Oksan hyllyltä

Kokeilen vaihteeksi tavallista lyhyempää bloggaustyyliä. Arkeni on vaivihkaa muuttunut niin tiivistahtiseksi, että tuntuu helpommalta naputella vain muutama lyhykäinen ajatus luetusta kirjasta kuin koettaa väkisin vääntää pidempää tekstiä (vaikka eivät blogijuttuni mielestäni tavallisestikaan niitä blogimaailman pisimpiä ole, mutta nyt ei irtoa edes sen vertaa). Testikappaleena saa olla Eduard Uspenskin lastenkirja Fedja-setä ja kummitus (Tammi, 2008): Mistä kirja kertoo? Paljon on asiaa mahdutettu yhteen kirjaan: huvipuiston perustaminen Prostokvashinoon, kissa Matroskinin strutsinkasvatuspuuhat, posteljoonin laihdutustablettien seikkailut, villisikajahti - ja kylän alastoman, viikatetta heiluttavan kummituksen arvoituksen selvittäminen. Juoni tempoilee sinne tänne, eikä kirjaa voi syyttää tapahtumien puutteesta. Maanläheistä menoa on luvassa, sillä tarinassa seikkailee jo mainittujen lisäksi ainakin yksi possu ja lastenvaunuja vetävä koira. Kummitusjahti - jännittikö? Ei. Jänn...

Venäjän valloitus etenee mieskirjailijoiden osalta aavistuksen kevyemmissä tunnelmissa verrattuna aiemmin lukemaani Tsypkiniin. Fedja-setä jäi minulla lapsena tyystin väliin, joten päätin tutustua häneen nyt. Kirjaston lastenosastolta löytyi Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira (Otava, 2006). Fedja-setää oli mielenkiintoista alkaa lukemaan jo siitäkin syystä, etten ole vuosiin lukenut mitään lastenkirjallisuudeksi luokiteltavaa. Miltähän tämä nyt tuntuisi, kun jo sinne lastenosastolle menokin oli jokseenkin outoa? Olen varma, että pari pikkutyttöä katseli alta kulmain, että viekö tuo aikuinen meidän parhaat kirjat. Minä tykkäsin Fedja-sedästä. Kirja maistui oikein hyvin aikuislukijallekin, kunhan muisti laittaa nykyelämän realiteetit jonnekin kauas taustalle. Tarinassa Fedja-setä (joka on oikeasti pikkuvanha pieni poika) karkaa kotoa kissansa kanssa, koska hänen äitinsä kehottaa poikaa valitsemaan joko hänet tai kissan. Poikaa pakkaa vaivihkaa laukun, kissan, nouse...