Hannu Raittila: Terminaali

Kiinnostuin Hannu Raittilan Terminaalista (Siltala, 2013) sen tultua ehdolle Finlandia-palkinnon saajaksi. Olen lukenut Raittilalta aikaisemmin Kirjailijaelämää, josta tykkäsin. Terminaalissa kiinnosti lentokenttiä liippaava aihe. Lentokentillä on omanlaisensa välitilatunnelma, mennään, tullaan ja odotellaan, ei olla oikein missään ja jonnekin pitäisi kiivaasti päästä - mitä Finlandia-ehdokkaassa on saatu irti näistä tunnelmista? Reilun kuukauden jonottelun jälkeen sain kirjan ja reipas viikko meni sen lukemiseen. Odotin kirjalta aika paljon, mutta vaikka Terminaalissa oli paljon hyviä aineksia, ei se oikein pystynyt vastaamaan odotuksiini.

Terminaalissa kerrotaan erään suomalaisen perheen tarina globaalissa maailmassa. Tarinalinjoja on useita, jokainen perheenjäsen ja yksi ystävä saa suunvuoron omissa luvuissaan. Luvut eivät ole kovinkaan pitkiä, joten kerronta hypähtelee henkilöstä ja paikasta toiseen aika tiuhaa tahtia. Perheyhteisöstä ei oikein voi puhua, sillä kirjan perhe on elänyt terminaalimaisessa tilassa, jossa liehutaan maassa jos toisessakin ja moikataan, jos satutaan törmäämään. Keskeinen tapahtuma juonen kannalta on perheen tyttären Paulan katoaminen. Ennen pitkää päästään siihen, että Paulan isä Johan lähtee etsimään tytärtään - ensin Karibian saaristoon ja sitten Syyriaan. Maapalloa reissataan muutenkin pitkin ja poikin, sillä Terminaalissa kerrotaan varsin runsaasti Paulan ja hänen ystävänsä Saran lentokenttähengauksesta, joka olikin kirjan kiintoisinta antia.

Kirjan suurin ongelma oli sen pituus. Oma lukukokemukseni olisi varmasti ollut parempi, jos sisältöä olisi tiivistetty. Terminaalin idea on hyvä, mutta kaipasin tapahtumiin enemmän vääntöä ja vauhtia, kun juoneen oli otettu mukaan trillerimäisiä piirteitä Paulan katoamisen myötä. Nyt tuntui liian usein, että juoni junnaa paikallaan eikä mitään ihmeempää tapahdu. Toimintaa tuli enemmän mukaan kuvioihin vasta aivan loppuvaiheissa, onneksi sentään jaksoin lukea sinne asti.

Aloitan Terminaalilla Mitä minusta tulee isona (MiMiTui) -haasteen. Johan, Paulan isä, työskentelee Rajavartiolaitoksen tehtävissä Helsinki-Vantaan lentokentällä ja on arvoltaan kommodori. Johan kuvataan kirjassa yksinomaan ammattinsa kautta, kaikki Johan-luvut kietoutuvat jollain tapaa hänen työtehtäviinsä. Johan pohtiikin: "Rupesin miettimään ja tajusin, että olen erinomaisen tottunut olemaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa erilaisten roolinaamioiden takana. Minulle ei tuota vaikeuksia antaa käskyjä tai puhutella satojen miesten osastoa. Mutta olenko kykenevä kohtaamaan yhtäkään oikeaa elävää ihmistä?" (s. 201) Johanin ammatin (kuten kaikkien muidenkin henkilöiden ammattien) varjolla lukijalle annetaan infotujauksia aiheesta jos toisestakin. Yleensä tietoiskut käsittelevät ns. kovia aiheita kuten vaikkapa Internetin ihmeitä tai navigoinnin teknisiä hienouksia. Yksityishenkilö-Johan näyttäytyy Terminaalissa erittäin vähän, kirjan loppuhuipennuskin on rakennettu hänen ammatti-imagonsa varaan.

Goodreads: 2 tähteä

Muualla verkossa: Terminaalissa on oltu mm. blogeissa Morren maailma, Annelin lukuvinkit, Kirjakaapin kummitus sekä Ja kaikkea muuta.

Kirjan tietoja:
Hannu Raittila: Terminaali
Graafinen suunnittelu Elina Warsta
Siltala, 2013
454 sivua
 
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.