Oksan hyllyltä

Rosa Liksom on niitä kotimaisia, kovasti kehuttuja kirjailijoita, joita en ole juurikaan tullut lukeneeksi. Finlandia-voittaja Hytti nro 6 teki vaikutuksen, ja olen hankkinut kirjan myös omaan hyllyyni (ja taitaapa minulla olla siitä äänikirjaversiokin). Tämän lisäksi olen lukenut Liksomin laajasta tuotannosta ainoastaan erikoisen matkakirjan Go Moskova Go , joka oli omalla tavallaan hyvä sekin. Nyt sitten Seinäjoen kirjaston Aikamatka-haaste innosti minut etsimään 1980-luvun kirjallisuudesta jotain lukuhaluja herättävää, ja päädyin kokeilemaan Liksomin esikoisnovellikokoelmaa Yhden yön pysäkki (WSOY, 1985). Kirja oli kätevästi BookBeatissa saatavilla, ja reilun 30 vuoden ikäinen teos toimi mainiosti kännykkäkirjana: sen lyhykäiset novellit olivat juuri omiaan luettavaksi silloin, kun sattui olemaan novellin mittainen vapaa hetki elämässä. Jos elettäisiin normaaliarkea, olisin taatusti lukenut Liksomin novelleja vaikkapa yliopiston kahvilassa tai luennon alkua odottaessani, mutta n...

Lukuhaasteet heittävät eteen kirjoja, joita muutoin tuskin tulisi luetuksi. Rosa Liksomin kirjoittama ja Jukka Uotilan valokuvia sisältävä Go Moskova Go (Tammi, 1988) tupsahti lukupinooni, kun etsiskelin luettavaa Leningrad - Ost-Berlin -haasteeseen. Go Moskova Go -kirja on kirjoitettu silloin, kun Neuvostoliitto vielä "oli olemassa", joten kirja toivottavasti kelpaa haasteeseen mukaan. Kirjassa on Liksomin ja Uotilan Moskovassa tapaamien ihmisten tarinoita ja valokuvia, joten Go Moskova Go on melkoinen aikamatka lähes 30 vuoden taakse. Kirjan tekstiosuuksissa on yksittäisten ihmisten tarinoita, ja niitä täydentävät mustavalkoiset valokuvat. Kokonaisuus toimii hyvin, ja teksteissä maistuu elämä. Ei kiiltokuvapintainen, vaan rosoinen ja repaleinen. Go Moskova Go ei selittele tai kommentoi ihmisten kertomuksia, vaan antaa heidän puhua itse. Hieno valinta. On kirjailijanurasta haaveileva Olja: "Minua kiinnostavat suuret ajattelijat kuten Albert Schweitzer. ...

Minulla on ollut jostain syystä ennakkoluuloja Rosa Liksomin kirjoja kohtaan, vaikken ollut niistä ainuttakaan lukenut ennen Hytti nro 6 :ta (WSOY, 2011). Liian vaikeita, aiheet eivät kiinnosta - jotain tämänsuuntaista olen ajatellut. Hytti nro 6 :sen huomasin syksyllä e-kirjojen alessa, ja jostain syystä klikkasin sen itselleni. Kannessa komeilee iso kuutonen, ja se inspiroi minua viimein kokeilemaan kirjaa (ks. haaastepojo alempana). Ja hei, tämä oli hyvä! Matkustamisen hidasta tunnelmaa, surumielisyyttä, kaihoa ja muistoja, talvi. Siinä Hytti nro 6 :n aineksia, ja kirja sopi oivallisesti talven hyytävän kylmyyden keskellä luettavaksi. Kun ulkona oli -20 astetta pakkasta, pystyin hyvin eläytymään Siperian arojen talven kurimukseen. Kesähelteillä tämä kirja olisi saattanut saada minulta toisenlaisen vastaanoton. "Taakse jää Irkutsk, hiljainen, jään sitoma keväinen kaupunki. Taakse jää Irkutsk, yliopiston kirjaston keltaiset kaakelit, vaaleanpunainen sipulikirkko, puistot...