Oksan hyllyltä

Elokuun viimeisessä blogijutussani palaa menneen kesäni lukupettymykseen. Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia - kirja (Otava, 2012) oli virittänyt odotukseni korkealle, sillä luvassa oleva kolmoisdraama tuntui olevan aiheena kuin minulle kirjoitettu. Mutta ei - 600 sivua Madeleinen, Leonardin ja Mitchellin kanssa oli minulle pitkä ja puiseva taival. Vain TBR-projektini motivoi minua lukemaan kirjan loppuun. Olen toki jättänyt jo pari TBR-listan kirjaa kesken, mutta en haluaisi tehdä samaa temppua kovin monelle listan kirjoista. Vielä yksi sivu ja sitten vielä yksi, ajattelin - ja loppuihan se kirja viimein. Naimapuuhat on täynnä kirjallisuusviittauksia, sillä Madeleine opiskelee collagessa kirjallisuutta ja on innostunut mm. Jane Austenista. Kirjan alkukielinen nimi The Marriage Plot on onnistunut, sillä Eugenides päivittää kirjalliset avioliittojuonet onnistuneesti tähän päivään. Ehkäpä tässä oli syy siihen, miksi kirja tuntui niin tympeältä. Madeleinen ihastus vakavan sairautens...

"Oletpa ostanut ison karkkipussin! " Näin totesi mieheni vilkaistessaan pikaisesti kesken olevien kirjojeni pinoa. Pinossa ei silti ollut karkkisäkki vaan Harri Veistisen uusi nuortenkirja Kotitekoisen poikabändin alkeet (S & S, 2016). Sen säpäkässä ulkoasussa on kieltämättä jotain samaa kuin kaupan karkkipussirivistöjen houkutuksissa (tosin omat lempiherkkuni löytyvät hillitynnäköisistä lakritsapusseista). Myös kirjan sisältö on mukavan pirteä, ja kirja onkin elämäniloinen sukellus yläkoulun viimeisen luokan poikien elämään. "7 Joku on varmaan jo ihmetellyt, mikseivät tarinan henkilöt puhu Lounais-Suomen murteella. Uskon vakaasti, ettei kukaan jaksa lukea dialogia, jossa kirjoittaja leveilee murretietämyksellään. Mutta jos joku epäilee, osaan kyllä sanoa, että "mennään tuanoiniin Porriin", "kui varte" ja "tiäksää ketä tualt tule", mutta jaksaisitteko lukea sitä kahta sivua pitempään. Sinä minäkin." (s. 15) En muist...

Lasten- ja nuortenosaston kirjat ovat osoittautuneet erinomaisiksi lukupinon keventäjiksi, ja Netta Walldénin Kissa nimeltä Kent (Mäkelä, 2016) ja Hanna Kökön Anterin aarre (Mäkelä, 2016) olivat molemmat mukavia valintoja romaanien vastapainoksi. Kumpikin kirja sopii eläinten ystävien luettavaksi, sillä Walldénin kirjassa hiippailee totta kai kissa ja Kökön kirjassa kaveerataan uljaan koirasuden kanssa. Netta Walldénin Kissa nimeltä Kent on rauhallinen kertomus tytöstä, joka etsii kissaa nimeltä Kent. Tyttö asuu kaupungissa, jonka lähellä on toinen, rottien valtaama ja ihmisten hylkäämä kaupunki, Rottakaupunki. Tarina kulkee tytön mukana ja kissa hiiviskelee tarinan edellä, ja matkalla kohdataan monenlaista: Rottakaupungista löytyy outo, yksinäinen tiedemies, salaperäinen salapoliisi tulee tytön avuksi ja kuurolla pianistillakin on oma osansa juonessa.  Unenomainen kokonaisuus lähentelee fantasian tunnelmaa, ja pidin tavattomasti tästä tarinasta, jossa maltetaan kehite...

Viikonlopun blogijutuissani näkyy lasten- ja nuortenkirjoja, sillä ne ovat tuntuneet mukavalta luettavalta romaanien välissä. Päätin jatkaa samalla aihepiirillä blogimuistelusarjaani, jonka aloitin toukokuun alussa . Sarja on kuuden osan mittainen, ja nyt on menossa viides juttu. Syksyn lukupinojen piristykseksi suosittelen esimerkiksi seuraavaa kuutta lasten- tai nuortenkirjaa: Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (blogattu 18.11.2015) Shaun Tanin kuvitukset ovat maagisia. Niin ovat myös hänen  tarinansa, ja lumoavan outo Etäisten esikaupunkien asioita saikin kotoisan  Tähtifantasia-palkinnon tänä kesänä. Kirja sopii mielestäni erittäin hyvin aikuisten luettavaksi, sillä kirjan tarinat ovat erikoisia teemoiltaan ja niissä riittää tasoja ja pureksittavaa. Kaunis, kaunis kirja! Mika Waltari: Kiinalainen kissa (blogattu 18.10.2013) Viehättävä kissatarina on lukumuisto blogini alkuajoilta. Kirjassa on todella kaunis ja värikäs kuvitus, ja itämaista tunnelm...

Niputan tähän lyhytarviopostaukseen muutaman uutuusdekkarin, jotka herättivät luku-uteliaisuuteni kesällä. Karin Erlandssonin Kuolonkielot (S & S, 2016) ja Jenny Rognebyn Leona (Bazar, 2016) ovat toistensa täydelliset vastakohdat. Kuolonkielot etenee verkkaisaan tahtiin Pohjanmaan maaseudulla, ja Leonalla on tuli hännän alla Tukholman sykkeessä. Donna Leonin Ansionsa mukaan (Otava, 2016) puolestaan antaa sarjan tuntevalle lukijalle tutunoloisen annoksen komisario Brunettia ja Venetsiaa. Kari Erlandssonin Kuolonkielot sijoittuu kesän 1992 juhannuspäiviin. Päähenkilönä on nuori toimittajanainen Sara, joka saapuu kesätöihin paikkakunnan pikkulehteen. Juhannuksena hän päivystää yksin toimituksessa, ja kuinkas ollakaan, lähimetsistä löydetään naisen ruumis. Rauhallinen paikkakunta saa yllättävää säpinää kesäpäiviin. Minulle Kuolonkielot oli hieman liian rauhallinen kirja dekkariksi. Pidän toki verkkaisista dekkareista, mutta silloin kirjaan täytyy tulla latausta vaikka...

Sain heinäkuussa Donna mobilen kirjat -blogin Leenalta Eläköön essee! -haasteen, joka on saanut alkunsa Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogista. Essee on minulle erittäin vieras tekstilaji, sillä en muista lukeneeni blogini aikana yhtään esseeteosta. Haaste oli siis mainio lukumotivaattori ja kannustin etsiä uudenlaista luettavaa. Kiitokset Leena haasteesta! Haasteen säännöt ovat tässä: 1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee! 2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia . 3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa. 4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi. 4. Esittele 1 - 2  hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. Heitän esseehaasteen seuraavaksi blogiin: There's no such thing as ...

Tarukirja -blogin aloittama Naisten aakkoset -haaste etenee blogissani G-kirjaimeen. Se tuntui aluksi hankalalta, mutta pienen pohdiskelun jälkeen löysin vastaukset kysymyksiin: Kuka on suosikkikirjailijasi? Dekkarien saralla Robert G albraithin Cormoran Strike -sarja on eräs suosikkisarjoistani. Kirjojen sivumäärissä olisi karsimisen varaa, mutta jotain koukuttavaa Striken ja hänen Robin-apulaisensa touhuissa on. Uusin osa Pahan polku oli erittäin hyvä, ja jatkoa sarjaan saisi jo alkaa kuulua. Miehisen Galbraith-nimimerkin takana kirjoittaa Harry Potterin äiti J. K. Rowling, ja täytyypä sanoa, että pidän enemmän Rowlingin dekkareista kuin Potter-sarjasta. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? Lumoavan kaunis G race Kelly on kuin todeksi käynyt satu, jolla tosin on surullinen ja dramaattinen loppu. Kaunis nainen filmaa Hollywoodissa tukun hienoja elokuvia ja päätyy pienen, uppo...

Janne Kukkosen fantasiasarjakuva Voro - Kolmen kuninkaan aarre (Like, 2016) huokailutti minua ihastuksesta heti ensi sivuilla. Niin taitavaa piirrosjälkeä! Kirjan seikkailutarinastakin pidin, mutta se ei mielestäni täysin yltänyt eläväisen kynänjäljen tasolle. Voro oli silti riemastuttava tuttavuus, joka viihdyttää nuorempia ja vanhempia seikkailujen ystäviä. Sarjakuvaromaanin päähenkilönä on Lilja-tyttönen, joka harjoittaa voron eli varkaan jaloa ammattia. Lilja koettaa tarinan alussa todistaa hienot varkaan kykynsä varkaiden kiltamestarille, ja erehtyy laittamaan näppärät sormensa soppaan, jossa muhii muinaisia, mahtavia ja tuhovoimaisia jumalia, kuninkaiden aarrekammioita ja synkkiä salaisuuksia. Vorossa riittää toimintaa ja vauhtia, ja juoni rullaa kiihkeällä tahdilla eteenpäin. Voro-Lilja on kiipelissä kerran jos toisenkin, ennen kuin merkillinen kolmen kuninkaan aarre on löytynyt. Voro on yhtä seikkailua alusta loppuun, eikä Liljan taustojen selvittelyyn tuh...

Hirviön kutsun (Tammi, 2016) taustatarina on koskettava: kirjan alkuperäisidean äiti Siobhan Dowd ei kyennyt kirjoittamaan tarinaa loppuun hävittyään oman taistelunsa syöpää vastaan. Patrick Ness suostui lopulta jatkamaan Dowdin työtä, ja saattoi kertomuksen päätökseen. Kirjan alkupuheessa hän kuvailee omia tuntemuksiaan ja työskentelyään kirjan parissa.  Hirviön kutsussa kuvataan sitä, kuinka nuori käsittelee tunteitaan ja pelkojaan vanhemman sairastuessa vakavasti. Päähenkilö-Cornorille ilmestyy tarinoita kertova hirviö hieman yli puolenyön, eivätkä hirviön tarinat ole mukavia saati iloisia. Päivisin Cornor koettaa selvitä arjesta, jossa isoäiti on tullut auttamaan äitiä tämän sairastuttua. Cornor ei oikein tule toimeen isoäidin kanssa, eikä avioeron jälkeen Amerikkaan muuttaneen isän kanssa mene juuri sen paremmin. Koulussakaan ei mene aina hyvin, ja kuitenkin on selvittävä päivästä - ja yöstä - toiseen. Jim Kayn mustavalkoinen kuvitus erittäin vaikuttavaa, ja heijas...

Victoria Aveyardin Punainen kuningatar (Aula & Co, 2016) on koukuttavaa ja viihdyttävää fantasiaa, jossa palikat ovat todella kohdallaan. Henkilöhahmot, juonenkäänteet, kiinnostava maailma - kaikki toimi minulle, ja pisteenä i:n päälle pidin myös kirjan romanttisista kuvioista. Ne ovat monen kirjan kompastuskivi, mutta Punaisessa kuningattaressa onnistuttiin välttämään imelyyden ja teennäisyyden suurimmat sudenkuopat. Aveyardin kirja aloittaa Hopea-nimisen sarjan, ja avausosa imaisi minut tähän sarjaan tiiviisti mukaan. Takakannen mainoslausetta on pakko kommentoida heti alkuun, jotta genretietoiset lukijat osaavat asettaa kommenttini oikeisiin mittasuhteisiin. " Nälkäpeli kohtaa Game of Thronesin ". Nälkäpelistä olen lukenut ensimmäisen osan ja GoT-sarjaa olen katsonut televisiosta puolikkaan jakson verran. Vertaisarviointi näihin hittisarjoihin siis on minun kohdallani erittäin puutteellinen, mutta sen verran voin todeta, ettei Punainen kuningatar ollut niin ju...

Blogissani on tällä viikolla fantasian ja kauhun teemaviikko, ja Kati Kovácsin sarjakuva Deltan kaksoset (WSOY, 2014) aloittaa teemailun fantasiaosuuden. Kovácsin sarjakuvaa kuvataan takakannessa fantasiasaduksi, ja tämä luonnehdinta on mielestäni varsin osuva. Deltan kaksoset oli ensimmäinen Kovácsilta lukemani sarjakuva, ja löysin sen etsiessäni luettavaa kesäiselle naistenviikolle. Naistenviikko tuli ja meni, enkä saanut bloggausta mahtumaan viikon aikatauluun. Kovácsin sarjakuva olisi sopinut viikolle erinomaisesti, sillä se käsittelee omalla kevyen hersyvällä ja hulvattomalla tavallaan äitiyden kipeitä valintoja, sisarusten välisiä suhteita ja identiteetin muodostumista. Syvällisiä teemoja, ja millaiseen asuun ne on puettu! Kovácsin eloisa ja kekseliäs kynänjälki oli minulle iloinen yllätys. Deltan kaksosten päähenkilöinä ovat kaksostytöt Hulva ja Sylfa, jotka jäävät tarinan alussa hupaisan traagisella tavalla vaille piparkakkurouva-äidin huolenpitoa. Tytöt lähtevät...

Bloggausjonooni on ehtinyt kertyä jonkin verran fantasiaa ja myös pari kirjaston nuortenosastolta löytynyttä kauhukirjaa . Ensi viikko kuluu blogissani näiden teemojen parissa ja aloitan teemailun jo tänään riemukkaalla kauhukirjalla. Mikael Niemen Kirkon pirua uskallan suositella myös heille, joita kauhu ei yleensä suuremmin houkuttele. Mikael Niemen nuorten kauhukirja Kirkon piru (Schildts, 2002) oli minulle todellinen löytö. Takakannen mainoslause "yhdellä istumalla ahmaistava kirja: kaamea, kutkuttava, pelottava ja hauska" piti minun kohdallani aika hyvin paikkansa (no, pari iltaa taisi mennä ennen kuin sain kirjan luettua). Kirjan tarina saa alkunsa seitsemännen luokan retkeltä, jonka kohteena on Pajalan kirkko. Luokan opettaja päättää näyttää oppilaille puulaatikossa säilytettävän pirun, joka on löytynyt kirkon remontin yhteydessä lattian alta: " Laatikossa oli jotain tummaa. Nahistunut, käppyräinen ruumis. Keltaiset silmät olivat kutistuneet kokoon, harmaid...

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogissa alkoi kesällä Lukuhelmihaaste , jossa on ideana nostaa esille pieniä, hyviä yksityiskohtia itselle mieluisista kirjoista. Eli niitä juttuja, jotka tekevät kirjasta lukuhelmen. Olin suunnitellut osallistuvani tähän haasteeseen jo aiemmin kesällä, mutta jotenkin kummasti lukuhelmistä kirjoittelu on vain siirtynyt ja siirtynyt.  Haaste päättyy tämän kuun lopulla, ja tämähän on aina hyvä motivaattori kirjoittamiseen. Lukuhelmikirjaa ei tarvinnut kauaa mietiskellä. Innostuin näet jokunen viikko sitten lukemaan Fred Vargasin uusimman komisario Adamsberg-dekkarin Hyisiä aikoja (bloggaus tulossa), ja sen myötä myös vanhemmat Adamsberg-kirjat alkoivat kiinnostaa. Olen lukenut sarjan suomennetut osat ennen blogiaikaa, ja hankin joistakin kirjoista uudet hienot pokkarit itselleni. Uusintalukukierroksella Painu tiehesi ja pysy poissa -kirja (Gummerus, 2016) osoittautui Adamsberg-sarjan lukuhelmeksi.  Painu tiehesi ja pysy poissa on kolmas suom...

Rion kesäolympialaisten kunniaksi päätin laajentaa lukureviiriäni urheilukirjallisuuden puolelle. Vahvana lukumotivaattorina toimi myös pari lukuhaastetta, jotka kohtaavat täydellisesti Celso de Campor Jr.:n kirjassa Pelé - kengänkiillottajasta kuninkaaksi (Aviador, 2016): Helmet-lukuhaasteen kohta nro 28 (Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja) ja Ullan luetut kirjat -blogin New to You -lukuhaaste .  Mieheni ykköspenkkiurheilulaji on jalkapallo, ja Euroopan suuret liigat vyöryvät ihan pian olohuoneemme televisioon. Minäkin olen vuosien saatossa innostunut seuraamaan EM- ja MM-kisoja, mutta futistähtien fanikirjallisuuteen en silti ole jaksanut tutustua. Brasilialaisten suuresta suosikista kertova kirja herätti uteliaisuuteni, sillä Pelén nimessä on jotain maagista jopa minunlaiseni jalkapalloummikon silmissä. Olympialaisten isäntämaan tähdelle omistettu kirja houkutteli lukemaan jo näyttävän kokonsa ja ulkoasunsa ansiosta, ja minua kiinnosti erityisesti se, m...

Elena Ferranten kirjaa Loistava ystäväni (WSOY, 2016) on kehuttu niin paljon, että aloittelin kirjaa jännittynein tuntein: toimiiko Ferranten uutuus minulle vai ei? Toimi se, mutta aivan viiden tähden kirja Loistava ystäväni ei silti ollut. Elenan ja tämän loistavan ystävän Lilan suhteen kuvauksessa oli aavistus epäuskottavuutta, joka häiritsi minua koko kirjan ajan. Miten Lila saattoikin olla aina niin etevä ja lahjakas verrattuna kirjan kertojana toimivaan Elenaan? Tämä asetelman jonkinlainen alleviivaus ei minua miellyttänyt, vaikka muutoin pidin kirjasta hyvinkin paljon. Kirja alkaa Elenan ja Lilan vanhuudenpäivistä. Lila on kadonnut, ja Elena päättää kirjoittaa muistiin heidän tarinansa, jotta Lilasta jää jälki tähän maailmaan. Loistava ystäväni kuvaa Elenan ja Lilan lapsuutta ja nuoruutta Napolin kiihkeillä kaduilla. Juuri kiihkeys ja elinvoimaisuus minua kiehtoi tässä kirjassa. Elena ja Lila elävät perheidensä kanssa työläiskortteleissa, ja kirjan sivuilla sen asukkaiden - ...

Sain Unelmien aika -blogin Katriinalta mukavan Liebster Award -tunnustuksen. Kiitos! Tämä kysymyshaaste on kiertänyt blogeja aiemminkin, mutta minusta tähän on aina kiva vastata ja keksiä omia kysymyksiä toisten bloggaajien iloksi tai päänsäryksi. :) Vastaukseni Katriinan kysymyksiin löytyvät haastekuvan alta. Haasteen säännöt: 1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi. 2. Laita palkinto (alla oleva kuva) esille blogiisi. 3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen. 4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa. 5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat. 6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen. 7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. Omat kysymykseni (mukana on myös muutamia ei-kirjallisia uteluja) - haastetut blogit löytyvät kysymysten jälkeen: 1. Kerro kirjasuositus jokaisell...

Italialainen Dario Fo on näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja ja näyttelijä, ja hän sai vuonna 1997 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Fon muistelmateos Ensimmäiset seitsemän vuottani ja muutama niiden lisäksi (WSOY, 2004) keskittyy nimensä mukaisesti nobelistin varhaisiin vuosiin, joten Nobel-tunnelmia on turha etsiä tästä kirjasta. Kirja lähtee liikkeelle syntymästä: "Kaikki on kiinni siitä, missä olemme syntyneet, muuan suuri viisas on väittänyt. Ja mitä minuun tulee, tuo viisas osui naulan kantaan.     Heti kärkeen minun on kiitettävä äitiäni, joka päätti synnyttää minut San Gianossa, aivan Lago Maggiore -järven tuntumassa. Minkä omalaatuisen metamorfoosin tuo nimi onkaan käynyt läpi: Giano oli alun perin kaksinaamainen, muinainen roomalaisjumala, sitten siitä tekaistiin kristitty pyhimys, jonka kaiken kukkuraksi uskottiin suojelevan juuri tarinankertojia ja ilveilijöitä. No, todellisuudessa äitini ei kuitenkaan valinnut synnyinpaikkaani, vaan sen saneli Italian valti...

Elena Ferranten Amalian rakkaus (Avain, 2005) on kirjailijan esikoisromaani. Kirjassa liikutaan Napolin kaduilla aivan kuten Ferranten tuoreessa suomennoksessa Loistava ystäväni . Amalian rakkaus kuvaa äitinsä menettäneen Delian elämää. Delian äiti on hukuttautunut, ja Delia huomaa uppoutuvansa Napolin kaduilla äitinsä elämään, sen salaisuuksiin ja arvoituksiin. "Saavuin taksilla hautausmaalle juuri ajoissa nähdäkseni arkun laskettavan kuoppaan joka sitten lapioitiin umpeen. Heti toimituksen päätyttyä siskoni lähtivät pois autoillaan vieden miehensä ja lapsensa mennessään. He halusivat palata koteihinsa ja unohtaa. Syleilimme toisiamme ja lupasimme tavata pian uudelleen, vaikka tiesimmekin ettei niin kävisi. Soittaisimme vain toisillemme silloin tällöin todetaksemme kuinka paljon keskinäinen vieraantumisemme oli lisääntynyt. Olimme jo vuosikausia eläneet eri kaupungeissa. Jokaisella oli oma elämänsä. Yhteistä meillä oli vain menneisyytemme josta kukaan meistä ei pitänyt....