Oksan hyllyltä

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous (WSOY, 2018) voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2018, mutta jostain syystä minulla on jäänyt tämä erittäin kauniskantinen kirja lukematta. Kiinnostusta on kyllä ollut, mutta kenties kirjan tuhdin oloinen sivumäärä on korottanut lukukynnystä (vaikkei tämä edes ole erityisen paksu kirja fantasiakirjaksi). Muistelen myös, että Enorannan Nokkosvallankumous oli minulle hieman hidaslukuinen kirja, ja jostain syystä arvelin, että Tuhatkuolevan kirous saattaisi olla samantyylinen luettava. Mielikuvat kirjoista muodostuvat kummallisesti, mutta onneksi nyt viimein tulin kokeilleeksi Tuhatkuolevaa . Ei se samalla tavoin valostuttanut päivääni kuin Maailmantyttäret (tälle romaanille iso sydän!), mutta ajatuksia herättävää, kauniisti kirjoitettua fantasiaa on aina mukavaa lukea. "Oletko sinä kuollut?" kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen. Tiesin sen Nubyan silmistä, eivät ihmisen silmät voineet olla sen väriset, ensik...

Ihanaa huhtikuuta kaikille! Luin viime viikolla loppuun pari kirjaa (Bo Carpelanin Kesän varjot ja Tove Ditlevsenin Aikuisuuden ), ja naputtelin niistä miniarviot tähän juttuun. Saan näillä kirjoilla alulle muutamat lukuhaasteet, joissa onneksi on vielä runsaasti lukuaikaa jäljellä: Jokken kirjanurkan Finlandia-haasteen ja Kirjaimia-blogin Sadan vuoden lukuhaasteen . Molemmat haasteet kurkottelevat hieman vanhempaan kirjallisuuteen, ja tämä tuntuu sopivan minulle oikein mainiosti juuri nyt. Kevään uutuuskatalogit ovat minulla edelleen selaamatta (tosin pääsiäisenä ajattelin tsempata näiden suhteen!) ja huh, syksyn katalogeja tipahtelee jo myös julki... hengästyttää tuo uutuuksien tahti! Taidan himmailla vielä hetken ja lukea vanhempia kirjoa ja omia 😊. * Bo Carpelan: Kesän varjot (Otava 2005, suomennos Oili Suominen) Jokken kirjanurkassa käynnistyi loppuvuodesta Finlandia-voittajien lukuhaaste , ja Bo Carpelanin Kesän varjot löytyi lukupinooni tämän haasteen myötä. Koetan tsempat...

Aloitan huhtikuun bloggaukset palaamalla tammikuiseen lukumuistoon eli Kjell Westön kirjaan Missä kuljimme kerran (Otava, 2011/2006). Kirja ei ole huonouttaan jäänyt muhimaan bloggauspinoni pohjalle. Pidin nimittäin Westön Finlandia-palkitusta romaanista viiden Goodreads-tähden verran, mutta pitämisvaiheeseen (tai pikemminkin ihastumisvaiheeseen) pääseminen vaati minulta pari kesken jäänyt lukuyritystä. Missä kuljimme kerran ei oikein tuntunut käynnistyvän, Helsinkiä kuvattiin minun makuuni liiallisella tarkkuudella ja henkilöhahmoihin oli vaikeaa saada otetta, kun he tulivat ja menivät kirjan sivuilla ja kerronnan keskipisteeseen heitettiin aina vaan lisää porukkaa.  Jo unohtuneesta syystä päätin antaa kirjalle tammikuussa vielä yhden mahdollisuuden, ja kas vaan, kirjahan vei mukanaan. Lieneekö syy siinä, että osa henkilöistä oli parin lukuyrityksen tiimoilta jo tuttuja ja kirjan sinne tälle polveilevaan tarinaan oli helpompi hypätä mukaan? Huomasin melko pian lukevani West...

Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkittu Jää (Teos & Schildts & Söderströms, 2012) valikoitui lukupinooni osittain lukuhaasteiden vuoksi ja osittain siksi, että olen aloittanut pienen henkilökohtaisen uudehkon kotimaisen kirjallisuuden sivistysprojektin. Mielestäni minulla on kotimaisessa kirjallisuudessa nolostuttavan suuria lukuaukkoja. En ole lukuaukoista suuremmin vaivaantunut, mutta aina silloin tällöin tulee tunne, että 'jaa, enpäs ole tältäkään kirjailijalta lukenut mitään ja taas hän on jossain esillä'. Päätin tehdä asialle jotain ja tänä syksynä ja tulevana talvena koetan lukea muutamia kirjoja, jotka mielessäni sijoitan tähän ryhmään. Teemestarin kirjan jo luin, tässä postauksessa tulee Jää ja seuraavaksi jotain muuta.  Tarkkaa kirjalistaa minulla ei ole, sillä sellaisista tulee minulle herkästi suorituksen maku ja lukuinto lopahtaa. Mutta alla listatut kirjailijat ovat mielessäni juuri nyt (toivottavasti kukaan blogia seuraava ei tipahda järkytyksestä...

Lyhytarviota pukkaa! Tässä tiiviisti lukutunnelmat äänikirjasta, jonka sain kuunneltua loppuun eilen sekä nuortenkirjasta, jonka lopettelin viikonloppuna. Lukufiilikset menivät näiden kirjojen suhteen melkoisen ristiin ennakko-odotusteni kanssa: Finlandia-palkittuun kirjaan suhtauduin ennakolta varauksella ja nuortenkirjalta odotin huippua lukukokemusta. Vaan miten kävi? *** Helena Sinervo: Runoilijan talossa (äänikirja) *** Tammi, 2006 Runoilijan talossa eksyi autoni cd-soittimeen, kun saavutin (väliaikaisen) kyllästymispisteen dekkarien kuuntelussa. Oli pakko saada korviin jotain muuta kuin rikoksia ja johtolankoja, ja Helena Sinervon vuonna 2004 Finlandia-palkittu kirja täytti loistavasti tämän tarpeen. Sinervon kirja on romaani runoilija Eeva-Liisa Mannerista. Sinervon lähestymistapa aiheeseen on muodoltaan täysin kaunokirjallinen, mutta kirjan jälkisanoissa hän kuvailee tehneensä kirjaa varten perusteellista tutkimustyötä. Lopputulos on hieno. Mannerin tuotanto ei o...

Minulla on ollut jostain syystä ennakkoluuloja Rosa Liksomin kirjoja kohtaan, vaikken ollut niistä ainuttakaan lukenut ennen Hytti nro 6 :ta (WSOY, 2011). Liian vaikeita, aiheet eivät kiinnosta - jotain tämänsuuntaista olen ajatellut. Hytti nro 6 :sen huomasin syksyllä e-kirjojen alessa, ja jostain syystä klikkasin sen itselleni. Kannessa komeilee iso kuutonen, ja se inspiroi minua viimein kokeilemaan kirjaa (ks. haaastepojo alempana). Ja hei, tämä oli hyvä! Matkustamisen hidasta tunnelmaa, surumielisyyttä, kaihoa ja muistoja, talvi. Siinä Hytti nro 6 :n aineksia, ja kirja sopi oivallisesti talven hyytävän kylmyyden keskellä luettavaksi. Kun ulkona oli -20 astetta pakkasta, pystyin hyvin eläytymään Siperian arojen talven kurimukseen. Kesähelteillä tämä kirja olisi saattanut saada minulta toisenlaisen vastaanoton. "Taakse jää Irkutsk, hiljainen, jään sitoma keväinen kaupunki. Taakse jää Irkutsk, yliopiston kirjaston keltaiset kaakelit, vaaleanpunainen sipulikirkko, puistot...

Komissaari Erkki Liikanen valitsi vuonna 1999 Kristina Carlsonin romaanin Maan ääreen (Otava, 1999) Finlandia-palkinnon voittajaksi. Taakse jääneet ehdokkaat olivat Antti Hyryn Aitta (Otava), Jari Järvelän Lentäjän poika (WSOY), Veronica Pimenoffin Maa ilman vettä (Tammi), Mikaela Sundströmin Dessa himlar kring oss städs (Söderström & Co) sekä Jari Tervon Minun sukuni tarina (WSOY). Jari Tervo ja Antti Hyry olivat tuolloin toista kerta ehdokkaana, Veronica Pimenoff kolmatta kertaa. Jari Järvelä, Carlson ja Mikaela Sundström juhlistivat ensimmäistä ehdokkuuttaan ja heistä Carlson pokkasi palkinnon, jonka arvo tuolloin oli 150 000 markkaa. Vuoden 1999 ehdokkaista olen lukenut vain tämän nyt esittelyssä olevan kirjan, joten Maan ääreen -lukukokemus jääköön lillumaan lukuavaruuteen ilman sen kummempaa suhteuttamista muihin ehdokaskirjoihin. "Minut murhattiin, minä elän ja kai minäkin olen toinen ihminen kuin se joka ahdistuksen tuskan surun ja katumuksen vallassa maka...