Oksan hyllyltä

Marisha Rasi-Koskisen uusin romaani Auringon pimeä puoli (WSOY, 2019) on kovin aikuismainen tunnelmaltaan vaikka se luokitellaan kansilehdessä nuortenkirjaksi. En ole lukenut Rasi-Koskisen aiempaa tuotantoa mutta kiinnostuin tästä uutukaisesta, joka lupaili olevansa yllätystentäyteinen mysteeriromaani. Yllätyksiä onkin luvassa, kun kirjan päähenkilö ja kertoja Emilia alkaa verkkaan kertoa tarinaansa. Sitä, kuinka hän löysi kauan suljettuna olleesta vajasta piirroskuvan itsestään, sen ikäisenä kuin hän oli juuri silloin oli. Salaperäisestä Voiton Kaivoksesta, joka hallitsee lähiseudun asukkaiden elämää. Valinnoista ja päätöksistä, joiden eteen elämä on Emilian heittänyt.
"Sanottiin että ne jotka kerran lähtivät Kaivoksesta, eivät koskaan palanneet. Kaivoksesta lähtijöille oli vain yksi suunta ja se oli pois. Jossain mielessä minulle kävi samoin. Minä palasin lopulta kotiin, mutta siihen meni paljon enemmän aikaa kuin kuvittelin eikä se tapahtunut sillä tavalla kuin olisin toivonu…

Alan Bradleyn On hieno paikka haudan povi (Bazar, 2018) on Flavia de Luce -sarjan 9. osa, ja sanonpas vaan, että Flavia-neiti on palannut takaisin näppärämpänä ja terhakkaampana kuin koskaan. De Lucen perhepiiri on sarjan edellisissä osissa vaeltanut syvällä murheen alhossa, ja alakulo on vaivannut myös lukijaa. En suuremmin innostunut parin edellisen osan tapahtumista, mutta uusinta kirjaa lukiessani minulla alkoi viimein olla olo, että elämänilo saattaa sittenkin palata Flavian ja lukijan elämään. On hieno paikka haudan povi -kirjassa Flavian seikkailuissa on jälleen napakkaa tummanpuhuvaa huumoria ja särmikästä pikkupaikkakunnan menoa aivan kuten sarjan alkupuolen kirjoissa. Henkilökohtaisten menetysten jäljet pilkahtelevat juonenkuluissa edelleen, mutta sarja ottaa myös askeleita eteenpäin, uusille poluille jotka toivottavasti jatkuvat seuraavassa osassa.
"Olin työntänyt sormeni ruumiin avonaiseen suuhun ja pidin etuhampaiden takaa tiukasti kiinni." Tämmöinen saalis ta…

Mitä luimme kerran -blogin Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste päättyy tänään, naistenpäivänä. Haasteen idea, naiskirjailijoiden kirjoittamien klassikoiden lukeminen, sopi minulle erinomaisesti, sillä olen laittanut merkille, että jos pitää alkaa miettimään "minkähän klassikon ottaisi seuraavaksi lukuun" niin alan aivan huomaamatta selata päässäni mieskirjailijoiden klassikoita. Victor Hugon Kurjat on lukematta, samoin Tolstoin Sota ja rauha... ai kotimaisia, no Täällä Pohjantähden alla, Tuntematon sotilas, vaikka ei ne kyllä oikeastaan kiinnosta, mitäs muita niitä on... pieni ravistelu ja herättely naiskirjailijoiden teoksia kohtaan oli siis aivan paikallaan.
Luin haasteeseen kuusi kirjaa, joista tosin L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjat olivat uusintalukuja monen vuoden tauon jälkeen:
Tove Jansson: Kesäkirja
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Jane Austen: Järki ja tunteet
Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme
L. M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla
L. M. …

Sini Helmisen Väkiveriset-nuortensarjan kolmas osa Veden vallassa (Myllylahti, 2018) vie kotimaisesta mytologiasta ammentavaa sarjaa hienosti eteenpäin. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, nyt sukelletaan merenneitojen valtakuntaan, jossa vedenemo-Vellamo ja Ahti pitelevät valtaa ja voimaa hallussaan. Kirjan pääosassa on yläasteen kahdeksatta luokkaa käyvä Mari, joka saavuttaa erään tärkeän merkkipaalun nuoren naisen elämässä: kuukautiset alkavat. Samalla Marin elämää järisyttää huomio, että joutuessaan kosketuksiin veden kanssa hänen jalkojensa tilalle alkaa muotoutua suomuinen pyrstö. Siinäpä on tavalliselle koulutytölle pohdiskeltavaa läksyjen teon ohella.
Väkiveriset-sarjan juju on, että mytologiasta tuttuja hahmoja ja tarinoita tuodaan keskelle nykypäivän nuorten elämää. Tämä idea toimii erityisen hyvin Marin ja merenneitojen tarinassa. Marin elämän arkiset jutut - läksyt, välirikko lapsuusajan parhaan ystävän kanssa, kiusaamiskokemukset ja ihastumiset - sulautuvat vaivatta yhte…

Bongasin Katja Kallion elokuvallisen kirjoituskokoelman Valkokangastuksia (Otava, 2019) aivan sattumalta Goodreadsin feedistäni. En yleensä lue tämäntyylisiä kokoelmakirjoja, sillä olen aika ennakkoluuloinen sen suhteen, miten lehtikolumnit toimivat, jos niitä lukee kirjankansien välistä monta putkeen. Nyt minua kuitenkin houkutteli aihe, elokuvat, vaikken todellakaan voi tituleerata itseäni elokuvaharrastajaksi. Olen korkeintaan kovin satunnainen leffassa kävijä, jolla on on hyvin valtavirtainen elokuvamaku. Elokuvien maailma on silti kiehtova, ja kun Kallion Säkenöivät päivät oli vallan erinomaisen hieno kirja pari kesää sitten, olin kiinnostunut kokeilemaan, miten hän lähestyisi valkokangasta.
"Ihosta jossa elän tuli minulle pakkomielle, kuten vain sellaisesta voi tulla mikä on kaunista ja julmaa ja hillitöntä ja selittämätöntä." Valkokangastuksia-kirjan teksteistä osa on julkaistu Imagessa, mutta luen sitä nykyään niin harvakseltaan, että saatoin huoletta lainata kirjan…

J. S. Meresmaan Lintuhäkin muotoinen soittorasia (Osuuskumma, 2019) oli kuluneen viikon yllättävä ja mieluisa kirjallinen tuttavuus. Pieni e-kirja saapui sähköpostiini kustantajan saatesanoilla varustettuna: "Unenomaiset pikkutarinat lumoavat lukijan [...] sisältää 24 pientä tarinaa, joita voi nautiskella rauhassa silloin tällöin tai ahmia kaikki kerralla". Unenomaisuus herätti mielenkiintoni, mutta toisaalta innostun harvoin novelleista, joten olin hieman epäileväinen sen suhteen, miten kirja mahtaisi osua lukumakuuni. Onneksi kuitenkin kokeilin kirjaa, sillä sehän oli huikean hyvää luettavaa. Olin valmistautumassa tenttiin ja kaipasin "jotain muuta", joka irrottaisi ajatukseni tenttikirjoista muttei silti vaatisi tolkuttoman pitkää keskittymistä. Niinpä lyhyet, sivun mittaiset tarinanalut, -loput tai -keskikohdat - tulkinta lienee lukijan käsissä - toimivat erinomaisina minihyppyinä muihin maailmoihin. "Minunlaisiani ei ole monta. Meitä, jotka näkevät. Jotk…