Oksan hyllyltä

Maaliskuun viimeisinä tunteina päätin kirjoitella pienen koosteen kuukauden kirjallisista tapahtumista: Photo by Lisa Verena Pape on Unsplash Kuukauden luetut numeroin:   1 miehen kirjoittama kirja ja 8 naisten kirjoittamaa kirjaa. 6 kotimaista, 2 alkukieleltään englanniksi julkaistua ja 1 islanniksi julkaistu. 2 romaania, 1 lastenkirja, 1 novellikokoelma, 1 sarjakuva, 1 elämäkerta, 1 scifi/YA-kirja, 1 fantasiakirja, 1 tietokirja. Eli yhteensä 9 kirjaa.  Kuukauden kohokohta:  V. E. Schwabin Magian syvempi sävy (Karisto, 2019). Blogijuttu on matkalla, mutta paljastan sen verran, että ihastuin kirjan magiaa täynnä olevaan fantasiaan. Kirja oli tunnelmaltaan tosi kiltti ja symppis taikaseikkailu (jossa on erittäin tyylikäs kansi!) mutta juuri siksi täydellisen sopivaa pakoa arjen kiireistä. Oli myös huippua olla Janne Kukkosen Voro-sarjakuvan jatko-osan varausjonon kärjessä ja saada uudelta tuoksuva kirjastonkirja lukuun. Hieno on! Miten rent...

Kuukauden kieli -lukuhaasteessa maaliskuun kielenä on islanti, ja ehdin kuin ehdinkin lukea ja blogata sopivan kirjan maaliskuun puolella. Kun puhutaan islannista käännetystä kirjallisuudesta, minulle ensimmäisenä mieleen tulee kirjablogeissa aina silloin tällöin vilahteleva Sjón ja muutamat dekkaristit, joilta tunnutaan kääntävän tasaiseen tahtiin uutta luettavaa. Dekkareiden suhteen minulla on menossa kuiva kausi eli eipä nappaa lukea rikoksista juuri nyt. Sjón oli siis helppo valinta ja otin lukuun muutama vuosi sitten paljon huomiota saaneen pienoisromaanin Poika nimeltä Kuukivi (Like, 2014). Kirja pärjäsi mukavasti Blogistanian Globalia -äänestyksessä enkä ihmettele sitä laisinkaan. Olisin nimittäin voinut itsekin äänestää kirjaa, jos olisin sen sattunut ko. vuonna lukemaan - sen verran omaperäinen ja hieman outo pieni kirja on kyseessä. Poika nimeltä Kuukivi esittelee päähenkilönsä, nuoren pojan nimeltä Máni Steinn, aika raflaavasti mutta ei hätää, meno asettuu alkusivuje...

Mari Ahokoivun Oksi (Asema Kustannus, 2018) on näyttävä ja muhkea sarjakuvaromaani, joka ammentaa tarinansa suomalaisesta karhumyytistä. Minun piti googlailla tätä myyttipuolta aika lailla, sillä Oksi ei valitettavasti sisällä tietoannosta karhumyytistä ja sen taustoista, vaan vyöryttää lukijan eteen vahvan visuaalisen laulun äidistä ja tyttärestä. Voiko kirjaa lukea täysin ilman hajuakaan karhumyytistä? Varmasti voi ja luin itsekin kirjaa aika pitkälle ennen kuin päädyin Googlen äärelle. Mutta koin kyllä saavani hieman enemmän irti Oksista , kun kävin lukaisemassa esimerkiksi Karhuseuran Karhumytologia-sivua . Oksi etenee pitkälti kuvan voimalla, vaikka toki jonkin verran puhettakin on mukana. Kuvitus on pääosin hyvin tummanpuhuvaa, mutta harvat väriä sisältävät sivut hyppäävätkin sitten sitä voimakkaammin esille. Minulla kesti hetken tottua Oksin tyyliin, mutta pidin siitä lopulta tosi paljon. Oksin sivuissa on suomalaisen metsän tuoksua, myyttistä latausta ja synkkää arv...

"Kaikki Shaker Heightsin asukkaat puhuivat sinä kesänä siitä, miten Richardsonien kuopus Isabelle oli lopulta seonnut ja polttanut perheen talon. Kaupungissa oli juoruiltu pitkin kevättä pienestä Mirabelle McCullough'sta, jota toisin ajattelevat kutsuivat nimellä May Ling Chow, ja nyt puntaroitavana oli vihdoinkin jotain uutta ja sensaatiomaista." Näin alkaa Celeste Ng'n romaani Tulenarkoja asioita (Gummerus, 2019), joka pureutuu amerikkalaiseen pikkukaupunki-idylliin ja keskiluokkaisuuden ytimeen. Mitä tapahtuu, kun elämän siloinen pinta alkaa rakoilla ja miten ihmeessä hyvinvoiva ja mallikelpoinen Richardsonien perhe päätyy kadun varteen katsomaan, kuinka heidän kaunis omakotitalonsa palaa asumiskelvottomaan kuntoon? Tarinan aloituspisteeksi on valittu se hetki, jolloin valokuvataiteilja Mia Warren ja hänen tyttärensä Pearl muuttavat Elena Richardsonin omistaman vuokratalon yläkertaan. Pearl ystävystyy Richardsonien perheen Moody-pojan kanssa ja vähitellen myö...

Tänä vuonna vietetään Minna Canthin juhlavuotta, sillä hänen syntymästään tulee tänään tiistaina 19.3.2019 kuluneeksi 175 vuotta. Kirjablogeissa Canthin juhlapäivä on näkynyt isosti ja minäkin ehdin vielä humuun (ja ennen kaikkea Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteeseen ) mukaan illan viimeisinä tunteina. Nolo totuus on, ettei Canthin tuotanto ole herättänyt minussa koskaan suurta kiinnostusta tai lukuinnostusta sen vähän perusteella mitä olen pakosta jossain vaiheessa opintojani siihen joutunut tutustumaan. Liiallinen annos realismia panee tämän lukijan nikottelemaan. Canthilla on silti oma tärkeä paikkansa maamme kirjallisuuden historiassa ja on mukavaa, että hänen työtään nostetaan tänä vuonna näyttävästi esille. Päätin itse huomioida Canthin syntymäpäivän blogissani siten, että postaan tänään lastenkirjasta, joka on julkaistu juhlavuoden kunniaksi. Vilja-Tuulia Huotarisen Heistä tuli taiteilijoita (WSOY, 2019) esittelee fiktion keinoin 12 hienoa suomalaista naistai...

Finlandia-voittaja Laura Lindstedtilta on juuri ilmestynyt romaani Ystäväni Natalia (Teos, 2019). Kirja on minulla parhaillaan kesken, ja jo alun perusteella se vaikuttaa sen verran kiinnostavalta, että päätin julkaista tämän arvontapostauksen ja tarjota sen myötä lukuiloa muillekin. Sain itse kirjasta arvostelukappaleen, ja kustantaja tarjosi myös mahdollisuutta arpoa yksi kirja blogini seuraajille. Arvottava kirja postitetaan voittajalle suoraan kustantajalta. Kustantajan esittelyteksti kertoo kirjasta näin: L aura Lindstedtin kolmas romaani Ystäväni Natalia kertoo naisesta, joka aloittaa intensiivisen terapian ratkaistakseen seksuaalielämänsä ongelmat. ”Nataliaksi” nimeämänsä potilaan tarinaa kertoo terapeutti. Hän teetättää Natalialla vapaaseen assosiaatioon pohjautuvia harjoitteita kehittämänsä metodin avulla: ”Kaivamme esiin erilaisia kerrostumia ja kerrostamme lisää. Kerrostamme niin kauan ja niin hartaasti, että se mikä sinua jäytää ja satuttaa kadottaa voiman...

Marisha Rasi-Koskisen uusin romaani Auringon pimeä puoli (WSOY, 2019) on kovin aikuismainen tunnelmaltaan vaikka se luokitellaan kansilehdessä nuortenkirjaksi. En ole lukenut Rasi-Koskisen aiempaa tuotantoa mutta kiinnostuin tästä uutukaisesta, joka lupaili olevansa yllätystentäyteinen mysteeriromaani. Yllätyksiä onkin luvassa, kun kirjan päähenkilö ja kertoja Emilia alkaa verkkaan kertoa tarinaansa. Sitä, kuinka hän löysi kauan suljettuna olleesta vajasta piirroskuvan itsestään, sen ikäisenä kuin hän oli juuri silloin oli. Salaperäisestä Voiton Kaivoksesta, joka hallitsee lähiseudun asukkaiden elämää. Valinnoista ja päätöksistä, joiden eteen elämä on Emilian heittänyt. "Sanottiin että ne jotka kerran lähtivät Kaivoksesta, eivät koskaan palanneet. Kaivoksesta lähtijöille oli vain yksi suunta ja se oli pois. Jossain mielessä minulle kävi samoin. Minä palasin lopulta kotiin, mutta siihen meni paljon enemmän aikaa kuin kuvittelin eikä se tapahtunut sillä tavalla kuin olisin toivo...

Alan Bradleyn On hieno paikka haudan povi (Bazar, 2018) on Flavia de Luce -sarjan 9. osa, ja sanonpas vaan, että Flavia-neiti on palannut takaisin näppärämpänä ja terhakkaampana kuin koskaan. De Lucen perhepiiri on sarjan edellisissä osissa vaeltanut syvällä murheen alhossa, ja alakulo on vaivannut myös lukijaa. En suuremmin innostunut parin edellisen osan tapahtumista, mutta uusinta kirjaa lukiessani minulla alkoi viimein olla olo, että elämänilo saattaa sittenkin palata Flavian ja lukijan elämään. On hieno paikka haudan povi -kirjassa Flavian seikkailuissa on jälleen napakkaa tummanpuhuvaa huumoria ja särmikästä pikkupaikkakunnan menoa aivan kuten sarjan alkupuolen kirjoissa. Henkilökohtaisten menetysten jäljet pilkahtelevat juonenkuluissa edelleen, mutta sarja ottaa myös askeleita eteenpäin, uusille poluille jotka toivottavasti jatkuvat seuraavassa osassa. "Olin työntänyt sormeni ruumiin avonaiseen suuhun ja pidin etuhampaiden takaa tiukasti kiinni." Tämmöinen sa...

Mitä luimme kerran -blogin Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste päättyy tänään, naistenpäivänä. Haasteen idea, naiskirjailijoiden kirjoittamien klassikoiden lukeminen, sopi minulle erinomaisesti, sillä olen laittanut merkille, että jos pitää alkaa miettimään "minkähän klassikon ottaisi seuraavaksi lukuun" niin alan aivan huomaamatta selata päässäni mieskirjailijoiden klassikoita. Victor Hugon Kurjat on lukematta, samoin Tolstoin Sota ja rauha ... ai kotimaisia, no Täällä Pohjantähden alla , Tuntematon sotilas , vaikka ei ne kyllä oikeastaan kiinnosta, mitäs muita niitä on... pieni ravistelu ja herättely naiskirjailijoiden teoksia kohtaan oli siis aivan paikallaan. Luin haasteeseen kuusi kirjaa, joista tosin L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjat olivat uusintalukuja monen vuoden tauon jälkeen: Tove Jansson: Kesäkirja Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina Jane Austen: Järki ja tunteet Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme L. M. Montgomery: Runotyttö ...

Sini Helmisen Väkiveriset-nuortensarjan kolmas osa Veden vallassa (Myllylahti, 2018) vie kotimaisesta mytologiasta ammentavaa sarjaa hienosti eteenpäin. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, nyt sukelletaan merenneitojen valtakuntaan, jossa vedenemo-Vellamo ja Ahti pitelevät valtaa ja voimaa hallussaan. Kirjan pääosassa on yläasteen kahdeksatta luokkaa käyvä Mari, joka saavuttaa erään tärkeän merkkipaalun nuoren naisen elämässä: kuukautiset alkavat. Samalla Marin elämää järisyttää huomio, että joutuessaan kosketuksiin veden kanssa hänen jalkojensa tilalle alkaa muotoutua suomuinen pyrstö. Siinäpä on tavalliselle koulutytölle pohdiskeltavaa läksyjen teon ohella. Väkiveriset-sarjan juju on, että mytologiasta tuttuja hahmoja ja tarinoita tuodaan keskelle nykypäivän nuorten elämää. Tämä idea toimii erityisen hyvin Marin ja merenneitojen tarinassa. Marin elämän arkiset jutut - läksyt, välirikko lapsuusajan parhaan ystävän kanssa, kiusaamiskokemukset ja ihastumiset - sulautuvat vaivatta y...

Bongasin Katja Kallion elokuvallisen kirjoituskokoelman Valkokangastuksia (Otava, 2019) aivan sattumalta Goodreadsin feedistäni. En yleensä lue tämäntyylisiä kokoelmakirjoja, sillä olen aika ennakkoluuloinen sen suhteen, miten lehtikolumnit toimivat, jos niitä lukee kirjankansien välistä monta putkeen. Nyt minua kuitenkin houkutteli aihe, elokuvat, vaikken todellakaan voi tituleerata itseäni elokuvaharrastajaksi. Olen korkeintaan kovin satunnainen leffassa kävijä, jolla on on hyvin valtavirtainen elokuvamaku. Elokuvien maailma on silti kiehtova, ja kun Kallion Säkenöivät päivät oli vallan erinomaisen hieno kirja pari kesää sitten, olin kiinnostunut kokeilemaan, miten hän lähestyisi valkokangasta. "Ihosta jossa elän tuli minulle pakkomielle, kuten vain sellaisesta voi tulla mikä on kaunista ja julmaa ja hillitöntä ja selittämätöntä." Valkokangastuksia -kirjan teksteistä osa on julkaistu Imagessa, mutta luen sitä nykyään niin harvakseltaan, että saatoin huoletta lainata k...

J. S. Meresmaan Lintuhäkin muotoinen soittorasia (Osuuskumma, 2019) oli kuluneen viikon yllättävä ja mieluisa kirjallinen tuttavuus. Pieni e-kirja saapui sähköpostiini kustantajan saatesanoilla varustettuna: "Unenomaiset pikkutarinat lumoavat lukijan [...] sisältää 24 pientä tarinaa, joita voi nautiskella rauhassa silloin tällöin tai ahmia kaikki kerralla" . Unenomaisuus herätti mielenkiintoni, mutta toisaalta innostun harvoin novelleista, joten olin hieman epäileväinen sen suhteen, miten kirja mahtaisi osua lukumakuuni. Onneksi kuitenkin kokeilin kirjaa, sillä sehän oli huikean hyvää luettavaa. Olin valmistautumassa tenttiin ja kaipasin "jotain muuta", joka irrottaisi ajatukseni tenttikirjoista muttei silti vaatisi tolkuttoman pitkää keskittymistä. Niinpä lyhyet, sivun mittaiset tarinanalut, -loput tai -keskikohdat - tulkinta lienee lukijan käsissä - toimivat erinomaisina minihyppyinä muihin maailmoihin. "Minunlaisiani ei ole monta. Meitä, jotka näkevät....