Oksan hyllyltä

Seinäjoen kirjaston Aikamatka-lukuhaaste päättyy vuoden vaihteessa, ja minulla on menossa pieni loppurutistus tähän mukavaan haasteeseen. Elättelen vielä toivoa täydestä haastelistasta (nykyinen tilanteeni näkyy täältä ), sillä olen onnistunut bongailemaan lyhyitä tai muuten vaan kevyitä kirjoja tyhjinä oleviin kohtiin. 😊 Eräs viimeisistä aikamatkailukirjoistani on L. Frank Baumin Ihmemaa Oz (Art House, 2011/1900), joka julkaistiin alunperin vuonna 1900. Se siis sopii edustamaan 1900-1909 ilmestynyttä tai sille ajalle sijoittuvaa kirjaa. Art House julkaisi vuonna 2011 hienon kuvitetun painoksen Baumin kirjasta. Tätä versiota koristavat W. W. Denslow'n kauniit piirroskuvat, joita ei aiemmin ole ollut mukana suomenkielisissä painoksissa. Kuvituksen tyylistä saa hyvää esimakua kannesta, jossa näkyvät Ozin velhoa lukuunottamatta kaikki tarinan keskeisest hahmot: Bloggasin hiljattain A. A. Milnen Nalle Puhista , ja Ihmemaa Oz menee sen kanssa samaan kategoriaan: lastenkirjallisuuden...

Taas tulee miniarvioita, ja nyt vuorossa on pari viime aikoina lukemaani uutuuskirjaa. Lisäksi otin mukaan yhden kesken jääneen kirjan, vaikka yleensä tapanani ei ole näistä avautua. Kyseinen kirja sattuu kuitenkin olemaan aiemmin syksyllä julkaisemallani "näille kirjoille ennustan 5 tähteä" -listalla , joten pienet perustelut lienevät paikallaan. Kovin kaksisesti ei lähtenyt ennustelu käyntiin. 😅 Kuva: Alexander Sinn/https://unsplash.com/photos/DlKvjpM2rZA   Tommy Orange: Ei enää mitään (Aula & Co, 2020; suom. Jussi Korhonen) Tommy Orangen Ei enää mitään välittää lukijalle Amerikan alkuperäiskansojen urbaania nykykulttuuria. Kirjan rakenne on kiinnostava, sillä sen luvuissa keskitytään yksittäisten henkilöiden elämäntilanteisiin ja pohdintoihin, ja mitä pidemmälle Ei enää mitään etenee, sitä tiiviimmin henkilöiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Lopullinen huipentuma ajoittuu Oaklandin stadionilla pidettävään powwow-juhlaan. Orangen kerronta on aika hillittyä, ja hän...

Anne Mattssonin Sylvi Kekkosen elämäkerta (Art House, 2019/2000) julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2000, mutta siitä ilmestyi tänä vuonna tarkistettu ja uudistettu painos. Elämäkertahaaste innosti minut ottamaan kirjan luettavakseni, sillä olen lukenut haasteeseen erittäin vähän perinteisiä elämäkertoja ja tarkoitukseni on syksyn mittaan korjata tätä seikkaa. Päivän politiikkaa sivuavat kirjat eivät suuremmin herättele lukuhalujani, mutta Sylvi Kekkosen elämäkerta kiinnosti minua juuri sen vuoksi, että se keskittyy Sylvin henkilöhahmoon eikä suinkaan hänen mieheensä. Toki myös UKK vilahtelee kirjan sivuilla, mutta keskiössä on Sylvi Kekkonen. Anne Mattsson kertoo kirjan alussa siitä, ettei elämäkerran kirjoittajalle ollut kovinkaan paljon lähdeaineistoa tarjolla kaikista Sylvin vaiheista. Varsinkin tämän nuoruusvuosien kuvailu sisältää osin valistuneita arvauksia, mutta Mattson onnistuu rakentamaan vähäisistä aineksista elävän kuvan Sylvin vuosista. Varsinaisen aiheen ohell...

"Oli musta keskiviikko, ja olin aloittanut St Agathassa. On tilastollinen tosiasia, että mustana keskiviikkona kuolleisuus nousee. Asian tiedostaminen vähentää tehokkaasti paineita, joten en yrittänyt niin kovasti." (s. 72) Adam Kayn muistelmaromaani Kohta voi vähän kirpaista - Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat (Art House, 2019) koostuu hänen lääkärinuransa aikaisista päiväkirjamerkinnöistään (kuten teoksen alaotsikosta toki voikin päätellä...) ja kirjan kirjoittamisen aikaan tehdyistä kommenttiosuuksista. Sittemmin Kay on siirtynyt täysin toiselle alalle - syistä jotka selviävät hänen kirjastaan - mutta päiväkirjamuistiinpanot tarjoavat varsin eläväisen kuvan Kayn lääkäriuran vaiheista. Olin kirjasta ennakolta tosi kiinnostunut, sillä olen aina ollut heikkona mm. tv:n sairaalasarjoihin ja kaikki sairaalaympäristöön liittyvä tosipohjainen tarina kiehtoo minua kovasti. Lääkäriksi tai sairaanhoitajaksi en kuitenkaan aikuisiällä ole halunnut ryhtyä, eikä minusta niihin amm...

Bloggasin tammikuussa D. D. Everestin Archie Greene -fantasiasarjan aloitusosasta , ja nyt on vuorossa sarjan toinen osa, Archie Greene ja alkemistin kirous (Art House, 2016). Sarja jatkaa ykkösosasta tutuilla linjoilla: Archie Greene aloittaa toisen lukuvuoden Monituisen Magian Museossa, ja luvassa on runsaasti maagisia seikkailuja. Archie Greene ja muutamat hänen ystävänsä merkitään salaperäisellä Faroksen liekillä, ja kuinkas ollakaan, heidän pitää kirjoittaa taikuutta uudelleen, pelastaa maailma pimeän taikuuden juonilta ja totta kai tähän kaikkeen tarvitaan oma salaseura. Kaikenlaista jännää on siis saatu mahtumaan kirjan hauskasti nimettyihin lukuihin. "Archie oli varma, että hän oli nähnyt merkin jossain aiemminkin, muttei muistanut missä. Vanha Zeb tarttui hänen käteensä ja liu'utti peukaloaan uuden jäljen yli. Archie katseli, miten vanhuksen kasvot kalpenivat ennennäkemättömän oudon värisiksi, vaikka kyseessä oli sentään mies, joka työskenteli päivät pitkät m...

Löysin viime vuoden lopulla mukavan tuttavuuden lanu-fantasian puolelta. D. D. Everestin Archie Greene -sarjan ensimmäinen osa Archie Greene ja taikurin salaisuus (Art House, 2015) ilmestyi jo pari vuotta sitten, mutta minulta sarja on mennyt täysin ohi. Otin sarja-aloituksen kokeeksi luettavaksi, ja tykästyin kovasti Archie Greenen seikkailuihin. Kirja tarjosi miellyttävän kevyttä luettavaa aikuisten romaanien välillä. Iloista, seikkailullista luettavaa nuorille lukijoille ei mielestäni julkaista laisinkaan liikaa, ja Archie Geene -sarja oli juuri sen oloinen, että itse olisin nuorempana innostunut siitä kovasti. Tykkäsin kirjoista, joissa tapahtuu ja saa seurata mukavia seikkailuja. Näin aikuisena voisin nyrpistellä sille, että kirjan tapahtumat ovat niin selvästi kallellaan Harry Pottereihin, mutta enpä tällä kertaa jaksanut takertua siihen. Sen sijaan lukupinossani on parhaillaan kesken sarjan toinen osa, Archie Greene ja alkemistin kirous . Kirjassa on pääosassa juur...

Yöpöydän kirjat -blogin Roald Dahl -lukuhaaste houkutteli minut kokeilemaan Dahlin lastenkirjoja. Ne ovat jääneet minulta tähän asti tyystin lukematta, ja ainut kosketukseni Dahlin tuotantoon on ollut oudon kiehtova Jali ja suklaatehdas -elokuva, josta olen tainnut nähdä pari versiota. Lukuhaasteen innoittamana nappasin kirjastosta lukupinooni pari paikalla ollutta lastenkirjaa. Nilviöt vielä odottaa tutustumista, mutta Ilmarin ihmelääkkeen (Art House, 2005) lukaisin viime viikonloppuna. Kirja oli todella nopealukuinen, joten jos joku kaipaa hupaisaa lukemista vaikkapa lukumaratonille, tämä kirja on erinomainen valinta. Kirjan juoni on yksinkertainen: Ilmari-pojalla on ilkeä Mummo, ja Ilmari päättää sekoittaa mummolle semmoiset lääkkeet, että Mummon luonne kokee ihmeparannuksen: "Ilmari halusi räjäyttää tipotiehensä tuon noituuden löyhkän, joka kietoi Mummon vaippaansa." (s. 17) Koti on täynnä purkkia ja purnukkaa, ja niistä Ilmari saa tarpeet lääkesekoitukseensa. ...

Helinä-keijusta on tullut Raikuli ja Mikä-Mikä-Maa on vaihtunut Kaukamaaksi Sari Karhulahden Peter Pan -suomennoksessa (Art House, 2015; 3. painos), joka on tehty J. M. Barrien alkuperäisen Peter and Wendy -kirjan (1911) pohjalta. Peter Pan ei ollut minulle lapsuudessani tai sen jälkeen iso juttu, joten minusta uuden suomennoksen nimistö oli totuttelun jälkeen oikein hyvä ja erityisesti Raikuli-keijun nimi oli hauskan railakas. Alkuun tosin luulin, että kyseessä on jokin toinen keiju kuin Helinä ja Helinä lennähtää kuvaan myöhemmin. Näin ei käynyt vaan luonteikas Raikuli oli Peter Paniin lähes takiaisen lailla kiintynyt keiju. Kirjassa on mukana Petri Hiltusen tekemä kuvitus, ja se oli minulle yksi houkutin sukeltaa pitkästä aikaa Peter Panin maailmaan. Viimeisimmät Peter Pan -kuvamuistoni taitavat olla Disneyn aikaansaamia, ja oli mielenkiintoista nähdä millaisia vivahteita kotimainen kuvitus toi tarinaan. Hiltusen kuvitus oli minun mieleeni. Hahmot olivat tunnistettavia...

Peter Englundin Pultava (Art House, 2010) oli niitä kirjoja, joita luin melko pitkään, muutaman kymmenen sivua illassa. Hidas eteneminen johtui kirjan aiheesta: vuonna 1709 Pultavan kaupungin edustalla käyty taistelu Ruotsin ja Venäjän armeijan välillä ei ollut niin vangitseva aihe, että edes Englundin hyvä kerrontatyyli olisi naulinnut minut kirjan ääreen kovin pitkäksi aikaa kerrallaan. Vaikka kirjan aihe ei aivan ykkösjuttu minulle ollutkaan, otin kirjan luettavaksi, kun se sattuu olemaan osa oman kirjahyllyn lukuprojektiani . "Kun välimatka oli kutistunut 200 metriin, Venäjän tykistö alkoi käyttää kuulien sijasta kartesseja. Rautatuuli yltyi hirmumyrskyksi. Rykmenttien tykkien tulikidat purskauttivat räjähdyspanoksen toisensa jälkeen; ohueen siniseen rintamaan pumpattiin tiheitä parvia lyijyhauleja, piinsiruja ja kulmikkaita raudankappaleita. Ruotsalaiset marssivat itsepintaisesti eteenpäin selkä suorassa läpi sirpalekuurojen. Ehkä he elättelivät kuolemanpelossaan ohjesä...

Perjantaina vietettävä Satupäivä ryöpsähti bloggaajalla huomaamatta jonkinlaiseksi lasten- ja nuortenkirjaviikoksi. Satupäivälle löytyi erinomaista luettavaa ja samalla kirjastoreissulla harhauduin nuortenosastolle, josta en tyhjin käsin osannut poistua (ts. 'aikuistenkirjoja' ei blogissani tällä viikolla ole odotettavissa). Tämän osaston kirjoja en ole lukenut vuosiin, joten niissä tuntuu olevan erityistä viehätystä, kun nyt bloggauksen innoittamana olen osaston taas löytänyt. Mukaan lähtikin lapsuuden suosikki, F. H. Burnettin tyttökirjaklassikko Salainen puutarha (Art House, 2006). Kirjan ensimmäisten sivujen lukemisessa oli nostalgiaa mukana, olenhan tämän muutaman kerran joskus ammoin lukenut. Jännittikin hieman, onkohan Salainen puutarha ollenkaan yhtä viehättävä kuin muistini mukaan se joskus on ollut? On se, Salaisessa puutarhassa on lumoa edelleen. Epämiellyttävä, hemmoteltu, huonokäytöksinen ja ruma pikkutyttö Mary Lennox menettää vanhempansa Intiassa ja lähet...