Oksan hyllyltä

Niputan tähän postaukseen pari kotimaista oman hyllyn kirjaa eli käsittelyssä ovat Kristina Carlsonin William N. päiväkirja (Otava, 2011) ja Sari Malkamäen Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita (Otava, 2011). Toinen lukemistani kirjoista oli yllättävän hyvä, toinen yllätti mitäänsanomattomuudellaan. Aloitan jälkimmäisellä. Kristina Carlson oli minulle entuudestaan tuttu kirjasta Maan ääreen (Otava, 1999), joka oli parhaimmillaan erittäin hyvä. Niinpä tartuin suurin odotuksin Finlandia-ehdokkaanakin olleeseen kirjaan William N. päiväkirja , jonka takakansi lupaili tiheää tunnelmaa ja 1890-luvun Pariisin kuvausta. Sanottakoon suoraan, etten tavoittanut tiheää tunnelmaa, sillä lukukokemukseni voi tiivistää yhteen sanaan: tylsä. Kirjan William N:llä on ollut vastine elävässä elämässä, lääkäri ja luonnontukija Willian Nylander . Nylander tutki mm. jäkäliä, ja hänen fiktiiviset päiväkirjamerkintänsä herättivät mielenkiintoani yhtä paljon kuin jäkälät eli erittäin vähän. Maan ääree...

Komissaari Erkki Liikanen valitsi vuonna 1999 Kristina Carlsonin romaanin Maan ääreen (Otava, 1999) Finlandia-palkinnon voittajaksi. Taakse jääneet ehdokkaat olivat Antti Hyryn Aitta (Otava), Jari Järvelän Lentäjän poika (WSOY), Veronica Pimenoffin Maa ilman vettä (Tammi), Mikaela Sundströmin Dessa himlar kring oss städs (Söderström & Co) sekä Jari Tervon Minun sukuni tarina (WSOY). Jari Tervo ja Antti Hyry olivat tuolloin toista kerta ehdokkaana, Veronica Pimenoff kolmatta kertaa. Jari Järvelä, Carlson ja Mikaela Sundström juhlistivat ensimmäistä ehdokkuuttaan ja heistä Carlson pokkasi palkinnon, jonka arvo tuolloin oli 150 000 markkaa. Vuoden 1999 ehdokkaista olen lukenut vain tämän nyt esittelyssä olevan kirjan, joten Maan ääreen -lukukokemus jääköön lillumaan lukuavaruuteen ilman sen kummempaa suhteuttamista muihin ehdokaskirjoihin. "Minut murhattiin, minä elän ja kai minäkin olen toinen ihminen kuin se joka ahdistuksen tuskan surun ja katumuksen vallassa maka...