Oksan hyllyltä

Simone Buchholzin Verikuu (Kustannus Huippu, 2020) on uusin käännös sarjassa, jossa kuvataan hampurilaisen syyttäjän Chastity Rileyn rikostutkimuksia. Saksassa rikosten tutkintaprosessi taitaa olla hivenen erilainen kuin meillä, sillä en muista törmänneeni kotimaisissa (tai muissa käännössarjoissa) siihen, että syyttäjä olisi niin keskeisessä osassa tutkintaa kuin Riley. No, mikäpäs siinä, Riley on enemmän kuin nainen paikallaan, ja sarjan asetelma tuntuu kolmen luetun osan jälkeen edelleen virkästävän erilaiselta. Varsinkin, kun Riley Verikuussa saa rinnalleen Ivo Stepanovicin, jäyhän tyypin poliisin erikoisosastolta. Eli siis osastolta, joka hoitaa mm. sellaisia rikoksia, joista ei oikein ota selvää, mistä on kyse. Häkkiin sullottu mies on totisesti juuri tämmöinen epämääräinen tapaus: "Mies häkissä yhden Hampurin suurimman kustantamon edessä. Kuulostaa minusta ensi alkuun melko kieroutuneelta sissimarkkinoinnilta eikä niinkään miltään sellaiselta, jolla olisi "poliittisia...

Saksalainen dekkari on harvinainen vieras lukupinossani, mutta innostuin kokeilemaan Simone Buchholzin noir-henkistä dekkaria Krokotiiliyö (Kustantamo Huippu, 2019). Kirja on saanut kotimaassaan dekkaripalkinnon pari vuotta sitten, enkä laisinkaan ihmettele tätä, sillä olin itsekin kirjan luettuani täpinöissäni. Niin kylmänviileä ja tyylikäs, vähäeleinen dekkari! Urallaan aallonpohjaan joutunut syyttäjä Chastity Riley sai minusta totisesti uuden ystävän. "Ulkona on vielä pimeää", sanon. "Kiinnostaisi kuulla, mitä jännittävää siellä näkyy peilikuvanne lisäksi."     "Ei kuulu teille paskaakaan, miten pimeää ikkunani edessä on", hän sanoo.     Hän oli nukkuessaan miellyttävämpi.     Hän puhuu korostuksella, en vain osaa vielä sanoa, millä. Vedän tuolin sängyn viereen ja käyn istumaan.     "En muista tarjonneeni teille tuolia", hän sanoo ja nyt se on päivänselvää: mies on itävaltalainen.     "Minulla ei ole tapana odottaa, kunnes jo...

Lueskelin kesäkuussa oman mittapuuni mukaan tosi paljon dekkareita, ja niistä unkarilaisen Vilmos Kondorin noir-dekkarit olivat tunnelmaltaan synkimmästä päästä. Luin blogini alkuaikoina pari ensimmäistä osaa Kondorin Budapest noir -sarjasta ( Budapestin varjot ja Budapestin synnit ), ja nyt innostuin lukemaan sarjan kaksi seuraavaa osaa Budapestin vakooja (Tammi, 2014) ja Budapestin raunioissa (Tammi, 2017). Kaikissa sarjan osissa eletään toisen maailmansodan vuosissa, joten siinä on hyvä syy noir-tyyliin. Budapest Noir -sarja on ollut minulle Goodreads-tähtien valossa tasainen kolmen tähden sarja, sillä kaikki neljä osaa ovat saaneet minulta tuon saman tähtimäärän. Kun nyt arvioin kokonaisuutena lukemiani kirjoja, kaikissa sarjan osissa ovat olleet samat vahvuudet ja heikkoudet: historiallinen ajankuva on erittäin vahva, mutta päähenkilö, sanomalehtitoimittaja Zsigmond Gordon on minun makuuni hieman väritön, hajuton ja mauton tyyppi. Hän rämpii arkeaan eteenpäin ja keskittyy ty...

Kirjaklassikoiden ystäville löytyy tänään runsaasti lukuvinkkejä, sillä on jälleen kirjabloggaajien klassikkohaasteen postauspäivä. Haastetta emännöi tällä kertaa Unelmien aika -blogin Katriina, ja linkkejä päivän klassikkojuttuihin löydät täältä . Klassikkohaasteen edellisillä kierroksilla olen usein lukenut jonkin paksun tiiliskiven, mutta ne eivät tällä kertaa innostaneet. Kesähelteillä houkutteli kevyempi kirjallisuus, ja klassikkovalintani osuikin kovaksikeitettyyn dekkariklassikkoon, Raymond Chandlerin vuonna 1953 alkukielellä ilmestyneeseen yksityisetsivä Philip Marlowe -tarinaan Pitkät jäähyväiset (WSOY, 1988). Olen aikaisemmin tutustunut Chandlerin tuotantoon vain yhden Marlowe-dekkarin verran: kirja + leffa -juttuni Syvästä unesta löytyy täältä . Tarkoitukseni oli nytkin katsoa Robert Altmanin ohjaama elokuvaversio Pitkistä jäähyväisistä , mutta loma yms. kiireet tulivat väliin ja nyt on vain kirja luettuna. Jutun lopusta löytyy silti Youtube-linkki Altmanin leffan ...

Richard K. Morganin Muuntohiili (Like, 2007) kökötti niin muhkeana ja näyttävänä pokkarina lähikirjaston pikalainahyllyssä, että oli pakko lukaista takakannen teksti. "Kyberbunkin ja kovaksikeitetyn dekkarin saumaton yhdistelmä, hämmästyttävä esikoisromaani" , toteaa The Times. Kyberpunkista en tiedä mitään, mutta kovaksikeitetyt dekkarit ovat jo tutumpaa kamaa, ja kun etukansi tiivisti kirjan tyylin scifi-noir -trilleriksi, niin alkoi kovasti kuulostaa siltä, että Muuntohiili voisi olla erinomainen aivat vapaalle -kirja. Niin olikin! Kovaksikeitetyn tyylin ystäville voinkin suositella Muuntohiiltä todella lämpimästi. Nyt on tarjolla noiria vähän erikoisemmilla mausteilla! "Kun ei ole ystäviä ja nainen, jonka kanssa on viettänyt yön, on aiheuttanut riipivän päänsäryn ja häipynyt mitään sanomatta, vaihtoehdot ovat vähissä. Nuorempana minulla oli tapana lähteä Newpestin ankeille syrjäkujille haastamaan riitaa. Harrastukseni seurauksena muutama sai puukosta, ja minä p...

Frank Millerin Sin City -sarjakuvat ovat jostain syystä jääneet minulta lukematta, vaikka aikoinaan pidin sarjakuvan pohjalta tehdystä elokuvasta ja sen ronskista menosta. Hurja Hassu Lukija -blogissa on hiljan näkynyt Sin City -juttuja , ja innostuinpa viimein minäkin tutustumaan aitoon ja oikeaan, paheelliseen Sin Cityyn . Nappasin luettavakseni sarjan kakkosalbumin, Kaiken takana on nainen (Like, 2014) ja se oli hyvä valinta. Albumista otettiin pari vuotta sitten kovakantinen painos, joka on näyttävää katsottavaa ja sivut mukavan jämäkkää paperia (juu, myönnän pitäväni siitä, että kirjojen ulkoasuun ja "näppituntumaan" panostetaan). Kirjastossa oli tarjolla myös pehmytkantisia, vanhempaa vuosikertaa olevia sarjan osia, mutta niiden sivut vaikuttivat jopa nuhruisilta tämän uudemman painoasun rinnalla. Tarinan juoni on mustanpuhuva, aivan kuten sarjakuvan kansi vinkkaa. Rikoksia ja väkivaltaa, kohtalokkaita naisia ja heihin lankeavia miehiä - sopivalla as...

"Kävin nukkumaan  pää täynnä viskiä ja sydän täynnä pettymystä ja näin unta miehestä, jolla oli yllään verinen kiinalainen takki; hän ajoi takaa alastonta tyttöä, jolla oli pitkät riippuvat korvarenkaat, ja minä juoksin heidän perässään ja yritin ottaa valokuvaa tyhjällä kameralla." (s. 53) Tykkään lukea noir-dekkareita aina silloin tällöin, mutta tyylilajin klassikko, Raymond Chandlerin Syvä uni (WSOY, 2011/1939) on jäänyt minulta lukematta. Olen katsonut kirjan pohjalta tehdyn leffaversion joskus vuosia sitten, mutta siitä muistin ennen uusintakierrosta vain upean pääparin ja kimurantin oloisen juonen. Päätin verestää leffamuistoja ja lukea Chandlerin kirjan seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaasteeseeni. Varsinkin elokuvaa odotin innolla, sillä jossain vaiheessa diggasin näitä vanhoja, amerikkalaisia mustavalkoleffoja melkoisesti, ja Humphrey Bogartissa oli lumoa enemmän kuin monessa muussa tähdessä yhteensä. Luin totta kai ensin kirjan, ja Syvä uni oli kel...

Joulukuun perinteisiin bloggaustunnelmiini näköjään kuuluu se, että tasaisin väliajoin pitää sanoa heipat jollekin päättyvälle lukuhaasteelle. Tällä kertaa vuorossa on Sheferijm-blogin Idän pikajuna -haaste, joka alkaa minun osaltani puksuttaa kohti haastekoontia. Niputan tähän juttuun kaksi pysäkkiä, jotka jäivät hankaluutensa vuoksi haasteen hännänhuipuiksi: Bukarest ja München. Löysin silti viimein näihin sopivat kirjat, ja Bukerestin kohdalla on erityisen painokkaasti kyse sopivasta kirjasta, sillä Jouko Heikuran Mustien vuorten varjossa (Gummerus, 2011) olisi ilman haastepisteen houkutusta jäänyt kesken. Philip Kerrin The One From the Other (Penguin Books, 2006) sen sijaan oli taattua, synkkää Bernie Gunther -laatua, ja olen iloinen, että lukuhaaste houkutteli jatkamaan tämän noir-sarjan parissa. Mustien vuorten varjossa -kirjassa päähenkilönä on reportteri Rakel Aho, ja hänen matkassaan lukija pääsee kulkemaan läpi eurooppalaisten sotakipupisteiden. Kirja alkaa Bukares...

Lueskelin kesän aikana pari dekkaria, jotka ovat jatko-osia mielenkiintoisen tuntuisissa sarjoissa. Tämän aasinsillan kautta niputan Pekka Hiltusen Sysipimeän (WSOY, 2012) ja Vilmos Kondorin Budapestin synnit (Tammi, 2013) samaan postaukseen. Hiltusen Studio -sarjaan olen koukussa oikein kunnolla ja Kondorin Budapest noir nosti tämän kakkososan myötä pisteitään reippaasti. Sysipimeä on Lontooseen sijoittuvan Studio-sarjan toinen osa. Ensimmäisen osan Vilpittömästi sinun kuuntelin äänikirjana, ja Pinja Flinkin sopi tarinaan niin hienosti, että lähes kuulin hänen nytkin lukevan minulle Sysipimeää , vaikka luin kirjan e-versiona. Kirjasarjan pääosissa on kaksi suomalaista naista, graafikkona työskentelevä Lia ja jännittävää Studiota johtava Mari. Sarja-avaus keskittyi enemmän Lian hahmoon, ja nyt päästiin pienen askeleen verran lähemmäs Maria. Tämä oli minulle mieluinen ratkaisu, sillä tuo salaperäinen voimanainen tuntuu kätkevän salaisuuksia sisäänsä. Ainakin muutama paljastui...

Philip Kerrin Berlin noir -dekkarisarjan kakkososa Kalpea rikollinen (Atena, 2013) oli minulle mustaakin mustempaa noiria. Tämä johtui kirjan tapahtumien ajankohdasta ja paikasta: ollaan Berliinissä vuonna 1938, jolloin toinen maailmansota siintää horisontissa. Täytyy myöntää, että koin kirjan lukemisen aika ahdistavana. Berlin noir -sarjan vahvuus on juuri se, että sen vie dekkarin historian polttopisteeseen, ja sehän siinä ahdistaa. Historian pimeän vaiheen äärellä tuntuu oudolta lukea sen genren kirjaa, jonka yleensä valitsen niihin hetkiin, kun kaipaan rentouttavaa viihdettä. Kalpea rikollinen ei oikein sujahtanut tähän kategoriaan, mutta hieno dekkari se oli. Kerr kytkee kirjan tapahtumat tiiviisti aikakauden synkkään historiaan ja politiikan voimahahmoista mm. Himmlerillä on oma osuutensa kirjan juonikuviossa. Kalpeassa rikollisessa yksityisetsivä Bernie Gunther joutuu takaisin poliisin leipiin, sillä hänet palkataan etsimään raa'asti murhattujen saksalaistyttöjen...

Luin Nina Hurman Yönpunaisen höyhenen viime syksynä, ja pidin siitä kovasti. Helsinki, 1920-luku, noir-tunnelmaa... aika mainio yhdistelmä. Silti minulle jäi kirjasta tunne, että tarina oli pelkistetty, ja sen olisi voinut kertoa laveamminkin. Tänä syksynä ilmestynyt Hatuntekijän kuolema (Gummerus, 2014) vastasi toiveisiini: Rougen ja Korpelan taival jatkuu ja on saanut lihaa luidensa ympärille. Ahmaisin 346 sivua 20-luvun noiria tässä viikonlopun aikana ja tykkäsin! Jos joku ei kuvasta hoksaa, niin lukemani kirja on PIKALAINA. "Frisk veti syvään henkeä hänen hiuksissaan, nuolaisi sitten ohimolta, niin että hiuksia tarttui hänen kieleensä, ja kun hän veti ne pois, ne osuivat märkinä Rougen poskelle. He olivat niin lähekkäin että nenät koskettivat.     "Älä juokse karkuun Saikku, muista.Tällä kertaa mä saan sut kiinni."     "Sä et tiedä missä mä asun", Rouge kuiskasi. Frisk nosti suupieltään ja katsoi häntä, sovitti hatun tarkasti niin että koriste...

Noir-sarjoja riittää näköjään kaupunkiin jos toiseenkin. Nyt on vuorossa Glasgow noir -trilogian avausosa eli Malcolm Mackayn Lewis Winterin on kuoltava (Like, 2014). Glasgowin kaupunki tosin ei näyttele kovin suurta osaa tarinassa, joka keskittyy kaupungin huumerikollisten välienselvittelyyn liittyvään murhaan ja sen seurauksiin. Kirjan alussa freelancer-palkkatappaja Calum MacLean saa keikan: tapa Lewis Winter. Winter on huumediileri, jonka paikkakunnan rikollispomo kokee uhkaavaksi tekijäksi. Calum on ammattilainen viimeisen päälle, ja hoitaa työn kylmän viileästi. Rikoksen tekijää ei tässä kirjassa tarvitse arvuutella. Sen sijaa voi jännittää, jäävätkö tekijät kiinni. "Asunnossa ei ole mitään, mikä kertoisi, mitä hän tekee elannokseen. Siellä ei todellakaan ole asetta. Kukaan aseiden kanssa työskentelevä, jolla on vähänkään älliä päässään, ei säilytä asetta kotonaan. Todisteita ei ole. Ei pidä pitää muistoesineitä. Jotkut pitävät. He ovat tyhmiä. Vaarallisen tyhmiä. Ehkä...

Philip Kerrin Liekit Berliinissä (Atena, 2012) aloittaa (jälleen) yhden Noir-dekkarisarjan eli Berlin Noirin. Tässä sarja-aloituksessa oli sitä synkkää kaupunkitunnelmaa, jota kovasti kaipailin alkukesällä lukemaani Vilmos Kondorin Budapestin varjot -kirjaan (joka puolestaan aloitti Budapest Noir -sarjan). Molemmat kirjat sijoittuvat ajallisesti samaan aikaan, aivan toisen maailmansodan alle. Kerrin kirjalla on toki etuna se, että kirjassa ollaan aivan ns. pääkallopaikalla Berliinissä, joten ehkä natsismin kasvava valta ja siitä hohkava uhkaava tunnelma on ollut helpompi ottaa mukaan kirjaan. Mutta eiköhän Budapestillakin ole oma synkkä historiansa, se ei vain noussut Kondorin kirjassa samalla tavoin pinnalle kuin Liekit Berliinissä -kirjassa. "'Landwehristä on naarattu miehen ruumis.' 'Sehän on yhtä harvinaista kuin pulun paska', minä sanoin. 'Se kanava on Gestapon vessa, kuten tiedät. Jos joku katoaa tässä kaupungissa, häntä kannattaa etsiä pikemminki...

Vilmos Kondorin Budapestin varjot (Tammi, 2012) aloittaa Budapest noir -dekkarisarjan , jossa on yhteensä viisi osaa. Jostain syystä olin ladannut sarja-aloitukseen aika paljon odotuksia. Ehkä 'noir' oli se maaginen sana, joka laittoi minut odottamaan synkkiä, koukuttavia juonenkäänteitä. Aivan semmoisia ei Budapestin varjoista löytynyt, mutta ei tämä silti huono dekkari ollut. Lukufiilikset jäivät keskitasolle - Kondorin kirja oli kelvollinen genrensä edustaja, mutta suurta kiinnostusta sarjan jatko-osiin minulla ei syntynyt. "Viisisataa pengőa oli harkittu ja suuri sijoitus. Sillä, joka uhrasi tyttöön tuollaisia summia, oli vakavasti otettava asiakaskunta palveltavanaan. Sellainen ei lähettäisi naisiaan eikä asiakkaitaan terézvárosilaisen asunnon palvelijanhuoneeseen. Gordonin oli turha vakuutella itselleen, ettei tytössä mitään erityistä ollut. Mutta yksi asia oli varmaa: saisipa hän selville mitä tahansa - jos ylipäätään pystyisi jotain selvittämään - se ei o...

Dekkarihimo iskee bloggaajaan aina syksyn tullen. Päivät lyhenevät, ulkona sade ropistelee... on otollinen aika syventyä ihmismielen pimeämpään puoleen. Dekkarimakuni ei kuitenkaan ole erityisen kovaksikeitetty, liika veri ja mäiske ei minua viehätä. Nina Hurman esikoisromaani Yönpunainen höyhen (Gummerus, 2013) olikin mukavaa lukemista syysiltoihin. Takakansitekstiä lainatakseni se on "1920-luvun Helsinkiin sijoittuva viettelevä, noir-henkinen dekkari". Noir-henkisyys ei ilmene kirjassa ylettömänä väkivaltana, yksi murha toki on dekkarin perusvaatimus. Yönpunaisessa höyhenessä murhatuksi joutuu rikas ravintoloitsija Armas Gustafsson, joka syntymäpäiväjuhlien jälkeen löydetään kuolleena omasta Cobra-ravintolastaan. Murhan aikaan Cobrassa ovat kaikki tarinan keskeiset henkilöt: yökerholaulajatar Rouge, joka päivisin tunnetaan hattumyyjä Saimina; Hertta, maalta muuttanut arka ja viaton työläistyttö; poliisista tarinan edetessä potkut saava Korpela sekä kaverukset Toivo j...