Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Elena Ferranten kirjaa Loistava ystäväni (WSOY, 2016) on kehuttu niin paljon, että aloittelin kirjaa jännittynein tuntein: toimiiko Ferranten uutuus minulle vai ei? Toimi se, mutta aivan viiden tähden kirja Loistava ystäväni ei silti ollut. Elenan ja tämän loistavan ystävän Lilan suhteen kuvauksessa oli aavistus epäuskottavuutta, joka häiritsi minua koko kirjan ajan. Miten Lila saattoikin olla aina niin etevä ja lahjakas verrattuna kirjan kertojana toimivaan Elenaan? Tämä asetelman jonkinlainen alleviivaus ei minua miellyttänyt, vaikka muutoin pidin kirjasta hyvinkin paljon.
Kirja alkaa Elenan ja Lilan vanhuudenpäivistä. Lila on kadonnut, ja Elena päättää kirjoittaa muistiin heidän tarinansa, jotta Lilasta jää jälki tähän maailmaan. Loistava ystäväni kuvaa Elenan ja Lilan lapsuutta ja nuoruutta Napolin kiihkeillä kaduilla. Juuri kiihkeys ja elinvoimaisuus minua kiehtoi tässä kirjassa. Elena ja Lila elävät perheidensä kanssa työläiskortteleissa, ja kirjan sivuilla sen asukkaiden - ja erityisesti Elenan ja Lilan - valtasuhteita ja -pelejä ruoditaan uutterasti. Päiviin mahtuu iloa, mutta myös surua, raakuuksia ja väkivaltaa. Mukana on onneksi kohtauksia, joissa elämä tuntuu elämää suuremmalta ihmeeltä:
"Se oli unohtumaton hetki. Kävellessämme via Caracciolon suuntaan ilma kävi yhä tuulisemmaksi, yhä aurinkoisemmaksi. Vesuvius kohosi herkän pastellinvärisenä hahmona, jonka juurella näkyi kaupunki vaaleana kivikasana, Castel dell'Ovon maanvärinen siluetti, meri. Ja millainen meri! Se oli levoton, äänekäs, tuuli sai hengen salpaantumaan, liimasi vaatteet ihoon kiinni ja puhalsi hiukset otsalta. Jäimme kadun toiselle puolelle yhdessä maisemaa ihailevan pienen joukon kanssa. Aallot vyöryivät sinisinä, pyöreinä kuin metalliputket kantaen harjassaan munanvalkoista vaahtoa ja rikkoutuivat tuhansiksi säkenöiviksi pirstaleiksi jotka ylsivät kadulle asti, missä me katselijat päästimme ihastuksen ja säikähdyksen huudahduksia. Mikä harmi, ettei Lila ollut mukana." (s. 96)
Loistavan ystäväni sivuille mahtuu monenlaisia kohtaloita, ja työläiskorttelien elämä aukenee lukijalle värikkäänä ja tapahtumarikkaana. Kirjan kuvaamat ihmiset eivät useinkaan ole erityisen miellyttäviä, mutta osa kirjan viehätystä perustui minun silmissäni juuri tähän. Tuntui, että Elenan ja Lilan varhaiset vuodet olivat lähes epätoivoista pyristelyä johonkin parempaan, mitä se sitten kummankin tytön kohdalla tarkoittaa. Ferrante kuvaa taitavasti italialaisten nuorten varhaiskypsää elämänkoulua, ja tarinan lopetus oli mielestäni hieno, vivahteita ja tunnetta täynnä.
Kirja aloittaa neliosaisen sarjan, ja aion pysytellä sen mukana loppuun asti. Sarjan avausosa saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.
Kirja alkaa Elenan ja Lilan vanhuudenpäivistä. Lila on kadonnut, ja Elena päättää kirjoittaa muistiin heidän tarinansa, jotta Lilasta jää jälki tähän maailmaan. Loistava ystäväni kuvaa Elenan ja Lilan lapsuutta ja nuoruutta Napolin kiihkeillä kaduilla. Juuri kiihkeys ja elinvoimaisuus minua kiehtoi tässä kirjassa. Elena ja Lila elävät perheidensä kanssa työläiskortteleissa, ja kirjan sivuilla sen asukkaiden - ja erityisesti Elenan ja Lilan - valtasuhteita ja -pelejä ruoditaan uutterasti. Päiviin mahtuu iloa, mutta myös surua, raakuuksia ja väkivaltaa. Mukana on onneksi kohtauksia, joissa elämä tuntuu elämää suuremmalta ihmeeltä:
"Se oli unohtumaton hetki. Kävellessämme via Caracciolon suuntaan ilma kävi yhä tuulisemmaksi, yhä aurinkoisemmaksi. Vesuvius kohosi herkän pastellinvärisenä hahmona, jonka juurella näkyi kaupunki vaaleana kivikasana, Castel dell'Ovon maanvärinen siluetti, meri. Ja millainen meri! Se oli levoton, äänekäs, tuuli sai hengen salpaantumaan, liimasi vaatteet ihoon kiinni ja puhalsi hiukset otsalta. Jäimme kadun toiselle puolelle yhdessä maisemaa ihailevan pienen joukon kanssa. Aallot vyöryivät sinisinä, pyöreinä kuin metalliputket kantaen harjassaan munanvalkoista vaahtoa ja rikkoutuivat tuhansiksi säkenöiviksi pirstaleiksi jotka ylsivät kadulle asti, missä me katselijat päästimme ihastuksen ja säikähdyksen huudahduksia. Mikä harmi, ettei Lila ollut mukana." (s. 96)
Loistavan ystäväni sivuille mahtuu monenlaisia kohtaloita, ja työläiskorttelien elämä aukenee lukijalle värikkäänä ja tapahtumarikkaana. Kirjan kuvaamat ihmiset eivät useinkaan ole erityisen miellyttäviä, mutta osa kirjan viehätystä perustui minun silmissäni juuri tähän. Tuntui, että Elenan ja Lilan varhaiset vuodet olivat lähes epätoivoista pyristelyä johonkin parempaan, mitä se sitten kummankin tytön kohdalla tarkoittaa. Ferrante kuvaa taitavasti italialaisten nuorten varhaiskypsää elämänkoulua, ja tarinan lopetus oli mielestäni hieno, vivahteita ja tunnetta täynnä.
Kirja aloittaa neliosaisen sarjan, ja aion pysytellä sen mukana loppuun asti. Sarjan avausosa saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.
***
Loistava ystäväni päättää elokuuni italialaisen osuuden. Loppuviikko kuluu blogissani ilman sen kummempaa teemaa, mutta ensi viikolla on luvassa fantasiaa kauhuripauksella höystettynä.
Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirja ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa. Tässä muutama linkkivinkki: Leena Lumi, Tuijata, Kirja hyllyssä, Kirjasähkökäyrä ja Pieni kirjasto
Kirjan tietoja:
Elena Ferrante: L'amica geniale (2011)
Suomennos Helinä Kangas
WSOY, 2016
244 sivua
Olen sivulla 100 ja hiukan samanlaiset tunnelmat kuin sinulla, koska tämä kirja on sanut niin paljon kehuja. Vielä ei ole purrut minuun yhtään, saapa nähdä miten käy jatkossa!
VastaaPoistaYlenpalttiset kehut herättävät kiinnostusta, mutta vähän aina hirvittävätkin. Niin monta kehuttua kirjaa ei olekaan osunut omaan lukumakuun ja olo on ollut pettynyt. Toivottavasti Ferranten kirja parenee sinulle loppua kohden. :)
PoistaPitkään olen tähän kirjaan liittyviä postauksia blogeista lukenut, mutta nyt vasta tämän sinun kirjoituksesi jälkeen sain napattua sen viimein itsellenikin luettavien listalle. En tiedä mikä tässä on jotenkin vähän epäilyttänyt, ettei olisi minun kirjani, mutta ehkä sille voisi antaa mahdollisuuden. Ihan jo siksikin, että tietäisin mistä puhutaan!
VastaaPoistaJotta tietää mistä puhutaan - tämähän on aina hyvä syy lukea kirja, eikä kirjapuhetta ole koskaan liikaa. :) Kiva, jos ehdit tämän pariin.
PoistaEi purru Ferranten kirja minuunkaan. Omppu kirjoitti hyvin postauksessaan, että tämä oli hyvä prologi, kun odottaa mitä edessä on. Hiukan pitkänpuoleinen aloitus minusta.
VastaaPoistaSomehypetys on ollut hurjaa. Ehkä olisi pitänyt odottaa pölyn laskeutumista ja lukea kirja sitten omalla ajalla.
Minä välttelin tietoisesti tästä kirjasta kirjoitettuja juttuja, joten pääsin lukemaan kirjaa melko puhtaalta pöydältä. Minusta tämä oli lopulta aika nopsalukuinen, kun vauhtiin pääsi.
PoistaOlen minäkin lukenut tästä jo niin monta arvioita, että tuntuu kuin olisi kirjan lukenut. Päässäni taisi mennä just sekaisin Silvia Avallonen Teräksen kanssa. Johtunee tuosta italialaisesta miljööstä ja sitaatista, joka tuo sen niin hyvin näkyviin. Kun tuo Napolin lahti ja Vesuviuskin on aika freesi matkamuisto muutaman vuoden takaa.
VastaaPoistaVoin uskoa saman asian häiritsevän kuin sinua, tuollainen jyrkkä asetelma vaikuttaa epäuskottavalta. Toisaalta samalla kun kirjoitin tämän, muistin että minullahan oli nuorena aivan samanlainen loistava ystävä, kaunis, älykäs ja äärimmäisen sympaattinen:) Eli se on sittenkin mahdollista :))
Tässähän oli ihan hirveästi samoja piirteitä kuin Avallonen Teräksessä. Luin ensin tämän ja sitten Teräksen, ja Teräksen kohdalla tuli semmoisia déjà-vu -tunteita, mutta onneksi se kirja toimi lopulta ihan omillaan.
PoistaMinä en ole Napolin suunnalla käynyt, joten sen osalta minun täytyi luottaa mielikuvitukseen. No, lueskelin tätä Sardiniassa, joten vähän oli sentään aitoa italialaistunnelmaa ilmassa. :)
No nyt olit postannut Ferranten ekasta. Ei näemmä vielä sinulle täysosuma. No itselläni ei ollut lähellekään täysosumaa, tosin odotuksetkin oli aika hirmuiset. Kakkososa sen sijaan [villiä huutoa](lätkäisen siitä postauksen varmaan nyt joskus viikon sisällä).
VastaaPoistaJoo, minulla tulee nämä postaukset vähän erikoisessa järjestyksessä... luin kirjan kesäkuun lopulla, ja ihmettelen nyt itsekin, miten jutun julkaisu voi näin kauan kestää. :D Onpa kiinnostavaa kuulla sinulta ensi maistiaiset sarjan kakkosesta. Luulen, että odotan itse suomennosta (jollei se aivan mahdottoman kauaa odotuta...).
PoistaMä vieläkin säästelen tätä... enkä edes uskalla lukea, mitä pidit/ et pitänyt =D Palaan toivottavasti syksyn mittaan katsomaan kirjoituksia teoksesta.... silloin kun en ole enää jaksanut säästellä =D
VastaaPoistaMinäkin ummistin lahjakkaasti silmäni tämän kirjan blogijutuilta. Sen verran odotin tältä, että halusin vältellä tarkempia detaljeja. Kehut kyllä kantautuivat korviini välttelystä huolimatta. :) Kiva kuulla aikanaan, miten tämä sinulle kolahtaa.
PoistaMinun on vaikea arvioida tätä kirjaa yhden osan perusteella. Hylkäämisen päivät oli loistava, mutta Amalian rakkaus ei.
VastaaPoistaMinäkin pidin Hylkäämisen päivistä. Tätä sarjaa varmaan tulee arvioitua aikanaan kokonaisuutena, mutta päätin pisteyttää nämä yksittäiset osatkin. Olihan tässä jo jutun juurta kerrottuna, mitä mutustella. :)
PoistaNeljän tähden arvoiseksi minäkin tätä sanoisin. Ei aivan viennyt mukanaan mutta kiinnostava avaus. Jatkoa odotan innolla.
VastaaPoistaMinäkin odottelen seuraavaa osaa. Toivottavasti se tulee jo ensi vuonna, niin säilyy edes jollain tavalla muistissa tämän aloitusosan tapahtumat ja lukuisat henkilöt. :)
PoistaLainasin tämän jo kerran mutta kirjastoon tehty varaus pakotti palauttamaan ennen kuin ehdin lukea sen. Taitaa mennä tovi ennen kuin varaan takaisin, kun on kertynyt niin paljon luettavaa. Saattaisin muuten antaa vain mennä ohikin, mutta kun kyseessä on kuitenkin sarjan aloitus, niin haluaisin pysyä vauhdissa mukana.
VastaaPoistaSarjan seuraavan osan ilmestymiseen mennee jonkin aikaa, joten vielähän tämän ehtii varaamaan. :) Minäkään en oikein meinaa pysyä kirjastovarausten saapumisen kanssa samassa lukutahdissa. Lumikin on kuoltava -dekkari oli pakko laittaa seuraavalle varaajalle, kun lukuaika ei riitä kaikkeen kiinnostavaan.
Poista