Oksan hyllyltä

Kirjabloggaajien heinäkuuhun kuuluu ihanan perinteinen naistenviikon lukuhaaste, jota emännöi tuttuun tapaan Tuijan Kulttuuripohdintoja-blogi . Naistenviikko alkaa tänään, Riikan nimipäivänä, ja päättyy ensi viikon maanantaina. Omat naistenviikkobloggaukseni eivät taida sisältää viikon nimipäiväsankareita, mutta naisten kirjoittamia kirjoja on luvassa useampia.  Olen kesän aikana innostunut lukemisesta pitkän vaisuhkon kauden jälkeen, ja erityisesti alkukesän dekkarihaaste toimi minulle mainiona lukuinspiraation lähteenä. Löysin tuolloin itselleni uusia, hyviä dekkarituttavuuksia ja koukutuin yhteen sarjaan aivan täysillä. Ylipäänsä on ollut todella mukavaa ihan vaan lukea hyviä kirjoja! Olen ollut niin tyytyväinen lukufiiliksistäni, että olen lähinnä keskittynyt lukemaan ja antanut blogin jatkaa hiljaiseloa. Sain dekkarihaasteeseen aikaiseksi yhden ainokaisen bloggauksen, mutta onneksi muutama lukemani dekkari sopii mainiosti myös naistenviikolle. Naistenviikkoni onkin erittäin ri...

Bloggausjono lyhenee tällä kertaa muutamalla sekalaisella miniarviolla. Aloitin tällä viikolla (etä)työt opintovapaan jälkeen, ja myös niitä opintoja roikkuu vielä jonkin verran tehtävänä. Niinpä blogiaika vaikuttaa yks kaks huvenneen olemattomiin - mutta lukemiseen näyttää silti vielä löytyvän aikaa 😋. Voipa siis olla, että miniarvioita ilmaantuu blogiini tavallista enemmän jatkossakin. Vaikka en koekaan, että kaikesta luetusta olisi "pakko" kirjoittaa blogiin, pääsääntöisesti tykkään kirjoittaa edes jotain, jos olen kirjan lukenut tai kuunnellut. Lyhytarviot ovat tässä tilanteessa mukava kompromissi, ainakin näin kirjoittajan kannalta. Photo by Milos Tonchevski on Unsplash Inka Nousiainen: Mustarastas (WSOY, 2019) Inka Nousiaisen pienoisromaanin tausta on niin koskettava, että minusta tuntuu melkein vääryydelta antaa kirjalle vain kaksi tähteä. Mutta kun tarkoitukseni on tähdittää omaa lukukokemustani, niin minkäs teet - Mustarastas jäi kovin vaisuksi ei...

Agatha Christien vuonna 1926 ilmestynyt Roger Ackroydin murha (WSOY, 2018) kuuluu dekkarikirjallisuuden klassikoihin. Olen lukenut paljon Christien dekkareita sekä teini-iässä että aikuisena, mutta jostain syystä en ole koskaan tullut tarttuneeksi tähän paljon kehuttuun murhatapaukseen. Pari vuotta sitten kirjasta saatiin kuitenkin aivan uusi Jaakko Kankaanpään käsialaa oleva suomennos, ja se herätti viimein minunkin uteliaisuuteni. Nyt kirjan luettuani ymmärrän oikein hyvin, miksi Roger Ackroydin murhaa on niin kehuttu. Juoni tuntuu edelleen kekseliäältä, ja kirja on ylipäänsä kestänyt mainiosti aikaa. "Kohotin ärtyneenä katseeni. Minusta vasemmalla aidan yläreunan takaa nousivat kasvot. Munanmuotoinen pää, jonka kaljua reunusti epäilyttävän musta tukka, valtavat viikset ja valppaat silmät. Siinä oli salaperäinen naapurimme herra Porrott." (s. 37) Hercule Poirot -dekkareissa on aina silloin tällöin viittailtu Poirotin kiinnostukseen kasvattaa kurpitsoita maaseudun ra...

Syksy ja dekkarit näyttävät edelleen olevan takuuvarma yhdistelmä. Rikosjuonia on kertynyt blogattavien pinooni aivan huomaamatta, ja päätin niputtaa niitä tähän miniarviopostaukseen. Kaikki tämän jutun dekkarit ovat sellaisten sarjojen osia, joita olen lukenut jo aiemminkin. Dekkareissa minulla onkin tapana etsiytyä tuttujen sarjojen pariin. Lukeminen on niin vaivattoman mukavaa, kun kirjan sivuilla odottaa tuttu henkilögalleria eikä tarvitse heti alkaa tutustumaan isoon joukkoon aivan uppo-outoja hahmoja. Eli juu, kun kaipaan jotain helppoa ja viihdyttävää ajankulua, hyväksi havaittu dekkarisarja on yleensä varma valinta: Ann Cleevesin Vera Stanhope -sarjasta luin viime syksynä osan Kuolonkukkia (Karisto, 2015), ja nyt koukutuin Veran tutkimuksiin parin kirjan verran. Satamakatu (Karisto, 2014) ja Merilokki (Karisto, 2017) ovat molemmat tasaisen varmoja perusdekkareita, joissa brittiläisen poliisin arki on voimakkaasti läsnä. Satamakadussa Veran tiimi tutkii parin met...

Agatha Christien Kurpitsajuhla (WSOY, 1985) on muistunut muutama aiempana vuonna mieleeni juuri tähän aikaan vuodesta ja olen harmitellut, kun kirja on jäänyt lukematta ja bloggaamatta täsmälleen oikeana päivänä - eli siis tänään, lokakuun viimeisenä päivänä, kun anglosaksisissa maissa vietetään pyhäinpäivän aattoa eli Halloweenia. Mutta tänä vuonna varauduin hyvissa ajoin ja sain kirjastosta luettavakseni Christien alunperin vuonna 1969 ilmestyneen dekkarin, vieläpä sellaisilla kansilla, jotka groteskin outoina sopivat juhlistamaan Halloweenia. "Poirot vilkaisi kelloaan - hänen oli määrä tavata rouva Oliver tasan kymmenen minuutin kuluttua "Apple Trees" -nimisen talon ulkopuolelle. Nimi vaikutti todella kammottavan sopivalta.     Tässä jutussa ei näytä pääsevän eroon omenista, Poirot ajatteli. Mikään ei voinut olla miellyttävämpää kuin mehukas englantilainen omena... Ja kuitenkin omenat liittyivät nyt luudanvarsiin ja noitiin ja vanhanaikaisiin kansantapoihin...

Innostuin alkuvuodesta listailemaan vuoden aikana lukemiani kirjoja, ja kun puolivälin etappi lähenee, voin ylpeänä todeta, että Luetut 2018 -lista on kuin onkin ajantasalla (vaikka aivan kaikki luetut eivät vielä blogiin asti olekaan ehtineet). Muutaman kirjan kohdalle on jäänyt merkintä "ei blogijuttua" ja lisäksi jokunen vastikään luettu ei inspiroi oman jutun kirjoitteluun. Päätin korjata listailun bloggausaukot miniarvioilla, ja tässä jutussa palaan lyhyesti pariin huhtikuussa kuuntelmaani ja lukemaani Agatha Christien kirjaan (ja miniarvioita on luvassa myös seuraavassa postauksessa): Agatha Christie: Hercule Poirot ja salainen kaava (äänikirja) Hercule Poirot ja salainen kaava -kirja kuuluu niihin Christien dekkareihin, joita WSOY parhaillaan julkaisee uusina painoksina. Kirjan  äänikirjaversio kiinnitti oitis huomioni, ja kun vielä lukijana oli armoitettu Christie-tulkitsija Lars Svedberg, niin pakkohan kirja oli ottaa kuunteluun (joo-o, Christien dekkari...

Dekkarit ovat olleet syksyn ja alkutalven kiireiden keskellä miellyttävän helppoa ja rentouttavaa luettavaa, ja niitä onkin päässyt kertymään luettujen pinooni useampia. Päätin niputtaa dekkarit tähän juttuun, jottei blogattavien jono pääse kertymään vallan mahdottomaksi ennen joululomaa. Minejä arvioita, olkaapa hyvät: Aloitan pinon parhaimmasta eli Elizabeth Handin kirjasta Pitkä varjo (Like, 2017). Kirja oli yllätyslöytö kirjaston uutuushyllystä, ja kylläpäs olikin mukavan särmikäs tuttavuus. Handin kirja on kolmas osa sarjassa, jonka päähenkilönä on viisikymppinen, punk-aikaan jämähtänyt valokuvaaja Cass Neary. Nearyn elämä näyttää kulkevan varjoisia kujia pitkin, enkä voinut olla hämmästelemättä, miten nainen on vielä elossa. Sen verran tuntuu viinaksia, pillereitä ja ties mitä kuuluvan naiseen värikkääseen arkeen. Yllättävän selväjärkisesti Cass silti ratkoo Lontoossa eteensä tupsahtavaa rikosvyyhtiä, johon liittyy mm. huumeista irtipäässyt ex-bändäri ja kovanaamainen gans...

Viime viikonlopun lukuteemoinani olivat kaksi aina yhtä ajankohtaista aihetta: rikokset ja rakkaus. Rikospuolesta huolehti Agatha Christien Neiti Lemon erehtyy (WSOY, 2010) ja rakkaudesta Antoine Laurainin Punaisen muistikirjan nainen (WSOY, 2015). Laurainin kirja oli ollut minulla jo jonkin aikaa kännykkäkirjana, ja lukaisin sen sunnuntaiaamun ratoksi loppuun. Christien pariin innostuin juuri päättyneen Christie-lukuhaasteen loppukahinoiden innoittamana. Tulipa vaan perjantaina työviikon jälkeen semmoinen olo, että olisi kiva lukaista joku näppärä Poirot-dekkari. Neiti Lemonin tapaus oli sopivasti Elisa-kirjassa tarjolla (joo-o, en ole vieläkään viitsinyt tutustua kirjaston e-lainaussysteemiin). En alkanut puristaa bloggausta enää Christie-haasteeseen, mutta noin kahden päivän viiveellä tajusin, että saan kirjalla alkuun Sheferijm-blogin Kirjaherbario-haasteen . Neiti Sitruunahan se on Poirotin sihteerinä, eikös? "Hercule Poirot henkäsi syvään. – Suurenmoista, hän sanoi, –...

Hurja Hassu Lukija -blogin Christie-haaste on jo loppumetreillä, mutta ehdinpäs lukea yhden Tommy & Tuppence -tarinan tähän haasteeseen. Heidän seikkailunsa ovat jääneet minulta aiemmin täysin tutustumatta, ja olin melko utelias kaksikon suhteen. Juuri lukemani Salainen vastustaja -kirjan (WSOY) perusteella täytyy todeta, ettei menetykseni ole ollut suuren suuri. Kaksikon pirtsakkuudessa oli pari astetta liikaa pirteyttä minun makuuni, mutta aion silti antaa heille toisen tilaisuuden. Ehätin nimittäin hankkia Tommyn ja Tuppencen Salomon tuomio -seikkailun omaan hyllyyni ennen kuin koeponnistin sarjaa. Marketin pokkarihyllystä on kiva poimia aina silloin tällöin jotain mukaan, ja myönnän, että takakannen mainoslause ( kirjaa kehuttiin parhaaksi T & T -seikkailuksi) ja uuden pokkarisarjan houkuttelevan värikäs ulkoasu tekivät tehtävänsä. Christie-haasteeseen Salomonin tuomio ei enää ehdi, mutta Christien pariin palaan ehdottomasti myös haasteen jälkeen. "Kun Tomm...

Olen lukenut alkusyksyn aikana muutamia (erittäin) hyviä dekkareita, ja päätin niputtaa niiden lyhytarviot samaa postaukseen. Joten tässä kuukauden dekkarivinkit: Ian Rankinin komisario Rebus -hahmo on eräs suurimpia suosikkejani dekkarimaailmassa. Edinburghin rouhean karhea rikollinen maailma ja inhimillinen, sympaattinen ja työlleen omistautuva Rebus on valloittanut minut täysin. Luin ensin pari osaa Rebus-sarjan keskeltä, ja sitten aloitin sarjan lukemisen aivan alusta. Keväällä muutama osa tuli luettua blogin ulkopuolella, kun aika ei tuntunut riittävän edes pienen blogijutun naputteluun. Nyt olen jo menossa osassa 9 eli Riippuva puutarha (Blue Moon, 2007).  Kirjan kansi on tavalliseen tapaan kammottava, mutta sisältö taattua laatua. Mikään dekkarigenren uudistaja Riippuva puutarha ei ole, mutta Rebuksen ystävälle se tarjosi juuri sitä mitä halusin lukea: jälleen yhden kiharaisen tapauksen, jota alkoholiongelmiensa kanssa painiskeleva Rebus koettaa sinnikkäästi s...

Agatha Christien dekkareista on tehty myös sarjakuvaversioita, ja pakkohan niitäkin oli kokeilla Hurja Hassu Lukija -blogin emännöimään juhlavuoden lukuhaasteeseen . Valitsin luettavakseni tarinan The Murder on the Links , johon on sarjakuvaversioinnin on tehnyt ranskalainen François Rivière (Harper, 2007). Tarina on ilmestynyt suomeksi kirjana nimellä Golfkentän murha , ja olen sen joskus vuosia sitten lukenut, mutta murhaajasta minulla ei ollut enää pienintäkään muistikuvaa. Lähtökohdat sarjakuvan lukemiselle olivat otolliset, sillä ensitutustuminen Christien sarjisversioihin herätti toden teolla uteliaisuuteni. Ja täytyypä sanoa, että tämän ensitutustumisen jälkeen olen valmis jättämään sarjakuvaversiot sikseen. The Murder on the Links oli nimittäin puuduttavaa luettavaa. En osannut lainkaan aavistaa, miten tylsää puhekuplissa tapahtuva murhan selvittely voi olla. Siinä eivät auttaneet edes Poirotin tuimat katseet tai naikkosten kohtalokkaat silmäykset, kun odottelin pitkä...

Hurja Hassu Lukija heitti ilmoille Agatha Christie -lukuhaasteen, johon mukaan ilmoittautumista minun ei tarvinnut kovin kauaa miettiä. Haasteeseen käyvät kaikki tänä vuonna luetut ja blogatut Christien kirjat, ja niitähän minulle on ehtinyt kertyä 6 kappaletta alkuvuoden aikana: Kuunnellut kirjat: Agatha Christie: Askel tyhjyyteen Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus Agatha Christie: Seitti Luetut kirjat: Agatha Christie: Murha maalaiskylässä   Agatha Christie: Simeon Leen testamentti Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus Christie jäi minulta täysin väliin viime kesän dekkarihaasteessa, ja se jäi kaivelemaan sen verran, että päätin korjata asian tilaa. Ja yllä näkyy tulos. Christien kirjoja on tullut luettua ja kuunneltua monen vuoden tauon jälkeen oikein urakalla, enkä siltikään ole vielä esimerkiksi ehtinyt kokeilla Tommy ja Tuppence -kirjoja. Onneksi on vielä puoli vuotta aikaa! Christien dekkarit ovat hieman vanhanaikaisia, niissä ei ole turhia raakuuksia...

Agatha Christien Rakkauskirjeiden salaisuus (WSOY, 2013/1925) oli riemastuttavaa luettavaa. Kirja on erittäin kaukana vakavamielisestä dekkarista, ja siksi se kai osui lukuhermooni täydellisesti. Arkeni on juuri nyt niin täynnä kaikenlaista, etten tahdo jaksaa keskittyä mihinkään kovin syvälliseen kirjalliseen tuotokseen. Rakkauskirjeiden salaisuus oli semmoinen ilottelu, jota saatoin lukea vähäisemmälläkin keskittymiskyvyllä ja jonka lukemisesta ei voinut tulla kuin hyvälle tuulelle. Kirjan pääpoliisi oli minulle täysin uusi hahmo, Scotland Yardin tarkastaja Battle. Hän ilmestyi mukaan juoneen vasta sadan luetun sivun jälkeen, eikä noussut kovin keskeiseksi henkilöksi missään vaiheessa kirjaa. Takakansi tietää silti kertoa, että tarkastaja Battle esiintyy peräti neljässä muussa kirjassa. En saanut Battlen persoonasta kummoistakaan otetta, vaikka hän vaikutti älykkäältä ja elämää ymmärtäväiseltä kaverilta. "'Saanko polttaa?'   Lordi Caterham nyökkäsi, ja Anthony sy...