Oksan hyllyltä

Vuosi sitten Sheferijm-blogissa alkoi Harvinaista!-haaste , jonka ideana oli etsiä kirjoista harvinaisia asioita. Vuoden mittaan lukupinooni löysi tiensä viisi kirjaa, joista bongasin jotain harvinaista: Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo Ihmeellisten asioiden museon vetonauloina on erikoisia ihmisiä, joita suuri yleisö pitää katsomisen arvoisina kummajaisina. "Yleisö janosi ennennäkemättömiä erikoisuuksia, ei olentoja joihin oltiin totuttu. " P. L. Travers: Maija Poppanen puistossa Lapset ja Maija Poppanen kohtaavat puistossa yksisarvisen. Dashiell Hammett: Maltan haukka Maltan haukka on melkoinen harvinaisuus. Lue kirja, niin harvinaisuuden laatu selviää! Karin Erlandsson: Helmenkalastaja Miranda päättää tavoitella Silmäterää, harvinaista helmeä jota kukaan ei ole vielä nähnyt.  Philip Pullman: Maaginen kaukoputki Maagisessa kaukoputkess a on keskeisessä osassa kaksikin erittäin harvinaista asiaa: Willin käyttämä veitsi ja Lyran tulkitsema alet

Minun piti eilen venyttää nukkumaan menoa, sillä käsissäni oli pakko lukea loppuun! -kirja, Gail Honeymanin romaani Eleanorille kuuluu ihan hyvää (WSOY, 2018). Eleanor Oliphantin tarina on totisesti ansainnut kaikki kansilehden ylisanat. Ennen kirjan lukemista minulla oli pieni pelko, että kirja olisi höttöinen viihdehömppä, mutta onneksi nämä ennakkoluulot karisivat tosi nopeasti. Sen sijaan Honeymanin esikoiskirja (!) osoittautui koskettavaksi, surulliseksi, humoristiseksi, ja liikuttavaksi. Honeyman on onnistunut kirjoittamaan kirjaansa todella hienon päähenkilön, joka onnistui vetoamaan minuun. Viimeisellä sivulla teki mieli halata Eleanoria ja todeta, että onneksi hänelle tosiaan lopultakin kuuluu ihan hyvää. Tervetuloa, valoisampi elämä. "Olen nyt melkein kolmenkymmenen ja olen ollut saman työnantajan palveluksessa kaksikymmentäyksivuotiaasta lähtien. By Designin omistaja Bob palkkasi minut pian sen jälkeen kun oli perustanut yrityksensä. Kaipa hänen kävi minua sääliksi

Sarjakuvamaailmassa minulla on viime aikoina ollut pari sarjaa, joiden parissa olen viihtynyt mainiosti: länkkärisarja Bouncer ja amerikkalaisista sanomalehdenjakajatytöistä kertova scifi-sarja Paper Girls . Sarjojen aihealueet eivät varmaankaan juuri kauempana toisistaan voisi olla, eikä sukupuolestakaan ole yhdistäjäksi: Bouncer jyrää miesten maailmassa ja sanomalehtitytöt antavat naisenergian palaa. Molempien sarjojen vahvuudet löytyvät hyvin etenevistä juonista, ja kuvituksetkin osuvat minun makuuni. Olenkin oppinut luottamaan näiden sarjojen laatuun, joten totta kai uusimmat jatko-osat päätyivät lukulistalleni. Bouncer on ehtinyt jo neljänteen osaansa, ja Paper Girls -sarjassa olen menossa osassa numero kolme. Sarjat ovat siis kujeensa esitelleet, eikä näissä lukemissani osissa tullut eteen isoja yllätyksiä. Tavallaan tämä oli hyvä asia, mutta täytyy myöntää, että kenties olen tässä vaiheessa liiankin tottunut näiden sarjojen antiin, sillä kumpikin albumi oli hyvää muttei mi

Naisten aakkoset -haaste palailee pieneltä tauolta (edellinen kirjain - U - on julkaistu marraskuun alussa!). Haaste on saanut alkunsa Tarukirjan Margitin blogista , ja jos joku innostuu tässä vaiheessa haasteen ideasta, mukaan voi hypätä kun siltä tuntuu. Haasteessa ei ole mitään aikarajaa, ja sen vuoksi tämä on ollut minullekin erittäin leppoisa ja omaan tahtiinsa (ha!) etenevä haaste. Minun V-kirjaimeni on täysin kotimainen: Kuka on suosikkikirjailijasi? Seita V uorela ja hänen maagista realismia edustavat nuortenkirjansa ovat olleet minulle todellinen blogiajan löytö. Linkkasin tähän kesän juttuni Karikosta , jota luin viime kesänä. Karikko on hieno, koskettava kirja, jolle toivoisin uusia lukijoita. R.I.P. Seita. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? Mm. Sika-sarjakuvaa piirtänyt Julia V uori on suosikkejani kuvittajien saralla. Omasta kotihyllystäni löytyy Vuoren kuvittama kirja

"Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän  jossakin muualla?" Tutkiessani kevään kirjakatalogeja tämä esittelytekstin lausahdus puhutteli minua siinä määrin, että päätin ottaa Elin Willowsin esikoisromaanin Sisämaa (Teos & Förlaget, 2018) lukupinooni. Vaikkei omassa elämässä tapahtuisikaan mitään suurta ja mullistavaa, tammikuu on aina ollut minulle se hetki vuodesta, jolloin pään sisällä ns. lehti kääntyy ja on aika tehdä pieni summaus sen suhteen, missä ollaan ja mitä kohti mennään. Näihin alkuvuoden fiiliksiin Willowsin kirja sopi oivallisesti. Sisämaan kertojana on nuori nainen, joka on muuttanut poikaystävänsä kanssa tämän kotiseudulle, jonnekin syrjäiseen, nimettömäksi jäävään ruotsalaiseen pikkupaikkaan, lähelle napapiiriä. Suhde ei kauaa kestä yhteistä elämää, mutta siitä huolimatta nainen päättää jäädä asumaan paikkakunnalle. Hän saa töitä kaupasta, jossa riittää hommia turistivirtojen ansioista. Nainen ei tunne paikkakunnalta ket

Bloggausjonooni on kertynyt taas kerran sen verran kirjoja, että päätin niputtaa luettuja miniarviojuttuihin. Tässä kahden kirjan sinisävyinen paketti jännityksen ystäville: Noah Hawleyn Ennen syöksyä (Otava, 2017) on erittäin onnistunut ja vetävästi etenevä romaani. Sen juoni on mukavasti jännäriin päin kallellaan, muttei kuitenkaan niin tiivistempoinen kuin tuon tyylisuunnan edustajat minun kokemukseni mukaan tuppaavat olemaan.  Lisäksi mukana on myös teknologia- ja mediakriittisiä aineksia, jotka on taiten upotettu mukaan hyvin rullaavaan juoneen. Ennen syöksyä olikin juuri tämän vuoksi mainiota luettavaa: sivut kääntyivät vinhaan tahtiin ja samalla kirja tarjosi normidekkaria enemmän ajattelemisen aihetta ilman, että lukija tarvitsi uppoutua kesken kaiken liian syvällisiin ja maailmoja syleileviin pohdintoihin. Kirjan idea on yksinkertainen: New Yorkiin matkalla ollut ökyluokan yksityiskone tippuu mereen, ja onnettomuudesta pelastuu vain yksi mies ja pieni poika. Mie

Hiromi Kawakamin Sensein salkku (S & S, 2018) sulostutti tammikuisia lukuhetkiäni. "Surumielinen, oikullinen rakkaustarina 2000-luvun Tokiossa", kuvaillaan kirjan takakannessa tarinan henkeä varsin oivallisesti. Viehätyin tavattomasti Sensein salkun herkkävireisestä ja vähäeleisen tyylikkäästä tunnelmasta, jossa keskityttiin tiiviisti olennaiseen: nelikymppisen Tsukikon ja hänen entisen lukioaikaisen äidinkielenopettajansa hiljalleen syvenevään suhteeseen. Satunnaisesta baarikohtaamisesta alkanut taival vaatii tovin jos toisenkin baarissa istuskelua ja saken nauttimista, lisää satunnaisia kohtaamisia ja retkiä oudoille poluille.   Tsukikon ja Sensein menneisyydestä paljastetaan vain pieniä, irtonaisia palasia. Kirjan kertojana toimii Tsukiko, mutta kovin syvälle sielunsa syövereihin hän ei lukijaa päästä. Sensei nähdään vain Tsukikon silmin, ja hän jäi minulle Tsukikoakin etäisemmäksi hahmoksi. Kirjan sivut täyttyivät arjen pienten sattumusten verkkaisista kuvauk

Hanya Yanagiharan Pieni elämä on kirjabloggaajien valinta vuoden 2017 parhaaksi käännöskirjaksi Suomalaiset kirjabloggaajat valitsivat vuoden 2017 parhaan käännöskirjan verkkoäänestyksellä 4.2.2018. Blogistanian Globalia -palkinnon voitti Hanya Yanagiharan Pieni elämä (Tammi 2017, suomennos Arto Schroderus). Toiselle sijalle äänestettiin Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula & Co 2017, suomennos Kristiina Drews) ja kolmanneksi tuli Han Kangin Vegetaristi (Gummerus 2017, suomennos Sari Karhulahti). Blogistanian Globalia -palkinto jaetaan nyt seitsemättä kertaa. Kirjabloggaajat äänestivät blogeissaan suosikkinsa vuonna 2017 Suomessa julkaistusta, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännetystä, alun perin ulkomailla ilmestyneestä kaunokirjallisuudesta. Äänestää sai romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Äänestykseen osallistui 32 kirjabloggaajaa. Ääniä annettiin kaikkiaan 42 teokselle. Blogistanian Globalia -äänestyksen ohjeet lö

Vuoden 2017 Blogistanian-kirjallisuuspalkintoäänestyksessä annan pisteitä kirjoille seuraavasti: Blogistanian Globalia: 3 pistettä:   Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat (Otava, suomennos Marianna Kurtto) 2 pistettä:  Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne (Sammakko, suomennos Helena Kulmala) 1 piste: Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (S & S, suomennos Outi Menna) Blogistanian Finlandia: 3 pistettä: Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia   (Gummerus) 2 pistettä: Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä   (Atena) 1 piste: Mila Teräs: Jäljet   (Karisto) Blogistanian Kuopus: 3 pistettä:  Elina Pitkäkangas: Kajo   (Myllylahti) 2 pistettä: Helena Waris: Linnunsitoja (Otava)  1 piste: Saku Heinänen: Zaida ja taistelupari (Tammi) Blogistanian Tieto: 3 pistettä: Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta (S & S, suomennos Ulla Lempinen) 2 pistettä: Riad Sattouf: Tulevaisuuden

Liv Strömquistin kirjat ovat pikku hiljaa hivuttautuneet tietoisuuteeni blogijuttujen kautta, ja uteliaisuuteni on noussut innostusta henkiviä juttuja lukiessa. Kantaa ottavaa sarjakuvaa naapurimaasta? Pakko ainakin kokeilla! Päätin aloittaa tutustumisen Prinssi Charlesin tunne -albumista (Sammakko, 2017), joka käsittelee tietenkin rakkautta, sen ilmenemismuotoja ja olemusta, parisuhteita, miehiä ja naisia rakkauden pauloissa ja valtapeleissä. Kirjan kansikuva ei ollut minun makuuni, mutta kun kirjassa oli päästy toteamukseen "on monia tekijöitä, jotka pitävät huonoa suhdetta kasassa, esimerkiksi: hyväksymisen tarve" ja esimerkkitapauksena sarjis-Whitney Houston tilittää elämäänsä ja surullisen kuuluisaa suhdettaan Bobbyyn, olin jo aika myyty. Strömquist hyödyntää kirjassaan populaarikulttuuria, vakavahenkistä tutkimusta, historiaa ja kliseitä. Niiden sekaan hän heittää omia tulkintojaan, häpeilemättömällä itsevarmuudella ja painokkaasti korostaen. Lopputulos on mm.