Oksan hyllyltä

Meneillään on vuoden 33.  viikko ja hip hei, olen tullut lukeneeksi täsmälleen 33 kirjaa tämän vuoden Helmet-lukuhaasteeseen. Kaikista lukemistani kirjoista löytyy bloggaus, eikä yhtään luettua haastekirjaa lymyile bloggausjonossa. Kaikin puolin hämmentävän ja hämmästyttävän ajantasainen tilanne, kun ottaa huomioon sen, etten ole asettanut etenemisvauhdilleni minkäänlaisia tavoitteita ja kirjoja on löytynyt haasteen kohtiin silloin kun on sattunut löytymään. En ole edes priorisoinut Helmet-kirjojen bloggauksia muiden kirjojen edelle. JOS siis haluaisin lukea kirjan haasteen jokaiseen kohtaan, lukuaikaa olisi siis mukavasti viikko per kirja jäljellä. Mutta...
... tämän vuoden Helmet-haaste pitää sisällään aika monta kinkkistä kohtaa. Kun tutkailin listani tyhjiä kohtia, niin tyly tilannearvioni on: helpot suupalat on napsittu, ja jäljellä on vain hieman hankalempia ja todella vaikeita kohtia.
Tavoittelenko täyttä haastelistaa? Enpä taida. Viime vuonna sain puserrettua kirjan listan j…

Kirjankansibingokesä alkaa kääntyä loppusuoralle, sillä bingohaaste päättyy tämän viikon sunnuntaina, 19.8.2018. Sunnuntain aikana ehtii siis vielä lukea loppuun ja blogata ruudukkoon sopivia kirjoja. Jos haluat kirjoittaa haasteesta erillisen koosteen, niin niitä ehtii kirjoitella ensi viikonkin aikana. Teen bingokesän koosteen vasta lähempänä kuun loppua, joten haastekoontien julkaisuilla ei ole hoppu. 
Oma ruudukkoni saa toiseksi viimeisen ruksinsa Anni Swanin Pikkupappilassa-tyttökirjaklassikon (WSOY, 2000/1922) myötä. Ruutuna on "maaseutu" ja Martta Wendelinin taiteilema kansikuva on tavattoman viehättävä ja henkii maaseudun idylliä, menneiden vuosikymmenten takaista heinäntuoksua ja lintujen liverrystä:

Lapsuudessani Anni Swanin kirjat eivät löytäneet tietään omaan lukupinooni, ja olen tutustunut Swanin nuortenkirjoihin vasta näin aikuisiällä. Tutustuminen on tosin ollut verkkaista, sillä blogiaikana olen lukenut vain Iris rukan ja nyt vuoron sai Pikkupappilassa. Goog…

"1600-luvulle asti uskottiin yleisesti siihen, että magneetilla on sielu. Mikä muu voisi selittää sen, että esine pystyy vetämään puoleensa tai hylkimään?" (s. 59)Kartanon kruunaamaton lukija -blogin Elegia kirjoitteli viikolla mainion ja näyttävän postauksen kirjasitaattitauluista. Viikon vinkki tulee tässä: Jenny Offillin romaani Syvien pohdintojen jaosto (Gummerus, 2018) tarjoaa runsain mitoin materiaalia heille, joita kirjasitaatit inspiroivat. Innostuin itse kirjasta sen runollisen nimen vuoksi (kirjan nimen käännös on mielestäni äärimmäisen onnistunut!), mutta kirjan luettuani minulle jäi melkoisen ristiriitaiset tunnelmat. Offillin kirjassa on sivu sivun jälkeen kauniita, loppuun asti hiottuja lauseita, minua alati kiinnostava aihe eli parisuhde, mutta silti jäin viimeisen sivun luettuani miettimään oliko kokonaisuus sittenkin minun makuuni liian taidokas. Viileää ihailua Offillin teksti kyllä herättää, mutta minkäänlaisia tunneryöppyjä tai ihastuksen huokaisuja en s…

Sarah Crossanin Yksi (S & S, 2018) oli lukukesäni suurin yllättäjä. En ollut edes ajatellut lukevani kirjaa, sillä kun runot eivät maistu niin jokin sellainen kuin "säeromaani" kuulosti tosi oudolta. Jaa mikä säeromaani? Hesarin artikkeli valaisee asiaa: "Säeromaanissa teksti jaetaan säkeisiin runon tapaan. Kirjoittajan fokus on jäntevässä kerronnassa, mutta ilman perinteisen nuortenromaanin juonivetoisuutta. Sisäiset tapahtumat ja mielenliikkeet ovat keskiössä." Crossanin kirja päätyi lukupinooni, kun lähikirjaston tuttu kirjastonhoitaja antoi sen käteeni ja sanoi "luepa tämä!". Olin epäileväinen mutta otin kuitenkin kirjan - ja olipas mahtava lukuvinkki, isot kiitokset! Kesti jokusen viikon ennen kuin noudatin kehotusta, mutta sitten hups heijaa, lukea hurautin Yhden yhden illan aikana ja viimeisellä sivulla oli pakko kaivaa nessut esiin. Yksi on ehdottomasti oman lukuvuoteni tähän asti koskettavin ja liikuttavin ja sympaattisin kirja 💖.
Yksi kerto…

Lyhytarvioissa on vuorossa rikosjuonia espanjalaiselta kielialueelta. Mistään perusdekkareista ei tällä kertaa ole kyse vaan kolumbialaisen Melba Escobarin Kauneussalonkia (Aula & Co, 2018) ja espanjalaisen Javier Maríasin Rakastumisia (Otava, 2012) voin suositella heille, jotka pitävät hieman erikoisemmista, rikoksen sävyttämistä tarinoista.

Melba Escobarin romaani Kauneussalonki viihdytti minua lentokentällä ja -koneessa parisen viikko sitten, kun palailin kaupunkilomalta Riikasta. Nopsalukuinen ja sujuvasti etenevä kirja hämäsi minua kansikuvan teksteillään (juu, en juuri käyttänyt lukuaikaa kustantajan lähettämään kirjan esittelytekstiin), sillä "Manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia" kuulosti paljon viihteellisemmältä kuin kirja lopulta olikaan.Kirja päättyi itse asiassa niin murheellisiin tunnelmiin, että päädyin sijoittamaan Kauneussalongin Helmet-haasteen kohtaan 24. Surullinen kirja (okei, rima oli suht matalla tässä sillä ei Escobarin kirja mikään kyynelkanavat …

Helteinen heinäkuu sai minut valikoimaan lukupinoon lähinnä kivan kevyttä luettavaa, ja ranskalaiskirjailijoilta löytyi tähän tarpeeseen pari koulupoikien lomanvietosta kertovaa kirjaa. Jules Vernen Kahden vuoden loma-aika (Otava, 1975/1886) on kulkeutunut kotiini lähikirjaston kirjanvaihtohyllystä ja Nikke-kirjoista olen kiinnostunut Jokken kirjanurkan juttujen perusteella. Itsehän en koskaan lapsuudessani törmännyt Nikke-kirjoihin, mutta aikuisenakin on hauska tutustua uusiin lanu-sarjoihin. Valitsin luettavakseni Nikke kesälomalla -kirjan (WSOY, 2004) sen kannen perusteella, sillä saan kirjalla ruksittua kirjankansibingosta ruudun "loma". En ole kummoinenkaan uimari, mutta jos uin, silloin olen takuuvarmasti lomalla.

Jules Vernen Kahden vuoden loma-aika kertoo uusiseelantilaisesta poikajoukosta, joka kirjan alussa ajehtii merellä myrskyn kourissa Eteenpäin-nimisellä kuunarilla ja haaksirikkoutuu sitten autiolle saarelle. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, he viettävät saa…