Oksan hyllyltä

Sarjakuvahaasteessa alkaa olla loppukirin paikka, sillä haaste päättyy tämän kuun lopulla. Sarjakuvajuttuja odottelee bloggausjonossani sen verran, että Asterix-taso siintelee jo silmissäni 😎. Marraskuussa on siis luvassa jonon purkua eli sarjisjuttuja piisaa! Ensimmäisenä tuon blogiini J. P. Ahosen Belzebubs-sarjakuvan (Kumiorava, 2018). Belzebubs on ilmestynyt nettisarjakuvana, mutta minä löysin sen vasta tänä syksynä, kun bongasin upeakantisen kirjan jostain blogijutusta tai kenties Goodreadsin feedistä. J. P. Ahosen taidokas kynänjälki on varsinainen huomiomagneetti, joten totta kai omalaatuisen okkultistiperheen arkea kuvaava Belzebubs piti laittaa kirjastovaraukseen.

Belzebubs on strippisarjakuva, ja niiden kanssa olen oppinut varovaiseksi - huumori kun ei aina kolahda, ja hieno piirrosjälki ei silloin paljon lohduta. Nyt huumorin suhteen ei ollut mitään ongelmaa, sillä Belzbubsien arki tarjosi hauskan yhdistelmän tavallisia parisuhde- ja perhejuttuja teiniangsteineen ja muine…

Syksy ja dekkarit näyttävät edelleen olevan takuuvarma yhdistelmä. Rikosjuonia on kertynyt blogattavien pinooni aivan huomaamatta, ja päätin niputtaa niitä tähän miniarviopostaukseen. Kaikki tämän jutun dekkarit ovat sellaisten sarjojen osia, joita olen lukenut jo aiemminkin. Dekkareissa minulla onkin tapana etsiytyä tuttujen sarjojen pariin. Lukeminen on niin vaivattoman mukavaa, kun kirjan sivuilla odottaa tuttu henkilögalleria eikä tarvitse heti alkaa tutustumaan isoon joukkoon aivan uppo-outoja hahmoja. Eli juu, kun kaipaan jotain helppoa ja viihdyttävää ajankulua, hyväksi havaittu dekkarisarja on yleensä varma valinta:

Ann Cleevesin Vera Stanhope -sarjasta luin viime syksynä osan Kuolonkukkia (Karisto, 2015), ja nyt koukutuin Veran tutkimuksiin parin kirjan verran. Satamakatu (Karisto, 2014) ja Merilokki (Karisto, 2017) ovat molemmat tasaisen varmoja perusdekkareita, joissa brittiläisen poliisin arki on voimakkaasti läsnä. Satamakadussa Veran tiimi tutkii parin metrossa murhatun…

Millainen oli kirjabloggaajan lokakuu?

Lokakuussa kirjablogini painui ajatuksissa muun elämän taustalle tavallista voimakkaammin. Kuluva syksy on ollut minulle hieman erilainen syksy, sillä päätin jatkaa opintojani opintovapaan merkeissä. Tähänastinen opiskelu töiden rinnalla vaihtui siis täyspäiväiseen aikuisopiskelijan arkeen, ja tätä arkea on luvassa vappuun asti. Vaikka koulutusta paljon nykyään kritisoidaankin, minä kiitän isosti järjestelmäämme, joka mahdollistaa yliopisto-opinnoista nauttimisen työssäkäyvällekin (toki pieni osuus on ollut silläkin, että olen jaksanut ahertaa pääsykokeissa 😊). Ensimmäiset tentit ajoittuivat lokakuun lopulle, ja niihin valmistautuminen vei aikaa niin paljon, ettei keskittymistä juurikaan riittänyt vapaa-ajan lukemiseen. Niinpä Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-teemainen lukuhaaste olikin minulle täydellisen sopiva: pieni hakukierros kirjaston tietokantaan paljasti, että kummituksista ja aaveista on kirjoitettu paljon kivoja, lyhyitä kirjoja. Ten…

Agatha Christien Kurpitsajuhla (WSOY, 1985) on muistunut muutama aiempana vuonna mieleeni juuri tähän aikaan vuodesta ja olen harmitellut, kun kirja on jäänyt lukematta ja bloggaamatta täsmälleen oikeana päivänä - eli siis tänään, lokakuun viimeisenä päivänä, kun anglosaksisissa maissa vietetään pyhäinpäivän aattoa eli Halloweenia. Mutta tänä vuonna varauduin hyvissa ajoin ja sain kirjastosta luettavakseni Christien alunperin vuonna 1969 ilmestyneen dekkarin, vieläpä sellaisilla kansilla, jotka groteskin outoina sopivat juhlistamaan Halloweenia.

"Poirot vilkaisi kelloaan - hänen oli määrä tavata rouva Oliver tasan kymmenen minuutin kuluttua "Apple Trees" -nimisen talon ulkopuolelle. Nimi vaikutti todella kammottavan sopivalta.     Tässä jutussa ei näytä pääsevän eroon omenista, Poirot ajatteli. Mikään ei voinut olla miellyttävämpää kuin mehukas englantilainen omena... Ja kuitenkin omenat liittyivät nyt luudanvarsiin ja noitiin ja vanhanaikaisiin kansantapoihin ja murha…

Nannan kirjakimara -blogissa alkoi huhtikuussa merellinen Kirjoja ulapalta -lukuhaaste. Haasteen ideana oli lukea kirjoja, joissa meri on keskeisenä elementtinä. Lähdin haasteeseen varovaisin tavoittein, sillä vaikka lähellä meren rantaa asunkin, lukupinossani merellisyys ei useinkaan ole läsnä. Arvelinkin ennakolta, että kaksi luettua kirjaa on minulle jo ihan hyvin ja siitä eteenpäin kaikki on plussaa. No, kävi niin, että sitä plussaa kertyi tällä kertaa viiden kirjan verran ja olen iloisesti yllättänyt haasteen kirjalistani pituudesta. 😊

Luin haasteeseen yhteensä seitsemän kirjaa, ja alla niistä lyhyet kommentit:
Nam Le: Merimatka
 Novellikokoelma, joka yllätti minut tyylikkäällä kerronnalla, globaaleilla tapahtumapaikoilla ja koskettavilla tarinoilla.
Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri
Lena Frölander-Ulfin kuvittajantaidot innostivat minut lukemaan tämän lastenkirjan. Sympaattinen ja kaunis kirja.
Filippi - Gamboni: Mikki ja hukkunut meri
Upea kuvitus johdatteli minut tämänkin sa…

Vera Brosgolin sarjakuvaromaani Anya's Ghost (First Second, 2014) alkoi aikoinaan kiinnostamaan minua blogijuttujen perusteella. Kirjan kansi on yksinkertaisen näyttävä, ja vihjailee kutkuttavasti aavemaisesta sisällöstä. Halloween-lukuhaaste innosti minut nappaamaan kirjan vihdoin ja viimein lukuun, ja kieltämättä Anyan ja hänen aaveystävänsä tarina sopi oivallisesti syksyn pimeisiin iltoihin. Mikään pelottava sarjakuva Anya's Ghost ei ollut, vaan miellyttävän säväyttävä ja tummasävyinen kertomus teinitytön oudosta tuttavuudesta ja menneisyyden saloista.

Anya asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa jossain nimettömäksi jäävässä yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa. Pieni perhe on kotoisin venäjältä, ja maahanmuuttaja-arki välittyy jonkin verran tarinan käänteissä. Äiti opiskelee kansallisuustestiä varten, mutta Anya on jo sulautunut uuteen yhteiskuntaan. Varsinaiset tapahtumat käynnistyvät siitä, kun Anya tipahtaa koulusta palatessaan lähimetsikön syvään onkaloon. Eikä hän ole e…