Klassikkohaaste #23: Henrik Ibsen

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen kierros 23 houkutteli minut blogin äärelle alkuvuoden taukoilun jälkeen. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, mutta blogi vain salavihkaa luiskahti jonnekin taustalle työ yms kiireiden keskellä eikä blogijuttuja luetuista ole tullut kirjoiteltua. Klassikkohaaste kuitenkin inspiroi, ja toivottavasti blogi ylipäänsä tästä nyt piristyy. Perinteikästä haastetta isännöi kesän kierroksella Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin Gregorius.

Kirjaksi valikoitui tällä kertaa norjalainen näytelmäklassikko, Henrik Ibsenin Nukkekoti (Et dukkehjem, 1879), josta luin Eino Palolan suomennoksen vuodelta 1964 (WSOY, 2009). Halusin haasteen idean mukaisesti lukea jotain, mihin muutoin tuskin olisin tarttunut, ja näytelmä oli siten mainio valinta. Blogini tunnistevalikoimasta ei entuudestaan löytynyt 'näytelmä'-tunnistetta, joten se kertonee olennaisen tyylilajin suosiosta lukupinossani.

Vaikka olen melkoinen näytelmäummikko, Nukkekoti kuuluu niihin klassikoihin, jotka olen "tiennyt" aina vaikka sen tarkka sisältö on jäänyt hämärän peittoon. Arvelin silti valinneeni luettavakseni huomattavasti ankeamman tarinan kuin mitä lopulta luin. Nukkekodissa on kolme näytöstä, ja niiden tapahtumat sijoittuvat Nora ja Torvald Helmerin porvariskotiin. Henkilöitä näytelmässä on vain kourallinen, sillä Noran ja Torvaldin lisäksi näyttämöllä piipahtaa muutamia heidän tuttaviaan ja palveluskuntaa. Dialogista rakentuu kuva Noran ja Torvaldin parisuhteesta, heidän taustoistaan, ja arvomaailman ristiriidoista. Rahasta puhutaan paljon, ja eräs siihen liittyvä seikka muodostaa ratkaisevan konfliktin avioparin välillä.

"Helmer: Sinä olet merkillinen pikku veitikka. Ihan samanlainen kuin isäsi. Yrität kaikin keinoin hankkia rahoja, mutta heti kun sinulla niitä on, ne aivan kuin häipyvät käsistäsi. Et milloinkaan tiedä, mitä niillä olet tehnyt. No, sinuun täytyy suhtautua sellaisena kuin olet. Ominaisuudet ovat veressä. Niin, niin, sellainen on perinnöllistä, Nora."

Nukkekotia lukiessani en jäänyt pohtimaan sen "näytelmällisyyttä", eli tarina vei ja eteni oikein sujuvasti, ja voin suositella Nukkekotia helppolukuista klassikkoa etsiville. Noran ja Torvaldin tarinassa on paljon tasoja, ja on helppo ymmärtää, että se on ilmestyessään aiheuttanut kohua. Noran ratkaisut ja ajatuksenkulut eivät istu perinteiseen 1800-luvun lopun porvalliseen näkemykseen miehen ja naisen asemasta, ja myös oikean ja väärän pohdinnoille Ibsenin teksti tarjoaa herkullista materiaalia.

Itse luin näytelmää tietysti nykyvinkkelistä, ja parisuhdejuonien ystävänä Nukkekodistä jäi päällimmäisenä mieleen sen avioliittokuvaus. Noran hahmo on omalla tavallaan aika vinkeä, erikoinen yhdistelmä naiviutta ja jopa laskelmoivaksi luokiteltavissa olevaa käytöstä. Näytelmän henkilöhahmot ovat luonnekuvauksina kestäneet mielestäni hyvin aikaa, ja Nukkekodin kuvaama parisuhteen dynamiikka vaikutti yllättävän kiinnostavalta. Näytelmämuoto tosin taisi aiheuttaa sen, että erityisesti kolmannen näytöksen tapahtumat tuntuivat etenevän nopeasti. Olisin kaivannut romaanimaista pohdintaa! Kenties oma tottumattomuuteni näytelmien lukijana näkyi juuri tässä: Nukkekodin loppukohtaus vaikutti hitusen teennäiseltä ja ylenpalttisen dramaattiselta (+ lukija vuodelta 2026 olisi halunnut vinkata, kiinnostaisiko parisuhdeterapia? 😀).

Kokonaisuutena Ibsenin Nukkekoti oli kiinnostava muttei erityisen järisyttävä lukukokemus. Klassikkonäytelmä saa minulta Goodreadsiin kolme tähteä. Erityinen plussa klassikolle siitä, että näytelmien lukemisen kynnystä kirja alensi roimasti.

Kiitokset Gregoriukselle haasteen vetämisestä! Haasteen koonti löytyy täältä.