Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys
"Ulkopuoliset huomasivat heti sen, minkä he itse tajusivat vasta vuosia myöhemmin. Alice ja Mattia astuivat keittiöön käsi kädessä. He eivät hymyilleet eivätkä katsoneet samaan suuntaan, mutta oli kuin heidän ruumiinsa olisivat virranneet toisiinsa yhteen liitettyjen käsivarsien ja sormien kautta.
Kontrasti Alicen kalpeita kasvoja kehystävien vaaleiden hiusten ja Mattian silmille pörrötetyn tumman tukan välillä häipyi tuohon heidät yhdistävään kaareen. Heidän välillään oli rajoiltaan epätarkka yhtenäinen tila, josta ei tuntunut puuttuvan mitään ja jossa ilma vaikutti tyyneltä, liikkumattomalta." (s. 96)
Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys (WSOY, 2010) koukutti minut todella tehokkaasti pääsiäisviikonloppuna. Alicen ja Mattian surumielinen rakkaustarina (jos sitä nyt voi sellaiseksi sanoa) sai sivut kääntymän semmoista vauhtia, että lähes 300 sivua hurahti noin vuorokaudessa. Alicen ja Mattian henkilöhahmoissa oli jotain, joka sai minut haluamaan tietää miten heille käy. Edellinen näin tiivistahtinen ja upottava lukuelämykseni on muutama viikko sitten lukemani Zadie Smithin kirja Kauneudesta, mutta se juttu luuraa vielä bloggausjonossa.
Sain Alkulukujen yksinäisyydestä jotenkin vaikean kirjan vaikutelman luettuani takakansitekstin. Alkulukuja, kaksi rikkoutunutta ihmistä ja kirjoittajakin on fyysikko, jonka väitöskirja käsittelee hiukkasfysiikkaa. Vaikeat, korkealentoiset kirjat eivät juuri nyt minua puhuttele, joten oli helpotus huomata, että ennakkokäsitykseni oli väärä ja Alicen ja Mattian tarinaan oli vaivatonta pujahtaa mukaan. Kirjailijan tausta näkyy Mattian kiinnostuksessa matematiikkaan, mutta noin muuten Alkulukujen yksinäisyys ei leijaile mahdottomissa sfääreissä. Molempien päähenkilöiden tarinat alkavat nuoruudesta, ja heidän matkassaan kuljetaan aikuisuuteen asti. Riittääkö keskinäinen vetovoima saattamaan nuoret yhteen, kun kummallakin on omat salaisuutensa ja ongelmansa?
Henkilöiden ohella pidin Giordanon kielestä. Takakansi maalailee näin: "hänen tekstinsä hengittää kevyesti ja kuulaana." Olen samaa mieltä, ja lisään perään adjektiivin uskottava. Giordanon kirjassa rakkaus ei ole vaaleanpunaista unelmaa, vaan rikki repivää ja satuttavaa, toisinaan toki myös suloista. Pienet sattumukset ohjaavat tapahtumia yllättäviin suuntiin, ja siitä huolimatta jäin viimeisen sivun jälkeen toivomaan sekä Alicelle että Mattialle mielenrauhaa tuleviin päiviin.
Henkilöiden ohella pidin Giordanon kielestä. Takakansi maalailee näin: "hänen tekstinsä hengittää kevyesti ja kuulaana." Olen samaa mieltä, ja lisään perään adjektiivin uskottava. Giordanon kirjassa rakkaus ei ole vaaleanpunaista unelmaa, vaan rikki repivää ja satuttavaa, toisinaan toki myös suloista. Pienet sattumukset ohjaavat tapahtumia yllättäviin suuntiin, ja siitä huolimatta jäin viimeisen sivun jälkeen toivomaan sekä Alicelle että Mattialle mielenrauhaa tuleviin päiviin.
Giordanon kirjan poimin luettavakseni Oulun kaupunginkirjaston Lukuoppaan suosituksesta. Huippuvinkki, kiitos!
Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Paolo Giordana: La solitudine dei numeri primi (2008)
Suomennos Helinä Kangas
WSOY, 2010
298 sivua
Itse vierastan tämän nimisiä kirjoja. Mutta ilmeisesti teos oli hyvinkin jaollinen monelle lukijalle.
VastaaPoistaJoo, kirjan nimi on kieltämättä hieman liian ... jotain. :) Mutta kirjan sisältö onneksi oli parempi, minulle ainakin. Ehkä tämmöinen uppoaa enempi naislukijoihin. :)
PoistaKirjoituksesi houkuttaa lukemaan. Riensin jo innostuneena tarkistamaan, josko käännös olisi syynä tuohon korvissani hieman tekotaiteelliseen ja hienostelevaan nimeen, mutta ei, näyttää olevan suoran käännös. Kirjojen nimet ovat kyllä aika tärkeitä, voivat viedä niin perusteellisesti metsäänkin. Kuten esim Saatana saapuu Moskovaan jota välttelin nimen takia vuosikaudet.
VastaaPoistaLue ihmeessä, tämä oli oikein hyvä nimestään huolimatta. :) Alkuluvut vilahtavat kirjan tarinassa, mutta mikään matemaattinen juttu ei silti ole kyseessä vaan ihmissuhdemössöä on tarjolla. Arvelin kirjaa tosiaan itsekin nimen perusteella erilaiseksi. Heh, Saatana saapuu Moskovaan on minulla vielä lukematta. Olen arvellut, etten tajua siitä mitään mutta ehkä vaan pitäisi rohkeasti yrittää.
PoistaLuin tämän vuosia sitten ja muistan itsekin pitäneeni kovasti. :)
VastaaPoistaHuomasin, että tästä on kirjoitettu monessa blogissa ja kirjasta on pidetty. Minä nyt vaan olen tämmöinen myöhäisherännyt tämän kirjan suhteen. :)
PoistaIhana kirjan nimi :) Kirja on huikea ja kirjailijalta löytyy muutakin hyvää luettavaa :)
VastaaPoistaMinulla onkin tarkoituksena tutkia Giordanon muita kirjoja, onko siellä vielä tämmöisiä helmia odottamassa lukemista. :)
PoistaGiordanon Ihmisruumis tuli luettua Kirjamessujen henkeen Italia-vuonna, mutta tämä edelleen lukematta. Kiitos että muistutit!
VastaaPoistaPs. ihanan pirteä uusi look täällä!
Pitääpä katsastaa tuo Ihmisruumis. Giordanon kirjoitystyylissä on jotain kiehtavaa, luen häneltä mieluusti jotain muutakin.
PoistaJuu, tänne tuli kevätaurinko paistamaan, ainakin tuonne yläosaan. :)