Tekstit

Näytetään tunnisteella Kerangal Maylis de merkityt tekstit.

Maylis de Kerangal: Sillan synty

Kuva
Maylis de Kerangal menee romaaneissaan syvälle jonkun ammatin saloihin: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät uppoutui elinsiirtojen maailmaan, Maailma käden ulottuvilla puolestaan koristemaalauksen saloihin. Sillan synty (Siltala, 2022) kertoo nimensä mukaisesti sillan rakentamisesta. Ei aivan se kaikkein kiinnostavin aihepiiri, jos minulta kysytään. de Kerangal on kuitenkin niin taitava kertoja, että hän puhalsi henkeä ennakolta hieman tylsään aiheeseen.  "Anna nyt ne piirustukset, kyllä minä rakennan ihan mitä haluat, vaikka sillan helvettiin - "  Sillan synnyssä seurataan suurreellisen sillan rakentamista Cocan kaupunkiin. Cocaa ei ole sijoitettu maailmankartalle, mutta sen perusteella mitä siitä kerrotaan, se voisi sijaita vaikkapa jossain Pohjois-Amerikassa tai kenties jopa Etelä-Amerikassa. Kirjan keskeiseen henkilögalleriaan kuuluu useita rakennuksella työskenteleviä henkilöitä, keskeisimpänä heistä työmaan johtaja, oman tiensä kulkija Georges Diderot. Itse kiinn...

Kirjaostoksia ja lyhytarvioita (Kirke, Kuka tappoi Bambin?)

Kuva
Heipä hei, pitkästä aikaa! Edellisestä postauksesta on vierähtänyt peräti kolme kuukautta. Tarkoitukseni ei ollut pitää näin pitkää blogitaukoa, mutta alkuvuoteen on mahtunut kaikenlaista (vaan ei sentään koronaa), ja bloggaaminen, lukeminen, lukuhaasteet yms. mukava tähän harrastukseen liittyvä sai väistyä muun elämän tieltä. Mutta nyt meno on sen verran tasaantunut, että blogi heräilee pikku hiljaa henkiin. Kaivelin Goodreadsista esille bloggaamattomien kirjojen listani, ja naputtelin parista kirjasta tähän miniarviot. Lisäksi mukana on muutama tuore kirjaostos. En kenties ole saanut kovinkaan paljon luetuksi ja hyllyissä olisi jopa liikaa mistä aloittaa, mutta kivempihan se on ottaa käteen aivan uusi kirja. 😉 Pääsiäisen kirjahankintoja Kirjakatalogeja olen tutkinut viimeksi ohimennen syksyllä, joten olen aika pihalla uutuuskirjoista. Olinkin superiloinen, kun bongasin BookBeatista Maylis de Kerangalin uutuuskirjan Sillan synty (Siltala, 2022; suomennos Ville Keynäs ja Anu Partanen...

Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla

Kuva
Maylis de Kerangalin proosalla näyttää olevan minuun jokseenkin samanoloinen vaikutus kuin Riikka Pulkkisen kirjoilla: tekee mieli vain uppoutua tekstiin, sulkea muu maailma ulkopuolelle ja elää siinä intensiivisessä todellisuudessa, joka kirjan sivuilta eteen avautuu. de Kerangalin Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (Siltala, 2016) oli minulle suuri elämys ja kirjailijan uusin suomennos Maailma käden ulottuvilla (Siltala, 2019) oli myös huikean hieno kirja. Se ei ollut juoneltaan aivan niin koukuttava kuin Haudataan kuolleet , mutta de Kerangalin koristemaalauksen pariin sijoittuva tarina viehätti minua sen vuoksi, etten tiennyt kirjan aiheesta mitään ja silti huomasin kiinnostuvani siitä, miten uraansa aloitteleva Paula edistyy töissään ja miten hienon käsityöammatin salat pikkuhiljaa paljastuvat hänelle. Kirjan päähenkilönä on parikymppinen Paula Karst, joka  on ylioppilaskirjoitusten jälkeen ollut elämässään hieman tuuliajolla. Selkeä päämäärä puuttuu, kirjoitusten ...

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Kuva
Tammikuussa olen ehtinyt lukemaan tavallista vähemmän, mutta lukupinoni on ollut hämmentävän tasokas. Olen lukunut tammikuun aikana kuusi kirjaa, joista kolme (!) saa täydet viisi Goodreads-tähteä, ja loput ovat tasokkaita neljän tähden kirjoja. Olen näistä luvuista erinomaisen tietoinen, sillä tein kuun alkupäivinä blogiini sivun , jolle aion kerätä vuoden aikana lukemani kirjat. Painotan voimakkaasti sanaa *aion* - tämä on aikomus, joka sai innoituksensa Seinäjoen kirjaston viime vuoden lukuhaasteesta. Haasteen seuraaminen oli helppoa oman välilehden avulla, eikä luettujen listaaminen ollutkaan niin vaivalloista ja hankalaa kuin aluksi luulin (nimim. fiilislukija-ei-tilastoi-lukemisiaan) ja haasteen lopuksi oli mukavaa tutkailla, mitä sitä tulikaan kuukausittain luettua. Niinpä aion tänä vuonna kokeilla listaamista, ja jos hyvin käy ja kärsivällisyys suo, joulukuussa 2018 minulla on edessäni listat koko vuoden luetuista kirjoista. Nyt ollaan jo tammikuun lopulla, ja listani on edell...