Orhan Pamuk: Nimeni on punainen

Punainen Klassikko -teemakuukauteni päätöskirja on Orhan Pamukin Nimeni on punainen (Tammi, 2012). Kirja on nostettu klassikoksi HS:n klassikkoautomaatissa , ja kaikista automaatin punaisista klassikoista se kiinnosti minua eniten. Kirjaa mainostetaan kansiliepeessä kiehtovana murhamysteerinä, joten ei kai se kovin huono voi olla, ajattelin. Pamukille myönnettiin vuonna 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinto, joten Nobel-piste toimi lisähoukuttimena lukemiselle. Nimeni on punainen alkaa lupaavasti. "Minä olen kuollut, olen kalmo ja virun kaivon pohjalla." Hieno aloituslause, ja koko ensimmäinen luku oli paras romaanin aloitus, jonka pitkiin aikoihin olen lukenut. Miniatyyriateljeen kultaaja Siro efendi on tapettu, mutta hänen sielunsa vielä viipyilee maan pinnalla pohtimassa, kuka hänet murhasi ja miksi? Lukija voikin istahtaa tuoliin, ja alkaa kuunnella eri kertojien tarinointia. Jokaisen luvun otsikko ilmoittaa, kuka on saanut puheenvuoron. Kertojien äänensävy on jutus...