Jenni Tuominen: Unessakävelijä

Tiedoksi: tämä on blogini ihka ensimmäinen värityskirjapostaus. Värittelytaustani on lyhyesti tämmöinen: suhtauduin alkuun nuivan skeptisesti aikuisten värityskirjabuumiin, mutta joulun alla höyrähdin viimein itsekin kokeilemaan värittelyä. Yhtenä kannustimena kokeiluun olivat upeat värikynälaatikot, joita kirjakaupoissa oli laitettu näyttävästi esille. Pitkissä värien riveissä on maagista vetovoimaa, ne saavat mielikuvituksen lentoon - mitähän ihanuuksia noilla saisi aikaan? Ostaa täräytin itselleni lahjaksi värit ja Johanna Basfordin Secret Garden -kirjan Artist Edition -version. 

Ja joo, pakko oli myöntää, että värittely on hauskaa hommaa. En ole mielestäni taiteellisesti lahjakas, mutta lapsuudessa toki värittelin ja piirtelin kaikenlaista. Vuosien tauon jälkeen on ollut yllättävän mukavaa tarttua taas väreihin. Tuntikausia en jaksa tai ehdi istua niiden parissa, mutta rentoutumispuuhien joukossa värittely on asettunut palapelien kokoamisen kanssa samalle tasolle. Mieli lepää, kun ei tarvitse miettiä kuin värejä ja kuvioita.

Olen ollut tyytyväinen hankkimaani Basfordin kirjaan, sillä minun väritystahdillani siinä riittää tekemistä vielä joksikin aikaa. Innostuin silti, kun blogini sähköpostiin tuli tiedote Jenni Tuomisen Unessakävelijä-värityskirjasta (S & S, 2016). Siinä on näet mukana tarina, ja juonella varustettu värityskirja tuntui erilaiselta verrattuna pelkkiin irrallisiin kuviin. Pyysin arvostelukappaleen Tuomisen kirjasta, joka on isohko ja näyttävän näköinen:

Kirjassa matkataan 1800-luvun goottilaisiin maisemiin Tekstisivuja ei loppujen lopuksi ole kovin montaa, mutta myös kuvat vievät tarinaa eteenpäin. Osa kuvista on silti mielestäni enemmän tunnelmanluojia, mutta sehän ei haittaa. 

Juonellisen tarinan mukana olo värityskirjassa aiheutti minulle pulman: pitäisikös minun värittäessäni miettiä koko ajan kirjan kokonaisuutta ja juonen kulkua ja koettaa saada kirjaan jatkuvuuden tuntua myös värityspuolella? Kirjassa on muutama henkilö, ja jäin pähkäilemään esimerkiksi sitä, että yritänkö muistaa värittää joka kuvaan heille samanväriset asut (mikä tuntuu tylsältä)? Vai annanko palaa ja oletan, että aukeamien välillä neitosilla on aikaa käydä vaihtamassa erilainen asukokonaisuus? En ole toistaiseksi ratkaissut ongelmaa, vaan se hautuu mietintämyssyssä samalla kuin värittelen muita kuvia.

Unessakävelijän goottilainen teema on minulle sillä lailla hankala, että miellän sen synkkäsävyiseksi. Itse pidän iloisemmista väreistä, ja todennäköisesti omasta Unessakävelijästäni muodostuu pirteän iloluontoinen goottilaiskirja. Kirjan piirrostyyli miellyttää silti silmääni, sillä luontohenkiset kuvat ovat rönsyilevän runsaita. Miinuspuoleksi lasken sen, että kuvien keskelle osuu usein aukeaman taittokohta. Sen vierestä värittäminen tulee olemaan kinkkistä puuhaa:

Värittäessäni Unessakävelijää olen todennut, että sivut ovat riittävän paksut, jotta kyniä voi käyttää huoletta. Sivu ei mene rikki vaikka painaa kynää lujasti, eikä seuraavalla aukeamalla näy painaumia. Vähäisellä värityskokemusellani uskallan sanoa, että tämä on aika olennaista väritysmukavuuden kannalta. 

Kirjan kuvat osuvat omaan väritysmakuuni hyvin. Tykkään luontokuvista, ja värittelen niitä mielelläni ei-niin-realistisilla väreillä. Ihmishahmojen kimppuun en ole vielä uskaltautunut, mutta ne on tässä kirjassa mukavan vinkeästi piirretty. Värilaatikkoni harmaat sävyt ovat tähän asti jääneet lähes käyttämättä, mutta eräs Unessakävelijän aukeama houkutteli kokeilemaan viimein niitäkin:

Kärsivällisyyteni harmaan kanssa kesti yhden puun verran, ja toiseen kokeilin sitten jo lilan sävyjä. Lopputulos ei mielestäni ole kovin onnistunut (eikä ainakaan goottilainen!), joten ehkä olisi kannattanut sinnitellä harmaan parissa. Aukeaman toisella puolella on samantyylinen kuva, joten koetan sen kanssa paikata kokonaisvaikutelmaa. 

Olen aloitellut myös kukkaaukeaamaa, jossa en edes koeta tavoitella synkempiä sävyja vaan pitäydyn värilaatikon värikkäämmässä osassa:

Kesken. Aukeaman taittokohta lähestyy!

Unessakävelijääni alkaa siis puikahtaa sama värimaailma, jota olen innokkaasti käytellyt Basfordin Secret Garden -kirjassa - goottihenkisyydessä riittää näemmä tavoitetta kerrakseen:

Basfordin Secret Garden -kirjassa kesken oleva kuva.

Väreinä käytän Derwentin Studio 72 -kynäsarjaa. Ostin värit samalla kertaa kuin Basfordin kirjan, ja tuijotin lähinnä kynien määrää. Valtavasti eri värejä!! Olen tykännyt kynistä, vaikkei minulla sen kummempaa vertailupohjaa olekaan. Kynien terä tuntuu olevan lujaa tekoa, sillä yksikään terä ei ole napsahtanut poikki vaikka minulla on välillä aika reipas ote väritykseen. Olisi kiva kuulla, millaisia kyniä te muut värityksestä innostuneet käytätte? Onko joku muu sarja osoittautunut hyväksi?

Jenni Tuomisen Unessakävelijä on hieno valinta sekä itselle että lahjakirjaksi värittämisestä innostuneille. Kirjan teema ja tarinallisuus tuovat varmasti kokoneellekin värittäjälle uutta virettä värittelyyn.

Värittelyintoa!

***

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Pyysin arvostelukappaleen. Kiitos kustantajalle!
Jenni Tuominen: Unessakävelijä
S & S, 2016