Dekkariviikko: Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita
Millainen on loistava trilleri? Sellainen, jonka juoni saa kihisemään jännityksestä ja pitää istua käsien päällä (kuvainnollisesti, koska sivua on jollain konstilla käännettävä), jottei kurkkaisi kirjan lopusta miten tässä oikein käy. Gin Phillipsin Niin kuin me olisimme kauniita (S & S, 2018) oli minulle juuri tällainen tapaus. Kirja alkaa siitä, kun nuori Joan-äiti on viettänyt mukavaa päivää eläintarhassa pienen Lincoln-poikansa kanssa, ja juuri kun he ovat poistumassa, eläintarhan rauha rikkoutuu ja todellisuus muuttuu äkkiä aivan toisenlaiseksi. Tarhassa alkaa kuuluu ammuskelun ääniä, ruohikolla lojuu ruumiita - mitä ihmettä oikein tapahtuu? Tätä saa lukija ihmetellä yhdessä Joanin kanssa, kun tämä päättää paeta suojellakseen itseään ja ennen kaikkea rakasta Lincoln-poikaansa. "Teinipoikia, hän miettii, sitä nuo asemiehet ovat. He eivät ole miehiä, tai korkeintaan he ovat hädin tuskin miehiä. Ja he ovat ääliöitä. Hän ei anna lasten leikkejä leikkivien teiniääliöiden t...