#klassikkohaaste - John le Carré: Mies kylmästä

Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogi isännöi tammikuun klassikkohaastetta, jonka postauspäivä on tänään. Kaikki haasteeseen osallistuvat blogit löytyvät haasteen koontijutusta. Luvassa on mielenkiintoinen katsaus tuttuihin ja hieman tuntemattomimpiin klassikoihin - tänään kannattaa lukea kirjablogeja. 😊

***

Oma klassikkovalintani on vakoojakirjallisuuden klassikkoteos, joka julkaistiin vuonna 1963. John le Carrén Mies kylmästä (Tammi, 2018) sijoittuu kylmän sodan vuosiin, Itä-Berliinin vakoiluympyröihin, ja sitä pidetään le Carrén läpimurtoteoksena.

Kirjan päähenkilönä on brittiläisessä tiedustelupalvelussa työskentelevä Alec Leamas, jonka asemapaikkana on ollut Länsi-Berliini. Aivan kirjan alussa Leamas kiedotaan mukaan  itäsaksalaisen vakoilupomon Hans-Dieter Mundtin pään menoksi punottuun juoneen. Tämän kuvion lopullinen tarkoitus aukenee todella hitaasti, ja kirjassa keskityäänkin siihen, miten suht tavallinen vakoiluorganisaation jäsen kokee sen kummallisen pelin, jota vakoiluksi kutsutaan. Ihmiskohtalot ovat siinä pelkkiä pelinappuloita, joilla tavoitellaan usein hämärän peittoon jääviä suuria päämääriä. Mies kylmästä -kirjassa mahtavimpien voimien käytössä ovat Leamas ja tämän naisystävä Liz, jotka lopulta löytävät itsensä itäsaksalaisesta oikeussalista.

Mies kylmästä antaa vakoilumaailmasta ja sen vaikuttimista kylmäävän kuvan. Le Carré on itse työskennellyt tiedustelupalvelussa, ja varmasti aito kosketus kirjan kuvaamaan todellisuuteen näkyy kirjan sivuilla. Koin kuitenkin Leamasin tarinan paikoin hieman puuduttavaksi luettavaksi sen vuoksi, että kirjan juonikuvio paljasti salansa hitaasti ja vakoilun ammattilaisten toiminnan kuvaus oli erikoinen sekoitus arkisia toimia ja niiden taustalla olevien tarkoitusperien tuumailua. Kirjan loppupuolella oli kyllä enemmän säpinää, mutta kokonaisuutena Mies kylmästä -romaanin suurin anti minulle oli siinä, että se kertoi kylmän sodan aikaisen vakoilun raadollisuudesta ilman näyttäviä action-kohtauksia tai kirkasotsaista jakoa oikeaan ja väärään. Siitä siis kirjalle neljä tähteä Goodreadsiin. 

Vaikka Mies kylmästä on omalla tavallaan hieno kirja, parempia kuvauksia aiheesta le Carrén tuotannossa ovat mielestäni Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja ja Pieni rumpalityttö. Olen lukenut molemmat kirjat useampaan kertaan, ja ne ovat timanttisia viiden tähden kirjoja. Niiden henkilökuvaus ja hahmot ylipäänsä osuvat paremmin omaan makuuni kuin nuhruinen, väsähtänyt Leamas, ja vaikka juonikuviot ovat enemmän kuin syheröisiä, minulla ei ole ollut mitään vaikeuksia pitää mielenkiintoa yllä kirjaa lukiessa. Jos le Carré kiinnostaa, suosittelenkin aloittamaan tutustumisen jommasta kummasta suosikistani.

John le Carré siirtyi ajasta ikuisuuteen joulukuussa 2020. RIP. Helsingin Sanomat julkaisi 15.12.2020 lyhyen muistokirjoituksen le Carrén urasta (ei ole maksumuurin takana).

"- Haluan että olet kylmässä vielä vähän aikaa, sanoi Valvoja. Koska Leamas ei vastannut, hän jatkoi: - Meidän työmme etiikka sellaisena kuin minä sen käsitän, perustuu yhteen ainoaan ehtoon, siihen että me emme koskaan ole hyökkääjiä. Onko se sinun mielestäsi kohtuullista?"

 
Mies kylmästä -kirjasta tehtiin elokuvaversio vuonna 1965. Sen ohjasi Martin Ritt, ja Leamasin roolissa oli Richard Burton. En ole elokuvaa nähnyt, mutta Youtubesta löytyvän trailerin perusteella kirjan tärkeä kohtaus Berliinin muurilla on onnistuneesti filmattu. Toisaalta taas Liz vaikuttaa olevan elokuvassa keskeisemmässä osassa kuin kirjassa, mutta tämä on ymmärrettävää - kolea ilmapiiri pehmenee aavistuksen Lizin myötä:


Klassikkohaasteen aiemmilla kierroksilla olen lukenut seuraavat kirjat:

6) -
12) John le Carré: Mies kylmästä

Logo: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat -blogi

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogissa Tarukirja
Kirjan tietoja:
John le Carré: The Spy who Came in from the Cold (1963)
Suomennos Antti Salomaa
Tammi, 2018 (1. suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 1964)
302 sivua

Kommentit

  1. Yritin kerran lukea Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja teosta, mutta pitkästyin heti alussa. Kirja löytyy kotoa, miehen aarteita. Mies rakastaa vakoojatarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ko. kirja alkaa ehkä aavistuksen sekavasti... kesti minullakin hetken, ennen kuin siihen pääsi sisälle ja oikeastaan toinen lukukerta oli antoisampi, kun tiesi etukäteen, mistä oikeastaan on kysymys.

      Poista
  2. Vakoojatarinat ovat mielenkiintoisia, mutta harmillisen vähän tulee luettua sellaisia. Vakoojajutuissa minua ehkä kiehtoo juuri se näennäinen “nysvääminen”, kun yritetään esim. tonkia tietoja eri tavoin. On kyllä hieman turn off, jos lukijaa pidetään liian kauan pimennossa. Jotain pieniä murusia olisi hyvä heitellä silloin tällöin, niin ei tarvisisi ihan pimeässä vaeltaa. Eikä ladata kirjan loppua niin täyteen.

    Häpeäkseni en ole yhään le Carrén kirjaa lukenut, mutta olen katsonut The Nightmanagerin pohjalta tehdyn tv-sarjan, josta pidin kovasti. Sittemmin ostin sen kirjankin, mutta en ole vielä “ehtinyt” lukea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään usein vakoilijoiden pariin eksy. Kyllä Mies kylmästä varmaankin pieniä murusia heittelee pitkin kirjaa, mutta jotenkin se matka sinne loppuun tuntui silti etenevän kovin hitaasti - vähän niin kuin yhden ryytyneen miehen hidastettu kujanjuoksu. Mulla katkesi lukeminenkin jossain kirjan keskipaikkeilla vähänksi aikaa, kun piti saada jotain säpäkämpää tekstiä välillä lukuun. :)

      Nightmanager-sarja oli tosi hyvä! Siinä oli niin huiput näyttelijät. Minulla ei silti herännyt kiinnostus kirjaa kohtaan. Luulen ennakkoluuloisesti, ettei se ole aivan yhtä vetävä kuin sarja. :)

      Poista
  3. Minä pidin tästä vakoojatarinasta. Erityisen hyvää oli tuo hyvän ja pahan rajojen hämärtyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin blogijutustasi, että tämä oli sinulle hyvä kirja. Aika harmaalla moraalin alueella kirjassa tosiaan liikuttiin, mikä lisäsi tapahtumien uskottavuutta kovasti.

      Poista
  4. Meillä on tämä hyllyssä, puoliso oli sen ostanut alelaarista ja lukikin jo. Tunnistan kirjan nimeltä (onhan se toki klassikko), mutta en tiedä miksi en tartu siihen, jotain ennakkoluuloja minulla kai on. Kiitos esittelystä ja noista sinulle mieluisammista teoksista, enköhän kokeile tätä jonain päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehtiihän näitä lukemaan. :) Le Carré on omalla tavallaan tosi hyvä, kyllä häneltä jotain kannattaa ainakin kokeilla.

      Poista
  5. Taas on hauska haaste siinä vaiheessa, että on kiva kurkkia klassikkokokemuksiin. Tämä klassikko on lukematta, tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella klassikkohaasteen kierroksella olen hämmästellyt, miten paljon aivan uppo-outoja klassikoita onkaan... mutta tylsäähän se olisi, jos ehtisi kaikki klassikot lukemaan. :)

      Poista
  6. Le Carret ovat lukematta ja vakoojajutut muutenkin, vaikka niissä joista olen pitänyt olen juuri arvostanut moraalista ambivalenssia, harmaan sävyjä, ja tiettyä arkisuuttakin, eli ehkä siis pitäisi tähän tarttua kun joskus vastaan tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Le Carré kyllä edustaa juuri tuota kuvaamaasi tyyliä, joten kokeile ihmeessa jossain sopivassa välissä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.