Oksan hyllyltä

J. M. Coetzee on yllättänyt minut hienoilla omaelämäkerrallisilla romaaneillaan Poikavuodet (Otava, 1999) ja Nuoruus (Otava, 2003). Nuoruuden luin taannoisella lukumaratonilla , ja noin pari sataa sivuinen kirja sopi mainiosti lukumaratonille. Coetzeen kerrontatyyli on näissä kirjoissa ollut yllättävän kevyt ja jouhevasti etenevä (verrokkina minulla on blogini alkuaikoina lukemani Pietarin mestari , jonka muistan edenneen puuduttavan nihkeästi). Poikavuodet oli selkeästi lapsuusaikojen kirja, ja Nuoruus puolestaan nuoren, itseään etsivän ja maailmaa kriittisesti tarkkailevan nuoren miehen kirja.  Molemmat kirjat ovat luonteeltaan sellaisia, että ne sisältävät joukon tapahtumia ja niihin liittyviä pohdintoja, ja sitten kirja vain päättyy. Minua tämä ei häirinnyt laisinkaan, mutta Nuoruutta olisi lukenut mieluusti pidempäänkin. Nyt jouduin tyytymään Wikipedian tarjoamaan tietoon Coetzeen jatkovaiheista. Elämäkertojakin olisi varmaan tarjolla, mutta sellaisen lukeminen ei ju...

Niputin tähän juttuun viimeiset kirjani tämän vuoden Helmet-lukuhaasteeseen . En saa aivan kaikkia kohtia täyteen, mutta Kirjasammon täky -kohtaan löytyi Majgull Axelssonin Huhtikuun noita (WSOY, 2012) ja J. M. Coetzeen Poikavuodet (Otava, 1999) puolestaan sopii afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja -kohtaan. Majgull Axelsson: Huhtikuun noita Lukukokemukseni alkuvaihe oli siinä mielessä erikoinen, että luulin alkavani lukea dekkaria. Jostain syystä olin muodostanut mielikuvan, että rikosten äärellä ollaan ja odottelin pitkät tovit, millainen murhamysteeri kirjaan kehittyy. Ei kehittynyt minkäänlaista, mutta onneksi Huhtikuun noita oli hyvä kirja ilman sitäkin. Kirja kertoo neljän lapsen kasvutarinan takaumien ja vuorottelevien kertojaäänien avulla. Lapsista kolme on varttunut aikuiseksi adoptiolapsena, tietämättömänä perheen äidin kasvatuslaitokseen hylkäämästä Desiréestä. Desiréellä on vammaisuudestaan huolimatta merkillisiä kykyjä, jotka tuovat oman maagisen lis...

J. M. Coetzeen Pietarin mestari (Otava, 1994) on kirja, jota luin vähäisestä sivumäärästä (221) huolimatta k-a-u-a-n. Kirja taisi olla minulla kesken lähes kaksi viikkoa. Luin sitä aina silloin tällöin, aika usein aamiaisella ennen töihin lähtöä. Pietarin mestari ei ole huono kirja, mutta ei myöskään niitä kirjoja, jotka koukuttavat minut lukemaan itsensä alusta loppuun siltä istumalta. Kaksi haastetta innoitti minua lainaamaan Pietarin mestarin (ja lukemaan sen loppuun). Saan kirjasta sinisen pisteen Sinikeltaiseen syksyyn . Venäjän valloitus -haasteeseen en voi kirjaa merkitä, Coetzeehan on eteläafrikkalainen kirjailija, mutta kirjan aihe nivoutuu haasteeseen - Pietarin mestarin päähenkilönähän on itse Fjodor Mihailovitš Dostojevski. Kiinnostuin kirjasta, koska halusin lukea, miten Coetzee Dostojevskia käsittelee. Aiemmin olen Venäjän valloitus -haasteeseen lukenut Leonid Tsypkinin Kesä Baden-Badenissa , jossa Dostojevski on keskeinen henkilö. Kesä Baden-Badenissa oli pitkän lause...