihmissuhteiden mutkikkuuden pohdintaa. Aloitetaanpa Hämeen sydämestä:


Johanna Valkaman Itämeren Auri (Otava, 2016) oli juhannukseni sulostuttaja. En muista, milloin olisin lukenut kaukaisempaan historiaan sijoittuvan romaanin, joten viikinkiaikaiseen Suomeen sijoittuva kevyt, viihdyttävä tarina tuntui virkistävältä jo tapahtuma-ajankohtansa vuoksi. Kirjan nimihenkilö Auri on parantajien kuulua sukua, mutta kohtalo heittää hänet toisenlaiselle tielle. Viikinkimies Haakonin ja Aurin tiet kietoutuvat yhteen, mutta paljon ehtii tapahtua ennen kuin he ymmärtävät, mitä elämältään haluavat.

Sen verran olen aikoinani lukenut kirjaston romantiikkahyllyn antia, että tuttuja juonikulkujen piirteitä oli helppo bongailla kirjasta. Silti pidin siitä, että Aurin tarinassa oli vahva historiallinen tausta, ja kirjan loppuosassa oli kerrottu lyhyesti tapahtumiin liittyvistä historiallisista henkilöistä. Luonto oli vahvasti läsnä tarinassa, ja Aurin parantajan- ja loitsimisentaidot rakensivat hienosti ajankuvaa. Aurin hahmosta oli tehty hyvin itsenäinen ja rohkea, kuitenkin aikakauden sallimissa rajoissa. Miesten hallitsemassa maailmassa nainen ei voi odottaa tulevaisuudelta mitä tahansa. Kokonaisuus rullasi mukavasti eteenpäin, ja minä viihdyin kirjan parissa erinomaisesti (ja Haakon oli sopivan miehinen kirjallinen juhannusurho).

"Miehet loivat Auriin nyt uudenlaisia katseita, joissa oli myös häivähdys pelkoa. Itämaa - noitien, jään ja pimeyden maa - oli totisesti ansainnut nimekseen Jotunheim: olihan nainen taltuttanut meren raivon ja käynyt kauppaa itsensä Njordin, merenjumalan, kanssa."

Kirjan jatko-osa Linnavuoren Tuuli on myös jo luettuna, mutta siitä lisää myöhemmin. Helmet-haasteessa Itämeren Auri sijoittuu kohtaan 29. Päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia. Aurin tiedot luonnonyrttien parantavista voimista ovat laajat, ja olisi hienoa omata tämänkaltaista perinnetietoa.



Karin Slaughterilta on suomennettu ties kuinka monta dekkaria, mutta minä tutustuin niihin vasta kesäkuussa. Valintani osui Will Trent & Sara Linton -sarjan seitsemänteen osaan Näkymätön (Tammi, 2015), jonka kaivoin luettavakseni lukulaitteen uumenista. En tiennyt henkilöhahmojen historiasta mitään kirjaa aloittaessani, mutta tämä sarja näköjään kuuluu niihin, joihin on helppo hypätä mukaan. Keskeiset henkilöhahmot ja näiden väliset suhteet kävivät kohtuullisen nopeasti selviksi, joten jos räväkkäotteinen dekkari kiinnostaa, kannattaa kokeilla Näkymätöntä.

Kirjan alku hätkäytti. Aloitusluvun tapahtumissa lukijalle esiteltiin reipasotteinen amerikkalainen poliisinainen Lena, joka ei epäröi kovissa tilanteissa. Ei, vaikka rikolliset tunkeutuvat hänen kotiinsa ja tulilinjalle joutuu Lenan aviomies. Olen ilmeisesti lukenut aika nössöjä ja pehmytotteisia dekkareita viime aikoina, kun Lenan hahmo tuntui kovin ronskilta. Tosin jäin miettimään, hämmästyinkö vain sitä, että kovia otteita käytti nainen eikä mies?

Kirja ei silti lopulta ollut erityisen raaka, vaikka siinä selviteltävä kadonneisiin nuoriin liittyvä rikosvyyhti semmoinen olikin. Lenan, Willin ja Saran keskinäiset nahinat ja muhinat, ja heidän henkilökohtaiset ongelmansa olivat niin paljon esillä, että rikosten selvittely tuntui ajoittain vain sopivalta kulissilta muille tapahtumille. Juoni eteni kuitenkin niin sujuvasti, että lukeminen meni hieman ahmimisen puolelle.


Olen jostain syystä ohittanut Katja Kallion tuotannon tyystin, kunnes sitten kesäkuussa päätin kokeilla lukulaitteeseen joskus nappaamaani kirjaa Säkenöivät hetket (Otava, 2013). Kirjan kansikuva on mielestäni harhaanjohtava, sillä ei tämä mikään kepeä rantsukirja ole. Ei se raskainkaan, mutta eihän kirjassa edes juuri vietetä rantaelämää vaikka Hangon kauniissa maisemissa ollaankin. Ihmissuhdevatulointia sen sijaan löytyy, monessa sukupolvessa ja taidokkaasti kirjoitettua. On sisarussuhteiden läpikäyntiä, naiseksi kasvamisen iloa ja vaikeutta, selviytymistä sodan jaloista. 

Kallion tekstissä yhdistyvät vakavat asiat ja pieni leikillisyys, ja elämän säkenöivät ja erityisen merkitykselliset hetket löytyvät parhaimmillaan niin lumoavasti, että tarina aivan hehkui kotisohvalle asti.

"Oli Harrietin ansiota, että hän oli ylipäänsä elossa. Mitä sellaiselle ihmiselle pitäisi antaa?
    Mitä sellaiselle ihmiselle pitäisi antaa?
    Hän oli antanut Harrietille palkkioksi vaahteranlehtiä. Tummanpunaisia, lihanvärisiä vaahteranlehtiä. Ne putosivat korkealta puista, jotka punainen kerroksisuus sai näyttämään rakennuksilta, tiilitaloilta. Lehdillä astelu oli kuin olisi kävellyt jalokivillä!" (s. 135)

Kirjaa vaivasi pieni hajanaisuus. Juuri kun olin ehtinyt virittäytyä kirjan alkupuolella esiteltyihin Ingaan ja hänen tyttäreensä Ellyyn, alkoi rytistä ja sitten hypättiin tarinassa eteenpäin. Aivan kuin kirja olisi alkanut uudelleen alusta, hitusen parempana ja kiinnostavampana. Jotkut juonilangoista tuntuivat irtonaisilta, sillä esimerkiksi Ellyn salainen suhde ruotsalaismieheen jäi mielestäni vähän yhdentekeväksi. Ellyn tyttärien Beatan ja Harrietin vaiheiden ja sielunmaailman kuvaus taas nousi minulle romaanin parhaimmaksi anniksi. Hieno kirja! Jos perhesuhteiden kuvaus kiinnostaa, tässä on hyvää lukemista loppukesän päiviin.

***

Juttu on osa kirjabloggaajien naistenviikon postauksia. Teemaviikkoa emännöi TuitaTa.Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija.

Goodreads: Kaikki kirjat saavat 4 tähteä.
Mistä kirja minulle? Omia e-kirjaostoksia
Muualla verkossa:
* Itämeren Aurista on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirjakko ruispellossa, Evarian kirjahylly ja Rossin lukucorneri
* Näkymätön-dekkaria on luettu mm. blogeissa Leena LumiRakkaudesta kirjoihin ja Kirjakirppu
* Säkenöivät hetket -kirjaa on luettu mm. blogeissa Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Kirjan jos toisenkin, Ja kaikkea muuta
Kirjojen tietoja:

Johanna Valkama: Itämeren Auri
Otava, 2016
368 sivua

Karin Slaughter: Unseen (2013)
Suomennos Annukka Kolehmainen
Tammi, 2015
300 sivua

Katja Kallio: Säkenöivät hetket
Kansi: Emmi Kyytsönen
Otava, 2013
301 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...