#klassikkohaaste - John le Carré: Mies kylmästä
Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogi isännöi tammikuun klassikkohaastetta, jonka postauspäivä on tänään. Kaikki haasteeseen osallistuvat blogit löytyvät haasteen koontijutusta. Luvassa on mielenkiintoinen katsaus tuttuihin ja hieman tuntemattomimpiin klassikoihin - tänään kannattaa lukea kirjablogeja. 😊
***
Oma klassikkovalintani on vakoojakirjallisuuden klassikkoteos, joka julkaistiin vuonna 1963. John le Carrén Mies kylmästä (Tammi, 2018) sijoittuu kylmän sodan vuosiin, Itä-Berliinin vakoiluympyröihin, ja sitä pidetään le Carrén läpimurtoteoksena.
Kirjan päähenkilönä on brittiläisessä tiedustelupalvelussa työskentelevä Alec Leamas, jonka asemapaikkana on ollut Länsi-Berliini. Aivan kirjan alussa Leamas kiedotaan mukaan itäsaksalaisen vakoilupomon Hans-Dieter Mundtin pään menoksi punottuun juoneen. Tämän kuvion lopullinen tarkoitus aukenee todella hitaasti, ja kirjassa keskityäänkin siihen, miten suht tavallinen vakoiluorganisaation jäsen kokee sen kummallisen pelin, jota vakoiluksi kutsutaan. Ihmiskohtalot ovat siinä pelkkiä pelinappuloita, joilla tavoitellaan usein hämärän peittoon jääviä suuria päämääriä. Mies kylmästä -kirjassa mahtavimpien voimien käytössä ovat Leamas ja tämän naisystävä Liz, jotka lopulta löytävät itsensä itäsaksalaisesta oikeussalista.
Mies kylmästä antaa vakoilumaailmasta ja sen vaikuttimista kylmäävän kuvan. Le Carré on itse työskennellyt tiedustelupalvelussa, ja varmasti aito kosketus kirjan kuvaamaan todellisuuteen näkyy kirjan sivuilla. Koin kuitenkin Leamasin tarinan paikoin hieman puuduttavaksi luettavaksi sen vuoksi, että kirjan juonikuvio paljasti salansa hitaasti ja vakoilun ammattilaisten toiminnan kuvaus oli erikoinen sekoitus arkisia toimia ja niiden taustalla olevien tarkoitusperien tuumailua. Kirjan loppupuolella oli kyllä enemmän säpinää, mutta kokonaisuutena Mies kylmästä -romaanin suurin anti minulle oli siinä, että se kertoi kylmän sodan aikaisen vakoilun raadollisuudesta ilman näyttäviä action-kohtauksia tai kirkasotsaista jakoa oikeaan ja väärään. Siitä siis kirjalle neljä tähteä Goodreadsiin.
Vaikka Mies kylmästä on omalla tavallaan hieno kirja, parempia kuvauksia aiheesta le Carrén tuotannossa ovat mielestäni Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja ja Pieni rumpalityttö. Olen lukenut molemmat kirjat useampaan kertaan, ja ne ovat timanttisia viiden tähden kirjoja. Niiden henkilökuvaus ja hahmot ylipäänsä osuvat paremmin omaan makuuni kuin nuhruinen, väsähtänyt Leamas, ja vaikka juonikuviot ovat enemmän kuin syheröisiä, minulla ei ole ollut mitään vaikeuksia pitää mielenkiintoa yllä kirjaa lukiessa. Jos le Carré kiinnostaa, suosittelenkin aloittamaan tutustumisen jommasta kummasta suosikistani.
John le Carré siirtyi ajasta ikuisuuteen joulukuussa 2020. RIP. Helsingin Sanomat julkaisi 15.12.2020 lyhyen muistokirjoituksen le Carrén urasta (ei ole maksumuurin takana).
"- Haluan että olet kylmässä vielä vähän aikaa, sanoi Valvoja. Koska Leamas ei vastannut, hän jatkoi: - Meidän työmme etiikka sellaisena kuin minä sen käsitän, perustuu yhteen ainoaan ehtoon, siihen että me emme koskaan ole hyökkääjiä. Onko se sinun mielestäsi kohtuullista?"
Klassikkohaasteen aiemmilla kierroksilla olen lukenut seuraavat kirjat:
Logo: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat -blogi |
Yritin kerran lukea Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja teosta, mutta pitkästyin heti alussa. Kirja löytyy kotoa, miehen aarteita. Mies rakastaa vakoojatarinoita.
VastaaPoistaJuu, ko. kirja alkaa ehkä aavistuksen sekavasti... kesti minullakin hetken, ennen kuin siihen pääsi sisälle ja oikeastaan toinen lukukerta oli antoisampi, kun tiesi etukäteen, mistä oikeastaan on kysymys.
PoistaVakoojatarinat ovat mielenkiintoisia, mutta harmillisen vähän tulee luettua sellaisia. Vakoojajutuissa minua ehkä kiehtoo juuri se näennäinen “nysvääminen”, kun yritetään esim. tonkia tietoja eri tavoin. On kyllä hieman turn off, jos lukijaa pidetään liian kauan pimennossa. Jotain pieniä murusia olisi hyvä heitellä silloin tällöin, niin ei tarvisisi ihan pimeässä vaeltaa. Eikä ladata kirjan loppua niin täyteen.
VastaaPoistaHäpeäkseni en ole yhään le Carrén kirjaa lukenut, mutta olen katsonut The Nightmanagerin pohjalta tehdyn tv-sarjan, josta pidin kovasti. Sittemmin ostin sen kirjankin, mutta en ole vielä “ehtinyt” lukea :D
En minäkään usein vakoilijoiden pariin eksy. Kyllä Mies kylmästä varmaankin pieniä murusia heittelee pitkin kirjaa, mutta jotenkin se matka sinne loppuun tuntui silti etenevän kovin hitaasti - vähän niin kuin yhden ryytyneen miehen hidastettu kujanjuoksu. Mulla katkesi lukeminenkin jossain kirjan keskipaikkeilla vähänksi aikaa, kun piti saada jotain säpäkämpää tekstiä välillä lukuun. :)
PoistaNightmanager-sarja oli tosi hyvä! Siinä oli niin huiput näyttelijät. Minulla ei silti herännyt kiinnostus kirjaa kohtaan. Luulen ennakkoluuloisesti, ettei se ole aivan yhtä vetävä kuin sarja. :)
Minä pidin tästä vakoojatarinasta. Erityisen hyvää oli tuo hyvän ja pahan rajojen hämärtyminen.
VastaaPoistaHuomasinkin blogijutustasi, että tämä oli sinulle hyvä kirja. Aika harmaalla moraalin alueella kirjassa tosiaan liikuttiin, mikä lisäsi tapahtumien uskottavuutta kovasti.
PoistaMeillä on tämä hyllyssä, puoliso oli sen ostanut alelaarista ja lukikin jo. Tunnistan kirjan nimeltä (onhan se toki klassikko), mutta en tiedä miksi en tartu siihen, jotain ennakkoluuloja minulla kai on. Kiitos esittelystä ja noista sinulle mieluisammista teoksista, enköhän kokeile tätä jonain päivänä!
VastaaPoistaNo, ehtiihän näitä lukemaan. :) Le Carré on omalla tavallaan tosi hyvä, kyllä häneltä jotain kannattaa ainakin kokeilla.
PoistaTaas on hauska haaste siinä vaiheessa, että on kiva kurkkia klassikkokokemuksiin. Tämä klassikko on lukematta, tämäkin.
VastaaPoistaJokaisella klassikkohaasteen kierroksella olen hämmästellyt, miten paljon aivan uppo-outoja klassikoita onkaan... mutta tylsäähän se olisi, jos ehtisi kaikki klassikot lukemaan. :)
PoistaLe Carret ovat lukematta ja vakoojajutut muutenkin, vaikka niissä joista olen pitänyt olen juuri arvostanut moraalista ambivalenssia, harmaan sävyjä, ja tiettyä arkisuuttakin, eli ehkä siis pitäisi tähän tarttua kun joskus vastaan tulee.
VastaaPoistaLe Carré kyllä edustaa juuri tuota kuvaamaasi tyyliä, joten kokeile ihmeessa jossain sopivassa välissä. :)
Poista