Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Jenna Kostetin aiemmasta tuotannosta muistan erityisesti hänen kansanperinteestä ponnistavan dekkarinsa Marrasyöt, joka on jäänyt pysyväispaikalle omaan hyllyyni. Nyt Kostet on aloittanut uuden 1930-luvun Turkuun sijoittuvan sarjan, josta on tänä vuonna ehtinyt ilmestyä jo kaksi osaa. Hyppäsin mukaan sarja-avaukseen Sinisiipisten saari (Aula & Co, 2025).
Sinisiipisten saaren päähenkilönä on kasvattivanhempiensa, kahden vanhapiikasisaruksen luona asuva 24-vuotias Aina Ahlgren. Kirjan alussa hän sattuman kautta herää ajattelemaan ahtaissa piireissä kulkevaa arkeaan. Muutama sattuma lisää, ja Aina pestautuu hyönteistutkija Honkosen assistentiksi ja lähtee opettelemaan itsenäistä elämää Vilukaren saarelle, meren äärelle.
"Ei, enpä usko pelkääväni", Aina totesi. Hän ei ollut juuri koskaan joutunut olemaan yksin, mutta yksinäisyyttä hän sitä vastoin oli tuntenut usein. Siinä oli ero. Hän oli varma, ettei olisi Vilukarilla koskaan yksinäinen. Täällä hän saattoi hengittää jo vapaammin."
Valitettavasti Sinisiipisten saari ei ollut minun kirjani, vaikka etukäteen oletin pitäväni siitä paljonkin. Eniten minua häiritsivät pinnalliset ja pökkelömäiset henkilöhahmot, joiden luonteenpiirteet ja käyttäytyminen olivat usein kovin äärimmilleen vietyjä. Ainan suojattu asema kotona tätien hoivissa ja sitten yks kaks siitä irtautuminen, asumaan kahdestaan saarelle uppo-oudon miehen kanssa - tämä kohtuullisen nopsaan edennyt juonikuvio tuntui aavistuksen liian nopealta ollakseen uskottava. Lisäksi kun Ainan ja Honkasen välille kehkeytyi vähänkään mielenkiintoista keskustelua, se päättyi usein johonkin luonnottoman kohteliaaseen lausahdukseen, ja sitten siirryttiin seuraamaan jotain muuta tapahtumaa. Nämä kohtaukset olivat kömpelön oloisia, ja toisinaan koomisiakin. Toki ajat ovat muuttuneet ja luin kirjaa kenties liian nykyaikaisin silmälasein, mutta monet kirjan kohtauksista vaikuttivat yhtäkaikki jäykiltä ja epäuskottavilta.
Kirjan hyvinä puolina nostan esille historiallisen Turun ja sen yliopistopiirien kuvauksen, ja myös naisen asemaa tuotiin esille monelta kantilta (olkoonkin, että ne kantit olivat minun makuuni liian alleviivattuja ja kärjistettyjä). Toisaalta ajankuvaan oli otettu mukaan Ainan juutalainen tuttavaperhe, jonka kautta tuotiin esille nousevaa antisemitismiä. Minusta tämä kuvio tuntui irralliselta, kun kirja muutoin oli tyyliltään lähinnä kepeä historiallinen viihderomaani.
En oikein päässyt samalla aaltopituudelle Sinisiipisten saaren kanssa, ja Goodreadsiin annan kirjalle vain kaksi tähteä. Kirjan loppuratkaisussa sentään oli puhtia ja odottamaton käänne, mutta arvelen, että sarja jää minun osaltani silti tähän.
Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 3. saaressa tai saaristossa. Osallistun kirjalla myös Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen.
Kommentit
Lähetä kommentti
Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.