Oksan hyllyltä

Blogattavien jonoa on taas päässyt kertymään (=ihanaa, että kesällä on ollut aikaa lukea!!), ja päätin niputtaa pari kirjaa samaan juttuun. Vuorossa on siis lyhytarvioita, olkaapa hyvät: Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina (WSOY, 2018) Napoli-sarjan päätösosa Kadonneen lapsen tarina ei ollut minulle niin järisyttävän hieno kokemus kuin sarjan edellinen osa , jolle annoin täydet viisi tähteä Goodreadsissa. Kirja jatkoi sarjaa tutuilla urilla, ja Lilan ja Elenan ystävyyden vaiheita seurataan aina loppuun asti - sinne, mistä sarja aikoinaan alkoi. Lilan pienen Tina-tyttären merkillinen katoaminen tuo synkkiä sävyjä naisten elämään, ja ylipäänsä kirjan loppuosa on kaikkea muuta kuin auringonpaistetta. Surumielisyydestä huolimatta ikääntymisen teemaa käsitellään kirjassa silti taitavasti, joten kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, jos sarjan edelliset osatkin ovat jo luettuna.  Minulta Kadonneen lapsen tarina saa Goodreadsiin neljä tähteä. Kokonaisuutena Napoli-...

Elene Ferranten Napoli-sarja vaikuttaa olevan todella suosittua luettavaa, ja olen siitä enemmän kuin iloinen. Napoli-sarja on jotain sellaista, jota haluan itsekin suositella kaikille loistavien romaanien ystäville! Sarjan edetessä olen koukuttunut aina vaan enemmän ja enemmän kertojana toimivan Elenan pohdintoihin ja analysointeihin elämästä, ihmissuhteista, ystävästään Lilasta, ympäröivästä maailmasta. Jahkailua ja vatvomista riittää, mutta jotain omaleimaista vetovoimaa Ferranten kerronnasta välittyy käännösversionkin kautta. Ferrante kuvaa sarjassaan kahden italialaisnaisen, Elenan ja Lilan, elämää lapsuusvuosista aikuisuuteen. Heidän taustallaan kuohuu Italia kaikessa värikylläisyydessään: tuttu Napolin työläiskortteli, josta tytöt ovat ponnistaneet omiin suuntiinsa, yhteiskunnalliset ja poliittiset liikkeet, joihin Elena ja Lila varttuessaan ajautuvat ja etsiytyvät mukaan. Sarjan kolmas osa Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (WSOY, 2018) ei sinänsä tuo sarjaan muuta uutta ...

Elena Ferranten Uuden nimen tarina (WSOY, 2017) jatkaa napolilaisten ystävysten Lilan ja Elenan tarinaa 1960-luvun Italiassa. Sarjan ensimmäinen osa Loistava ystäväni oli minulle hyvä kirja kesällä 2016, ja jatko-osa viihdytti minua joulun alla (Goodreads todellakin kertoo karun totuuden: saattelin kirjan päätöksen täsmälleen kuukausi sitten - viime vuoden puolella luettujen bloggattavien purku näkyy siis venyvän tammikuun lopulle... huokaus).  Kävin lukemassa blogijuttuni sarjan avauksesta, ja olin kommentoinut silloin näin: " Elenan ja tämän loistavan ystävän Lilan suhteen kuvauksessa oli aavistus epäuskottavuutta, joka häiritsi minua koko kirjan ajan. Miten Lila saattoikin olla aina niin etevä ja lahjakas verrattuna kirjan kertojana toimivaan Elenaan? Tämä asetelman jonkinlainen alleviivaus ei minua miellyttänyt, vaikka muutoin pidin kirjasta hyvinkin paljon. " Sama alleviivaava tyyli närästi minua edelleen lukiessani Uuden nimen tarinaa , mutta asetelmaa oli se...

Elena Ferranten kirjaa Loistava ystäväni (WSOY, 2016) on kehuttu niin paljon, että aloittelin kirjaa jännittynein tuntein: toimiiko Ferranten uutuus minulle vai ei? Toimi se, mutta aivan viiden tähden kirja Loistava ystäväni ei silti ollut. Elenan ja tämän loistavan ystävän Lilan suhteen kuvauksessa oli aavistus epäuskottavuutta, joka häiritsi minua koko kirjan ajan. Miten Lila saattoikin olla aina niin etevä ja lahjakas verrattuna kirjan kertojana toimivaan Elenaan? Tämä asetelman jonkinlainen alleviivaus ei minua miellyttänyt, vaikka muutoin pidin kirjasta hyvinkin paljon. Kirja alkaa Elenan ja Lilan vanhuudenpäivistä. Lila on kadonnut, ja Elena päättää kirjoittaa muistiin heidän tarinansa, jotta Lilasta jää jälki tähän maailmaan. Loistava ystäväni kuvaa Elenan ja Lilan lapsuutta ja nuoruutta Napolin kiihkeillä kaduilla. Juuri kiihkeys ja elinvoimaisuus minua kiehtoi tässä kirjassa. Elena ja Lila elävät perheidensä kanssa työläiskortteleissa, ja kirjan sivuilla sen asukkaiden - ...

Elena Ferranten Amalian rakkaus (Avain, 2005) on kirjailijan esikoisromaani. Kirjassa liikutaan Napolin kaduilla aivan kuten Ferranten tuoreessa suomennoksessa Loistava ystäväni . Amalian rakkaus kuvaa äitinsä menettäneen Delian elämää. Delian äiti on hukuttautunut, ja Delia huomaa uppoutuvansa Napolin kaduilla äitinsä elämään, sen salaisuuksiin ja arvoituksiin. "Saavuin taksilla hautausmaalle juuri ajoissa nähdäkseni arkun laskettavan kuoppaan joka sitten lapioitiin umpeen. Heti toimituksen päätyttyä siskoni lähtivät pois autoillaan vieden miehensä ja lapsensa mennessään. He halusivat palata koteihinsa ja unohtaa. Syleilimme toisiamme ja lupasimme tavata pian uudelleen, vaikka tiesimmekin ettei niin kävisi. Soittaisimme vain toisillemme silloin tällöin todetaksemme kuinka paljon keskinäinen vieraantumisemme oli lisääntynyt. Olimme jo vuosikausia eläneet eri kaupungeissa. Jokaisella oli oma elämänsä. Yhteistä meillä oli vain menneisyytemme josta kukaan meistä ei pitänyt....

Mies jättää naisen viidentoista avioliittovuoden jälkeen. Nainen koettaa hoitaa lapsiaan ja pui asiaa mielessään 190 sivua, ajautuen lopulta tarkoituksettomuuden tunteeseen, kuilun reunan yli. Tämmöinen kirja harvoin innostaa minua, koska oman pienen pään sisällä pyöriminen kirjan verran tuntuu jokseenkin suppealta tapahtumaympäristöltä. Koin siis iloisen yllätyksen, kun Elena Ferranten Hylkäämisen päivät (Avain, 2004) vetäisi minut mukaansa jo ensimmäisellä sivulla. Kirjan päähenkilö Olga on päähenkilöiden aatelia, jonka toimille teki välillä jopa mieli nauraa, vaikka nainen uhkaa luisua yhä syvemmälle epätoivoonsa, menetetyn parisuhteen tuskaan ja järjettömään käyttäytymiseen. "Laitoin kuumemittarin inhoten pöydälle. Giannin puolestaan asetin valkoiselle lakanalle ja hänen päänsä tyynylle. En saanut silmiäni irti hänen punaisesta, ammollaan olevasta suustaan. Hän näytti aivan kuolleelta. Ilarian lyönnit hakkasivat aivoissani. Minun piti ryhdistäytyä ja hyvittää yön ja sitä se...