Fred Vargas: Kalmankuoriaiset (Komisario Adamsberg #9)
Fred Vargasin Komisario Adamsberg -dekkarisarjan lukeminen pääsi minulla hiipumaan hieman puolivahingossa, vaikka sarjan alkupuolella olin siitä todella täpinöissäni. Olen kuitenkin ostanut sarjan kaikki ilmestyneet osat (uusinta lukuunottamatta) omaan hyllyyni, ja keväällä innostuin takaisin sarjan pariin. Kalmankuoriaiset (Gummerus, 2018) on sarjan 9. osa, eli Pariisin 13:nnen kaupunginosan murharyhmän omalaatuinen päällikkö alkaa olla jo tuttu kaveri.
Kalmankuoriaiset käynnistyy varsinaisen rikoksen osalta hitaasti - sen kimppuun päästään vasta, kun on saatu Adamsberg takaisin Islannista Pariisiin (tästä kuviosta kiinnostuneiden kannattaa lukea edeltävä osa Hyisiä aikoja) ja ratkaistu yliajetun naisen surmatapaus. Eräs Adamsbergin alaisista kiinnittää päällikön huomion muutamaan kuolemantapaukseen, jossa uhrit ovat kuolleet erakkohämähämäkin puremaan. Tapaus on vargasmaiseen tyyliin hämärä: kukaan ei ole tehnyt rikosilmoitusta, kuolemat eivät ole tapahtuneet Pariisissa mutta niin vain Adamsberg kiinnostuu hämähäkeistä ja kerii inhaksi osoittautuvaa vyyhtiä auki.
En halua paljastaa varsinaisesta rikoksesta liikoja, jottei kenenkään lukelämys mene pilalle mutta sen voin todeta, etten pitänyt Kalmankuoriaisten rikoksesta laisinkaan. Siinä ja sen menneisyyden painolastissa oli aivan liikaa raakuutta minun makuuni, enkä puhu nyt hämähäkeistä. Niistäkään en pidä ja niitäkin oli liikaa, mutta nyt Adamsberg todella iskee kyntensä melkoiseen mätäpaiseeseen.
Kirjan tähdittäminen Goodreadsiin oli tällä kertaa todella hankalaa. Kalmankuoriaisissa minua ärsyttivät monet maneerit, joita Adamsberg-dekkareihin ja sen vakiohenkilöhin liittyy. Nämä tuntuivat oikein hyppäävän silmille, kun palasin Adamsberg-maailmaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Onko joka dekkarissa esimerkiksi jossain vaiheessa pakko kertoa Adamsbergin ryhmän jäsenten oudot pikku puuhat toimistolla? Toisaalta oli mukavaa, että Adamsbergin ja ryhmän jäsenten välejä käsiteltiin rikosjuttujen ohella. Nyt lukemaani kirjaan oli saatu apulaiskomisario Danglardin ja Adamsbergin välille kehiteltyä aivan kelpo kahnaus. Kirjan rikosjuttu oli sopivan mutkikas, mutta inhottavuskertoimesta tulee miinusta. Päädyin lopulta antamaan Kalmankuoriaisille kolme tähteä Goodreadsiin. Sarjan ystäville siitä huolimatta ehdoton lukusuositus, ja jos sarja kiinnostaa, mukaan voi mielestäni hypätä vaikkapa tästä osasta.
Loppuun vielä tunnelmapala kirjan alusta, jossa ollaan Islannissa:
"Tuuli puhalsi mereltä, lämpöä oli yksitoista astetta, aurinko paistoi utuverhon takaa ja ilmassa leijui kalanperkuujätteiden haju. Adamsberg oli unohtanut, että vielä jokin aika sitten hän oli komisario, jolla oli kaksikymmentäseitsemän alaista rikospoliisissa Pariisin kolmannessatoista kaupunginosassa. Hänen puhelimensa oli pudonnut uuhen papanoihin, ja lammas oli tyynen rauhallisesti upottanut sen tarkalla polkaisulla syvälle jätöksiin. Kukaan tuskin oli aiemmin menettänyt puhelintaan sillä tavalla, ja Adamsberg osasi arvostaa elettä asiaankuuluvasti."
Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 37. Kirjalija on maasta, jossa haluaisit käydä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.