Oksan hyllyltä

Antti Saarnion kirjoittamat ja Cata Ahlbäckin kuvittamat Aavepoika Aapeli -kirjat ovat olleet eräs parhaita lukulöytöjäni Halloween-lukuhaasteeseen . Kirjat on suunnattu nuorille lukijoille, mutta voin vakuuttaa, että myös aikuinen viihtyy mainiosti reippaan ja neuvokkaan Aapeli-aaveen seurassa. Sarjassa on ilmestynyt kaksi kirjaa: Aavepoika Aapeli & Mörkölinna (Haamu, 2016) ja Aavepoika Aapeli & Muinainen Metusalem (Haamu, 2018). Innostuin Mörkölinnasta sen verran isosti, että onneksi myös Metusalemista kertova kirja ehti mukaan haastejuttuun. Kirjan päähenkilönä (tai siis pääaaveena!) on kunnolliseen ja rehtiin maalaisaaveperheeseen syntynyt Aapeli-aavepoika. Hän haaveilee linnakummituksen urasta suuressa maailmassa, vaikka vanhemmat koettavat toppuutella ja ehdottavat vaikkapa autiotalo- tai kartanokummituksen paikkaa. Päättäväinen Aapeli pitää päänsä ja lähtee etsimään itselleen sopivaa linnaa. Ja niin hän päätyy Mörkölinnaan, jossa onkin joukko kummituksia melko...

Tuulia Matilaisen Hullu koira (Haamu Kustannus, 2015) oli raikas lukuelämys. Jo ensi selailulla kirjan kieli tuntui viehättävältä, ja mielipiteeni vain vahvistui kirjan luettuani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Viroon, ja sekin lisäsi kiinnostustani kirjaa kohtaan. Virolaisia kirjoja tai Viroon sijoittuvia kirjoja luen äärimmäisen harvoin, joten Hullussa koirassa oli pieni, jännä vierauden pohjavire mukana. "Horisonttiin saakkaa valkoista aavaa lumimaisemaa, tuulen silittelemä dyynihanki. On leuto talvipäivä, sellainen päivä, jona taivas on kirkas ja maata kohti leijailee hitaasti valkoisia hahtuvia.     En tiedä miksi olen siinä. Vieressäni seisoo joku.     En näe kasvoja, en tunnista ääriviivoja, mutta siinä seisoo mies, aivan kosketuksen mitan päässä. Tunnen hänet. Tiedän sen varmasti, mutta en tiedä kuka hän on.   Mies nostaa katseensa ylös taivaalle, hiutaleet laskeutuvat rajautumattomille kasvoille, sulavat poskelle. Miehen poski o...

"...kauhukirjallisuuteen liittyvät kommentit liittyvätkin usein siihen, pelottiko lukijaa vai ei.     Tylsää.    Kauhun ei ole pakko pelottaa. Se voi aiheuttaa outouden tuntemuksia, kauneuden kokemuksia ja jopa naurattaa. Kyseessä ei ole kirjallinen versio huvipuiston kummitusjunasta, vaan ennen kaikkea taiteenlaji, jonka avulla voi käsitellä koko ihmisenä olemisen kirjoa." ( s. 7) Marko Hautalan esipuhe kauhunovellikokoelmassa Valkoiset varpaat (Haamu, 2015) osui ja upposi. Genretuntemus ei ole muutoinkaan vahvoja puoliani, ja kauhua lukiessani olen aina odottanut kauhun puistatuksia ja kummitusjunaefektiä (ja kummitusjuna oli muuten penskana tosi jännä paikka). Olipa hyvä tietää, ettei kauhukirja ole huono vaikka puistatukset jäävät väliin. Niin nimittäin kävi Valkoiset varpaat -kokoelman novellien kanssa, mutta esipuheen ansiosta luin kirjaa aavistuksen rennommalla otteella kun lupa kerran annettiin ja pidin lukemastani kolmen Goodreads-tähden ver...