Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Victoria Aveyardin Punainen kuningatar (Aula & Co, 2016) on koukuttavaa ja viihdyttävää fantasiaa, jossa palikat ovat todella kohdallaan. Henkilöhahmot, juonenkäänteet, kiinnostava maailma - kaikki toimi minulle, ja pisteenä i:n päälle pidin myös kirjan romanttisista kuvioista. Ne ovat monen kirjan kompastuskivi, mutta Punaisessa kuningattaressa onnistuttiin välttämään imelyyden ja teennäisyyden suurimmat sudenkuopat. Aveyardin kirja aloittaa Hopea-nimisen sarjan, ja avausosa imaisi minut tähän sarjaan tiiviisti mukaan.

Takakannen mainoslausetta on pakko kommentoida heti alkuun, jotta genretietoiset lukijat osaavat asettaa kommenttini oikeisiin mittasuhteisiin. "Nälkäpeli kohtaa Game of Thronesin". Nälkäpelistä olen lukenut ensimmäisen osan ja GoT-sarjaa olen katsonut televisiosta puolikkaan jakson verran. Vertaisarviointi näihin hittisarjoihin siis on minun kohdallani erittäin puutteellinen, mutta sen verran voin todeta, ettei Punainen kuningatar ollut niin julman väkivaltainen kuin Nälkäpelin avausosa. Sen raakuuksien vuoksi lopetin sarjan lukemisen ensimmäiseen osaan, mutta Punaisen kuningattaren sivuilla henkilöiden nujakointi pysyi sietokykyni rajoissa eikä edes suuremmin koetellut sitä. 

Punaisen kuningattaren perusjuoni on lyhykäisesti tämä: päähenkilönä on 17-vuotias Mare Barrow, joka kuuluu punaisiin. Toinen, se vahvempi puoli porukasta kuuluu hopeisiin ja heillä on valta ja voima hallita ja hyväksikäyttää punaisten elämää. Erinäisten sattumusten kautta Mare päätyy hopeisten palatsiin, prinssin kihlatuksi ja osaksi valtataisteluita. Jännittävintä tietysti on, että hänellä on voimia, joita punaisilla ei pitäisi olla. Niiden alkuperän selvittelyyn päästään kiinni kirjan loppuosassa, ja juoni jätetään kiperään paikkaan. Maren alkuperästä paljastuu juuri sen verran, että odotukseni seuraavaa osaa kohtaan ovat korkealla.

Suuri osa kirjan tapahtumista sijoittuu  hopeisten palatsiin, jossa Mare on laitettu prinsessaoppiin. Hopeisten ja punaisten maailman historiasta ei kerrota kirjassa kovin paljon, ja tämä oli minusta kirjan suurin heikkous. Punaisen kuningattaren fantasiamaailma vaikuttaa kiehtovalta niiden väläysten perusteella, mitä juonenkulku tarjoaa: on salaperäinen, maanalainen vastarintaliike Purppurakaarti, taisteluita Järviseudun väen kanssa jossain kaukana, surullinen Harmaakaupunki. Toivottavasti näistä saadaan lisää tietoa sarjan edetessä.

Kirjan juoni kulkee tehokkaasti eteenpäin, mutta silti siinä ehditään kehitellä tilanteita ja kuvailla henkilöitä sen verran, että he tulevat jollain tavalla tutuiksi. Henkilögalleria on melkoisen runsas (GoT-tyyliin?), ja välillä tuntui, että henkilöitä tulee ja menee kirjan sivuilla kiivaaseen tahtiin. Henkilöiden kautta nousee jonkin verran esille syvällisiä kysymyksiä mm. siitä, voiko pahaa tehdä saavuttaakseen jotain hyvää, joten kirja ei ole pelkkää rymistelyä alusta loppuun.

Punaisen kuningattaren yleistunnelma säilyi ajoittaisista kiihkeistä toimintajaksoista huolimatta viihdyttävänä. Verrokkisarja-Nälkäpelin avausosa aiheutti minussa useaan otteeseen ahdistusta raakuuksillaan ja armottomalla kilpailuasetelmallaan, mutta näitä tunteita en kokenut Punaisen kuningattaren kanssa. Se onnistui pysyttelemään miellyttävän jännityksen puolella, ja tämän vuoksi pidin kirjasta niin paljon. Maailmoja mullistavaa fantasiaa en löytänyt Punaisen kuningattaren sivuilta, mutta erinomaisena viihteenä kirja toimi loistavasti. Ja koukut - ne ovat kohdillaan.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Pyysin arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kuutar lukee, Kirjakko ruispellossa, Kirjakirppu ja Dysphoria
Kirjan tietoja:
Victoria Aveyard: Red Queen (2015)
Suomennos Jussi Korhonen
Aula & Co, 2016
451 sivua