Oksan hyllyltä

Olen tänä vuonna osallistunut Aukeamia-blogin Kuukauden kieli -lukuhaasteeseen. Oma haastetaipaleeni on edennyt kovin epätahtisesti, sillä vain muutamana kuukautena olen tullut lukeneeksi ko. kuukauden kielellä julkaistun kirjan (tai novellin). Muutoin olen sitten lukenut kirjoja joko liian myöhään tai liian aikaisin. En kuitenkaan ole antanut tämän suuremmin haitata, sillä haaste on selkeästi laajentanut lukureviiriäni ja kirjojen etsintä on pääsääntöisesti ollut kivaa. Pari kieltä jäi silti matkan varrella kuittaamatta, mutta sainpas tässä joulukuun aikana hoidettua nekin eli jee, voin merkitä kuukauden kieli -haasteen suoritetuksi!  Kokosin tähän juttuun rästissä olleet vietnamin ja turkin kirjat ja lisäksi mukana on joulukuun kieli venäjä. Lyhyiden lukutunnelmien jälkeen on vielä pieni kooste haasteesta ja lista kaikista haasteeseen lukemistani kirjoista. Photo by freestocks.org on Unsplash Toukokuun kieli: turkki - Orhan Pamukin novelli Ikkuna (julkaistu kok...

Kokeilen vaihteeksi tavallista lyhyempää bloggaustyyliä. Arkeni on vaivihkaa muuttunut niin tiivistahtiseksi, että tuntuu helpommalta naputella vain muutama lyhykäinen ajatus luetusta kirjasta kuin koettaa väkisin vääntää pidempää tekstiä (vaikka eivät blogijuttuni mielestäni tavallisestikaan niitä blogimaailman pisimpiä ole, mutta nyt ei irtoa edes sen vertaa). Testikappaleena saa olla Eduard Uspenskin lastenkirja Fedja-setä ja kummitus (Tammi, 2008): Mistä kirja kertoo? Paljon on asiaa mahdutettu yhteen kirjaan: huvipuiston perustaminen Prostokvashinoon, kissa Matroskinin strutsinkasvatuspuuhat, posteljoonin laihdutustablettien seikkailut, villisikajahti - ja kylän alastoman, viikatetta heiluttavan kummituksen arvoituksen selvittäminen. Juoni tempoilee sinne tänne, eikä kirjaa voi syyttää tapahtumien puutteesta. Maanläheistä menoa on luvassa, sillä tarinassa seikkailee jo mainittujen lisäksi ainakin yksi possu ja lastenvaunuja vetävä koira. Kummitusjahti - jännittikö? Ei. Jänn...

Sain heinäkuussa Donna mobilen kirjat -blogin Leenalta Eläköön essee! -haasteen, joka on saanut alkunsa Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogista. Essee on minulle erittäin vieras tekstilaji, sillä en muista lukeneeni blogini aikana yhtään esseeteosta. Haaste oli siis mainio lukumotivaattori ja kannustin etsiä uudenlaista luettavaa. Kiitokset Leena haasteesta! Haasteen säännöt ovat tässä: 1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee! 2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia . 3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa. 4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi. 4. Esittele 1 - 2  hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. Heitän esseehaasteen seuraavaksi blogiin: There's no such thing as ...

"Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia,  jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." (s. 7) Leo Tolstoin Anna Kareninan (WSOY, 2013/1875 - 1877) avauslause oli minulle entuudestaan tuttu, samoin olin nähnyt pätkiä kirjan pohjalta tehdyistä elokuvista. Greta Garbon kohtalokkaat katseet ja kiihkeät suudelmat ovat unohtumattomia, vaikken ole elokuvaa kokonaisuudessaan tainnut kertaakaan katsoa. Aloittelin Anna Kareninaa jännittyneen odottavissa lukutunnelmissa: onko todellakin luvassa 900 sivua yhtä ainoaa rakkaustarinaa vai myös jotain muuta? Miten hajanaiset tietomuruseni kirjan sisällöstä täydentyvät ja eteneekö lukeminen puurtamalla vai kuin huomaamatta? "Kitty oli päivällisen jälkeen, ennen illanvieton alkua, samantapaisen tunteen vallassa, jota nuorukainen tuntee taistelun edellä. Hänen sydämensä sykki kovasti ja ajatukset harhailivat.     Hän tunsi, että tämä ilta, jolloin molemmat miehet ensimmäisen kerran tapaisivat toisensa...

Viikonlopun iloksi tulee pari dekkarivinkkiä: Boris Akuninin Erikoistehtäviä (Into, 2015) ja Mons Kallentoftin Suvisurmat (Schildts, 2010). Olen lukenut molemmilta herroilta aiemmin yhden kirjan ( Akunin: Aseselin salaliitto ja Kallentoft: Sydäntalven uhri ) ja niiden perusteella osasin ladata odotuksia näihin nyt lukemiini. Kallentoftin kohdalla en joutunut pettymään, mutta Akuninin sankari, herra Erast Petrovitš Fandorin, Moskovan kenraalikuvernöörin alainen erikoistehtävista vastaava 6. virkaluokan virkamies, jäi viihdyttävälle keskinkertaiselle tasolle. Sehän ei ole heikko suoritus laisinkaan, mutta täytyy myöntää, että odotin jotain erikoisempaa. Ennen lyhyitä kirjakommentteja kommentoin yllä linkkaamaani Sydäntalven urhit -juttuani, jota en voinut olla vilkaisematta linkkiä tehdessäni. Olen julkaissut postauksen noin vuosi sitten (18.1.2015) ja olen näemmä tuntenut kovasti tarvetta avautua bloggaukseen liittyvistä jutuista. Bloggausjono on ahdistanut eikä Goodreadsin ha...

Kirjabloggaus on nostattanut Nobel-tietoisuuttani sen verran, että olen jo toisena vuonna peräjälkeen varannut kirjastosta voittajan kirjan heti palkinnon julkistuksen jälkeen. Viime vuoden voittaja Patrick Modiano ei minua valloittanut, pikemminkin huokaisin helpotuksesta kun hämärä Hämärien puotien kuja oli päässyt viimeiselle sivulleen. Tänä vuonna voittajaksi julistettiin valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš, ja Oulun kaupunginkirjastosta löytyy muutama kappale hänen suomennettuja teoksiaan. Molemmat niistä olivat minulle outoja, joten ilman esitietoja päätin kokeilla vanhempaa, vuonna 1988 suomennettua Sodalla ei ole naisen kasvoja (SN-Kirjat, 1988). Lukukokemus oli täysin toisenlainen kuin Modianon kirjan kanssa. Sekä Modiano että Aleksijevitš käsittelevät kirjoissaan muistamisen teemaa, mutta siinä missä Modiano onnistui upottamaan minut muistojen häilyvään hetteikköön Aleksijevitš räväyttää muistot päin kasvoja niin että tuntuu. Sodalla ei ole naisen kasvoja -kirja ...

Sergei Lukjanenkon Partio -kauhufantasiasarja on sarja, johon olen KOUKUSSA. Sarjan suomentaminen on ehtinyt neljänteen osaan, ja wikipedia tietää kertoa, että ainakin kaksi osaa on julkaistu neljän suomennetun lisäksi. Niitä jään odottelemaan, sillä alkusyksyllä ilmestynyt Viimeinen partio (Into, 2015) oli erittäin hyvä ja heti tekisi mieli aloittaa taas uusi osa. Mutta toisaalta voisin aloittaa sarjan myös alusta, sillä hotkaisin kolme ensimmäistä osaa niin vauhdikkaasti viime kesänä, että uusintaluku rauhallisemmalla tahdilla saattaisi olla paikallaan. Ja tämä sarja kestää uusintaluvun vaivatta. "Tein pienen kädenliikkeen, ja seinä, joka erotti Valon palvelijoiden toimiston Pimeyden palvelijoiden toimistosta, peittyi hetkiseksi siniseen hohteeseen. Tuskinpa Samarkandista löytyisi Pimeyden velhoa, joka pystyisi purkamaan Suurvelhon asettaman loitsun.     - Tuo oli turhaa, Anton, Valentina Iljinitŝna lausui moittivasti. - Eivät he meitä salakuuntele. Täällä ei ...

Sergei Dovlatovin tuotanto oli jonkin verran esillä taannoisen Venäjää valloittamaan -lukuhaasteen aikana. Hänen kirjojaan kehuttiin, mutta enpä vain tullut lukeneeksi yhtäkään. Nyt minulla tuli erinomainen tilaisuus korjata asian tilaa, sillä Dovlatovin Matkalaukku (Idiootti, 2012) oli valittu mukaan käännöskirjapassiin . Iloisen keltainen kirja houkutteli lukemaan, ja Matkalaukku olikin lyhyen sivumääränsä ja episodimaisen rakenteensa vuoksi nopealukuinen. "Tarkastelin tyhjää matkalaukkua. Pohjalla Karl Marx. Kannessa Brodsky. Ja niiden välissä toivoton, mittaamattoman arvokas, ainutkertainen elämä.     Suljin laukun. Naftaliinipallot pyörivät kumeasti sen sisällä. Monenkirjavat esineet lojuivat keittiön pöydällä. Siinä oli kaikki, mitä olin kolmessakymmenessäkuudessa vuodessa saanut koottua, koko kotimaassa vietetyn elämäni aikana. Mietin, tässäkö on kaikki. Ja vastasin: kyllä, tässä on kaikki." (s. 12) Kirjan kertoja-päähenkilö Dovlatov penkoo New Yorkiss...

Stanislav Vostakovin lastenkirja Frosjan talo (Karisto, 2015) kertoo Frosja-tytöstä, joka asuu mummonsa kanssa Isälän kylässä, 1800-luvulla rakennetussa äveriään isännän talossa. Tytön arki saa yllättävän käänteen, kun periaatejuoppo Nikanor saa pahoilla ajatuksillaan aikaan mustan pilven, joka taasen saa mummon tippumaan tikapuilta. Edessä on mummon sairaalareissu, ja Frosja jää hoitamaan oikean maalaisnaisen tapaan kotitaloa. Frosjan taloa mainostettiin takakannessa huumoripitoiseksi ja muhevan maaläheiseksi. Jälkimmäisestä luonnehdinnasta olen täysin samaa mieltä, mutta kirjan huumori ei minulle kunnolla avautunut. Pikemminkin tunsin olevani kulttuurierojen äärellä. Tarina eteni sujuvasti, mutta jotkin sanonnat tuntuivat erikoiselta suomalaisen korvaan. 'Periaatejuoppo' Nikanor oli kylän persoonallisuus, mutta minulle periaatejuopon käsite oli täysin outo. Jos sellaista suomen kielessä edes on? Frosjan pukiessa liikaa vaatetta ylleen hän tuntee itsensä kaaliksi, mik...

Viikonlopun lukumaratonin kirjojen lukutunnelmia lyhyesti: Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon Kansi Ea Söderberg Tammi, 2011 153 sivua Päähenkilönä on sympaattisen oloinen Jouni-nuorukainen, jonka kolttasaamelaistaustan kautta tuodaan yliluonnollisia aineksia juoneen. Kirjan tapahtumat olisivat voineet olla monin verroin mystisempiä, sillä kirjasta jäi hieman liian 'mukava' jälkimaku. Saamelaisjutut tekivät kirjasta silti kiinnostavan. Lukumaratonkirjana Kuulen kutsun metsänpeittoon oli erinomainen, sillä kirja oli nopealukuinen ja sivuja käänteli ilokseen. Goodreads: 3 tähteä Luettu mm. blogeissa Notko, se lukeva peikko , Taikakirjaimet ja Yöpöydän kirjat . Lukuhaastepiste: I Spy -haasteen kohta 14) Senses . Anni Polva: Rakasta minua hiukan! (1945) Karisto, 2015 (16. painos) 187 sivua Anni Polvan aikuiskirjat eivät saaneet minusta uutta ystävää esikoiskirjan myötä. Kirjassa mielenkiintoisinta oli tapa, jolla ystävykset Lulu ja Kerttu päät...

En harrasta tietokonepelejä, joten siinä ehkä syy siihen, ettei Dmitri Gluhovskin Metro 2033 (Like, 2013) oikein ollut minun kirjani. Gluhovskin esikoisromaanin pohjalta on nimittäin julkaistu konsolipeli , ja kirjan rakenne muistutti mielestäni tasolta toiselle liikkuvaa peliä. Metro 2033 :ssa liikuttiin ydinsodan jälkeisen Moskovan metrotunneleissa, asemalta toiselle. Päähenkilö Artjom sai tasoilla apua eri henkilöiltä, ja erilaisista esteistä ja vihollisista piti selvitä. Kirja oli alkuun viihdyttävä ja jännittävä (näitä piirteitä kirjalta odotin valitessani sen luettavaksi), mutta jossain vaiheessa minusta alkoi tuntua, että juoni toistaa itseään ja aloin vain odotella, milloin yli 500 sivuinen kirja päättyy. Hieno loppuratkaisu olisi tietysti pelastanut paljon, mutta olin pettynyt siihenkin. Kirja loppui vähän kuin seinään - ööh, ai tässä kävi näin?! Kirjassa ydinsodasta selvinneet ihmiset elävät Moskovan metrotunneleissa, piilossa maanpäälliseltä säteilyltä. Asemat ovat...

Aleksandr Solženitsynille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1970. Vuonna 1950 hän kirjoitti runoelman Preussin yöt (Sammakko, 2014), joka laitettiin Neuvostoliitossa kiellettyjen kirjojen listalle. Runoelma ei anna mairittelevaa kuvaa maan armeijan toimista: Preussin yöt kuvaa sitä, kuinka puna-armeija vuonna 1945 taistelee Itä-Preussissa, raiskaa naisia ja ryöstää omaisuutta. Solženitsyn kirjoitti runoelman vankileirillä, mutta toimitti sen sittemmin länteen piiloon. Preussin yöt julkaistiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1974 Ranskassa. "Kasakat. Kilahdus miekan, kiväärin tukin jyrähdys. "Ulos! Laituriin tavarat!" Hattuineen, takeissaan, kengin, avatta kuin karjalauma, laahaa kauhuissaan siviilit halki kaupungin lumisen  kokoamispaikkaan. Reitin varrella valitaan naiset, joiden kanssa vietetäänkin portin alla, tässä, tuolla kuuma viisiminuuttinen." (s. 87) Preussin yöt oli tyyliltään  - anteeksi, nyt tulee maallikkotermi - ker...

Taisin kuluttaa adjektiivit loppuun jo postauksessa, jossa ylistin Sergei Lukjanenkon Partio -sarjan kakkososaa, Päiväpartiota . Voinkin vain todeta, että tässä sarjassa ei taso laske - kolmososa Hämärän partio (Into, 2014) on hienon hieno kirja. Annan täydet viisi Goodreads-tähteä tällekin kirjalle. Ja erikoismaininta upealle kannelle: Hämärän partion juoni on lähempänä ykkösosaa kuin kakkosta, sillä Valon velho Anton on jälleen pääosissa kirjan kolmessa tarinassa. Valon ja Pimeyden puuhien lisäksi kirja tarjoaa pieniä kurkistuksia Antonin perhe-elämään - kyllä, jossain vaiheessa hän on ehtinyt semmoisen perustaa Svetlanan kanssa. Suuri juonipaljastus: velhoperheessä luetaan Muumeja iltasaduksi. Hämärän partio antaa myös aiempia osia enemmän tietoa Muista, Hämärän tasoista, Valon, Pimeyden ja Inkvisition suhteesta. Ja totta kai tämä kaikki on kieputettu mestarillisen taitavasti superkoukuttavaan juoneen. Lukjanenkon fantasia ei ole mitään rymistelyfantasiaa, jossa mennään s...

Millainen on täydellinen, tyylikäs jatko-osa? Esimerkiksi sellainen kuin Sergei Lukjanenkon ja Vladimir Vasiljevin Päiväpartio (Into, 2013): siinä on jotain tuttua, jotta lukijalla on tarttumapintaa tarinaan, mutta kuitenkin jotain uutta, joka vie tarinan täysin uudelle tasolle. Sarjan ensimmäinen osa Yöpartio oli niin hieno, että se koukutti minut Moskovan Muiden maailmaan kertarysäyksellä, ja sarjan toinen osa oli pakko ottaa heti luettavaksi. Ja kyllä Päiväpartio teki vaikutuksen (sarjan perusidean voi kurkata Yöpartion bloggauksestani, johon linkki yllä). Päiväpartion rakenne on samanlainen kuin ensimmäisessä osassa, eli kirja koostuu kolmesta kertomuksesta, joissa on Esinäytös-niminen luku, ja sen jälkeen alkaa tapahtua. Siinä missä ensimmäisen osan jokaisessa tarinassa pääosissa oli Anton, Valon joukkojen velho, Päiväpartiossa jokainen tarina on omanlaisensa. Kirjan alussa voimansa menettänyt noitatyttö lähetetään toipumaan Artekin pioneerileirikeskukseen. Noidilla onkin...

Sergei Lukjanenkon Yöpartio (Into, 2012) on jokusen kerran kiinnittänyt huomioni blogiteksteissä, viimeksi Ja kaikkea muuta -blogin Minnan lukemana. Moskovaan sijoittuvaa venäläistä fantasiaa, vampyyrejä... kokeillaan nyt tämmöistäkin, mietin, kun eräällä kirjastoreissulla sattumalta huomasin Yöpartion hyllyssä. Kirja lojui pari viikkoa kirjastopinon pohjalla, ennen kuin aloitin lukemisen. Se olikin menoa sitten sen jälkeen. Sain kirjan eilen loppuun, ja heti piti tulla postailemaan. Yöpartio on hieno ja synkän viihdyttävä - tykkäsin!  "- Entä jos vihollinen näkee kauemmaksi tulevaisuuteen kuin me? kysyin ja katsoin pomoa silmiin. - Mitä tarkoitat? - Saatan olla heikko, keskitasoinen tai voimakas velho. Mutta entä jos riittää, että teen jotain, joka muuttaa voimatasapainoa? Jotain aivan tavallista, johon ei liity magiaa? Boris Ignatjevitš, Pimeyden palvelitjan yrittävät saada minut pois Svetlanan luota; he siis näkevät jotain muutakin? Jotain, mikä tapahtuu tulevaisuud...