Hiromi Kawakami: Sensein salkku

Hiromi Kawakamin Sensein salkku (S & S, 2018) sulostutti tammikuisia lukuhetkiäni. "Surumielinen, oikullinen rakkaustarina 2000-luvun Tokiossa", kuvaillaan kirjan takakannessa tarinan henkeä varsin oivallisesti. Viehätyin tavattomasti Sensein salkun herkkävireisestä ja vähäeleisen tyylikkäästä tunnelmasta, jossa keskityttiin tiiviisti olennaiseen: nelikymppisen Tsukikon ja hänen entisen lukioaikaisen äidinkielenopettajansa hiljalleen syvenevään suhteeseen. Satunnaisesta baarikohtaamisesta alkanut taival vaatii tovin jos toisenkin baarissa istuskelua ja saken nauttimista, lisää satunnaisia kohtaamisia ja retkiä oudoille poluille.  

Tsukikon ja Sensein menneisyydestä paljastetaan vain pieniä, irtonaisia palasia. Kirjan kertojana toimii Tsukiko, mutta kovin syvälle sielunsa syövereihin hän ei lukijaa päästä. Sensei nähdään vain Tsukikon silmin, ja hän jäi minulle Tsukikoakin etäisemmäksi hahmoksi. Kirjan sivut täyttyivät arjen pienten sattumusten verkkaisista kuvauksista, ja pitkälti niiden vivahteisiin pohjautui Kawakamin kirjan vetovoima. Mutta olisipa ollut miellyttävää päästä kurkistamaan Sensein pään sisään! Millaisia ajatuksia liikkui tyynen ja miellyttävän kohteliaan ulkokuoren takana, miehen jonka menneisyyteen kuului avioliiton vakaasta satamasta karannut vaimo? Olisiko tuo nyt niin rikkonut kirjan ilmapiiriä?

"Itse asiassa olin ollut vain Sensein kanssa. Hänen lisäkseen ei ollut aikoihin ollut ketään, jonka seurassa olisin istunut sakea siemaillen, tai kävellyt kadulla kiinnostavia asioita katsellen.

    Olin yksin. Ajoin yksin bussilla, menin yksin kaupungille, tein yksi ostoksia, ryyppäsin yksin. Eikä Sensein kanssa oleminen tuntunut erilaiselta kuin asioiden tekeminen ominpäin. Yhdessäolo tuntui kuitenkin oikeammalta kuin ajan viettäminen yksinään. Oikeampi on ehkä kummasti sanottu. Vähän samoin kuin kirjoja ostaessa tuntui paremmalta jättää niihin paperikannet kuin ottaa ne pois. Sensei saattaisi kyllä suuttua, jos tietäisi minun vertaavan häntä kansipapereihin." (s. 42 - 43)

Japanilainen kirjallisuus saa minut usein jännittämään sitä, onko teksti liian kulttuurisidonnaista tai vaikeaa, jääkö jotain olennaista ymmärtämättä? Sensein salkku oli mielestäni helposti lähestyttävä kirja, vaikka kenties japanilaisen kulttuurin tuntija olisikin saanut pienieleisestä kirjasta enemmän irti. Luin Sensein salkkua sellaisena ajanjaksona, jolloin nautin suunnattomasti sen sivujen rauhallisuudesta ja siitä, että saatoin iltaisin uppoutua hetkeksi Tsukikon ja Sensein yhteiseen aikaan, siihen jonka kirjailija on halunnut lukijalle jakaa. "Sensei, tavataanhan vielä joskus, minä sanon, ja Sensei katosta vastaa: varmasti tavataan."

Kauniskantinen Sensein salkku saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

Kirjavuoden kaunein kansi? <3

***

Helmet-lukuhaasteessa Sensein salkku sopii erääseen haasteen helpoimmista kohdista: 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Mummo matkalla, Eniten minua kiinnostaa tie, Tuijata.Kulttuuripohdintoja, Kirja vieköön!
Kirjan tietoja:
Hiromi Kawakami: Sensei no kaban (2001)
Suomennos Raisa Porrasmaa
Kansi Satu Kontinen
S & S, 2018
243 sivua