Alexandre Dumas: Punainen sfinksi

Alexandre Dumas vanhemman Punainen sfinksi (Gummerus, 2007) -romaanin tapahtumat sijoittuvat vuoden 1628 Ranskaan. Aloitusluvuissa ollaan Värjätyn pujoparran majatalossa, jossa jalosukuinen, tuntematon mies yrittää houkutella ritari Etienne Lathilia ryhtymään kuolettavaan kaksintaisteluun erään aatelismiehen kanssa. Etiennestä ehdotus tuntuu epäilyttävältä, ja kieltäytyessään siitä Etienne päätyy lopulta miekkailuotteluun muukalaisen ja tämän ystävien kanssa. Kirjan aloitusepisodi osoittautuu erittäin merkitykselliseksi Punaisen sfinksin juonelle, sillä majatalon tapahtumiin palataan vielä monta kertaa. 

Kirjan varsinaisen pääjuonen hahmottaminen otti silti aikansa. Kaikenlaista aatelispiireihin ja kuninkaan hoviin liittyvää juonittelua esitellään lukijalle, mutta vasta reilun sadan sivun jälkeen minulle valkeni, että kirjan keskeinen henkilö on kardinaali Richelieu. Tämänhän kertoo tietenkin jo kirjan nimi, mutta nimen taustaa ei paljasteta lukijalle aivan kirjan alussa. En tunne Dumasin tuotantoa kovinkaan hyvin, mutta muistikuvani mukaan Richelieu esitetään usein viekkaana, vähän roistomaisenakin tyyppinä. Punaisessa sfinksissä asetelma on täysin päinvastainen. Richelieu puolustaa Ranskan valta-asemaa, kuningasta ja kuninkaallisen kassan hyvinvointia juonittelevia, kieroja kuningattaria vastaan. Richelieu on Punaisen sfinksin nerokas sankarihahmo, joka saa jopa kuningas Ludvig XIII:n huomaamaan, ettei valtionasioitten hoito ilman kardinaalia ole kovinkaan yksinkertaista. Ludvigin ja Richelieun suhteen kehittyminen olikin yksi keskeinen ja mielenkiintoinen aihe kirjassa.

"Mutta paitsi nämä kolme, kuningaskin vihasi Richelieuta. Ludvig XIII tajusi kyllä, että kardinaalin kaikkien tekojen ja toimien pontimena oli vain Ranskan etu ja vilpitön isänmaanrakkaus, mutta hän tunsi samalla nöyryyttävänä oman pienuutensa, vajaamittaisuutensa ja itsekkyytensä Richelieun suuruuden ja nerouden rinnalla. Kuningas tiesi, ettei hän - niin kauan kuin kardinaali eläisi - toden teolla hallitsisi valtakuntaansa, mutta kuningas tiesi senkin, että hän ilman Richelieun tukea hallitsisi Ranskaa kehnosti." (s. 162)

Punainen sfinksi oli viihdyttävää lukemista. Ranskan hovipiirien valtiolliset juonittelut yhdistettynä 1600-luvun tunnelmaan (kaksintaistelut miekoin, salakielisten viestien tulkinta, ylevän lemmekkäät rakastumiset) olivat minulle aika toimiva yhdistelmä. Paikoin minua häiritsi henkilögallerian runsaus (tai oman muistikapasiteetin vähyys..). Pitkiä ranskalaisnimiä tuntui tulevan vastaan enemmän kuin riittävästi. Välillä piti oikein palata kertaamaan, että mikäs kummin-kaiman-serkku-kreivi se tämä henkilö x olikaan. Ja luku 'Poliittinen tilanne Euroopassa vuonna 1628' vaatisi varmaan parikin lukukertaa, että jäisi jokunen yksityiskohta mieleen. Historiadiggareille luku lienee antoisa, mutta minulle poliittisten tapahtumien vyöry oli hieman liikaa. Onneksi muut luvut veivät juonta eteenpäin, ja juoni tiivistyikin mukavasti loppua kohden. Punaista sfinksiä voinkin huoletta suositella historiallisten romaanien ystäville.

Saan Punaisesta sfinksistä aloituspisteen Vive la France -haasteen punaiseen (!) raitaan. Bloggauspinossa odottelee jo seuraava ranskalainen, ja lukupinossakin on yksi, joten haasteraidat täyttyvät pikapuoliin ja tähän(kin) haasteeseen näyttää jokunen extrakirja kertyvän.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos viime tammikuun alennusmyynnistä.
Kirjan tietoja:
Alexandre Dumas: Le sphinxe rouge (1865)
Suomennos Olli Nuorto
Gummerus, 2007
427 sivua