Oksan hyllyltä

Vuosi sitten julkaisin täällä blogissani  hyllynlämmittäjäpinon , joka ei alun alkaenkaan ollut helppo pala. Vain todella paksuja kirjoja, jotka ovat majailleet hyllyssäni vuosia:   Kuinkas kävikään? Vuoden 2025 aikana sain kaksi kirjaa luettua, ja kaksi jätin suosiolla kesken - aikoinaan herätäostoina hankitut kirjat (jollaisia kaikki pinoni kirjat ovat olleet 😄) eivät innostaneet lukemaan, joten päätin kierrättää ne seuraaavalle lukijalle: Aloitetaanpa kesken jääneeneistä hyllynlämmittäjistä... * Mihail Šiškin: Neidonhius ( suom. Vappu Orlov, WSOY 2015) - tätä jaksoin pakertaa eteenpäin noin kuutisenkymmentä sivua. Pidin kirjan ideasta: Sveitsiin pyrkiviä pakolaisia tulkkaava mies kuuntelee kertomuksia elämästä ja kuolemasta, lukee tauoilla ja iltaisin kirjallisuutta, kirjoittaa kirjeitä - ja tästä kaikesta mitä ilmeisimmin rakentuu maailmoja ja todellisuuksia syleilevä kokonaisuus. Oli vain niin, että minulle Neidonhiuksen tyyli oli liikaa. Kirjassa ei tarvitse olla juon...

Sinun, Margot  (WSOY, 2021) on muutaman vuoden takainen hittikirja. Tämähän aina nostaa odotuksia kirjaa kohtaan, vaikken aivan tarkkaan tiennyt, mitä romaanilta odottaa (olin yllättävän hyvin säästynyt spoilereilta).  Meri Valkaman esikoisromaani kertoo erään suomalaisen perheen kohtalosta DDR:n hajoamisen aikaan, ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä. DDR:n aikakauteen katsotaan maahanmuuttajanäkökulmasta, kun suomalainen toimittaja Markus muuttaa maahan vaimonsa Rosan ja perheen pienen Vilja-tyttären kanssa. Miten käy idealismin, kun muuri murtuu ja ajat muuttuvat? "Jos asiat olisivat menneet toisin, olisiko jommallakummalla voinut olla mahdollisuus selvitä, Markuksella ja Luisella tai DDR:llä? Sen kysymyksen äärelle Markus palasi mielessään tulevina vuosina lukemattomia kertoja ja putosi kerta toisensa jälkeen syvälle pimeyteen, niin läpitunkemattomaan ja tiiviiseen, että kadotti valon lopulta kokonaan." Kirjassa Markuksen ja Rosan eroon päättynyt parisuhde on isossa roolissa,...

Kirjabloggaajien perinteinen klassikkohaaste on täällä taas! Oma kirjavalintani osui saksalaiseen klassikkoon, sillä valitsin luettavakseni Thomas Mannin Buddenbrookit   - Erään suvun rappio (WSOY, 2010/1901). Kesähelteillä kirjastossa käynti ei ole oikein napostellut, joten klassikon piti löytyä omasta hyllystä. Valinnanvaraa oli sielläkin, ja päädyin Buddenbrookeihin lopulta ilman mitään sen kummempaa syytä - ajattelin, että tuon ehtinee joutilas kesälomalainen lukaista voin viikossa (joo, vähän myöhään inspiroiduin valitsemaan luettavaa). Muistelin tosin, että minulla on joskus aiemmin ollut hieman ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaa ja se saattaisi olla "vaikea", mutta nopsan selailun perusteella teksti ei tuntunut mitenkään luotaantyötävältä joten siinäpä se. Buddenbrookit osoittautui yllättävän perinteiseksi sukuromaaniksi, eikä kirja ollut mielestäni millään tavoin raskaslukuinen. Pituutta kirjalla toki on lähes kuusi ja puolisataa sivua, mutta itse luokittelisin Bu...

Fred Vargasin Komisario Adamsberg -dekkarisarjan lukeminen pääsi minulla hiipumaan hieman puolivahingossa, vaikka sarjan alkupuolella olin siitä todella täpinöissäni. Olen kuitenkin ostanut sarjan kaikki ilmestyneet osat (uusinta lukuunottamatta) omaan hyllyyni, ja keväällä innostuin takaisin sarjan pariin. Kalmankuoriaiset (Gummerus, 2018) on sarjan 9. osa, eli Pariisin 13:nnen kaupunginosan murharyhmän omalaatuinen päällikkö alkaa olla jo tuttu kaveri. Kalmankuoriaiset käynnistyy varsinaisen rikoksen osalta hitaasti - sen kimppuun päästään vasta, kun on saatu Adamsberg takaisin Islannista Pariisiin (tästä kuviosta kiinnostuneiden kannattaa lukea edeltävä osa Hyisiä aikoja ) ja ratkaistu yliajetun naisen surmatapaus. Eräs Adamsbergin alaisista kiinnittää päällikön huomion muutamaan kuolemantapaukseen, jossa uhrit ovat kuolleet erakkohämähämäkin puremaan. Tapaus on vargasmaiseen tyyliin hämärä: kukaan ei ole tehnyt rikosilmoitusta, kuolemat eivät ole tapahtuneet Pariisissa mutta niin...

Viikonloppuni on kulunut Tokio-henkisissä tunnelmissa, sillä luin Turun kirjamessujen heräteostokseni, Yū Mirin romaanin Uenon asema (Sammakko, 2023) , ja HBO Maxilta löysin Tokyo Vice -nimisen sarjan , joka on melkoinen nojatuolimatka nykyajan Tokion sykkeeseen. Uenon aseman ja Tokyo Vicen kautta välittyy keskenään täysin erilaista Tokio-kuvaa, mutta miljoonakaupungin monet kasvot kelpasivat viemään ajatukset muualle Oulun räntäsateiden keskeltä. Molemmista kirjoista kuitenkin välittyy tietynlainen ulkopuolisuuden kokemus - Uenon aseman mies katselee maansa menoa yhteiskunnan reunalta, Tokyo Vicessa amerikkalainen yrittää päästä sisään japanilaiseen mielenmaisemaan. Uenon asema kiinnitti huomioni messuilla kauniin ja huolitellun ulkoasunsa vuoksi. Keltainen kirja on ulkoiselta olemukseltaan oikea kirjahyllyn piristys! Myös takakannen palkintoluettelo vakuutti (kirja on mm. voittanut USA:n National Book Awardin), ja minusta on ylipäänsä mukavaa tukea käännöskirjoja ostamalla niitä....

Hei hei heinäkuu - sehän tarkoittaa, että tänään 31.7. on kirjabloggaajien klassikkohaasteen postauspäivä! Tällä kertaa olen itse haasteen emäntänä 😊. Kaikki haasteeseen luetut kirjat löydät tästä koontipostauksesta: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 31.7.2023 - Koonti! . Kannattaa kierrellä blogeja ja poimia klassikkovinkit talteen. Minun kirjavalintani osui omassa hyllyssäni jokusen vuoden majailleeseen pokkaripainokseen Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvasta (Otava, 2011/1891). Kirjasta on Wikipedian mukaan ilmestynyt neljä suomennosta (1906, 1947, 1963, 2009), ja tämä nyt lukemani on niistä uusin, Jaana Kapari-Jatan käsialaa. Dorian Grayn muotokuva on mutu-fiilikseni mukaan todella tunnettu klassikko, mutta itse tiesin siitä ennakolta aika vähän. Mies rakastuu omaan muotokuvaansa, siinäpä se. Takakannessa mainitaan sielun myyminen paholaiselle, ja koska kirja on alkujaan ilmestynyt vuonna 1891, minua kiinnosti suuresti miten paholainen on tuohon aikaan saatu ujutettua mukaan kir...

Kirjabloggaajien naistenviikkoni jatkuu Patti Smithin muistelmateoksella Ihan kakaroita (Siltala, 2015). Minulle on arvoitus, miten tämä pokkari on omaan hyllyyni päätynyt, sillä Patti Smith on tarkoittanut minulle lähinnä Because the Night -biisiä (huippu!) mutten ole häntä sen kummemmin koskaan diggaillut. Heräteostos pokkarialesta? Ihan kakaroita lähti kuitenkin lukuun, lähes nollatason pohjatiedoilla kirjan kirjoittajasta. Yllätyin, miten hyvin viihdyin Pattin seurassa, 1960- ja 70-lukujen New Yorkin boheemeissa piireissä - tätä kirjaa voin lämpimästi suositella ajankuvasta kiinnostuneille! Kirjassa Smith kertoo lähinnä nuoruusvuosistaan ja ajasta ennen läpimurtoaan laajemmin tunnetuksi taiteilijaksi. Noihin vuosiin liittyy kiinteästi Robert Mapplethorpe, joka myöhemmin nousi kuuluisuuteen valokuvataiteilijana: "Oli päiviä, harmaita sateisia päiviä, jolloin Brooklynin kadut olivat kuin suoraan valokuvasta, ja kaikki ikkunat olivat Leican linssejä, etsimissään rakeinen, hyyt...

Kirjabloggaajien heinäkuuhun kuuluu ihanan perinteinen naistenviikon lukuhaaste, jota emännöi tuttuun tapaan Tuijan Kulttuuripohdintoja-blogi . Naistenviikko alkaa tänään, Riikan nimipäivänä, ja päättyy ensi viikon maanantaina. Omat naistenviikkobloggaukseni eivät taida sisältää viikon nimipäiväsankareita, mutta naisten kirjoittamia kirjoja on luvassa useampia.  Olen kesän aikana innostunut lukemisesta pitkän vaisuhkon kauden jälkeen, ja erityisesti alkukesän dekkarihaaste toimi minulle mainiona lukuinspiraation lähteenä. Löysin tuolloin itselleni uusia, hyviä dekkarituttavuuksia ja koukutuin yhteen sarjaan aivan täysillä. Ylipäänsä on ollut todella mukavaa ihan vaan lukea hyviä kirjoja! Olen ollut niin tyytyväinen lukufiiliksistäni, että olen lähinnä keskittynyt lukemaan ja antanut blogin jatkaa hiljaiseloa. Sain dekkarihaasteeseen aikaiseksi yhden ainokaisen bloggauksen, mutta onneksi muutama lukemani dekkari sopii mainiosti myös naistenviikolle. Naistenviikkoni onkin erittäin ri...

Mikael Niemen Veden viemää (Like, 2013) ilmestyi vuonna 2013 eli samana vuonna, kun perustin Oksan hyllyltä -blogini. En suinkaan valinnut kirjaa luettavakseni tällä perusteella vaan lähinnä sattumalta, kaivellessani luettavaa omasta hyllystä. Mutta olipa hauska sattuma! Googlatessani muiden bloggauksia kirjasta vastaan alkoi tulla tuttuja, jo hiljentyneitä blogeja 💖, joita seurasin aikoinaan tiiviisti... mutta onneksi Amman kirjablogi ja Kirsin kirjanurkka ovat edelleen aktiivisia! Minulta meni aikoinaan Niemen katastrofiromaaniksi nimetty romaani täysin ohi, mutta no, löysinpä hänen hittiromaaninsakin vasta noin 20 vuotta sen julkaisun jälkeen eli Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä tuli luettua noin kolmisen vuotta sitten. Kuljen siis aivan jälkijunassa Niemen kirjojen suhteen, mutta hyvä kirjallisuus kestää aikaa, ja siihen laariin kaikki lukemani Niemen kirjat totisesti kuuluvat. Veden viemää ei yllä aivan samalle tasolle Populäärimusiikin kanssa, mutta jos kaipaat säpäkäs...

Siiri Enorannan Maailmantyttäret (WSOY, 2022) singahti lukulistalleni viime syksyn Turun kirjamessuilla, kun sattumalta osuin kuuntelemaan Enorannan haastattelua. En ollut aiemmin kuullut häntä livenä, ja kirjailijan tuotannosta olen tullut lukeneeksi vain Nokkosvallankumouksen . Jokin Enorannan jutustelussa uusimmasta kirjastaan kuitenkin puhutteli siinä määrin, että ostin Maailmantyttäret messuilta omakseni. Tuo "jokin" saattoi olla se, että Maailmantyttäret katsoo tulevaisuuteen valon ja ilon kautta eli se kuvaa utopiaa. Ajatus tuntui virkistävältä. Uutiset ja maailmantilanne ovat mitä ovat, ja olen ollut perin juurin kyllästänyt dystopioiden synkkyyteen jo hyvän tovin. "Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida" , julistaa Maailmantyttärien takakansi. Ei hullumman kuuloista! Maailmantyttärien päähenkilöinä on viisi nuorta, jotka osallistuvat yksinäisille tarkoitetulle Sopusointu-leirille: Lise-Lotte, Joselina, Ka...

Maylis de Kerangal menee romaaneissaan syvälle jonkun ammatin saloihin: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät uppoutui elinsiirtojen maailmaan, Maailma käden ulottuvilla puolestaan koristemaalauksen saloihin. Sillan synty (Siltala, 2022) kertoo nimensä mukaisesti sillan rakentamisesta. Ei aivan se kaikkein kiinnostavin aihepiiri, jos minulta kysytään. de Kerangal on kuitenkin niin taitava kertoja, että hän puhalsi henkeä ennakolta hieman tylsään aiheeseen.  "Anna nyt ne piirustukset, kyllä minä rakennan ihan mitä haluat, vaikka sillan helvettiin - "  Sillan synnyssä seurataan suurreellisen sillan rakentamista Cocan kaupunkiin. Cocaa ei ole sijoitettu maailmankartalle, mutta sen perusteella mitä siitä kerrotaan, se voisi sijaita vaikkapa jossain Pohjois-Amerikassa tai kenties jopa Etelä-Amerikassa. Kirjan keskeiseen henkilögalleriaan kuuluu useita rakennuksella työskenteleviä henkilöitä, keskeisimpänä heistä työmaan johtaja, oman tiensä kulkija Georges Diderot. Itse kiinn...

Kokosin tähän juttuun arvioita syksyn aikana lukemistani genrekirjoista. Fantasiaa, scifiä, niiden sekoitusta ja yksi dekkari, olkaapa hyvät 😊: N. K. Jemisin: Murtunut maailma 1 - Viides vuodenaika (Jalava 2021; suomennos Mika Kivimäki) Murtunut maailma -trilogia on kerännyt kiitosta siinä määrin, että se oitis herätti uteliaisuuteni. Kaikki sarjan osat on palkittu fantasia - ja scifikirjallisuuden Hugo-palkinnolla, johon ei ole tähän mennessä yltänyt mikään muu sarja. Tämä kyllä nostatti odotukset tosi korkealle! Avausosa ilmestyi suomeksi jo viime vuonna, mutta kaikesta hypestä ja kiinnostuksesta huolimatta innostuin lukemaan sen vasta nyt loppukesällä.  Tämän genren kirjat tuppaavat usein olemaan tiiliskiviluokkaa, eikä Viides vuodenaika ollut poikkeus. 480 sivua tuli silti luettua aika nopsaan, sillä tarina on vetävää (joskin synkkäsävyistä) luettavaa eikä todellakaan mitään perusfantasiaa. Jo kirjan alku on hätkähdyttävä: Essun-niminen nainen palaa kotiin huomatakseen, että...