Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Minun piti eilen venyttää nukkumaan menoa, sillä käsissäni oli pakko lukea loppuun! -kirja, Gail Honeymanin romaani Eleanorille kuuluu ihan hyvää (WSOY, 2018). Eleanor Oliphantin tarina on totisesti ansainnut kaikki kansilehden ylisanat. Ennen kirjan lukemista minulla oli pieni pelko, että kirja olisi höttöinen viihdehömppä, mutta onneksi nämä ennakkoluulot karisivat tosi nopeasti. Sen sijaan Honeymanin esikoiskirja (!) osoittautui koskettavaksi, surulliseksi, humoristiseksi, ja liikuttavaksi. Honeyman on onnistunut kirjoittamaan kirjaansa todella hienon päähenkilön, joka onnistui vetoamaan minuun. Viimeisellä sivulla teki mieli halata Eleanoria ja todeta, että onneksi hänelle tosiaan lopultakin kuuluu ihan hyvää. Tervetuloa, valoisampi elämä.

"Olen nyt melkein kolmenkymmenen ja olen ollut saman työnantajan palveluksessa kaksikymmentäyksivuotiaasta lähtien. By Designin omistaja Bob palkkasi minut pian sen jälkeen kun oli perustanut yrityksensä. Kaipa hänen kävi minua sääliksi. Olin valmistunut klassillisen filosofian laitokselta eikä minulla ollut mainitsemisen arvoista työkokemusta, ja tullessani haastatteluun minulla oli musta silmä, murtuma käsivarressa ja pari aukkoa hammasrivissä. Kenties Bob vaistosi silloin, etten pyrkisi milloinkaan pois huonosti palkatuista toimistotehtävistä vaan jäisin suosiolla By Designiin ja säästäisin hänet siltä vaivalta, että hän joutuisi värväämään jossakin vaiheessa minulle seuraajan." (s. 11 - 12)

Jokaisen yksinäisyyden tunteella on oma taustansa. Eleanorin elämän ulkoiset kuviot esitellään lukijalle heti kirjan alkusivuilla, ja Eleanorista piirtyy kuva naisena, joka elää arkeaan yksin, itse määrittelemissään tiukoissa raameissa. Arkea ei tasapainota juhla eikä siihen kuulu ystäviä tai perhettä. Silti Eleanor pärjäilee ja hoitaa toimistohommansa tehokkaasti, mitä nyt viikonloppuna pitää turvautua votkapulloon. Miten hän tähän tilanteeseen on päätynyt, mikä on Eleanorin yksinäisyyden tarina? Tämä paljastuu kirjassa pikku hiljaa, niin verkkaisan salakavalasti ja koukuttavasti, että kirjan rakenne saa minulta isot kiitokset. Eleanor Oliphant ei paljasta salaisuuksiaan liian varhain, vaan luin kirjaa melko pitkään vain omaan maailmaansa eristäytyneen sinkkunaisen varovaisena avautumisena kohti sosiaalisempaa elämää. No, tätäkin Eleanorin elämä toki on, mutta voi voi, kun vain malttaa odottaa niin pinnan alta löytyy monimutkaisempia, tummanpuhuvia juonilankoja.

Honeymanin kerrontatyyli on taitavasti kepeän humoristiseen suuntaan kallellaan. Eleanor on melkoinen suorasuu, ja tämä tuo Eleanorin kohtaamisiin muiden ihmisten kanssa omat vivahteensa. Kommunikointitilanteiden tahattomia koomisuuksia ei silti alleviivata, eikä kirja todellakaan tee Eleanorin elämästä suurta vitsiä. Kevyehkö tyyli sen sijaan takaa sen, ettei Eleanorin matkassa kulkeminen ole liian rankkaa. Eleanorille kuuluu ihan hyvää onnistuukin mielestäni näennäisestä keveydestään huolimatta punomaan ajassa kiinni olevaan sinkkutarinaan monia sinänsä ajattomia ihmiselämän kipupisteitä: yksinäisyyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja oman menneisyyden kanssa selviämiseen liittyviä haasteita.

Gail Honeymanin upea esikoisromaani saa minulta täydet viisi tähteä. Lämmin lukusuositus sinulle, joka kaipaat luettavaksesi riipaisevan lämminhenkistä selviytymistarinaa. 💖

"No, mitä tykkäät?" meikkaaja kysyi.
"Näytän pieneltä madagaskarilaiselta kädelliseltä tai mahdollisesti pohjoisamerikkalaiselta pesukarhulta", sanoin. "Ihanaa!"
    Meikkaaja nauroi niin että joutui laittamaan jalkansa ristiin ja hätisteli sitten minut alas jakkaralta ja ovea kohti. (s. 166)

***

Helmet-haasteessa kirja sopii useaan kohtaan, mutta valitsin erään hankalaksi arvelemani. Eleanorin elämään tulla tupsahtaa kirjan loppupuolella kissa, joten sijoitan kirjan kohtaan 40. Kirjassa on lemmikkieläin.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä, Luetut.net
Kirjan tietoja:
Gail Honeyman: Eleanor Oliphant is Completely Fine (2017)
Suomennos Sari Karhulahti
WSOY, 2018
431 sivua