Oksan hyllyltä

Jenna Kostetin aiemmasta tuotannosta muistan erityisesti hänen kansanperinteestä ponnistavan dekkarinsa  Marrasyöt , joka on jäänyt pysyväispaikalle omaan hyllyyni. Nyt Kostet on aloittanut uuden 1930-luvun Turkuun sijoittuvan sarjan, josta on tänä vuonna ehtinyt ilmestyä jo kaksi osaa. Hyppäsin mukaan sarja-avaukseen Sinisiipisten saari (Aula & Co, 2025). Sinisiipisten saaren päähenkilönä on kasvattivanhempiensa, kahden vanhapiikasisaruksen luona asuva 24-vuotias Aina Ahlgren. Kirjan alussa hän sattuman kautta herää ajattelemaan ahtaissa piireissä kulkevaa arkeaan. Muutama sattuma lisää, ja Aina pestautuu hyönteistutkija Honkosen assistentiksi ja lähtee opettelemaan itsenäistä elämää Vilukaren saarelle, meren äärelle. "Ei, enpä usko pelkääväni", Aina totesi. Hän ei ollut juuri koskaan joutunut olemaan yksin, mutta yksinäisyyttä hän sitä vastoin oli tuntenut usein. Siinä oli ero. Hän oli varma, ettei olisi Vilukarilla koskaan yksinäinen. Täällä hän saattoi hengittää jo v...

Pikimusta, sysipimeä (Robustos, 2017) on Jenna Kostetin kolmas romaani. Kahdella aikatasolla liikkuvasta tarinasta nousi omassa lukukokemuksessani voimakkaimmin esille vuoden 1942 osuus. Vahva naiskuva Esteristä, itsekseen maatilaa hoitamaan jääneestä villiluonteisesta naisesta viehätti minua arvoituksellisuudellaan ja alkukantaisella luonnonläheisyydellään. Nykyhetkeen sijoittuva tarinalinja sen sijaan jäi melkoisen vaisuksi, sillä päähenkilö-Auran parisuhdeongelmat ja tämän FB:ssä ahkeraan viestittelevä opettajamies eivät herättäneet mielenkiintoani vähäisimmässäkään määrin. Yleisvaikutelmani kirjasta olikin harmillisen ristiriitainen, mutta Esterin vuoksi suosittelen nais- ja sukutarinoiden ystäviä tutustumaan kirjaan. "Minua ei pelota metsässä. Katselen välillä aamun hämärässä pellolle ja korpeen ja ajattelen, että lähden pois. Pakkaan reppuuni ruokaa, vaatteita ja puukon. Haulikon otan olalleni ja sukset jalkaani ja hiihdän niin kauan kuin lunta riittää, ja kun kevät tu...

Kirjojen lukeminen vuodenaikojen mukaan ei taida olla minun juttuni. Täydellinen hetki Jenna Kostetin Marrasöiden (Robustos, 2015) lukemiselle olisi totta kai ollut marraskuu, mutta minä luin kirjaa vapun alla. Lyhenevän yön valossa olikin aika jännää lukea kirjaa, jossa marraskuun pimeys iskee päälle. Kontrasti vain vahvisti Marrasöiden tunnelmaa, ja minä viihdyin erinomaisesti synkähkön kirjan sivuilla, Turun saariston maisemissa. "Mä jään kiertämään tuon", Selja sanoi Svakille ja nyökkäsi kivikehää kohti.     "Hyvä, tee se", Svak sanoi. "Teet oikein, kun kierrät sen."     Selja ei tiennyt, mitä Svak tarkoitti. Hän katsoi miehen loittonevaa selkää ja toivoi, että kivikehän kiertämällä saisi vastauksia mieltään vaivaaviin kysymyksiin. Hän tunsi itsensä  typerykseksi, kun lähestyi kivisti ladottua labyrinttia ja astui ensimmäisten kivien väliin. Toisten äänet katosivat puiden katveeseen. Selja tunsi miten tuuli pyöritti hänen hiuksiaan ja toi ...

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemaviikkoni päättyy kahteen nuortenkirjaan, jotka ovat jo saaneet jonkin verran blogihuomiota. Satu Mattila-Laineen esikoiskirja Parantola (Karisto, 2015) on kirja, jonka poimin Lukuoppaan vinkkilistalta. Tämä aikamatkustuskirja on näkynyt myös monessa kirjablogissa syksyn aikana. Jenna Kostetin Lautturi (Robustos, 2014) voitti viime vuonna Blogistanian Kuopus -palkinnon, ja bloggaajakollegoiden kehut herättivät uteliaisuuteni kirjaa kohtaan. Molemmat kirjat osoittautuvat oikein hyviksi ja ajatuksia herättäviksi, joten näitä kelpaa tarjota nuorille luettaviksi. Satu Mattila-Laineen esikoiskirja Parantola (Karisto, 2015) tarjoaa erikoisen miljöön tapahtumille. Kirjan päähenkilönä on 15-vuotias epilepsiaa sairastava ja vintageblogia pitävä Elisa. Hänen kotipaikkakunnallaan on vanha, käytöstä poistunut parantola, ja siellä hän kohtauksen aikana huomaa siirtyneensä 1930-luvulle. Tuolloin parantola toimi epilepsiaparantolana, ja Elisa löyt...