Sam Eastland: Puna-arkku

Suomalaistaustainen rikostarkastaja, joka työskentelee Neuvostoliitossa, suoraan Stalinin alaisena? Ja heittää jopa vitsiä Stalinille? Sam Eastlandin Puna-arkku (Schiltds, 2011) esittelee mielenkiintoisen päähenkilön. Tarkastaja Pekkala on saanut koulutuksen tsaarin aikaisissa erikoisjoukoissa, ollut vankina Siperiassa ja päätynyt viimein varjopassin haltijaksi. Hän on mies, jolla on pääsy minne tahansa ja kaikkeen tietoon. Pekkala määrätään tutkimaan vain aivan erityisiä tapauksia. Sellainen tässä kirjassa on Neuvostoliiton salaisen aseen, T-34-tankin tietojen vuotaminen ulkopuolisille toisen maailmansodan kynnyksellä. Pekkalan tutkimukset muuttuvat murhajutuksi, kun tankin suunnittelija eversti Nagorski joutuu oman luomuksensa jyräämäksi.
"Stalin pyöritteli tupakannatsaa sormissaan. 'Tiedättekö, kuinka moni ihminen saa puhua minulle tuolla tavoin?'
    'Ei varmaan kovin moni', Pekkala sanoi. Joka kerta Stalinin tavatessaan hän vaistosi miehen ympärillä häilyvän ikään kuin emotionaalisen tyhjiön. Sillä oli jotain tekemistä Stalinin silmien kanssa. Hänen kasvojensa ilme saattoi muuttua, mutta silmien ei koskaan? Kun Stalin nauroi, maanitteli, tai jollei se tepsinyt, uhkaili, Pekkalasta tuntui aina siltä kuin olisi seurannut naamioiden vaihtumista japanilaisen kabuki-teatterin esityksessä. Naamion vaihtuessa toiseksi oli hetkiä, jolloin Pekkala aavisti näkevänsä vilauksen siitä mitä niiden takana piili. Ja se, mitä siellä näkyi, täytti hänen pelolla." (s. 26)

Myönnän, että minulla oli jonkinlaisia vaikeuksia suhtautua Staliniin fiktiivisen dekkarin henkilönä. Mutta siitä huolimatta Puna-arkku on mielestäni keskinkertaista parempi dekkari. Pekkalan persoona kannattelee hienosti Puna-arkkua. Hänellä on menneisyys, johon palataan suurin piirtein joka toisessa tai kolmannessa luvussa. Kursivoidut luvut valottavat tarkastajan elämän kipeitä muistoja Siperiasta ja tsaarin palvelusvuosista. Pekkala on yksinäinen hahmo, joka asemastaan huolimatta pelkää jatkuvasti henkensä puolesta - Stalinin suosio saattaa yhtäkkiä olla mennyttä. Ajoittain synkkäsävyiseen tarinaan tuo kepeyttä Pekkalan työtoveri majuri Kirov. Kirov on Pekkalan rinnalla lähes hilpeä veikko, joka muun muassa snobbailee ruualla. Pekkala & Kirov ovatkin erinomainen lisä rikoksia tutkivien parivaljakkojen joukkoon.

Tarkasta Pekkalan tutkimuksia on ilmestynyt toinenkin osa, Punatsaarin silmä. Sarjan suomentaminen on aloitettu hassusti väärin päin, sillä alunperin nämä ovat ilmestyneet päinvastaisessa järjestyksessä. Puna-arkku toimi mielestäni oikein hyvin sarjan aloittavana kirjana, sillä Pekkalan menneisyyttä valotetaan sen verran reippaasti, että miekkonen taatusti tulee tutuksi. En myöskään kokenut, että olisin hypännyt jo alkaneeseen tarinaan kesken kaiken. 

Eastlandin kerrontatyyli on miellyttävän hillitty, juoni rullaa eteenpäin ja mukaan on otettu aika rankkojakin tapahtumia. Lopputuloksena on sopivasti erilainen dekkari. Toivottavasti Punatsaarin silmä on yhtä hyvä kuin tämä 'aloitusosa', sillä se vilahti lukulistalleni pikavauhtia.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Arvio Goodreadsissa. Tarkastaja Pekkalan sivusto.
Kirjan tietoja:
Sam Eastland: The Red Coffin (2011)
Suomennos Risto Raitio
Schildts, 2011
319 sivua

Kommentit

  1. Kaikenlaisia löytöjä tiellesi osuukin. Mainion kuuloinen dekkari!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli tosiaan löytö-osaston kirja, en ollut Eastlandista kuullutkaan aiemmin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.