Oksan hyllyltä

Heinäkuun viimeinen päivä on jo muutaman vuoden ajan tarkoittanut sitä, että kirjablogeissa ilmestyy runsain mitoin juttuja klassikkokirjoista. On siis Klassikkohaasteen aika, ja sitä isännöi tänä kesänä Tekstiluolan Tuomas. Oma klassikkovalintani osui ranskalaiseen seikkailujärkäleeseen eli Aleksandre Dumas'n alkujaan vuonna 1844 ilmestyneeseen kirjaan Kolme muskettisoturia (Elisa-kirja, 2012/Gummerus 1889). Toissa kesänä ihastuin Dumas'n Monte-Criston kreiviin , joten odotin musketöörien seuran olevan edes keskinkertaisen viihdyttävää. Näin siitä huolimatta, että nuoruudestani muistan yhden kesken jääneen lukuyrityksen, joka taisi päättyä tylyyn tuomioon: tylsä kirja. Vietin kuluneen kesän aikana reilun kuukauden verran Kolmen muskettisoturin ja yhden intomielisen henkivartijan seurassa, ja valitettavasti tuomioni on edelleen tyly: tylsääkin tylsempi kirja. Eipä ollut minun teekupposeni tämä miekkojenkalistelu edes näin varttuneemmalla iällä. Lukumakuni ei siis ole Mus

Kirjabloggaajat ovat kuluneen vuoden aikana bloganneet Ylen 101 kirjaa -listan kirjoista. Minulle osui arvonnassa vuoden 1959 kirja, Anders Cleven kirjoittama novellikokoelma Gatstenar , joka suomennettiin nimellä Katukiviä (Otava, 1984/1959). Perustelut kirjan valintaan listalle ovat: "Novellikokoelmassa tuoksuu ja soi työläiselämä 1950-luvun Helsingissä. Kokoelman neljä novellia tarjoavat erilaisia näkökulmia kaupunkilaiselämään. Radiosta kuuluu iskelmiä, paistinpannussa kärisee läskisoosi ja talonmies Multanen kamppailee kalanruoto kurkussa. Slangia käyttäneen Cleven novelleihin taltioitui 1950-luvulla nopeasti kasvavan Helsingin syke, ja teoksen ote on impressionistinen. Kokoelma ilmestyi alunperin ruotsiksi nimellä Gatstenar. Sen suomensi Pentti Saarikoski." Lähdin lukemaan Cleven kirjaa kylmiltäni. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut kirjasta saati sen kirjoittajasta mitään, ja vaikka divarista hankkimani painos kuuluu Otavan Koulukirjasto-sarjan lukiolais

Ja kaikkea muuta -blogin Minnalta nappaamani kesäinen aakkoshaaste jatkuu kirjaimilla H - N. Aakkoshaaste jäi hieman alkuviikosta päättyneen naistenviikon jalkoihin, mutta onneksi kesää on vielä jäljellä elokuulle asti. Aakkosten ensimmäiset kirjaimeni löytyvät täältä . Haasteen idea on helppo: kerrotaan itsestä aakkosten avulla. Tämmöisiä juolahti mieleeni päivän kirjaimista: H = hilla. Marjaisa mysteeri. Minun makunystyräni eivät ole vielä tavoittaneet hillan eli lakan maun ihanuutta. Tyydyn siis hiljaisesti hämmästelemään muiden intoilua hillan äärellä. I = innostus . Innostus tekee elämästä ja arjesta tavallista mukavampaa. Joskus innostusta vaikkapa töitä kohtaan saa etsiä ja huhuilla, pitkiäkin aikoja, mutta sitten on sitäkin hauskempaa kun se taas löytyy. Innostus on kuin sisällä kuplivaa iloa ja energiaa, joka tuo ylimääräistä potkua arkeen. Innostun joskus hieman liian nopeasti asioista, eikä into aina kanna loppuun asti. Mutta eipä tuo yleensä juuri haittaa. Olen oppi

Doris Lessingin Ruoho laulaa (Tammi, 2007/1950) on ytimekkäästi sanottuna lukukesäni tähän asti vavahduttavin kirja. Tulevan Nobel-kirjailjan esikoisteos on kirjoitettu lähes 70 vuotta sitten, ja sen kerronta tuntui minusta edelleen tuoreelta, henkilöhahmot väkeviltä ja teemat ajankohtaisilta. Kirjan sivuilta piirtyy vahva naiskuva, joten wow! - tähän kirjaan on hyvä päättää oma osuuteni kirjablogien naistenviikosta! Ruoho laulaa alkaa uutisella Mary Turnerin kuolemasta. Mary on valkoinen nainen, naimisissa epäonnisen maanviljelijän kanssa. Kirjassa kerrotaan, miten ujohko Mary päätyi kohtamaan kuoleman kotinsa verannalla, palveluspoikansa käden kautta. Mitä edemmäs Maryn elämää kuljetaan, sitä vahvemmin kirja pureutuu naisen pään sisälle, tämän kokemiin pettymyksiin, vähitellen tapahtuvaan lannistumiseen ankarien olojen ja miehensä kyvyttömyyden edessä. Ja kaiken taustalla on valkoisten ylivalta, rotuerottelun ajatusmaailma ja sen heijastuminen Maryn, hänen miehensä ja ympäröi

Naisten aakkosissa on vuorossa S-kirjain. Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella − ensimmäisellä kerralla A:lla. Kysymyksiä on kolme: Kuka on suosikkikirjailijasi? Nimi löytyi kevyeltä dekkaripuolelta. Ruotsalaisen Viveca S tenin Sandhamin murhat -kirjasarja on ollut mukavan leppoisaa luettavaa. Juuri sitä hömppäkirjaosastoa, josta tänä kesänä on ollut paljon puhetta. Helposti sulavaa ja sujuvasti kirjoitettua, rikosjuonia ihmissuhdemausteilla. Joinakin päivinä on hyvä uppoutua hetkeksi juuri tämmöisen kirjallisuuden pariin. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? S ofia Coppolan ohjaamat elokuvat ovat usein olleet minulle mieluisia. Esimerkiksi Lost in Translation oli vähäeleisen tyylikäs leffa. Sen pääosassa oli toinen lahjakas ja kaunis S-nainen, Scarlett Johansson. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos hal

Leena Krohn on ainut naistenviikkoni kirjailija, joka on päivän nimipäiväsankari. Onnea kaikki Leenat, Matleenat, Leenit ja Lenitat! Päivää juhlistaa blogissani Krohnin jo yli  30 vuotta sitten (!) julkaistu teos Tainaron (Teos, 2006/1985). Luin kirjan ensimmäisen kerran opiskeluaikojeni alussa, ja kirjan julkaisemisesta oli jo tuolloin kulunut hyvä tovi. Minä ihastuin Tainaronin arvoituksellisuuteen heti ensimmäisen kirjeen luettuani. Mitä ihmettä, onpas kummallisen oloinen kirja ja paikka, tätä on pakko saada lisää - ja niin pieni kirjanen tuli ahmaistua pikavauhtia. Joitakin vuosia sitten hankin kirjan omakseni, ja keväällä uppouduin jälleen Tainaroniin Uudelleen luettua -lukuhaasteen innostamana. "Minulle tuottaa mielihyvää kuvitella, että kerran veisin sinut sinne ohdakkeitten alle. Niiden ihania huiskiloita verhoaa untuvainen seitti ja se hulmuaa kuin rantabulevardin puiden kruunut.     Sinä nauttisit retkestä kedolle, kun Tainaronissa on kesä ja kukkia voi k

Naistenviikkoni jatkuu miniarvioilla. Kevään ja alkukesän mittaan bloggausjonooni on jäänyt muutamia oikein hyviä kirjoja, jotka olivat minulle iloisia yllätyksiä. Lukuodotukseni eivät olleet kovin korkealla näiden kirjojen suhteen, ja aloittelin itselleni uusien kirjailijoiden kirjoja vähän niin kuin kokeeksi. Innostunko vai siirrynkö seuraavaan kirjaan? Ja sitten yhtäkkiä kirja olikin vetäissyt mukaansa ihan täysillä. Lukuharrastuksen parhaisiin hetkiin kuuluvat juuri nämä uudet, mieluisat kirjatuttavuudet, jotka pöllähtävät esiin vaikkapa lukulaitteen kätköistä. Lukemissani kirjoissa on sen verran naisnäkökulmaa mukana, että ne sopivat hienosti viikon teemaan. Tämän päivän kattauksessa on jokaiselle jotakin: romanttisvivahteista historiallista seikkailua, säpäkkää toimintaa ja ihmissuhteiden mutkikkuuden pohdintaa. Aloitetaanpa Hämeen sydämestä: Johanna Valkaman Itämeren Auri (Otava, 2016) oli juhannukseni sulostuttaja. En muista, milloin olisin lukenut kaukaisempaan hi

Kirjabloggaajien naistenviikkooni kuuluu totta kai Tarukirjan Margitin aloittama Naisten aakkoset -haaste, ja nyt ollaan kirjaimessa R. Kävi nimittäin niin, etten keksinyt Q-kirjaimeen luontevasti yhtään ainutta nimeä, joten päätin hypätä sen yli ja siirtyä sulavasti R:n pariin. Kirjaimesta uhkasi muodostua vaikea, sillä olen käyttänyt muutamat itsestään selvät R-nimet jo aikaisempiin kirjaimiin (ks. G-kirjain , L-kirjain , P-kirjain ), ja suosikkikirjailijan nimeäminen tuntui alkuun tuskaisen hankalalta hommalta. Vanhoja bloggauksia selaamalla ensimmäiseen kysymykseen löytyi sentään yksi sopiva nimi. Kuka on suosikkikirjailijasi? Terhi R annelan kirjat olen löytänyt blogiaikana, ja tamperelainen kirjailija on tullut minulle tutuksi yhden aikuisten ja yhden nuorten kirjan myötä. Frau oli hieno, aiheeltaan vähän yllättäväkin historiallinen kirja ja Jäämeri, jäähyväiset ja minä taas riemastuttava nuortenkirja. Rannela on jäänyt mieleeni hyvänä kotimaisena nimenä, jonka tuot

Kirjaston sarjakuvaosastolta löytyy usein kaikenlaista kiinnostavaa, kun hieman viitsii tutkia hyllyjä. Heinäkuun lukumaratonille bongasin Dasha Tolstikovan kuvitetun kirjan A Year Without Mom (Groundwood Books, 2015). Kirja ei ole sarjakuva, muttei sitä kai oikein voi lasten kuvakirjahyllyynkään laittaa sillä mielestäni kirja tuntui selkeästi sopivan aikuislukijoille siinä missä nuoremmillekin. Joten ehkäpä sarjakuvaosasto oli tälle kirjalle sopivin paikka? Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun Moskovaan, jossa 12-vuotias Dasha-tyttö elää äitinsä kanssa. Äiti päättää lähteä vuodeksi  opiskelemaan mainosalaa Amerikkaan, paremman työpaikan toivossa. Dasha jää asumaan isoäitinsä luokse, ja jatkaa koulunkäyntiään. Ympärillä myllertävät poliittiset muutokset jäävät taka-alalle ystäviin ja kouluun liittyvien tärkeiden juttujen rinnalla. Kansikuva antaa mukavasti esimakua kirjan kuvitustyylistä. Sekä kirjan kuvitus että teksti ovat Tolstikovan käsialaa, ja molemmissa on a

Tänään käynnistyy kirjablogien Naistenviikko , jota emännöi Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija. Minulle on vaivihkaa kertynyt bloggauspinoon runsaasti viikon teemaan sopivia kirjoja, joten naistenviikon juttuja on luvassa blogissani viikon jokaisena päivänä. Tervetuloa mukaan seuraamaan postauksia! Aloitan teemaviikkoni sukeltamalla lapsuus- ja nuoruusaikojeni nostalgian ytimeen. Luetaanko tämä? -blogin Kian ihana lukuhaaste Lapsuuteni kirjasuosikit innosti minut Helen D. Boylstonin Helena-sairaanhoitajasarjan pariin. Olen itse asiassa lukenut sarjaa blogiaikana aiemminkin, kolmisen vuotta sitten pyörineen Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen aikana. Silloinen juttuni löytyy täältä , ja siinä käsitellään sarjan kahta ensimmäistä osaa, Helenan oppivuodet ja Sisar Helena .  Tämä viehättävä sairaanhoitajasarjahan ei lukemalla kulu, joten lukaisin Helenan oppivuodet jälleen heinäkuun lukumaratonilla, ja maratonin jälkeen otin lukuun myös sarjan kaksi viimeistä osaa,

Lueskelin kesäkuun lopulla pari kirjaa TBR-listaltani . Bloggattavien kirjojen pinoni on sen verran iso (ja viime viikonlopun lukumaraton vain kasvatti sitä entisestään), että niputan TBR-kirjat tähän juttuun. Miniarvioita, olkaapa hyvät: Sarah Watersin Yövartio (Tammi, 2007) oli minulle pienoinen pettymys. Kirjan jujuna on nurin niskoin käännetty aikajana, eli kirja alkaa vuoden 1947 tapahtumista, ja hyppää asteittain taaksepäin. Lopussa piti siis muistaa, miten kirjan ensimmäinen osuus päättyi, jotta kaikki juonilankojen hienoudet sai kauniisti päätökseen. Tämä oli liiallinen vaatimus minun kesälomalle lerpahtaneille aivonystyröilleni, ja kirjan ensimmäisen osan loppusivut piti lukea uudelleen. Ärsyttävää kikkailua, mietin muutamaan otteeseen. Kirjan plussapuoliin kuului erityisesti Kayn salaperäinen, vaitonaisen tyylikäs henkilöhahmo. Kayn ja muutaman muun nuoren englantilaisen kohtalot kietoutuvat yhteen toisen maailmansodan vuosina, mutta onneksi kirjassa oli tuskin n

Tarukirja-blogin Margitin aloittama Naisten aakkoset -haaste etenee blogissani P-kirjaimeen. Helppo, helppo kirjain! Ensi viikolla jatkan naisteeman parissa, sillä olen mukana TuitaTa.Kulttuuripohdintoja -blogin emännöimässä Kirjablogien naistenviikko -haasteessa. Viikko alkaa tiistaina 18.7. ja jos sopivia postausaiheita löytyy, kannattaa osallistua. Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella − ensimmäisellä kerralla A:lla jne. Kysymyksiä on kolme: Kuka on suosikkikirjailijasi?  Riikka P ulkkinen kirjoittaa vahvoja, kauniita ja ilmavia romaaneja. Juuri minun makuni mukaisia. Minulla kesti pitkään, ennen kuin "löysin" Pulkkisen ja totesin, että hänen kirjansa kannattaa hankkia omaan hyllyyn. Mutta kun viimein luin Totta -romaanin, se oli menoa. Vieras ja Raja ovat minulta vielä lukematta, mutta ainakin toisen näistä aion ottaa lukuun syksyllä. P niin kuin Pulkkinen, Pausini ja Parkkinen. Muutakin kulttuur

Luin Manuele Fiorin sarjakuvan 5,000 km Per Second (Fantagraphics Books, 2016) viikonlopun lukumaratonilla. Italialainen sarjakuva olikin oivallinen tunnelmapala maratonin lauantai-iltapäivän tunneille. Ihastuin albumiin aikoinaan sen herkän kauniin kannen perusteella, eikä kansi lupaillut turhia. Fiorin vesivärein taiteilema kuvitus on jo yksistään erinomainen syy tutustua tähän sarjakuvaan. 5,000 km Per Second kertoo kahdesta pojasta ja yhdestä tytöstä - ja aikanaan kahdesta miehestä ja yhdestä naisesta. Piero ihastuu nuoruudessaan naapurintyttöön, ja Lucia kulkee hänen mukanaan aikuisiälle asti, erilaisin suhdeviritelmin. Mutta mitä Lucialle merkitsee Pieron ystävä Nicola? Tämän kuvion ympärillä pyöritään, eli parisuhdekiemuroista kiinnostuneille vink, vink. Tarina kulkee toki myös tekstin voimin, mutta Fior vierittää kolmikon suhteita ja elämää eteenpäin taitavasti pelkkien kuvien avullakin. Sävyt sivuilla vaihtelevat sen mukaan, millaisissa tunnelmissa ollaan:

Pikimusta, sysipimeä (Robustos, 2017) on Jenna Kostetin kolmas romaani. Kahdella aikatasolla liikkuvasta tarinasta nousi omassa lukukokemuksessani voimakkaimmin esille vuoden 1942 osuus. Vahva naiskuva Esteristä, itsekseen maatilaa hoitamaan jääneestä villiluonteisesta naisesta viehätti minua arvoituksellisuudellaan ja alkukantaisella luonnonläheisyydellään. Nykyhetkeen sijoittuva tarinalinja sen sijaan jäi melkoisen vaisuksi, sillä päähenkilö-Auran parisuhdeongelmat ja tämän FB:ssä ahkeraan viestittelevä opettajamies eivät herättäneet mielenkiintoani vähäisimmässäkään määrin. Yleisvaikutelmani kirjasta olikin harmillisen ristiriitainen, mutta Esterin vuoksi suosittelen nais- ja sukutarinoiden ystäviä tutustumaan kirjaan. "Minua ei pelota metsässä. Katselen välillä aamun hämärässä pellolle ja korpeen ja ajattelen, että lähden pois. Pakkaan reppuuni ruokaa, vaatteita ja puukon. Haulikon otan olalleni ja sukset jalkaani ja hiihdän niin kauan kuin lunta riittää, ja kun kevät tu