Oksan hyllyltä

Helsingin Sanomissa julkaistiin viime vuoden lopulla sadan kirjan lista 2000-luvun parhaista kotimaisista kirjoista . Lista herätti kirjapiireissä jonkin verran huomioita (tosin nyt tuntuu, että hädin tuskin muistan koko listaa 😏), ja inspiroiduin siitä alkuvuodesta sen verran, että tein muutaman kirjastovarauksen. Kotimaisen kirjallisuuden lukeminen on minulle ainainen haaste, ja mikä tahansa lisätsemppi on tervetullut. HS:n listalta poimin lukuun pari kirjaa, jotka menevät laariin "kaikki paitsi minä ovat lukeneet". Kiitokset siis listalle, tulipa selätettyä pari paljon huomiota saanutta kirjaa. Nälkävuoden luin alkuvuonna, Kissani Jugoslavia jäi ensi alkuun kesken mutta sain sen pari päivää sitten luettua loppuun. Näiden kirjojen myötä sanon heipat HS:n listalle - hauskahan tämmöisiä listoja on lukea ja tutkia, mutta en tämän enempää aio tähän käyttää aikaa. Olen joka tapauksessa tyytyväinen, että tulin lukeneeksi nämä kaksi kovaa kotimaista esikoiskirjaa (!):  * Aki Ol...

Vuoden ensimmäinen puolisko oli blogissani hiljaista aikaa, vaikka vakaa aikomukseni oli herätellä blogia henkiin. Työkiireet ja muut menot jotenkin pääsivät yllättämään 😒, ja hiljaiselo jatkui, mutta otetaanpa uusi yritys (bloggaamisen ihania puolia: eihän tämä täältä mihinkään katoa!). Kesälomalla on ollut aikaa lukea, ja olen näemmä myös onnistunut kiskomaan itseni takaisin blogin äärelle, joten peli ei ole mielestäni ollenkaan menetetty esimerkiksi tämän vuoden lukuhaasteiden (olen mukana Helmet-haasteessa sekä Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa) saati alkuvuonna laatimani TBR-pinoni suhteen. Varovaisesti olen innostunut myös Kirjakimara-blogin merellisestä Kirjoja ulapalta -haasteesta , jossa on vielä pari kuukautta lukuaikaa.  Jotain sain kuitenkin myös alkuvuonna luettua, ja ajattelin naputella noista "rästissä" olevista kirjoista (lyhyet) arviot - mitä nyt satun kirjoista muistamaan! Onneksi minulla on vielä BookBeatin lahjatilaus voimassa, joten voin käydä sieltä lu...

Guillaume Musso on ranskalainen kirjailija, jonka teoksia Siltala on hiljan alkanut julkaista suomeksi. Herralta näkyy ilmestyneen jo kolme käännöstä , ja omaan lukupinooni valikoitui viime vuonna ilmestynyt Kirjailijoiden salattu elämä (Siltala, 2024). "Menestystrillerissä yhdistyvät huimat juonenkäänteet, tunnelmalliset maisemat ja rakkaus kirjallisuuteen" , lupaa takakansi. "Huimat juonenkäänteet" harvoin lupaa mitään hyvää (terkuin skeptinen lukija), mutta tässä tapauksessa mainoslause oli täydellisen oikeassa, ja Musson erittäin kirjallinen mysteeridekkari piti minua tiiviisti otteessaan vuodenvaihteessa. Aivan mainio kirja! Kirjan keskeinen hahmo on kirjailija Nathan Fawles, joka kolmen menestysromaanin jälkeen äkillisesti ilmoitti jättävänsä kirjailijantyönsä ja asustelee nyt erakkomaiseen tyyliin postikorttimaisen kauniilla Beaumontin saarella. Kirjan alussa Fawlesin pakeille pyrkii parikin nuorta henkilöä: saaren kirjakauppaan töihin pestautunut kirjailija...

Kirjabloggaajien naistenviikkoni jatkuu Patti Smithin muistelmateoksella Ihan kakaroita (Siltala, 2015). Minulle on arvoitus, miten tämä pokkari on omaan hyllyyni päätynyt, sillä Patti Smith on tarkoittanut minulle lähinnä Because the Night -biisiä (huippu!) mutten ole häntä sen kummemmin koskaan diggaillut. Heräteostos pokkarialesta? Ihan kakaroita lähti kuitenkin lukuun, lähes nollatason pohjatiedoilla kirjan kirjoittajasta. Yllätyin, miten hyvin viihdyin Pattin seurassa, 1960- ja 70-lukujen New Yorkin boheemeissa piireissä - tätä kirjaa voin lämpimästi suositella ajankuvasta kiinnostuneille! Kirjassa Smith kertoo lähinnä nuoruusvuosistaan ja ajasta ennen läpimurtoaan laajemmin tunnetuksi taiteilijaksi. Noihin vuosiin liittyy kiinteästi Robert Mapplethorpe, joka myöhemmin nousi kuuluisuuteen valokuvataiteilijana: "Oli päiviä, harmaita sateisia päiviä, jolloin Brooklynin kadut olivat kuin suoraan valokuvasta, ja kaikki ikkunat olivat Leican linssejä, etsimissään rakeinen, hyyt...

Maylis de Kerangal menee romaaneissaan syvälle jonkun ammatin saloihin: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät uppoutui elinsiirtojen maailmaan, Maailma käden ulottuvilla puolestaan koristemaalauksen saloihin. Sillan synty (Siltala, 2022) kertoo nimensä mukaisesti sillan rakentamisesta. Ei aivan se kaikkein kiinnostavin aihepiiri, jos minulta kysytään. de Kerangal on kuitenkin niin taitava kertoja, että hän puhalsi henkeä ennakolta hieman tylsään aiheeseen.  "Anna nyt ne piirustukset, kyllä minä rakennan ihan mitä haluat, vaikka sillan helvettiin - "  Sillan synnyssä seurataan suurreellisen sillan rakentamista Cocan kaupunkiin. Cocaa ei ole sijoitettu maailmankartalle, mutta sen perusteella mitä siitä kerrotaan, se voisi sijaita vaikkapa jossain Pohjois-Amerikassa tai kenties jopa Etelä-Amerikassa. Kirjan keskeiseen henkilögalleriaan kuuluu useita rakennuksella työskenteleviä henkilöitä, keskeisimpänä heistä työmaan johtaja, oman tiensä kulkija Georges Diderot. Itse kiinn...

Maylis de Kerangalin proosalla näyttää olevan minuun jokseenkin samanoloinen vaikutus kuin Riikka Pulkkisen kirjoilla: tekee mieli vain uppoutua tekstiin, sulkea muu maailma ulkopuolelle ja elää siinä intensiivisessä todellisuudessa, joka kirjan sivuilta eteen avautuu. de Kerangalin Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (Siltala, 2016) oli minulle suuri elämys ja kirjailijan uusin suomennos Maailma käden ulottuvilla (Siltala, 2019) oli myös huikean hieno kirja. Se ei ollut juoneltaan aivan niin koukuttava kuin Haudataan kuolleet , mutta de Kerangalin koristemaalauksen pariin sijoittuva tarina viehätti minua sen vuoksi, etten tiennyt kirjan aiheesta mitään ja silti huomasin kiinnostuvani siitä, miten uraansa aloitteleva Paula edistyy töissään ja miten hienon käsityöammatin salat pikkuhiljaa paljastuvat hänelle. Kirjan päähenkilönä on parikymppinen Paula Karst, joka  on ylioppilaskirjoitusten jälkeen ollut elämässään hieman tuuliajolla. Selkeä päämäärä puuttuu, kirjoitusten ...

Olen tänä vuonna osallistunut Aukeamia-blogin Kuukauden kieli -lukuhaasteeseen. Oma haastetaipaleeni on edennyt kovin epätahtisesti, sillä vain muutamana kuukautena olen tullut lukeneeksi ko. kuukauden kielellä julkaistun kirjan (tai novellin). Muutoin olen sitten lukenut kirjoja joko liian myöhään tai liian aikaisin. En kuitenkaan ole antanut tämän suuremmin haitata, sillä haaste on selkeästi laajentanut lukureviiriäni ja kirjojen etsintä on pääsääntöisesti ollut kivaa. Pari kieltä jäi silti matkan varrella kuittaamatta, mutta sainpas tässä joulukuun aikana hoidettua nekin eli jee, voin merkitä kuukauden kieli -haasteen suoritetuksi!  Kokosin tähän juttuun rästissä olleet vietnamin ja turkin kirjat ja lisäksi mukana on joulukuun kieli venäjä. Lyhyiden lukutunnelmien jälkeen on vielä pieni kooste haasteesta ja lista kaikista haasteeseen lukemistani kirjoista. Photo by freestocks.org on Unsplash Toukokuun kieli: turkki - Orhan Pamukin novelli Ikkuna (julkaistu kok...

Tammikuussa olen ehtinyt lukemaan tavallista vähemmän, mutta lukupinoni on ollut hämmentävän tasokas. Olen lukunut tammikuun aikana kuusi kirjaa, joista kolme (!) saa täydet viisi Goodreads-tähteä, ja loput ovat tasokkaita neljän tähden kirjoja. Olen näistä luvuista erinomaisen tietoinen, sillä tein kuun alkupäivinä blogiini sivun , jolle aion kerätä vuoden aikana lukemani kirjat. Painotan voimakkaasti sanaa *aion* - tämä on aikomus, joka sai innoituksensa Seinäjoen kirjaston viime vuoden lukuhaasteesta. Haasteen seuraaminen oli helppoa oman välilehden avulla, eikä luettujen listaaminen ollutkaan niin vaivalloista ja hankalaa kuin aluksi luulin (nimim. fiilislukija-ei-tilastoi-lukemisiaan) ja haasteen lopuksi oli mukavaa tutkailla, mitä sitä tulikaan kuukausittain luettua. Niinpä aion tänä vuonna kokeilla listaamista, ja jos hyvin käy ja kärsivällisyys suo, joulukuussa 2018 minulla on edessäni listat koko vuoden luetuista kirjoista. Nyt ollaan jo tammikuun lopulla, ja listani on edell...

Helmet-haasteessa on kohta "valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella". Sana Krasikovin novellikokoelma Vielä vuosi (Siltala, 2009) on minun kirjani tähän haastekohtaan. Takakannen tekstissä oli muutamia huomioni herättäneitä sanoja: "kahdeksan suurenmoista novellia", "maahanmuuttajia tai emigrantteja". Eli siis novelleja maahanmuuttajista tai emigranteista = haastepisteitä luvassa! Sekä Novellihaaste ja Muuttoliikkeessä-haaste ovat edenneet minulla todella nihkeästi, ja Krasikovin kirja on varsinainen täsmäisku näihin haasteisiin. Takakansi lupailee novellien olevan suurenmoisia, onhan kyseessä "ällistyttävä debyytti". Joo-o. Voin vain todeta, että ällistyin lähinnä siitä, miten mitäänsanomattomilta suurin osa kirjan novelleista tuntui. Niissä kuvataan keskiluokkaisten ihmisten elämäntilanteita murrosvaiheessa. On nainen, jonka mies muuttaa takaisin kotimaahan, Venäjälle ja löytää sieltä uuden naisen. On nainen, joka on matkannut Yhd...

Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä (Siltala, 2014) on niitä kirjoja, joista muistan lukeneeni paljon kehuja. Melko pian kirjan edetessä huomasin, että kirjan kevyen särmikkäästi etenevä kerronta on todella maininnan arvoinen. Omavaltaista menettelyä liihottelee vaivattomasti eteenpäin, ja kirjan sivuilta piirtyy kaksi terävänäköistä henkilökuvaa ja yhden suhteen viiltävä analyysi. "Oli hiljaista. Meni viikko. Hätäännys ja itsesyytökset saivat Esterin melkein oksentamaan. Ystävätärkuoro sanoi, ettei mahdollisuus niin helposti häviä. Jos juttu oli minkään arvoinen, mies oli vielä kiinnostunut. Ester ei ollut tehnyt mitään väärää, voisihan Hugokin tehdä aloitteen, ei kaikki ollut Esterin varassa. Ystävätärkuoro muodostui rakkaimpien ystävien  kootuista hyvistä neuvoista ja varoituksista. Ne auttoivat Esteriä jaksamaan vielä muutaman tunnin silloin kun synkkyys tuntui kietovan koko elämän käärinliinaan." (s. 58) Omavaltaista menettelyä on tarina eräästä paris...

Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja (Siltala, 2012) on kuin kansikuvansa: ilmava, herkkävireinen ja kaunis. Kirja on ihastuttava tarina ajasta ennen television valtakautta. Ajasta, jolloin elokuvateatterit olivat tärkeä ilon ja viihteen lähde ihmisille. Chileläisessä kaivoskaupungissa asustaa köyhä perhe, jolla on rahaa lähettää vain yksi perheen lapsista elokuviin. Hänen tehtävänään on näytöksen jälkeen kertoa elokuva muulle perheelle. Parhaiten sen osaa Maria-tyttönen: "Mutta myös minä hallitsin kauniin meksikolaisen ääntämyksen (sen verran olin nähnyt lännenelokuvia lyhyen elämäni aikana), ja sen lisäksi että kerroin elokuvan kuvaillen maisemia ja kaikkea muuta, aloin yhtäkkiä laulaa elokuvasävelmiä (olin kuullut niitä useasti kuppiloiden kaiuttimista ja osasin ne kaikki). Laulaminen ihmetytti niitä, jotka eivät olleet koskaan kuulleet minun laulavan. Ja se miten hyvin suoriuduin siitä." (s.44) Elokuvankertoja on Marian kasvutarina, vaikka näin lyhykäisess...

Kiinnostuin Hannu Raittilan Terminaalista (Siltala, 2013) sen tultua ehdolle Finlandia-palkinnon saajaksi. Olen lukenut Raittilalta aikaisemmin  Kirjailijaelämää , josta tykkäsin. Terminaalissa kiinnosti lentokenttiä liippaava aihe. Lentokentillä on omanlaisensa välitilatunnelma, mennään, tullaan ja odotellaan, ei olla oikein missään ja jonnekin pitäisi kiivaasti päästä - mitä Finlandia-ehdokkaassa on saatu irti näistä tunnelmista? Reilun kuukauden jonottelun jälkeen sain kirjan ja reipas viikko meni sen lukemiseen. Odotin kirjalta aika paljon, mutta vaikka Terminaalissa oli paljon hyviä aineksia, ei se oikein pystynyt vastaamaan odotuksiini. Terminaalissa kerrotaan erään suomalaisen perheen tarina globaalissa maailmassa. Tarinalinjoja on useita, jokainen perheenjäsen ja yksi ystävä saa suunvuoron omissa luvuissaan. Luvut eivät ole kovinkaan pitkiä, joten kerronta hypähtelee henkilöstä ja paikasta toiseen aika tiuhaa tahtia. Perheyhteisöstä ei oikein voi puhua, sillä kir...

Antony Beevorin ja Artemis Cooperin Pariisi miehityksen jälkeen 1944-1949 on tämän viikon Suoritukseni isolla S:llä. Valitessani alkusyksyllä kirjoja oman kirjahyllyn lukuprojektin  ensimmäiseen osaan tämä kirja valikoitui listalle hetkellisen tietokirjainnostuksen vallassa. Aloittelin kirjan lukemista parisen viikkoa sitten tajutessani, että marraskuun loppu lähenee kiivaasti ja olen onnistunut lukemaan vasta 3/5 kirjaa listaltani. Höh, kyllähän yhden vielä ehtii lukea vaikka päällään seisten... 150 sivun jälkeen alkoi kaunokirjallisuuden ystävältä usko loppua, ja arvelin jo tyytyväni 3/5 tulokseen ja lukevani Beevorin ja Cooperin loppuun 'joskus'. Sitten Suketuksen blogissa starttasi Ihminen sodassa -haaste . Meinasin sivuuttaa haasteen 'sotakirjat ei todellakaan oo mun juttu' -asenteella, mutta kas kummaa, lukuvinkkilistalla on eräs Beevor & Cooperin teos Pariisista... puolikkaan sotamiehen arvo antoi lisämotivaatiota lukemiselle ja ah, nyt se on tehty! ...

¡Hola! español -haaste on terävöittänyt katsettani espanjankieliselle kirjallisuudelle. César Airan kirja uutuushyllyssä - tämän täytyy sopia haasteeseen? Kyllä, Siltala on julkaissut argentiinalaiselta kirjailijalta kaksi pienoisnovellia sisältävän kirjan Aaveet | Kirjailijakokous (Siltala, 2013). Takakansiteksti kuvailee kirjaa oudoksi ja älykkääksi - kaksi adjektiivia, jotka takuuvarmasti saavat bloggaajan kiinnostuksen heräämään. Kirjan luettuani voin todeta, että molemmat pienoisromaanit todellakin ovat outoja ja varmasti myös älykkäitä, koska en voi väittää niitä täysin ymmärtäneeni. Aaveet-pienoisromaanissa liikutaan rakennustyö-maalla. Buenos Airesiin rakennetaan kerrostaloa ja päähenkilöinä ovat muutamat henkilöt kerrostalon chileläisestä rakennusporukasta. Erikoista heissä on se, että he näkevät aaveita. Aaveet ovat alastomia, kalkkipölyn peittämiä miehiä, jotka leijuvat ilmassa ja liitelevät seinien läpi. Rakennusporukka perheineen asuu keskeneräisessä talossa siihen a...

Eleanor Cattonin Harjoitukset (Siltala, 2010) on hieno romaani high school ja näyttelijäopiskelijoiden elämästä. Kirjan keskeisin tapahtuma on tapahtunut juuri ennen kirjan aikajanaa: alaikäisen high school -opiskelija Victorian suhde kolmikymppisen miesopettajan kanssa on paljastunut. Harjoituksissa seurataan kahden vierekkäisen koulun, high schoolin ja teatterikoulun opiskelijoiden elämää, ja Victorian salasuhde heijastuu lähes kaikkiin kirjan tapahtumiin. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on saksofoninopettaja, jolle high school -oppilaat uskoutuvat kuin terapeutille. Ja myös saksofoninopettaja tuntuu janoavan osansa oppilaidensa elämää:  "'Nähdään ensi viikolla', hän sanoo, ja saksofoninopettaja tuntee aivan äkisti, kuinka jokin surun kaltainen pistää häntä, ja hän haluaa todella kovasti pyytää Isoldea jäämään. Viikottaiset puolen tunnin katkelmat Isolden elämästä ovat saksofoninopettajalle pimeän kadun valaistuja keittiönikkunoita, joista näkee lyhyen ja keltais...