Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys
"Ulkopuoliset huomasivat heti sen, minkä he itse tajusivat vasta vuosia myöhemmin. Alice ja Mattia astuivat keittiöön käsi kädessä. He eivät hymyilleet eivätkä katsoneet samaan suuntaan, mutta oli kuin heidän ruumiinsa olisivat virranneet toisiinsa yhteen liitettyjen käsivarsien ja sormien kautta. Kontrasti Alicen kalpeita kasvoja kehystävien vaaleiden hiusten ja Mattian silmille pörrötetyn tumman tukan välillä häipyi tuohon heidät yhdistävään kaareen. Heidän välillään oli rajoiltaan epätarkka yhtenäinen tila, josta ei tuntunut puuttuvan mitään ja jossa ilma vaikutti tyyneltä, liikkumattomalta." (s. 96) Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys (WSOY, 2010) koukutti minut todella tehokkaasti pääsiäisviikonloppuna. Alicen ja Mattian surumielinen rakkaustarina (jos sitä nyt voi sellaiseksi sanoa) sai sivut kääntymän semmoista vauhtia, että lähes 300 sivua hurahti noin vuorokaudessa. Alicen ja Mattian henkilöhahmoissa oli jotain, joka sai minut halua...