Oksan hyllyltä

Bloggausjono lyhenee jälleen muutamalla lyhytarviolla. Tähän juttuun valikoitui sekalainen setti kesän aikana luettuja. Yhtään aivan huippukirjaa joukkoon ei mahdu, mutta hyvää luettavaa nämäkin ovat olleet. Kuva: Usplash-kuvapalvelu   Kirsti Kuronen: Merikki (Karisto, 2019) Kurosen säeromaanissa pureudutaan 14-vuotiaiden tyttöjen sielunmaisemaan. Meri ja Ruusa ovat olleet kavereita monta vuotta, mutta nyt jokin on toisin. Ruusa ottaa etäisyyttä eikä halua edes osallistua Viikon letti -vlogin tekoon. Ja lisäksi kaupungilla vaikuttaa liikkuvan Merin kaksoisolento... Pitääks koko ajan olla kivaa?     ei koko ajan mutta sentään joskus mä luulin että sä tykkäät kaikesta mitä me tehdään     ankeilulla on rajansa Merikki on tosi nopealukuinen jopa säeromaaniksi, sillä kirjassa on vain 99 sivua. Tämä oli tavallaan mukavaa, mutta Merin tarina tuntui jäävän niin mielenkiintoiseen paikkaan, että minua harmitti kovasti kirjan loppuminen. Toivottavasti jatkoa se...

Arnaldur Indriðason on minun tämän kesän dekkarilöytöni. Dekkariviikolla bloggasin kirjailijan nykyaikaan sijoittuvasta sarjasta, jonka avausosa Räme (Blue Moon, 2003) oli erittäin mieluisa tuttavuus. Nyt olen kokeillut Indriðasonin toista sarjaa, joka sijoittuu 1940-luvulle, toisen maailmansodan aikaisiin tunnelmiin. Petsamo (Blue Moon, 2018) on sarjan kolmas osa, mutta hyvinpä sarjaan pääsi keskeltäkin mukaan. 40-luvun sarja nimittäin vaikuttaa vieläkin lupaavammalta kuin Rämeen aloittama sarja. Ajankuva on vahvaa, ja maailmansodan hyytävät tuulevat puhaltavat yli pienen kaukaisen Islannin. Petsamossa seurataan kahta tarinalinjaa. Varhaisempi alkaa Petsamosta, josta joukko islantilaisia evakuoidaan Esja-laivalle vuonna 1940. Vuoden 1943 tapahtumat käynnistyvät siitä, kun tuntematon mies löytyy pahoinpideltynä erään hämäräperäisen kapakan liepeiltä: "Piccadillyn tapaisia kapakoita oli noussut sotaväen parakkikylien liepeille useita eivätkä kaikkien pitäjät vaivautuneet edes ha...

Tänään alkaa kirjablogeissa Dekkariviikko, jota emännöi Luetut.net-blogi . Oma osallistumisen teemaviikkoon taitaa tällä kertaa jäädä yhteen kirjaan, sillä dekkarien luku ei viime aikoina ole oikein innostanut. Mutta keväällä luettujen pinostani löytyy kuitenkin eräs varsin kiinnostava sarja-avaus, islantilaisen Arnaldur Indriðasonin Räme (Blue Moon, 2003). Kirja oli sen verran hyvä, että luen varmasti sarjaa lisääkin (toinen osa jo odotteleekin lukulaitteessani), joten Rämeellä on hyvä osallistua dekkariviikkoon. "Sanat oli kirjoitettu lyijykynällä paperille, joka oli pantu ruumiin päälle. Kolme Erlendurille käsittämätöntä sanaa." Näin alkaa Räme , jossa Reykjavikin poliisi tutkii Pohjoisrämeellä kellarista kuolleena löydetyn vanhan miehen tapausta. Outo lappu askarruttaa tutkijoita, mutta siinä lopulta piilee koko jutun ratkaisu. Sen selville saaminen vaan ei ole kovin yksinkertaista... Kirjan rikosjuttu vaikuttaa ensituntumalta arkiselta ja vähän värittömältäkin, mutta l...

Ian Rankinin John Rebus -sarja taitaa olla dekkarisarja, jota olen viime vuosina uskollisimmin lukenut ja seurannut. Piru mieluummin (Blue Moon, 2019) on sarjan 20. suomennos ja olen lähes varma, että kotihyllystäni löytyvät kaikki käännetyt osat, ja muutamaa lukuun ottamatta olen ne myös lukenut. Sarja on pitänyt minua otteessaan, sillä sen taso on mielestäni pysynyt korkeana ja pidän Rebus-sarjan peruspalikoista: skottilainen jäyhä ja hivenen nuhjuinen tunnelma, peruspoliisityö ja hitaasti kehittyvien ihmissuhdekudelmien verkko ovat minulle toimiva yhdistelmä. Piru mieluummin -kirjassa Rebus on ollut puolipakotettuna eläkeläisenä jo muutaman osan verran, ja jännitin etukäteen kovasti, miten poliisityön arkeen vahvasti nojaava sarja voi enää tämän jälkeen uskottavasti toimia. Piru mieluummin on Rebusiin ei-poliisiudesta huolimatta toimiva dekkari, ja iso ansio tästä lankeaa mielestäni sille, että sarjan henkilögallerian keskiöön on onnistuneesti nostettu muitakin poliisin palkk...

Keväällä lukemieni kirjojen miniarviot jatkuvat parilla dekkarilla ja Riikka Pulkkisen romaanilla Vieras : Riikka Pulkkinen: Vieras (Otava, 2012) Riikka Pulkkisen romaanit ovat olleet minulle erittäin mieluista luettavaa, mutta Vieras jäi harmillisen keskinkertaiseksi lukuelämykseksi. Kirjassa oli paljon hyvää, josta pidin: seurakuntapastori-Marian irtiotto arjesta ja hyppy New Yorkin sykkeeseen, omien tuntemusten ja vaikuttimien tutkiminen ja kuulostelu. Mutta kenties kirja ei oikein toiminut minulle sen vuoksi, että siitä jäi kovin epäyhtenäinen vaikutelma menneen ja nykyisyyden välillä tapahtuvan poukkoilun vuoksi. Marian anoreksian ja uskonnollisuuden sävyttämää menneisyyttä kuvattiin rinta rinnan New York -kokemusten kanssa, ja välimatka näiden välillä oli aika iso. En vain saanut kummmoistakaan otetta Mariasta ja hänen elämänvaiheistaan. Goodreadsiin kirja saa silti kolme tähteä. Kauniisti ja sujuvasti Pulkkinen kirjoittaa, kuten aina. Haastepiste Yhdysvallat-lukuh...

Olen lukenut alkusyksyn aikana muutamia (erittäin) hyviä dekkareita, ja päätin niputtaa niiden lyhytarviot samaa postaukseen. Joten tässä kuukauden dekkarivinkit: Ian Rankinin komisario Rebus -hahmo on eräs suurimpia suosikkejani dekkarimaailmassa. Edinburghin rouhean karhea rikollinen maailma ja inhimillinen, sympaattinen ja työlleen omistautuva Rebus on valloittanut minut täysin. Luin ensin pari osaa Rebus-sarjan keskeltä, ja sitten aloitin sarjan lukemisen aivan alusta. Keväällä muutama osa tuli luettua blogin ulkopuolella, kun aika ei tuntunut riittävän edes pienen blogijutun naputteluun. Nyt olen jo menossa osassa 9 eli Riippuva puutarha (Blue Moon, 2007).  Kirjan kansi on tavalliseen tapaan kammottava, mutta sisältö taattua laatua. Mikään dekkarigenren uudistaja Riippuva puutarha ei ole, mutta Rebuksen ystävälle se tarjosi juuri sitä mitä halusin lukea: jälleen yhden kiharaisen tapauksen, jota alkoholiongelmiensa kanssa painiskeleva Rebus koettaa sinnikkäästi s...

Dekkarinhimo iski jälleen. Onneksi minulla oli hyllyssäni odottamassa useita lukemattomia Ian Rankinin komisario Rebus -dekkareita . Tutustuin kirjalliseen Rebukseen ensi kertaa sarjan uudemman pään kirjalla  Henkiin herätettävät , ja se oli niin hyvä, että innostuin tilaamaan sarjaa omaan hyllyyn. Vanhemmat kirjat ovat olleet melko edullisia netin kirjakaupoissa, enkä ole hetkeäkään katunut Rebus-investointejani. Sarja vain tuntuu paranevan edetessään, ja aion taatusti lukea nämä vielä uudemman kerran. Alkuvuoden lukumaratonilla tempaisin sarjan aloitusosan, Ristinollan ja siitä oli nyt hyvä jatkaa kakkososaan Kuurupiilo (Blue Moon, 2002). Jostain kumman syystä kolmatta osaa Tooth and Nail (1992) ei ole suomennettu, enkä ole (vielä) ladannut sitä lukulaitteeseeni. Niinpä Kuurupiilon jälkeen lukuvuorossa oli sarjan nelonen, Paljas poliitikko (Blue Moon, 2006). Viitososan Musta kirja luin viime syksynä , joten poliitikkokirjasta siirryin sulavasti Kalman asialla -kirjaan (...

Viikon toinen keräilyeräpostaus koostuu kahdesta lukumaratonin aikana lukemastani kirjasta sekä kirjasta, jota olen lueskellut silloin tällöin alkuvuoden aikana lukulaitteestani. Ian Rankinin Rebus-dekkari Ristinolla (Blue Moon, 2004) sekä Nathanael Westin Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (WSOY, 2011) edustavat lukumaratonin antia ja viime vuoden hypekirja Neljäntienristeys (WSOY, 2014) on se lukulaitekirja. Ian Rankinin Rebus-dekkari Ristinolla (Blue Moon, 2004) oli lukumaratonini parhaimmistoa. Kirja aloittaa John Rebus -sarjan, josta olen jo pari myöhempää osaa ehtinyt lukea: Musta kirja (Rebus #5) ja Henkiin herätettävät (Rebus 13) . Kiinnostukseni Rebus-kirjoja kohtaan nousi noiden lukemieni myötä siinä määrin, että päätin aloittaa sarjan aivan alusta. Ristinolla oli mainiota lukumaratonluettavaa, sillä kirja imaisi minut täysin mukaansa Edinburghin rähjäisten pubien ja syrjäisten kujien maailmaan. John Rebus on sarjan avausosassa ylikonstaapeli, ja hänen henki...

Ian Rankin jäi minulle hyvänä nimenä mieleen menneestä dekkarikesästä. Luin loppukesästä Henkiin herätettävät , ja Edinburghin nojatuolimatkakuume nousi kirjan lukemisen jälkeen korkealle. Komisario Rebus -kirjoja on onneksi suomennettu paljon, joten lukemista riittää. Valitsin kirjaston hyllystä sarjan alkupäässä ilmestyneen Mustan kirjan (Blue Moon, 2008), joka on Rebus-kirja numero #5. Kirjan kansi on jopa rumempi kuin Henkiin herätettävien , mutta sehän on vain kansi. Sisältö ratkaisee, ja se puoli onneksi toimii, vaikkei Musta kirja ollut aivan niin hieno kuin Henkiin herätettävät . Mustassa kirjassa on samoja elementtejä kuin Henkiin herätettävissä . Paikallinen rikollispomo Morris Gafferty on jälleen mukana, samoin Rebuksen naisongelmat. Rebuksen naisystävänä on lääkärinä työskentelevä Patience, ja jollen väärin muista, niin Henkiin herätettävissä (Rebus #13) Patience oli jo historiaa ja jokin uusi nainen (nimi ei muistu mieleen) oli tullut hänen tilalleen. Kumpikaan t...

Olen aiemmin nauttinut Ian Rankinin luomasta komisario Rebus -hahmosta vain tv-sarjan muodossa. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että tuo varsin kelvollinen poliisisarja perustuu kirjasarjaan, mutten viitsinyt etsiä sen osia käsiini. Oman Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeni viime hetkillä (haaste päättyy 30.9.2014) päätin kokeilla, ovatko Rebus-kirjat niin hyviä kuin olen antanut itseni ymmärtää. Suomennoksia löytyy useita, ja valitsin luettavakseni Henkiin herätettävät -kirjan (Blue Moon, 2011), jolle on myönnetty Edgar-palkinto vuonna 2004. Kirja ei totisesti houkuttele näyttävällä kannella lukemaan, mutta luotin tällä kertaa palkintolautakunnan suositukseen. Se kannatti - tämä oli hyvä!   Henkiin herätettävät on perinteinen poliisi ratkoo rikosta -kirja, jossa seurataan poliisin työskentelyä Edinburghissa. Tämä tuntui mukavalta vaihtelulta, sillä tänä kesänä lukemissani dekkareissa rikoksia ovat ratkoneet mm. rikosreportteri, baarinpitäjä ja yksityisetsiviä on tullut va...

Ulf Durlingin Vanhaa juustoa (Blue Moon, 2005) hehkutetaan takakannen tekstissä klassikkodekkariksi, joka otetaan aina mukaan Ruotsin 'parhaimpien ja merkittävimpien' dekkarien listoille. Silkasta uteliaisuudesta lainasin kirjan. Millainen dekkari mahtaa kätkeytyä aika erikoisen nimivalinnan taakse? "Salapoliisiromantisoitu tarina, joka jakautuu kolmeen traagiseen osaan." Kirjan alaotsikko antaa viitteitä kirjan tyylilajista. Se ei ole tragedia vaan pikemminkin komedia tai tyyli-ilottelu. Mies kuolee halvassa, huonomaineisessa pensionaatissa. Tämä on kirjan keskeinen tapahtuma, jota puidaan kolmesta eri näkökulmasta. Aluksi kerrontavuoron saa kolme eläkeläispapparaista. He harrastavat dekkareita ja kokoontuvat säännöllisesti niistä keskustelemaan. Yhden papparaisen poika sattuu olemaan poliisi. Hän kertoo isälleen kuolleesta miehestä, jonka tapausta hänet on määrätty tutkimaan. Eläkeläistrion kokoontumisessa spekuloidaan suljetun huoneen arvoituksella...