Oksan hyllyltä

Blogini alkuaikoina kokeilin kuukausikoosteiden kirjoittelua, mutta silloin into hyytyi alle puolessa vuodessa. Niistä ajoista on kulunut jo sen verran aikaa, että teki mieli antaa koosteille uusi tilaisuus ja tuoda samalla blogiin jotain (ainakin itselleni) uutta. Pidän itselleni peukkuja, että tämän kertainen koosteinnostus kestäisi ainakin vuoden loppuun asti. 😊 Joten olkaapas hyvät, bloggaajan kirjallisessa syyskuussa tapahtui mm. seuraavaa... Photo by Brigitte Tohm on Unsplash ... kuuntelin:  ...kaksi äänikirjaa: Eva Frantzin Sinisen huvilan ja Rick Riordanin Salamavarkaan , joka aloittaa Percy Jackson-sarjan (blogijuttua luvassa lokakuussa). Molempien kohdalla nautin erinomaisen lukijan äänestä, sillä Anna Saksman ja Antti Virmavirta on huippuja, heidän ääntään kuuntelee ilokseen. Muita suosikkilukijoitani ovat mm. Veikko Honkanen, Leena Pöysti, Lars Svedberg, Pinja Flink. Lukijan ääni on äänikirjassa tosi tärkeä, ja myönnän olevani aika herkkä ärsyyntymää...

Ensimmäinen Tuuli Hypénin Nanna-sarjakuva-albumi ilmestyi jo vuonna 2011, mutta minä tutustuin tähän iloluontoiseen citykettutyttöön kunnolla vasta loppukesällä. Ensin luin yhden Nanna-albumin, joka lähti ihan sattumalta mukaan kirjastoreissulla. Sitten oli pakko lainata ne loputkin, sillä muun lukemisen ohessa oli kiva nauttia muutama Nanna-strippi. Ja pisteenä i:n päälle syksyn alkaessa julkaistiin vielä aivan uutta Nannaa eli Eläimen pelikirja (Arktinen Banaani, 2018). Mikä Nannassa niin viehättää? Ihmismaailmaan heittäytynyt Nanna-kettu on tosi sympaattinen, iloinen ja toiset huomioonottava eläinneito, jonka kautta tuttu maailma peilautuu eri tavoin kuin pelkkiä ihmishahmoja sisältävissä tarinoissa. Ihmisten ja eläinten rinnakkaiselosta on hyvä ammentaa kilttiä huumoria ja koskettavia juttuja strippeihin. Lisäksi tykkään tosi paljon sarjan piirrostyylistä: Nannan leveä hymy, ihanan isot korvat ja supertuuhea häntä tekevät hahmosta veikeän näköisen, ja muutkin ruuduissa pyörivät...

Kun kotimaassa on kaoottiset olot, saattaa pako ulkomaille olla ainut vaihtoehto saada elämälle parempi suunta. Tätä teemaa voisi lähestyä monellakin tapaa, ja Mohsin Hamidin Man Booker Prize -ehdokkaana olleen romaanin Exit West (Otava, 2018) maagis-realistinen ote miellytti minua. Kirjan tapahtumat sijoittuvat nimettömäksi jäävään Lähi-Idän maan kaupunkiin, jossa Nadja ja Saeed kohtaavat iltakoulussa. Kaupungin liepeillä on levottomuuksia ja kaduilla pakolaisia, mutta vielä on mahdollisuus viettää aivan normaaliakin elämää. Niinpä Nadja ja Saeed tutustuvat, ihastuvatkin ja sitten taistelut kuristavat otettaan kaupunkilaisten elämässä. Pian he huomaavat, että on tehtävä päätös: lähteäkö pois vai vieläkö aina vain turvattomammaksi käyvässä kaupungissa olisi heille elintilaa? "Sota Saeedin ja Nadjan kotikaupungissa osoittautui hyvin intiimiksi kokemukseksi, sillä taistelun osapuolet olivat hyvin lähellä toisiaan ja etulinjat kulkivat kaduilla joita pitkin mentiin yleensä töihin...

Sain Instagramissa (nolostuttavan kauan aikaa sitten...heinäkuun lopulla!!) Mitä luimme kerran -blogin Lauralta  mukavan #booksandteatagin, jonka on kehitellyt Bookishteaparty -blogin Katri. Tagiin pitäisi tietysti vastata Instagrammissa, mutta omavaltaisesti päätin tuoda sen blogini puolelle. Tagin kohdat ovat nimittäin sellaisia, että juttua riittää enemmän kuin jaksan instaan kirjoitella. En sitä paitsi ole pitkään aikaan tehnyt yhtään tämmöistä tag-postausta, ja nämä ovat kauhean kivoja aina silloin tällöin... eli olkaapa hyvät, kuvan alta löytyy teetarjoilu kirjojen ja haastetuumailujen kera. 😊 Photo by Marisa Harris on Unsplash Earl grey - a classic you haven’t read: Aloituskysymys toimii hienona aasinsiltana Lauran ja Miran Joka päivä on naistenpäivä -haasteeseen, johon Laura on postaillut kattavan vinkkilistan . Vaikka ajattelin edetä haasteessa lähinnä fiilispohjalta, niin olen jo melkein päättänyt, että luen haasteeseen ainakin Märta Tikkasen Vuosisadan ...

Osuuskumman suomeksi julkaisema Steampunk International -novelliantologia (Osuuskumma, 2018) sisältää 9 novellia, joiden kirjoittajat tulevat Suomesta, Englannista ja Portugalista. Kyseessä on kolmen eri kustantamon yhteishanke, ja suomalaisista kirjoittajista mukana ovat Anne Leinonen, J. S. Meresmaa ja Magdalena Hai. He kaikki olivat minulle ainakin jollain tasolla tuttuja nimiä muista kirjoistaan tai novelleistaan, mutta muut antologian kirjoittajat olivatkin sitten uppo-outoja. Luin antologian kesällä, mutta huonouttaan kirja ei ole jäänyt muhimaan bloggauspinoni pohjalle. Viihdyin nimittäin mainiosti kirjan novellien parissa, ja yleensä loppufiilikseni novellin päättääksi olivat tämän suuntaisia: "olipa harmi, että tämä loppui jo. Haluan tietää, mitä novellin henkilöille seuraavaksi tapahtuu?!". Eli tuntui, kuin olisin lukenut kourallisen hyviä romaaninalkuja - mikä ei siis tarkoita, että novellit olisivat olleet jotenkin keskeneräisen oloisia vaan että ne yleensä onni...

"A date a day keeps depression away. Pizza works too. :)" Joakim Juvelénin strippisarjakuva-albumi Ugly Monsters (Sammakko, 2018) onnistui yllättämään minut. Aluksi tunsin itseni tosi keski-ikäiseksi täti-ihmiseksi, kun urbaaniin gay-elämään sijoittuvan sarjakuvan huumori meni joillakin sivuilla monta pykälää ronskimmaksi kuin yleensä lukemissani kirjoissa ja käänsin sivuja lähes nolostellen. Mutta sitten huomasin hekottelevani samantyylisille parisuhdevitseille, joita voisi olettaa löytävänsä valtavirtaparisuhdesarjakuvista - eli siis niistä, joissa on (kilttiä) heteroelämän kuvausta. Nyt ruuduissa heilui sinkkutyttöjen ja rouvashenkilöiden sijaan kalsariasuisia karvaisia heppuja, mutta niin vaan heidänkin rakkauselämästään löytyy tutunoloisia tilanteita: Ugly Monsters venytteli hieman lukutottumukseni rajoja, mutta enpä laittanut sitä laisinkaan pahakseni. Luen nykyään strippisarjakuvaa tosi harvoin, sillä blogiaikana olen sarjakuvien saralla suuntautu...

Olen viime aikoina lukenut todella paljon dekkareita, ja innostuksen puuskassa olen kokeillut itselleni oudompiakin nimiä. Eräs tällainen on amerikkalainen Karin Slaughter, joka on jostain syystä jäänyt minulta lähes tyystin väliin vaikka häneltä on suomennettu dekkareita ja trillereitä huima määrä (esimerkiksi DekkariNetistä löytyy hyvä listaus Slaughterin suomennoksista). Ensikosketukseni Slaughterin tuotantoon oli toissakesänä lukemani Will Trent -sarjan seitsemäs osa Näkymätön (Tammi, 2015) , joka kyllä kolahti mutta niinpäs vain sarjan lukeminen jäi (ainakin toistaiseksi) tuohon yhteen osaan. Sen verran Slaughterin nimi sentään jäi mieleen, että päätin kokeilla uutta suomennosta Menneisyyden jäljet (HarperCollins, 2018), joka on aivan oma itsenäinen kirjansa. Olin jo Näkymätön -kirjan jutussani kommentoinut, että onpas kirjalla räväkkä alku ja samat sanat pätevät myös Menneisyyden jälkiin . Slaughter totisesti osaa painaa kaasun pohjaan jo tarinan alkumetreillä sen verran kiinn...

Luin elokuussa Elly Griffithsin Ruth Galloway -dekkarisarjan kolmannen osan Jyrkänteen reunalla , ja tykästyin siihen sen verran, että olin todella innoissani huomatessani sarjan uusimman käännöksen Käärmeen kirous (Tammi, 2018) lähikirjaston pikalainahyllyssä. Nappasin kirjan oitis mukaan ja luinkin sen sitten ihan samantien. Lukufiilikset lyhyesti: Käärmeen kirous on ehdottomasti parasta Ruth Gallowayta tähän asti! "Lordi Smithin työhuoneesta pääsee ulos kahta reittiä. Toinen johtaa "Uuden maailman kokoelmaan" ja toinen "Paikallishistoriaan". Ruth tuntee itsensä Liisaksi ihmemaassa ja pysähtyy miettimään. Hiljainen, kuiskaava tai läpättävä ääni houkuttelee hänet valitsemaan "Paikallishistorian". Rauhoittava kokoelma norfolkilaista esineistöä olisi nyt omiaan. Ruth toivoo, ettei luvassa ole enää tämän enempää vahanukkeja ja palsamoituja eläimiä.     Hänen toiveensa toteutuu. Paikallishistorian salissa ei ole muuta kuin pukkipöydän päälle lask...

Haruki Murakami on niitä kirjailijoita, jotka ovat bongahtaneet tietoisuuteeni vasta kirjablogiaikani eli noin viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana. Murakamista saa aina silloin tällöin lukea lähes hämmentävän innostuneita postauksia, mutta itse en oikein päässyt Murakamin hehkuun kiinni ensitutustumisella, joka tapahtui Värittömän miehen vaellusvuodet -kirjan myötä. Vilkaisin siitä kirjoittamaani juttua ja olin kehunut Vaellusvuosia hyväksi lukuromaaniksi, hillityksi ja elegantiksi kirjaksi. Luettujen Murakamien pinoni karttui elokuussa paljon kehutulla Norwegian Wood -romaanilla, mutta heh, voinpa tiivistää arvioni jälleen samaan luonnehdintaan. Norwegian Wood oli juonellisen antinsa puolesta kovin kaksijakoinen, ja minulla oli vaikeuksia sovitella näitä erilaisia puolia yhteen. Päähenkilönä on nuoruutensa opiskeluaikoja muisteleva Toru Watanabe, ja muisteloihin liittyy kaksi hyvin erityyppistä naista. Miehen hyvä ystävä teki nuoruudessaan itsemurhan, ja tämän tyttöystävä, sie...

Bookishteaparty -blogin Katri aloitti naistenpäivänä mukavan Prinsessoja ja astronautteja -haasteen , jossa oli tarkoituksena lukea naisten kirjoittamia kirjoja. Haasteessa oli kuusi eri kategoriaa, mutta erottelin omalla listallani fantasian ja scifin omiin ryhmiinsä. Scifi menee sen verran oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, että kun genren kirja tulee luettua niin pitäähän sitä hieman korostaa 😄. Luin ja bloggasin haasteeseen seuraavat 16 kirjaa: Scifikirja: Madelaine L'Engle: Hyppy ajassa   Fantasiakirja: Siri Pettersen: Mätä Siri Pettersen: Mahti J. S. Meresmaa: Mifongin perintö Sarjakuva:  Joëlle Jones & Michelle Madsen: Lady Killer Vol. 2 Sanna Hukkanen, Inkeri Aula: Metsänpeitto   Mimi Pond : Over Easy   Anne Muhonen: Kesä jona opin soittamaan ukulelea     Dekkari: Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita Viveca Sten: Totuuden nimessä Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla ...

Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus, 2018) oli loppukesäni mieluisa lukuyllätys. Kirjan hempeä kansi sai minut odottamaan paljon höttöisempää romaania kuin joksi kirja lopulta osoittautui, mutta onneksi kuitenkin aloitin kirjan. Tykästyin nimittäin kovasti nuoren naiskertojan hieman lakoniseen tapaan kertoa elämästään Helsingissä, suhteestaan poikaystäväänsä ja erityisesti tuon suhteen päättymisestä ja erosta toipumisesta. Naisen työrintamalla on menossa viritelmiä, eli vapaan toimittajan ammatti alkaa hiljalleen vaihtua työttömän statukseen. Ratkaisukeskeinen terapeutti tarjoaa omia neuvojaan naisen tilanteeseen, ja onhan se totta, että elämän jatkokuvioita on hyvä pohtia esimerkiksi  opintolainalla maksetulla matkalla New Yorkiin. "Taavetti osti Acnen kaupasta mustia vaatteita yli 800 eurolla.     "Kun olin sovituskopissa, myyjä kysyi, haluaisinko kupillisen espressoa", hän kertoi hotellille palattuaan. "Siellä minä is...

Sophie Kinsellan romanttinen viihderomaani Muistatko minut? (WSOY, 2018) viihdytti minua loppukesän päivinä äänikirjan muodossa. Työmatkoilla tykkään kuunnella kevyitä kirjoja, jotka eivät kärsi siitä, että liikennettäkin pitää seurata ja välillä joku juonenkäänne jää kuulematta. Muistatko minut? toimi loistavasti tähän tarpeeseen, mutta kirjan loppupuolella huomasin olevani sen verran koukussa Lexi Smartin touhuihin, etten malttanut enää kuunnella kirjaa 2 x 20 minuutin pätkissä vaan kirjan loppuratkaisut piti ahmaista loppuun viikonlopun aikana.  Olihan kirjan juoni *hitusen* ennalta-arvattava, myönnetään - mutta silti Kinsella on kirjoittanut varsin vetävän tarinan siitä, kuinka Lexi eräänä aamuna herää sairaalasängyssä, ja hänen muististaan on autokolarin seurauksena tyystin pyyhkiytynyt pois kolme edellistä vuotta. Ja noiden vuosien aikana hän on mm. mennyt unelma-aviomiehen kanssa naimisiin, kohonnut rivityöntekijästä pelottavan tekokkaaksi johtajaksi ja oppinut tekemä...

Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaaste antoi minulle hyvän syyn penkoa kotiin haalimiani elämäkertoja. Luen niitä tosi harvoin (pari-kolme per vuosi on jo erinomainen määrä), mutta jostain syystä elämäkerrat ja muistelmat houkuttelevat minua suuresti esim. alennusmyynneissä. Eräs näistä aleostoista on ollut Sophia Lorenin omaelämäkerta Eilen, tänään, huomenna (Minerva, 2015). Näyttävä Sophie ei ole koskaan ollut mikään erityinen suosikkini, mutta elokuvatähtien elämäkertoja on mukava lukea vaikka kirjassa mainituista elokuvista olisikin vaan hämäriä mielikuvia. Tykkään kirjoista välittyvästä elokuvallisesta ajankuvasta ja kulisseihin kurkistamisen meiningistä, eikä Lorenin kirja ollut tässä suhteessa pettymys. Loren aloitti uransa toisen maailmansodan jälkeen, joten hänen muistelmiensa kautta pääsee kurkistamaan italialaisen elokuvan nousukauteen ja maailmanmenestykseen. "Joulukuussa sekä Napolin kultaa että Nainen joelta saivat ensi-iltansa, ja minut lähetettiin Milan...