Oksan hyllyltä

Tänään alkaa naistenviikko, ja sitä juhlistetaan kirjablogeissa mukavan perinteisellä teemahaasteella, jota emännöi Kulttuuripohdintoja-blogin Tuija .  Aloitan oman viikkoni järisyttävän upealla klassikkoromaanilla, Virginia Woolfin Majakalla , ja julkaisen naistenviikolla muutaman muunkin teemaan sopivan jutun. Kannattaa siis pysyä kuulolla ja kurkkia muihinkin haasteessa mukana oleviin blogeihin. Hienoja lukuvinkkejä on taatusti luvassa joka päivälle. Nimipäiväonnittelut kaikille Riikoille! Olen lukenut Majakan joskus vuosia sitten, ja kirjasta jäi minulle tuolloin erittäin hyvät, joskin aika utuiset lukumuistot. Toukokuussa Donna mobilen kirjat -blogin Leena kirjoitteli Majakasta ja minuun iski tunne, että nyt pitää kyllä itsekin suunnata Majakalle pitkästä aikaa. Uudelleenluvut ovat aina vähän jänniä, kun ei voi olla millään tapaa varma siitä, onko kirjan hehku kestänyt aikaa mutta tällä kertaa olin luottavainen sen suhteen, että Majakassa on hiljaista, ajaton...

Niputin tähän postaukseen kolme keskikastin lukuelämystä. Haluan pienentää bloggausjonoani, ja ja näiden kirjojen kohdalla lyhytarvio riittää mielestäni mainiosti. Olisin voinut jopa jättää bloggaamisen kokonaan väliin tämän kolmikon kohdalla, mutta halusin kirjat mukaan lukuhaasteisiin. Lukuhaastenipotus, mikä ihana syy bloggaamiseen! Maarit Verrosen Kulkureita ja Unohtajia (Kirjayhtymä, 1996) on novellikokoelma, tai takakannen mukaan kertomuskokoelma. Tarinat saattavat liittyvät toisiinsa, mutta kirja ei ole selväpiirteinen alusta loppuun kertomus. Pikemminkin kaikkea muuta. Matkalla olon teema nousee novelleissa usein esille, ja tarinoiden päähenkilöt tuntuvat haparoivan todellisuudessa, koettavat ottaa siitä kiinni vaikka maailma lähes pakenee alta. Omalaatuinen kirja, josta tavallaan pidin mutta josta silti oli vaikeaa saada otetta. Verrosen rauhallinen kerronta on todella kaunista, ja välillä tuntui, että kirja oli lukemisen arvoinen pelkästään sen vuoksi. Mikael Niem...

Yksi outo ja hämmentävä lukukokemus on (jälleen) takanapäin. Futismaiden keräily sai minut valitsemaan luettavakseni Amos Tutuolan Palmuviinijuopon (Kirjayhtymä, 1963). HS:n Klassikkoautomaatti kuvailee kirjaa näin: "Nigerian jorubaheimon suullista perinnettä hyödyntävä värikäs tarina palmuviiniä latkivasta nuorukaisesta. Isän menehdyttyä poika etsii käsiinsä Kuoleman. Kansanuskomuksia kuoleman synnystä, nälänhädän syistä ja ihmeellisistä olennoista." Kuulostaa kiehtovalta ja bonuksena Nigeria-piste futismaihin, ajattelin kirjaa lainatessani. Jokusen sivun luettuani aloin jo aavistella, etten varmaankaan tule tajuamaan kirjasta paljoakaan. 136 sivun jälkeen totean, että oikeassa olin. Melkoinen määrä tapahtumia ja outoja olioita on vilistänyt läpi sivujen, mutta mistä ihmeestä tässä kaikessa oli kyse? "Nyt menin Punakaupungin Punakuninkaan luo ja kerroin hänelle, että olin tappanut molemmat punaiset eläimet, ja niin pian kuin hän kuuli sen minulta, hän nousi valt...

Djuna Barnesin Yömetsää ylistetään kirjan kansiliepeiden esittelyteksteissä ja T.S Eliot on kirjoittanut kirjaan esipuheen. Ja onhan Yömetsä taidokas pieni romaani. Se lähtee liikkeelle hieman verkkaiseen tahtiin, siinä on pitkiä keskusteluja, joissa kielikuvat ja tunteet saavat vallan, mutta jossain vaiheessa huomasin Yömetsän tarinan imaisseen minut mukaansa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Pariisiin ja Wieniin. Keskeisiä henkilöitä ovat tohtori Matteus O'Connor, Nora Flood, Robin Vote ja paroni Felix Volkbein. Ja heistä keskeisin on Robin, joka tarinan alkuvaiheissa menee naimisiin Felixin kanssa, hylkää tämän, aloittaa eräänlaisen yhteiselämän Noran kanssa hylätäkseen lopulta hänetkin. Nora ja Felix purkavat sydäntään ja tuntojaan tohtori O'Connerille ja koettavat näin ymmärtää rakkauttaan Robiniin ja sitä, miksi heidän suhteensa päättyi. Tässä näyte tohtorin kiihkeästä vastauksesta Noralle tämän rustaillessa kirjeitä Robinille: "Etkö ymmärrä, että s...