Oksan hyllyltä

Kate Atkinsonin Liian kirkas taivas (S & S, 2019) on Jackson Brodie -sarjan viides osa. Oma historiani rikoksia ratkovan yksityisetsivä-Brodien seurassa on vaihteleva. Sarjan avausosa Ihan tavallisena päivänä ei minuun iskenyt, ja muistan ihmetelleeni, miksi Atkinsonista niin kohistaan. Palasin silti Jackson Brodien tutkimusten pariin sarjan kolmannessa osassa Eikö vieläkään hyviä uutisia? , ja se kolahti, isosti. Tykkäsin kirjan henkilögalleriasta, ja itse asiassa eräs tuon kirjan kiinnostavista tyypeistä on mukana Liian kirkkaassa taivaassa . Tämä onkin iso syy siihen, että Liian kirkas taivas päätyi lukupinooni.  Ja niinhän siinä kävi, että Liian kirkas taivas oli vuodenvaihteeni kirjallinen tähti, jonka parissa viihdyin mainiosti ja kirjan omalaatuinen huumorikin osui ja upposi. Kirjassa ei nyhrätä yhden rikosjutun ympärillä (tai siltä ainakin ensi alkuun näyttää...), vaan juonilankoja polveilee ristiin rastiin. Jännäsin, saako pirteä, jakkupuvussa poliisinhommia tekev

Luettujen pinosta valitsin tähän juttuun pari hyvää dekkarivinkkiä leppoisten dekkarien ystäville. Itse en erityisemmin pidä kovin raaoista dekkareista tai jännäreistä, ja Kate Atkinsonin Eikö vieläkään hyviä uutisia? (Schiltds & Söderströms, 2013) ja Viveca Stenin Sisäpiirissä (WSOY, 2013) osuivat mainiosti lukumakuuni. Kate Atkinsonin kirjan poimin luettavakseni hyllynlämmittäjät -pinostani. Projektini on edennyt hitaasti, sillä Atkinsonin myötä sain luettua vasta toisen hyllynlämmittäjäni. Kesäloma saa luvan pelastaa tämän(kin) TBR-urakan! Valitsin hieman epäviisaasti (ja optimistisesti) lähinnä paksuja kirjoja pinooni, ja niiden lukeminen tuntuu tällä hetkellä liian suurelta ponnistukselta, kun aikaa lukemiseen on vähän. Atkinsonin kirjan otin lukuun siis lähinnä siitä syystä, että sen sivumäärä oli kohtuullinen. Sivumäärästä huolimatta odotin puisevaa lukukokemusta, sillä Jackson Brodie -dekkarisarjasta aiemmin lukemani kirja Ihan tavallisena päivänä ei ollut

Kate Atkinsonin kirjoja on kehuttu blogeissa, joten petyin melkoisesti, kun lukufiilikseni Ihan tavallisena päivänä (Schildts, 2011) -kirjan kohdalla jäivät laimeiksi. Kirja sentään parani loppua kohden, mutta kirjan alkupuoli oli lyhyesti sanottuna tylsä. Hesarin kritiikki kertoo kirjan olevan älykästä viihdettä ja  "hauska, viisas ja liikuttava postmoderni romaani". Takakannessa Stephen King mainostaa, että kirja on 'koko vuosikymmenen paras jännäri'. Joo-o. Voin vain todeta, että ensimmäinen kosketukseni Kate Atkinsonin kirjoihin ei saanut aikaan tunnetta, että tämän kirjailijan parissa kannattaa jatkaa seuraavaan teokseen. Kirjabloggaajan ja älykkään, postmodernin rikosromaanin kohtaamisesta tuli fiasko, joka ei hauskuuttanut ainakaan sitä bloggaajaa. Kirjan englanninkielinen nimi Case Histories kuvaa kirjan sisältöä paremmin kuin suomennettu nimi. Kirjan rikokset on nimetty tapauskertomuksiksi, ja niitä ratkoo yksityisetsivä Jackson Brodie. Rikokset,